Ympäristöasiat terveysalan koulutuksessa – kokemuksia KV-viikolta Ranskasta

Teksti | Pia Lahtinen , Tiina Putkuri

Toukokuun 2024 lopulla suuntasimme kahden terveysalan lehtorin voimin eteläiseen Ranskaan, ja Lyonin kaupunkiin. Lyonissa toimiva Ocellia Higher Education Institute in Social Services and in Nursing järjesti kansainvälisen viikon teemalla ’Environmental Issues in Health and Social Education’.

Kuvassa rakennus Lyonin vanhasta kaupungista.
Kuva 1. Lyonin vanha kaupunki. Kuvaaja Tiina Putkuri.

Teemaan soveltuen päätimme vaihtolennon sijaan jatkaa matkaa Pariisista eteenpäin junalla. Perillä kuulimmekin, että junailu on Ranskassa hyvin suosittua ja maan sisäiset lyhyet lennot on kokonaan paikallisilta kielletty. Junamatkaa vaihtolennon sijaan voimme suositella kaikille. Käyttämämme juna oli siisti, nopea ja Pariisista lähdön jälkeen pysähtyi seuraavan kerran vasta Lyonissa.

Laurean terveiset KV-viikolle

Omassa esityksessämme esittelimme Laurean kestävän kehityksen ohjelmaa ja kerroimme, että Laureassa on paljon etäopetusta ja etätyöskentelymahdollisuuksia. Etäopetuksen tiedetään kuitenkin olevan uhka joidenkin opiskelijoiden mielen hyvinvoinnille. Mielenterveyshoitotyön opettajina halusimme tuoda ympäristöasioita huolten ja uhkakuvien sijaan esille positiivisessa valossa ja erityisesti mielen hyvinvoinnin näkökulmasta.

Esittelimme kuulijoille virtuaalisten luontotaukojen käsitteen, joka olikin monille aivan vieras. Virtuaalisella luontotauolla tarkoitetaan työn tauottamista siirtymällä kuvan ja äänen kautta virtuaalisesti luontoympäristöön. Tällaisten luontotaukojen on tutkimuksissa osoitettu vähentävän stressiä (Ch ym. 2023; Ojala ym. 2022). Virtuaalinen vierailu luontoon työpäivän aikana voi lisätä luovuutta. Yhdistettynä mindfulness-harjoituksiin se voi myös lisätä kykyä löytää loogisin ratkaisu ongelmaan. (Ch ym. 2023.)

Esityksen jälkeen kävimme keskustelua siitä, kuinka luonnon upeuden esilletuominen luontokuvien, -videoiden tai -äänien kautta voi lisätä opiskelijoiden arvostusta luontoa kohtaan ja siten motivoida heitä pitämään luonnosta ja ympäristöstä aiempaa parempaa huolta. Keskustelussa nousi esille myös suomalainen työnantajan tarjoama hyvinvointietu Epassi, joka herätti suuresti ihailua. Uskomme, että kaikki kuulijat mainitsevat omassa maassaan tämän tavan tukea niin julkisen liikenteen käyttämistä kuin työntekijöiden henkistä ja fyysistä hyvinvointia.

Mitä tuomme KV-viikolta mukanamme?

Viikon aikana kuulimme eri oppilaitosten tavoista huomioida ympäristöasioita omassa toiminnassaan. Päällimmäisenä mieleen jäi Irlannin edustajan esittelemä arviointityökalu, jolla on mahdollista arvioida kestävän kehityksen tavoitteiden näkyminen opintojaksoilla. Työkalu on verkossa avoimesti saatavilla. Työkalun avulla on helppo arvioida kuinka kattavasti ja vahvasti kestävän kehityksen tavoitteet omalla opintojaksolla tulevat esille.

Toinen mielenkiintoinen, isäntäkorkeakoulumme pitämä esitys koski pienten lasten vanhemmille järjestettyä työpajaa, jossa vanhempia oli opastettu tuotteita ja toimintatapoja, jotka ovat sekä ympäristölle että heidän vastasyntyneelle vauvalleen hyväksi. Nykyään osa vanhemmista voi olla tietämättömiä ja osa hyvinkin tietoisia ja jopa ahdistuneita asioista kuten mikromuovi tai vaippajäte. Esityksen jälkeen kävimmekin antoisaa keskustelua yksilön ja yhteiskunnan vastuusta sekä toisaalta tuoreiden vanhempien herkkyydestä kuormittua lisävaateista.

Kuvassa polku puutarhassa. Polkua reunustavat viherkasvit ja kukkaset.
Kuva 2. Kävelykierroksella Lyonin vanhassa kaupungissa. Kuvaaja Pia Lahtinen.

Lyonin kaunein luontokohde

Ensimmäisen yhteisen päivän päätteeksi suuntasimme kaupunkikierrokselle. Lyonin vanhaan kaupunkiin suuntautunut opastettu kierros mahdollisti meille paikalliseen luontoon tutustumisen. Vanha kaupunki, Vieux Lyon, on Unescon maailmanperintökohde. Upeiden rakennusten lisäksi rinteessä sijaisteva vanha kaupunki piti sisällään myös tuoksuvan ruusutarhan ja isoja vehreitä puita. Ruusujen ja linnunlaulun keskellä matkan ja ensimmäisen intensiivisen päivän rasituksista toipui nopeasti. Virtuaalista luontotaukoa emme tuona päivänä enää kaivanneet.

Lähteet

URN http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024082266143

Jaa sivu