Vuosi lähestyy taas loppuaan ja samalla on päättymässä myös 3AMK-liittouman kuluvan sopimuskauden viimeinen toimintavuosi. Onkin taas hyvä aika kerrata liittouman tapahtumia kuluneen vuoden aikana ja kääntää samalla katsetta jo tulevaan sopimuskauteen vuosiin 2025–2028.
Valmistautuminen uuteen sopimuskauteen
Liittouman jäsenammattikorkeakoulujen (Haaga-Helia, Laurea, Metropolia) ja OKM:n väliset sopimusneuvottelut käytiin kevään ja alkukesän aikana. OKM:n ja jäsenammattikorkeakoulujen sopimuksissa kaudelle 2025–2028 liittouman yhteistyötä ja strategisia tavoitteita on kuvattu seuraavasti:
Liittouma luo metropolialueelle kasvun edellytyksiä. Yhteistyö perustuu strategisesti valittuihin teemoihin; opiskelijahyvinvointiin, metropolialueen osaajien saatavuuden varmistamiseen, kansainvälisten osaajien integrointiin, maahanmuuttajataustaisten osaamispotentiaalin hyödyntämiseen, pedagogiseen kehittämiseen sekä digitaalisen ja vihreän kaksoissiirtymän edistämiseen. Strategisilla teemoilla tehostetaan ja integroidaan toimintaa entistäkin vaikuttavammaksi opiskelijoiden opiskelumahdollisuuksia syventämällä, kansainvälistä TKI-rahoitusta hyödyntämällä, sekä koulutusvientiä vahvistamalla
Sopimuskaudella 2025–2028 liittouman strategisena tavoitteena on kansainvälisten opiskelijoiden integroitumisen ja työllistymisen tukeminen metropolialueella. Liittoumalla voi olla myös muita tavoitteita, esim. OKM:n liittoumalle asettamia erityistehtäviä. Liittouma edistää myös yhteistä opetustarjontaa, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa, koulutuksen kansainvälistämistä, sekä muita yhdessä sovittavia toimenpiteitä.
3AMK-liittouman jäsenammattikorkeakoulut hakivat strategiarahoitusta tulevalle sopimuskaudelle yhteensä 400 000 € /v. Sopimusneuvotteluiden tuloksena liittouman jäsenammattikorkeakouluille myönnettiin strategiaperusteista rahoitusta yhteensä 300 000 € /v. (100 000 € /amk) vuosille 2025–2028. Myönnetty strategiarahoitus on neljäsosa nyt meneillään olevan sopimuskauden strategiarahoituksen määrästä. Näin ollen myös liittouman ohjaus- ja toimintamalleja on jatkossa tarpeen keventää suhteessa yhteistyöhön kohdennettuun strategiarahoituksen määrään. Tämän myötä esim. liittouman ohjausryhmän ja neuvottelukunnan toimintaa ei ole enää tarkoituksenmukaista jatkaa tulevalla sopimuskaudella. Myös vuonna 2016 solmittua jäsenammattikorkeakoulujen välistä liittoumasopimusta on tarpeen päivittää.
Syksyn kehittämisseminaarin satoa
Syyskuussa pidetyssä liittouman kehittämisseminaarissa teemana oli 3AMK-liittouma tulevalla sopimuskaudella. Seminaarin tavoitteena oli hahmotella liittouman onnistumisvisiota ja arvolupausta vuoteen 2028, ts. sitä, miten pystymme sopimuskauden lopussa osoittamaan, että olemme saavuttaneet liittouman strategisen tavoitteen. Lisäksi seminaarissa hahmoteltiin strategisen tavoitteen mukaisia toiminnan vaikuttavuusmittareita.
Liittouman jäsenammattikorkeakoulut ovat kukin sopineet neuvotteluissaan OKM:n kanssa määrällisistä tavoitteista kansainvälisten opiskelijoiden työllistymisen osalta. Tältä pohjalta kehittämisseminaarissa hahmoteltiin liittouman visioksi parantaa kansainvälisten opiskelijoiden työllistymisen ja integroitumisen laadullista ulottuvuutta. Keskeisiksi toiminnan vaikuttavuusmittareiksi hahmoteltiin vastaavasti työllistymisen osalta opiskelijoiden työllistymistä omalle koulutusalalle, omaa koulutustasoa, elämäntilannetta ja tahtotilaa vastaaviin työtehtäviin, sekä suomalaiseen työelämään ja yhteiskuntaan integroitumisen osalta opiskelijoiden osallisuutta kuvaavia indikaattoreita.
