Kuntien edustuksellinen demokratia on usein kansalaislähtöistä, ja sen päätöksenteossa maallikot ottavat kantaa asioihin, joissa heillä ei välttämättä ole alaan sopivaa asiantuntija- ja ammattiosaamista. Kansalaislähtöistä demokratiaa voidaan lähteä haastamaan niin, että kehitetään sen rinnalle tapoja, joilla sidosryhmät, kuten yritykset, järjestöt, tutkimus- ja koulutuslaitokset osallistuvat kuntien ohjaukseen. Pohdin tässä artikkelissa sitä, miten sidosryhmäverkostojen ja -ekosysteemien osallistamista voidaan tukea uudenlaisilla yhteiskunnallisilla ja tulevaisuuskysymyksiä käsittelevillä päätöksenteon areenoilla.
Kuva: Jack Gittoes / Pexels
Demokratian sovellukset ja muodot kaipaavat päivittämistä tämän nykyaikaan. Sitra (2023a) on demokratian ja osallisuuden toimintateemassaan osaltaan tarttunut uusien muotojen esiin tuomiseen. Yhtä lailla Sitrassa (2023b) on myös kehitetty Alueiden osaamisen aika -toimintamalli, joka auttaa alueita synnyttämään tilannekuvaa ja tavoitteita vuorovaikutuksessa keskeisten sidosryhmiensä kanssa. Laureassa (2023) käynnissä olevassa VALUE – Vantaan alueellinen ennakointimalli -hankkeessa on tarkoitus luoda vastaavanlainen toimintamalli Vantaan kaupungille.
Miksi alueiden ja kuntien yhteiskunnallisten sidosryhmien demokraattinen osallistaminen erityisesti tulevaisuuden tekemisessä on nousussa?
Kohti huomisen huomaavaa demokratiaa
Markku Oksasen ja Henri Vogtin (2023) toimittama erinomainen Huomisen huomaava demokratia – pitkäjänteisen politiikan mahdollisuudet -kirja tarkastelee demokratian päivittämistä erityisesti tulevaisuusperspektiivistä. Poliittista päätöksentekoa haittaa kilpailu erilaisten arvojen sekä eri ryhmien etujen välillä ja sen fokus painottaa nykyhetken kysymyksiä tai lähestyviin vaaleihin vastaamista. Kirjassa käsitellään erilaisia teorioita ja käytännön toimenpiteitä, joilla pitkän aikajänteen perspektiiviä voitaisiin tuoda osaksi demokraattista päätöksentekoa.
Oksanen ja Vogt (2023, 10-11) erittelevät neljän tyyppisiä haasteita tulevaisuusperspektiivin tiellä, jotka liittyvät ihmisten kognitiivisiin kykyihin ja poliittishallinnollisten instituutioiden rakenteisiin. Tarve tulevaisuusperspektiiville on demokratian historian näkökulmasta verrattain uusi asia. Sen nousu liittyy vahvasti luonnonvarojen loppumiseen kytkeytyvään keskusteluun sekä globaalin ympäristötietoisuuden kasvuun. Kun kohtaamme laajoja, tulevaisuuteen kurkottavia ja kaikkia koskevia haasteita, päivän politiikan fokus etujen tai arvojen kilpailussa ei ole hyödyllinen.
Oksasen ja Vogtin (2023, 12-13) mukaan toinen haaste pitkäjänteisyyden edessä on se, että aikaperspektiivin määrittely tapahtuu hyvin tapauskohtaisesti. Valtion budjetin näkökulmasta kymmenenkin vuotta on pitkä aikajänne, kun valtasuhteet, tilanteet ja prioriteetit saattavat muuttua merkittävästi siinä ajassa. Toisaalta esimerkiksi Euroopan unionin pisimmät aikajänteet kurkottavat 2050-luvulle, johon mennessä unionin tulisi olla hiilineutraali. Yhteiskunnat eivät ole vielä kovinkaan hyviä pitkän aikajänteen visioiden ja lyhyen aikajänteen toimenpiteiden yhdistämisessä.
Kolmas haaste piilee tulevaisuuspäätösten lähtökohdissa ja erityisesti siinä, tarkastellaanko niitä nykyhetkessä nähtävien ja nousussa olevien skenaarioiden kautta vai otetaanko lähtökohdaksi esimerkiksi tulevaisuuden sukupolvet sekä heidän tarpeensa (Oksanen & Vogt 2023, 13). Neljäs haaste käsittelee tiedon ja tieteen roolia sekä vaikutusta pitkän aikajänteen päätöksentekoon . Kun tieto ei ole enää tiedontuottajien tai tieteen määriteltävissä, vaan entistä enemmän erilaisten intressien tai näkökulmien määrittelemää, tarvitaan kykyä monenlaisten tietomuotojen yhdistämiseen sekä niitä koskevaan sosiaaliseen puntarointiin (Oksanen & Vogt 2023, 13-14). Puntarointiin liittyy olennaisesti viides haaste: luovuuden puute päätöksenteossa. Kun tulevaisuus ei ole vielä nähtävissä, tarvitaan entistä enemmän kykyä ja tapoja pohtia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia ja keinoja, joilla niitä voitaisiin saada synnytettyä (Oksanen & Vogt 2023, 15).
