Yhteisöt koostuvat yksilöistä. Tulevaisuuteen ja omiin vaikuttamismahdollisuuksiin uskovat yksilöt muodostavat vahvoja yhteisöjä. Vahvat yhteisöt ovat instituutioita, jotka ovat vakaan yhteiskunnan perusta. Tulevaisuusajattelu ja -dialogi tukevat yksilöitä kohtaamaan arjen muutokset ja odottamattomat vastoinkäymiset minäpystyvinä ja tavoittelemaan toivottavia tulevaisuuksia yksin ja osana yhteisöjään. Laurea on perustanut ResLab -tutkimustiimin vahvistamaan monitasoista tulevaisuusresilienssiä.

Resilienssillä viitataan kykyyn kohdata ja selvitä häiriö- tai onnettomuustilanteista. Kansalaisten ja yhteiskunnan resilienssiä on käsitelty erityisesti COVID-19 pandemian ja Venäjän hyökkäyssodasta johtuvan energiakriisin yhteydessä. Resilienssiä käytetäänkin usein kriisikestävyyden synonyyminä. Resilienssi ei kuitenkaan liity vain sotiin tai luonnonmullistuksin. Sitä voi kuvata myös arkisemmin yksilön ja konkreettiseksi muutoksensietokyvyksi (Dunn Cavelty, Kaufmann & Søby Kristensen 2015; Kaufmann 2017). Resilienssi on noussut yhä merkittävämmäksi tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeiden (TKI) kohteeksi. Myös Laurea on perustanut resilienssiin keskittyvän ResLab -tutkimustiimin vahvistaakseen kansalaisten, yhteisöjen ja yhteiskunnan kykyä varautua ja vastata poikkeustilanteisiin.

Ennakointi on toimintaympäristön muutosten kartoittamista ja analysointia toivottavien tulevaisuuksien saavuttamiseksi. Tulevaisuusresilienssiä (future resilience) voi kuvata yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskuntien kykyyn varautua, sopeutua ja kukoistaa tulevaisuudessa kohtaamistamme epävarmuuksissa ja haasteissa (TUVJ 2022; Ahvenainen, Janasik, Reinekoski & Lehikoinen 2021).

Tulevaisuusresilienssiä voi vahvistaa ennakointi- tai tulevaisuusajattelulla. Tulevaisuusajattelu on nykyhetken ja menneisyyden tarkastelua tulevaisuuden näkökulmasta, jossa pohditaan, miten nykyiset tai mahdolliset toimintamallit ja päätökset vaikuttavat tulevaisuuteen. Ennakoiva, epätodennäköisilläkin kehityskuluilla leikittely edellyttää päästämistä irti vallitsevista, turvallisista ja sovinnaisista ajatusmalleista. On oltava rohkeutta kyseenalaistaa omia ja yhteisiä toimia ja asenteita. (Halonen, Hyytinen & Kurki 2019.)

Uskoa omiin kykyihin ja mahdollisuuksiin vaikuttaa omaan elämäntilanteeseen tai tulevaisuuteen kutsutaan minäpystyvyydeksi. Jos minäpystyvyys on heikentynyt, yksilö hahmottaa tulevaisuuden usein yksioikoisen pessimistisesti. (Bandura 1986; 1997.) Esimerkiksi pitkäaikaistyöttömän käsitys omasta elämäntilanteesta saattaa olla epärealistisen lohduton eikä hän tunnista omaa toimijuuttaan tilanteen muuttamiseksi.

Tulevaisuusdialogi on ennakointia hyödyntävä työkalu, jolla tulevaisuuksia rakennetaan ja toimijuutta kartoitetaan yksilön, yhteisön tai systeemin näkökulmasta. Näkemysten törmäyttäminen, omien ajatusmallien kyseenalaistaminen ja ymmärrys itsestä osana yhteisöjä, yhteiskunnan jäsenenä on todettu vahvistavan yksilöiden uskoa vaikuttaa tulevaisuuteensa ja heidän yhteiskunnallisen osallisuutensa tunnetta. (Arnkil 2006; Pajares & Schunk 2001.) Tulevaisuusdialogissa edellä mainittu pitkäaikaistyötön voi käydä avointa ja rakentavaa keskustelua omista intresseistä, voimavaroista ja kartoittaa polkuja toivottaviin tulevaisuuksiin toisten osallistujien tai ohjaajan kanssa.

