Digitalisaatio on muuttanut yhteiskunnan toimintaperiaatteet. Juha Sipilän hallitus otti yhdeksi kärkitavoitteekseen digitalisoida julkiset palvelut (Valtiovarainministeriö 2017). Tavoitteesta on pitänyt kiinni Sipilän hallitusta seurannut Sanna Marinin hallitus, jonka johdolla keväällä 2022 laadittiin suuntaviivat kansalliselle digitaaliselle kompassille tarkoituksena muun muassa ”turvata yhdenvertaiset ja monikanavaiset palvelut asiakkaille” (Liikenne- ja viestintäministeriö 2022).

Digitaalista siirtymää on vauhdittanut myös vuonna 2020 alkanut koronapandemia, jonka myötä arki mullistui monin tavoin. Monelle palvelujen digitalisoituminen on helpottanut arkea. Samalla digitaalisten palvelujen ulkopuolelle on jäänyt joukko ihmisiä, jotka eivät niitä pysty käyttämään. Tässä artikkelissa kuvaamme, miten vuonna 2022 Espoossa järjestetyissä digituen yhteisöpajoissa nykyinen toimeentulotukijärjestelmä nostettiin yhdeksi digikuiluja ylläpitäväksi rakenteeksi.

Digikuilut eristävät osan väestöä digitaalisten palveluitten ja tuen ulkopuolelle

Tutkijat ovat selittäneet digitalisaation ulkopuolelle jäämistä ’digikuilujen’ avulla. Hännisen ym. (2021) mukaan digikuilu kuvastaa ”digitaalisen teknologian saatavuuteen, saavutettavuuteen ja käytettävyyteen keskeisesti kuuluvia aukkoja, joiden vuoksi yksilö tai tietty yhteiskunnallinen ryhmä ei voi, osaa tai halua omaksua digitaalista teknologiaa osaksi arkipäiväänsä”. Etenkin digitalisaation alkuvaiheilla huomiota kiinnitettiin niin sanottuun ensimmäisen tason digikuiluun; osa jäi ulos, sillä heiltä puuttuivat tarvittavat laitteet tai toimiva internetyhteys (mm. Alam & Imram 2015; Van Deursen ym. 2019). Esimerkiksi Suomessa vuonna 2019 tilastokeskuksen mukaan 16–89-vuotiaasta väestöstä tietokonetta ei omistanut noin 10 prosenttia, 17 prosentilta puuttui älypuhelin ja 8 prosentilta internet-yhteys (Kaihlanen ym. 2021). Tutkijoiden huomio kiinnittyi kuitenkin pian siihen, ettei laitteet tai internetyhteyden takaaminen itsessään ratkaisisi digikuiluun liittyviä ongelmia.

Toisen tason digikuilun avulla huomio siirtyi laitteiden ja palveluitten käyttöön liittyvien taitojen ja osaamisen puutteisiin. Havaittiin, että monet kokivat digitaaliset palvelut vaikeakäyttöisinä ja julkisten palveluiden käyttö edellytti ymmärrystä palvelujärjestelmästä ja viranomaiskielestä (Hänninen ym. 2021). Suomessa digitaalisten palvelujen käyttöön liittyvän tuen takaamiseksi kehitettiin Valtiovarainministeriön aloitteesta niin sanottu monipaikkainen digituen malli (Valtiovarainministeriö 2017). Vastuu valtakunnallisen digituen kehittämisestä ja koordinoimisesta annettiin Väestötietovirastolle – sittemmin Digi- ja väestötietovirasto (DVV). Käytännön digituesta vastaavat muun muassa kirjastot, järjestöt, opistot, erilaiset hankkeet, yhteisöt, kunnat ja yritykset.

DVV kuvaa sivuillaan, että digituki voi olla: (1) etätukea, joka voi olla chat-, puhelin- ja videotukea tai niin sanottuja kylmiä asiointipisteitä, (2) lähitukea, jota annetaan asiointipisteillä, vertaistuen välityksellä ja kotiin vietävänä tukena sekä (3) koulutuksia, joita voidaan antaa verkkokoulutuksina, kansalaisopistoissa ja kursseilla (https://dvv.fi/digituki). DVV:n ja Valtiovarainministeriön vuonna 2020 teettämässä digitaitokartoituksessa kuitenkin kuvataan, että moni digitukea tarvitseva pyytää tukea ensisijaisesti perheenjäseniltään tai lähipiiriltään. Muita digitukipalveluita ei juuri tunnettu (DVV 2020).