Yhteiskunnallisen päätöksenteon käsittelemien kontekstien moninaisuus ja kompleksisuus tekevät niistä vaikeita tavoittaa ainoastaan kansalaislähtöisten päättäjien näkökulmasta. Tästä syystä yhteiskunnallisia teemoja tuntevien sidosryhmien osallistaminen ja niiden pitkän pitkän aikavälin toiminnan rakentaminen esimerkiksi verkosto- ja ekosysteemiyhteistyön avulla olisi tärkeää.
Sidosryhmäyhteistyö ja sosioteknisten järjestelmien ohjaus
Frank Geelsin sosioteknisten järjestelmien monitasomalli (ks. kuva 1) on yleisesti tunnettu viitekehys, joka korostaa sidosryhmien roolia yhteiskunnallisilla päätöksenteon areenoilla. Geelsin systeemiteoreettinen malli pyrkii selittämään monitasoisten yhteiskunnallisten päätöksenteon areenojen monitasoisuutta sekä niiden keskinäisiä suhteita muutoksen aikaansaamisessa. Mallin erityispiirre on sen pyrkimys integroida käytännön innovaatioita ja toimintaa, keskeisiä institutionaalisia toimijoita sekä tulevaisuuteen ulottuvia politiikkatoimia. (Geels 2004.)
Mallin keskeinen käsite on yhteiskunnallisen päätöksenteon meso- eli keskitason niin kutsuttu regiimi (englanniksi regime), joka Geelsin mukaan kytkee yhteen mikro- ja makrotasot. Regiimi koostuu viidestä sidosryhmien tyypistä: teknologiasta, tieteestä, politiikasta, sosiokulttuurisesta sekä käyttäjä- ja markkinaregiimistä, jotka ovat vahvasti toisiinsa kietoutuneita, mutta joiden välillä on jännitteitä niiden vakiintuneiden toimintatapojen vuoksi (Geels 2004). Esimerkiksi tiede- ja koulutussektorin riippuvuus julkisesta rahoituksesta haastaa uusien rahoitus- ja liiketoimintamallien kehittämisen, jotka voisivat linkittyä tiiviimmin yksityisen sektorin tarpeisiin. Sidosryhmien olisi tärkeää voida lähteä purkamaan näitä toisiinsa linkittyviä haasteita yhdessä, että edellytykset jaetulle tulevaisuuden tekemiselle vahvistuisivat.
Geelsin makrotasoa kuvaava maiseman (englanniksi landscape) käsite viittaa yhteiskunnallisiin trendeihin ja kehityskulkuihin, jotka synnyttävät painetta regiimien uudistumiselle (Geels 2004). Makrotasolla voidaan nähdä taloudellisia, poliittisia, kulttuurisia tai infrastruktuurimuutoksia sekä vaatimuksia lisätä regiimin muuntautumiskykyä globaalitason haasteisiin (esim. ilmastokysymykset). Muutos ei tapahdu yksin poliittisten päättäjien toiminnalla, vaan edellyttää onnistuakseen laajempaa sidosryhmien osallistamista.
Geelsin mallin mikrotasoiset innovaatiot ja kokeilut (englanniksi niche innovations) tapahtuvat usein markkinasegmenteissä, joissa esimerkiksi startupit tai julkisen sektorin rahoitus voivat toimia katalysaattoreina (Geels & Schot 2007). Facebook on esimerkki innovaatiosta, joka syntyi alun perin startupin toiminnasta, mutta muutti lopulta maailmaa. Siinä on siis kyse mikrotasolta lähteneestä yhteiskunnallisesta muutoksesta.
Geelsin ja Schotin (2007) mukaan siirtymän (englanniksi transition) käsite on mallissa keskeinen . Se kuvaa sitä, miten toisaalta maiseman paineet ja toisaalta uudet innovaatiot haastavat regiimin uudelleenorientoitumista suhteessa tulevaisuuteen. Siirtymässä kaikki kolme tasoa, maisema, regiimi ja markkinasegmentit, uudistuvat ja muodostavat uudella tavalla toimivan sosioteknisen järjestelmän.
Kuva 1. Erilaisten toimijoiden roolit yhteiskunnallisen päätöksen areenoilla (Geels 2004, kirjoittajan mukailema).
Geelsin mallissa muutos voi alkaa mistä vaan, mutta siirtymissä kohti uudenlaisia tulevaisuuksia merkittävimmät muutokset tapahtuvat yhteiskunnallisella meso- eli keskitasolla eli regiimeissä, yhteiskunnallisista instituutioista koostuvien sidosryhmien verkostoissa ja ekosysteemeissä. Parempien, yhdessä synnytettävien tulevaisuuksien kuvitteluun ja toteuttamiseen tarvitaan uudenlaisia yhteiskunnallisen päätöksenteon areenoja, jotka lähtevät liikkeelle sidosryhmien yhteistyön rakentamisesta. Tämänkaltaiset areenat voisivat ratkoa demokraattisten järjestelmien pitkäjänteisyyden puutteita tarjoamalla uuden tai rinnakkaisen tason demokraattisesti valittujen muutoksentekijöiden ja heidän poliittisesti ohjaamiensa innovaatiojärjestelmien rinnalle.
Kirjoittajatiedot
YTM, KM, KTM, MBA Mikael Seppälä on ekosysteemien ja systeemisen innovaatiojohtamisen asiantuntija ja työskentelee projektipäällikkönä Laurea-ammattikorkeakoulussa. Hän koordinoi Laurean innovaatiojohtamisen ja ekosysteemien teematiimin toimintaa.
Lähteet