Yksilöt, yhteisöt ja yhteiskunnat muodostava monimutkaisia sosiaalisia systeemeitä. Kansalaisten minäpystyvyyden vahvistaminen, heidän yhteiskunnallisen osallisuuden tunteensa ja saavutettu tulevaisuusresilienssi resonoivat myös heidän yhteisöihinsä ja koko yhteiskuntaan. Keskinäisriippuvaisessa maailmassa kansalaisten ja valtioiden tulevaisuudet ovat kietoutuneet yhteen. Menestys näissä systeemeissä on harvoin nollasummapeliä. Hyvin- ja pahoinvointi resonoivat yhteiskunnallisesti ja alueellisesti. Osan kansalaisista voidessa pahoin, se heijastuu myös muuhun yhteiskuntaa ja sen jäseniin. (Meadows 2008; Stroh 2015.)

Kansallisten ja kansainvälisten kestävyysvajeiden ratkaiseminen ja kestävä systeeminen hyvinvointi rakentuukin hyvinvoivien ja yhteiskunnan toimintaan osallistuvien yksilöiden varaan. Syrjäytymistä ja pahoinvointia voi ennaltaehkäistä voimistamalla yksilöiden ja yhteisöjen välisiä sidoksia esimerkiksi tulevaisuusdialogilla. Yksilön minäpystyvyyden vahvistuminen ja ymmärrys yhteisön tuesta voimistaa hänen tulevaisuusresilienssiään ja voimaannuttaa hänet tavoittelemaan toivottavia tulevaisuuksia.

Laurean tehtävä on tukea suomalaista yhteiskuntaa. Vasta perustettu ResLab-tutkimustiimi keskittyy yksilön tulevaisuusresilienssiin erityisesti työllisyyden ja digitalisaation TKI-hankkeissa. Työ on merkittävä tapa kiinnittyä yhteiskuntaan. Digitaidot luovat rajapinnan, jonka kautta kiinnittyminen ja työllistyminen tapahtuvat.

Lähteet:

• Ahvenainen, M., Janasik, N., Reinekoski, T., & Lehikoinen, A. 2021. Tulevaisuusresilienssi ja strateginen ennakointi: kriisinkestävyyden harjoittelua bayeslaisella kausaalimallinnuksella. Futura, (4).
• Arnkil, R. 2006. Tulevaisuusdialogi ja dialogin tulevaisuus. Aikuiskasvatus, 26(2), 104-114.
• Bandura, A. 1986. Social foundations of thought and action: A social cognitive theory. Englewood Cliffs, NJ: Prentice-Hall
• Bandura, A. 1997. Self-efficacy: The exercise of control. New York: W. H. Freeman and Company.
• Dunn Cavelty, M., Kaufmann, M., & Søby Kristensen, K. 2015. Resilience and (in) security: Practices, subjects, temporalities. Security Dialogue, 46(1), 3–14.
• TUVJ 2022. Tulevaisuusvaliokunnan julkaisuita 7/2022. Tärkeimmät tulevaisuuskysymykset tulevaisuusvaliokuntien maailmankokoukselle. ASIANTUNTIJOILTA PYYDETTYJÄ NÄKEMYKSIÄ.
• Halonen, M., Hyytinen, K., & Kurki, S. 2022. Tulevaisuustaajuus-työpajamenetelmän arviointitutkimuksen tulokset.
• Kaufmann, M. 2017. Resilience, emergencies and the internet: Security in-formation. Taylor & Francis.
• Meadows, Donella 2008. Thinking in systems: a primer. Chelsea Green Publishing. e-book
• Pajares, F., & Schunk, D. H. 2001. Self-beliefs and school success: self-efficacy, self-concept, and school achievement. Teoksessa R. Riding & S. Rayner (toim.), Perception (s. 239–266). London: Ablex Publishing.
• Stroh, David Peter 2015. Systems thinking for social change. A Practical guide to solving complex problems, avoiding unintended consequences, and achieving lasting results.