Viimeisten vuosien aikana on korostunut puhe niin sanotusta kolmannen tason digikuilusta, jossa huomio on kääntynyt rakenteellisiin ongelmiin, joiden seurauksena yksilö tai ihmisryhmä ei pääse hyödyntämään älylaitteiden ja/tai digitaalisten palveluiden tarjoamia mahdollisuuksia (Hänninen ym. 2021). Tutkimuk­sissa digitaalinen eriarvoisuus on yhdistetty myös sosiaaliseen eriarvoisuuteen ja sosioekonomisiin tekijöihin (esim. Goedhart 2021, Hänninen ym. 2021). Esimerkiksi henkilön taloudellisella tilanteella voi olla vaikutusta siihen, miten hänellä on mahdollisuus hankkia tai uusia toimivia, digitaalisten palveluiden käytön mahdollistavia laitteita tai kustantaa toimiva internet-yhteys. Haavoittuvassa asemassa olevat henkilöt (esim. paljon palveluita tarvitsevat, pitkäaikaistyöttömät, luku- ja kirjoitustaidottomat henkilöt, mielenterveys- ja päihdekuntoutujat ja syrjäytyneet nuoret) saattavat kokea myös vaikeuksia hakeutua digituen piiriin.

Hännisen ym. (2021) mukaan voimme ymmärtää digitaalisen syrjäytymisen ilmiön kokonaisuudessaan katsomalla kaikkia kolmea kuilua (myös Sylvester ym. 2017). Rakenteelliset ongelmat selittävät osaltaan digiosattomuutta, mutta ratkaisut edellyttävät muutoksia eri kuilujen tasoilla. Tässä artikkelissa kuvaamme sitä, miten digituen yhteisöpajoissa yhdeksi muutoskokeiluksi nostettiin älylaitteiden puutteen korjaaminen keinona vähentää haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden osattomuutta.

Digituen yhteisöpajat vahvistamaan digituen käytäntöjä ja verkostoa

Laurea-ammattikorkeakoulun ja Espoon kaupungin yhteinen DigiOn -hanke kehittää digitukea sekä digitukeen liittyvää osaamista tavoitteenaan tukea haavoittuvassa asemassa olevien henkilöitten toimintaedellytyksiä. Laurea-ammattikorkeakoulun VoimaProfi hanke puolestaan ratkaisee sosiaalisen syrjäytymisen haasteita. Hankkeiden yhdessä järjestämien digituen yhteisöpajojen tarkoituksena oli rakentaa digitukea tarjoavien ja kehittävien toimijoiden välistä yhteistyötä ja selkiyttää toimijoiden rooleja osana paikallista digitukiverkostoa Espoossa.

Yhteisöpajoihin kutsuttiin mukaan toimijoita erilaisista organisaatioista ja tehtävistä. Osallistujia yhteisöpajoissa on ollut yhteensä 41. Heistä noin puolet on sitoutunut aktiivisesti kehittämisprosessiin. Osallistujat edustavat Espoon ruoka-apuverkoston toimijoita (Espoon Ankkuri, Kaverikammari ry, Kohtaamispaikka Askel, Manna-apu ry), Olarin ja Espoonlahden seurakuntia, Espoon kaupunkia (aikuissosiaalityön palvelut, asumisneuvonta ja Espoon asiointipalvelut), Espoon kirjastoja, Omniaa, Edistia ry:tä, asumispalveluita tuottavaa Kakspy ry:tä sekä Vantaan kaupungin digitukipalveluita. Alueellisista ja valtakunnallisista toimijoista mukana on lisäksi kolme osallistujaa Kelasta, kaksi opiskelijaa Laurea-ammattikorkeakoulutusta sekä edustajat Sininauhaliitto ry:n Digiosallisuutta kaikille -hankkeesta, Moniheli ry:n DigiUp -hankkeesta, Vanhustyön keskusliiton SeniorSurf -toiminnasta, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelta, kirkkopalvelujen ylläpitämästä ruoka-apu.fi-toiminnasta sekä DVV:n digituen koordinaatiosta. Osallistujien toiveesta mukaan kutsuttiin myös pankkien edustusta. Kutsu lähetettiin kaikille Suomessa toimiville pankeille. Näistä Säästöpankki ja Danske Bank vastasivat viestiin, ja Säästöpankin edustaja osallistui kehittämisprosessiin kolmannesta yhteisöpajasta lähtien.