Toiminta- ja toteutussuunnitelman laatiminen
Liittouman toiminta- ja toteutussuunnitelmassa kuvataan liittouman yhteistyötä ja strategisia tavoitteita, sekä yhteisiä toimenpiteitä strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Tätä kirjoitettaessa toimintasuunnitelmaa vuosiksi 2025–2028 ja toteutussuunnitelmaa vuodelle 2025 ollaan parhaillaan viimeistelemässä. Jäsenammattikorkeakoulujen asiantuntijoilta on pyydetty esityksiä konkreettisista vuoden 2025 aikana toteutettavista ammattikorkeakoulujen yhteisistä toimenpiteistä liittouman strategisen tavoitteen saavuttamiseksi. Nämä yhteiset toimenpiteet ovat keskeinen osa vuoden 2025 toteutussuunnitelmaa.
Yhteistyöalueista fokusoituun teemaan
Myös liittouman ohjaus- ja toimintamalliin tulee muutoksia. Tähän asti liittouman toimintaa on jäsennetty toimintokohtaisten yhteistyöalueiden kautta. Tulevalla sopimuskaudella keskitymme pääsääntöisesti yhteen strategiseen tavoitteeseen ja fokusoimme liittouman yhteiset toimenpiteet tuon tavoitteen saavuttamiseen. Vaikka kaikki yhteistyöaluekohtaiset johto-/ohjausryhmät ja tiimit eivät enää jatka toimintaansa nykyisessä muodossaan, jatkuu asiantuntijoiden välinen vakiintunut keskinäinen yhteistyö monilla alueilla myös tulevalla sopimuskaudella.
Liittoumalla tulee myös jatkossa olemaan yhteistä opetustarjontaa, yhteisiä TKI-hankkeita ja muita strategisen tavoitteen saavuttamiseen tähtääviä, opiskelijoille ja työelämän organisaatiolle suunnattuja yhteisiä palveluita, tapahtumia ja toimenpiteitä. Mikä parasta, strategisen tavoitteen saavuttamiseen tähtäävät yhteiset toimenpiteet tuovat liittouman toimintaan mukaan myös monia uusia asiantuntijoita ja osaamista. Vaikka pienentyneen strategiarahoituksen myötä yhteisiin toimenpiteisiin allokoitavat kokonaisresurssit pienenevätkin, on mielenkiintoista katsoa, minkälaista vaikuttavuutta pystymme saavuttamaan keskittämällä resursseja tehokkaasti.
Myös liittouman viestintään tulee muutoksia; jatkossa viestintää toteuttavat jäsenammattikorkeakoulujen liittouman viestintään perehdytetyt asiantuntijat yhteistyössä jäsenammattikorkeakoulujen opiskelijahallintojen asiantuntijoiden kanssa.
Kohti uutta sopimuskautta
Uuden sopimuskauden käynnistyessä olemme siis uuden edessä. Vaikka aiemmat toimintamallit muuttuvatkin, tärkeintä on kuitenkin, että jäsenammattikorkeakoulujen asiantuntijoiden välinen keskinäinen luottamus, vuorovaikutus ja yhteistyö säilyvät jatkossa yhtä erinomaisena, kuin tähänkin asti. Näin voimme parhaiten kaikki osaltamme varmistaa liittoumayhteistyön menestyksen myös tulevalla sopimuskaudella. Sitä ennen täytyy toki huolehtia myös meneillään olevalle sopimuskaudelle sovittujen toimenpiteiden laadukkaasta loppuun viemisestä.
Uuden sopimuskauden käynnistyessä olemme siis uuden edessä. Vaikka aiemmat toimintamallit muuttuvatkin, tärkeintä on kuitenkin, että jäsenammattikorkeakoulujen asiantuntijoiden välinen keskinäinen luottamus, vuorovaikutus ja yhteistyö säilyvät jatkossa yhtä erinomaisena, kuin tähänkin asti. Näin voimme parhaiten kaikki osaltamme varmistaa liittoumayhteistyön menestyksen myös tulevalla sopimuskaudella. Sitä ennen täytyy toki huolehtia myös meneillään olevalle sopimuskaudelle sovittujen toimenpiteiden laadukkaasta loppuun viemisestä.
Oikein hyvää ja rauhallista joulunaikaa sekä menestyksellistä uutta vuotta 2025!
Antti Vettenranta
- Prosessijohtaja
- Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian strateginen liittouma (3AMK)
- antti.vettenranta@laurea.fi
- +358 40 562 5293
- @AnttiVettenran1