Pian 30–vuotiaat ammattikorkeakoulut käynnistivät toimintansa kokeiluna 90–luvun syvässä lamassa, jolloin ammattikorkeakoulut rakentuivat vanhoista toisen asteen ammatillisista oppilaitoksista. Ammattikorkeakoulujen perustamisvaihe oli fuusioiden sävyttämää toimintojen integroinnin, kehittämisen ja voimakkaan muutosjohtamisen aikaa. Kun ammattikorkeakoulut vielä etsivät vahvaa identiteettiään, lisääntyivät niiden tehtävät, jolloin aluekehittämisen rooli vahvistui ja ylempiä ammattikorkeakoulututkintoja alettiin rakentamaan Suomeen. Samaan aikaan ammattikorkeakoulut rakensivat voimakkaasti kansainvälisiä yhteyksiään sekä kehittivät pedagogiikkaansa suuntaan, jossa korkeakoulun tehtävät integroituvat toisiinsa ja yritysten kanssa tehtävä yhteistyö lisääntyi niin, että opiskelijat ovat yhteisen kehittämisen keskiössä rakentaen samalla omia työnantajaverkostojaan.
Tämä oli alkuvaiheessa ammattikorkeakouluille valtava ponnistus, kun työelämässä ei vielä tunnettu uutta korkeakoulusektoria ja uusia tutkintoja.
Merkittävä ponnistus ammattikorkeakouluille oli myös soveltavan tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan ylösajo niin, että opittiin hyödyntämään kilpailtua kansallista ja erityisesti kansainvälistä tutkimusrahoitusta. Lähes kaikessa henkilöstöltä edellytettiin merkittävää osaamisen kehittämistä ja uuden oppimista. Muutosvaateita ammattikorkeakouluissa riitti, mikä koetteli koko korkeakouluyhteisöä ja myös johtamista merkittävien muutosten läpiviemiseksi.
Vuosituhannen ensimmäinen vuosikymmen alkoi ammattikorkeakoulujen voimakkaan kehittämisen aikakautena, mutta pian se muuttui rakenteellisen kehittämisen vuosikymmeneksi. Edellisellä vuosikymmenellä rakennettua ammattikorkeakouluverkostoa ja sen korkeakouluyksiköiden määrää haluttiin vähentää. Käynnistyi uusi merkittävä muutosjohtamisen vaihe, jossa ammattikorkeakoulut karsivat toimipisteverkostoaan, toteuttivat fuusioita ja siirsivät toimintoja korkeakoulusta toiseen.
2010-luku toi korkeakouluihin puhtaasti tuloksiin perustuvan rahoitusmallin, joka haastoi korkeakoulun johtamisen uudella tavalla. Määrällisten tulosten korostuminen kannusti suorituskyvyn parantamiseen. Koska toisen korkeakoulun parempi tulosparannus leikkasi rahoitusta toiselta vähemmän tuloksia parantaneelta korkeakoululta, siirtyivät korkeakoulut suoraan keskinäisen kilpailun vaiheeseen. Se oli iso muutos korkeakouluille, vaikka erityisen haasteellisen siitä teki rahoitusmallin muutokseen yhdistynyt korkeakoulujen rahoituksen laskeva rahoituskehys. Se ajoi monet korkeakoulut rajuun muutosjohtamisen vaiheeseen, jossa keskiössä olivat toiminnan saneeraaminen ja YT-neuvottelujen kautta toteutetut henkilöstövähennykset.
Usein muutosten johtamisen lähteenä korkeakouluissa on valtion ohjaus. Keskeisenä rahoittajana valtio ohjaa korkeakoulujen toimintaa, jolloin korkeakoulujen kehityksen suuntaa ohjaavat myös poliittiset ratkaisut. Niissä voi tapahtua merkittäviäkin suunnan muutoksia, jotka vaikuttavat merkittävästi sopimuskausittain korkeakoulujen toimintaan. Muutosjohtamisen uusia vaateita toki nousee esiin jatkuvasti myös korkeakoulujen omissa strategiaprosesseissa. Ehkä yksi merkittävimmistä 2020-luvulla on digitalisaatio, jossa korkeakoulujen kolmas kehityksen vuosikymmen on varmasti se käänteentekevin. Se edellyttää korkeakoulujen johtamisessa erityistä muutosjohtamista. Lähtökohdat ovat hyvät, sillä kaikki Suomen yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat käynnistäneet yhdessä Digivisio 2030 –hankkeen, jossa kehitystä rakentaa koko korkeakoulusektori yhdessä.