Yhteisöpajoissa etsittiin ratkaisuja digikuilujen rakenteellisiin ongelmiin

Yhteisöpajoissa jakauduttiin ryhmiin analysoimaan ja kyseenalaistamaan nykyisiä digituen käytäntöjä sekä visioimaan ja mallintamaan muutoskokeiluja digituen kehittämiseksi erityisesti haavoittuvassa  asemassa olevien ryhmien digitaalisen eriarvoisuuden vähentämiseksi. Työskentelyssä hyödynnetty muutoslaboratoriomenetelmä tarjosi osallistujille ajan ja paikan mallintaa uusia digituen käytäntöjä (kts. Lund, Marttila & Rantala 2022).

Yhteisöpajojen osallistujat jakoivat huolen siitä, miten haavoittuvien ryhmien ääni ja tarpeet kuullaan nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä, kansallisen tason visioissa julkisten palveluiden digikehittämisestä ja digituen monitoimijaisella kentällä. Kevään kahdessa viimeisessä yhteisöpajassa muutoskokeilujen teemoiksi tarkentuivat digilaitteet kaikille, kuvallinen digituen symboli ja kaikille ymmärrettävä digikieli. Kaikki kolme muutoskokeilua tarttuivat osaltaan digiosattomuutta selittäviin ilmiöihin esittäen ratkaisuja, jotka voisivat vähentää haavoittuvassa asemassa olevien digisyrjäytymistä. Seuraavaksi kuvaamme digilaitteet kaikille -muutoskokeilun etenemistä.

Digilaitteet kaikille -muutoskokeilua oli kehittämässä kuusi osallistujaa, jotka edustivat espoolaisia ruoka-apua tarjoavia järjestöjä, Laurea-ammattikorkeakoulua, Espoon kaupunkia sekä pankkipalveluita. Erityisesti järjestöissä ja sosiaalipalveluissa työskentelevät osallistujat olivat havainneet, ettei kaikilla asiakkailla ole julkisten digitaalisten palveluiden käytön tai niiden vaatiman sähköisen tunnistautumisen mahdollistavia älylaitteita tai internetyhteyksiä. Älylaitteet voivat olla myös rikkinäisiä tai vanhentuneita, eikä monilla asiakkailla ole taloudellisia resursseja hankkia tai uusia laitteita tarvittaessa. Ryhmässä katsottiin, että erityisen haavoittuvien asemassa olevien henkilöiden kohdalla toimivien älylaitteiden puute on yksi merkittävä digitaalisten palveluiden käytön este.

Ryhmässä kiinnitettiin huomiota siihen, että älypuhelimeen ja tietoliikenneyhteyden kustannuksiin ei ole mahdollista saada Kelan myöntämää perustoimeentulotukea. Niihin liittyvät menot tulee kattaa toimeentulotuen perusosalla, joka on vuonna 2022 ollut esimerkiksi yksinasuvalle 514,82 euroa kuukaudessa. Perusosalla tulee kattaa laajasti myös muita jokapäiväisiä menoja. Vähävaraisen taloutta kuormittavat usein myös lainojen ja luottojen lyhennykset sekä viivästys- ja perintäkulut, joita ei huomioida perustoimeentulotuessa (KELA 2022, 52).

Toimeentulotuen myöntämisessä nykyisin sovellettava käytäntö nähtiin ryhmässä digitaalisia kuiluja ja eriarvoisuutta syventävänä; tällä hetkellä asiakkaille voidaan myöntää täydentävää tai ehkäisevää toimeentulotukea. Käytäntöjä ohjaavat kuntien omat säädökset sekä Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistus (2013), joka ei ota kantaa digitaalisten palveluitten käyttämiseen. Ryhmän näkemyksen mukaan myöntämiskäytännöt voivat vaihdella merkittävästi (myös Kuivalainen & Saikku 2013) esimerkiksi älypuhelimen tai tietokoneen hankintojen kohdalla.

Jaettu näkemys oli, että tällä hetkellä toimeentulotuen rakenteet ylläpitävät digitaalisten palveluiden saavutettavuuteen liittyvää eriarvoisuutta. Kaikkein marginaalisimmassa asemassa olevilla henkilöillä voi olla huomattavia vaikeuksia hoitaa asioitaan, esimerkiksi hakea asuntoa, maksaa laskuja tai hakea etuuksia ilman digilaitteita, -tukea ja vahvan tunnistautumisen mahdollisuutta (esim. Vehko ym. 2020). Yhteisöpajoissa ryhmän osallistujille syntyi yhteinen näkemys siitä, että osa väestöstä jää älylaitteiden ja/tai digitaalisten palveluiden tarjoamien mahdollisuuksien ulkopuolelle taloudellisista syistä. Rakenteelliseen ongelmaan tulisi heidän mukaansa löytyä valtakunnallinen ratkaisu.

Yhteisöpajojen havainnoista muotoillaan toimeentulotukilain uudistamisesitystä koskeva lausunto

Samaan aikaan kevään viimeisten yhteisöpajojen kanssa oli lausuntokierroksella toimeentulotukilain uudistamista koskeva hallituksen esitysluonnos. Esityksen mukaan tavoitteena on parantaa erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden asemaa sekä saavutettavuutta ja esteettömyyttä siten, että eri asiakasryhmien tarpeet otetaan huomioon (Sosiaali- ja terveysministeriö 2022). Siinä todetaan, että palveluverkoissa on tapahtunut siirtymää kasvotusten tapahtuvasta asioinnista puhelin- ja internetpalveluverkoissa tapahtuvaan asiointiin. Esityksessä ei oteta kantaa digilaitteiden ja tietoliikenneyhteyden tukemiseen toimeentulotuen keinoin.

Ryhmän ruohonjuuritason ja tutkimuksellisen osaamisen pohjalta laadittiin yhteinen lausunto toimeentulotukilain uudistamista koskevaan hallituksen esitysluonnokseen. Lausunnossa esitettiin, että puhelin ja tietoliikenteen käyttöön liittyvät kustannukset tulee ottaa huomioon muuna perusmenona, samaan tapaan kuin tällä hetkellä esimerkiksi silmälasit, henkilöllisyystodistus sekä taloussähkö- ja sen siirtomaksu. Puhelimeen ja tietoliikenteen käyttöön liittyvien kulujen sisällyttäminen Kelan myöntämään perustoimeentulotukeen kuntien (1.1.2023 lähtien hyvinvointialueiden) myöntämän tuen sijaan edistäisi digiosallisuutta sekä yhdenvertaista, mukaan ottavaa yhteiskuntaa. Ryhmän tekemää, Laurea-ammattikorkeakoulun lähettämää lausuntoa pääsee lukemaan tästä Lausunto – Lausuntopalvelu.

Lopuksi

Digitalisaatio on osaltaan korostanut yhteiskunnan eriarvoistumista. Kuvasimme digisyrjäytymisen mekanismeja tutkijoiden esittämän kolmen digikuilun sekä Espoossa vuoden 2022 aikana järjestetyissä digituen yhteisöpajoissa syntyneen esimerkkitapauksen kautta. Yhteisöpajojen osallistujat katsoivat, että taloudelliset resurssit määrittävät osaltaan, kenellä on perusedellytykset hankkia toimiva älylaite ja hyödyntää digitaalisia palveluita. Yhteisöpajojen yksi keskeinen havainto oli, että palvelurakenteet – tässä tapauksessa toimeentulotukijärjestelmä  – voivat pahimmillaan ylläpitää ja vahvistaa digikuiluja.

Digituen yhteisöpajojen hengessä haastamme huomioimaan digiosallisuutta ja -osattomuutta selittävää tutkimus- ja kokemuspohjaista tietoa nykyistä paremmin päätöksenteon eri tasoilla – aktiivisesti eriarvoistavia käytäntöjä ennaltaehkäisten ja torjuen. Suomen digikompassiluonnoksessa katsotaan, että luotettavan julkisen hallinnon perustehtävänä on taata digipalveluiden saavutettavuus myös haavoittuvassa asemassa oleville henkilöille (Valtioneuvosto 2022). Digitaalisten palveluitten käyttäminen ei saisi olla riippuvaista siitä, onko henkilöllä varaa hankkia palveluitten käyttöön tarvittavaa älylaitetta.

DigiOn – Digionnea kaikille ja VoimaProfi – Empowering People towards Socially Inclusive Society -hankkeet edistävät digitaalisesti haavoittuvassa asemassa olevien asiaa.

Lähteet:

• Alam, K. & Imran, S. 2015. The digital divide and social inclusion among refugee migrants: A case in regional Australia. Information Technology & People, 28(2), 344–365. https://doi.org/10.1108/ITP-04-2014-0083
• DVV 2020. Suomalaisten digitaidot ovat suurimmaksi osaksi hyvällä tasolla – digitaitokartoitus nosti esiin myös huolenaiheita. Suomalaisten digitaidot ovat suurimmaksi osaksi hyvällä tasolla – digitaitokartoitus nosti esiin myös huolenaiheita. Digi- ja väestötietovirasto (dvv.fi) 31.8.2020. Viitattu: 10.6.2022.
• Engeström, Y. 2015/1987. Learning by expanding. An activity-theoretical approach to developmental research. Cambridge University Press.
• Goedhart, N. 2021. Social inclusion in digitizing societies. Starting from the lifeworld of people with a low socioeconomic position. PhD Thesis. Vrije Universiteit Amsterdam.
• Hänninen ym. 2021. Digiosallisuuden käsite ja keskeiset osa-alueet. Digiosallisuus Suomessa -hankkeen väliraportti. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan sarja 2021: 25.
• Kaihlanen, A., Virtanen, L., Valkonen, P., Kilpinen, J., Hietapakka, L., Buchert, U., Hörhammer, I., Isola, A-M., Laukka, E., Kouvonen, A., Kujala, S. & Heponiemi, T. 2021. Haavoittuvat ryhmät etäpalvelujen käyttäjinä – kokemuksia COVID-19-epidemian ajalta. Tutkimuksesta tiiviisti 33/2021, Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. https://www.julkari.fi/handle/10024/142805. Viitattu 26.5.2022.
• KELA 2022: Toimeentulotuki. 08.08.2022. https://www.kela.fi › documents › Toimeentulotuki. Viitattu 2.9.2022.
• Kuivalainen, S. & Saikku, P. 2013. Mihin toimeentulotukea myönnetään ja miksi? Kuivalainen, S. (toim.) Toimeentulotuki 2010-luvulla. Tutkimus toimeentulotuen asiakkuudesta ja myöntämiskäytännöistä. Raportti 9/2013, Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. URN_ISBN_978-952-245-866-7.pdf (julkari.fi)
• Liikenne- ja viestintäministeriö 2022. Ministeriryhmä linjasi Suomen digitaalisen vision ja tavoitteet vuodelle 2030. https://www.lvm.fi/-/ministeriryhma-linjasi-suomen-digitaalisen-vision-ja-tavoitteet-vuodelle-2030-1663628
• Lund, V., Marttila, M. & Rantala, H. 2022. Muutoslaboratoriossa® ratkaistaan ristiriitoja kollektiivisesti. Laurea Journal. https://journal.laurea.fi/muutoslaboratoriossa-ratkaistaan-ristiriitoja-kollektiivisesti/#30a03958
• Sosiaali ja terveysministeriö 2013. Toimeentulotuki. Opas toimeentulotukilain soveltajille. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2013:4. URN_ISBN_978-952-00-3385-9.pdf (valtioneuvosto.fi)
• Sosiaali- ja terveysministeriö 2022. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi toimeentulotuesta annetun lain sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta.
• Sylvester, A., Toland, J. & Parore, P. (2017). Is the digital divide still relevant in 2017? Two cases from marginalised communities in Aotearoa-New Zealand. PACIS 2017 Proceedings. http://aisel.aisnet.org/pacis2017/123
• Valtioneuvosto 2022. Luonnos Suomen digitaaliseksi kompassiksi (VN/25733/2021). 31.3.2022. https://valtioneuvosto.fi/-//1410877/luonnos-suomen-digitaaliseksi-kompassiksi-lausuntokierrokselle-. Viitattu 25.5.2022.
• Valtiovarainministeriö 2017. Digituen toimintamalliehdotus AUTA-hankkeen projektiryhmän loppuraportti.
• Valtiovarainministeriö 2022. Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle digitaalista henkilöllisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi.
• Van Deursen, A. J. A. M. & Van Dijk, J. A. G. M. 2019. The first-level digital divide shifts from inequalities in physical access to inequalities in material access. New Media & Society, 21(2), 354–375. https://doi.org/10.1177/1461444818797082
• Vehko, T., Lilja, E., Parikka, S., Aalto, A-M. & Kuusio, H. 2020. Vahvan tunnistautumisen käyttömahdollisuus digitaalisiin palveluihin ei ole itsestäänselvyys kaikissa väestöryhmissä Suomessa. Finnish Journal of eHealth and eWelfare 12(3), 187-197.