Kokonaisturvallisuuden malli korostaa yhteiskunnan eri toimijoiden yhteistyötä elintärkeiden toimintojen turvaamiseksi. Ammattikorkeakouluilla on lakisääteinen rooli kouluttamisen ja TKI-toiminnan kautta edistää monitoimijayhteistyötä. Korkeakoulujen yhteistyö on kokonaisturvallisuuden mallin mukaista turvallisuuden yhteiskehittämistä.
Kuva: 8photo / Freepik
Yhteiskunnallisessa turvallisuusstrategiassa (YTS) kuvataan kokonaisturvallisuuden malli. Se on tapa hahmottaa viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kansalaisten yhteistyötä yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseksi kaikissa turvallisuustilanteissa – normaalioloissa, häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Malli nojaa yhteiseen tilannekuvaan ja varautumisen ja vasteen jatkuvaan kehittämiseen. Kuvion yksi mukaisesti kokonaisturvallisuuden osa-alueita ovat johtaminen, puolustuskyky, sisäinen turvallisuus, talous, infrastruktuuri ja huoltovarmuus, väestön toimintakyky ja palvelut, henkinen kriisinkestävyys sekä kansainvälinen ja EU-toiminta. Näitä osa-alueita tarkastellaan kokonaisvaltaisesti ja keskinäisriippuvaisina, jolloin yhden osa-alueen haavoittuvuus voi heijastua koko yhteiskuntaan. (Turvallisuuskomitea 2025.)
Kuvio 1 Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot (Turvallisuuskomitea 2025).
Yhteistyö yhteiskunnan eri toimijoiden välillä on olennainen osa kokonaisturvallisuutta. Julkisen hallinnon, yritysmaailman, järjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan yhteistoiminta mahdollistaa sekä resurssien että asiantuntemuksen laaja-alaisen hyödyntämisen. YTS korostaa myös yksittäisten kansalaisten sekä epäformaalien yhteisöjen, kuten perheiden, roolia turvallisuuden avaintoimijoina sekä linkitystä kansainvälisen tason toimijoihin esimerkiksi Euroopan Unionin ja Naton konteksteissa. (Turvallisuuskomitea 2025.)
Euroopan Unioni omaksuu kokonaisturvallisuuden lähestymistapaa
Euroopan unionin turvallisuuspolitiikka on viime vuosina kehittynyt merkittävästi kohti kokonaisvaltaista, Suomen kokonaisturvallisuusmallia muistuttavaa lähestymistapaa, jossa ulkoista (defence) ja sisäistä (civil protection) turvallisuutta ei enää käsitetä toisistaan erillisinä. On tunnustettu, että kompleksiset kriisit edellyttävät yhteiskunnallisten toimijoiden ja kansalaisten yhteistyötä osana yhteistä turvallisuusarkkitehtuuria. (Euroopan komissio 2025.) Tämä muutos heijastuu erityisesti Euroopan komission presidentti Sauli Niinistöltä (2024) tilaamassa raportissa Safer Together, jossa esitetään, että turvallisuus on “yhteinen julkinen hyödyke” ja että sen ylläpitämiseen tarvitaan koko yhteiskunnan panosta (whole-of-society). Niinistön raporttiin tukeutunut EU:n valmiusunionistrategia (Euroopan komissio 2025b) linjaakin, että unionin ja jäsenmaiden kyvykkyys vastata mihin tahansa häiriötilanteeseen (all-hazards lähestymistapa) edellyttää julkisen sekä yksityisen sektorin sekä kansalaisyhteiskunnan yhteistyötä.
Tämä lähentyminen Suomen mallia kohtaan osoittaa, että EU ei enää käsittele ulkoista turvallisuutta irrallisena yhteiskunnallisesta kokonaisturvallisuudesta, vaan pyrkii rakentamaan kokonaisturvallisuuden lähestymistapaa, joka tunnistaa yhteiskunnan eri sektorien roolin turvallisuuden ylläpitämisessä. Tämä avaa myös suomalaisille korkeakouluille ja TKI-toimijoille uusia mahdollisuuksia osallistua eurooppalaiseen turvallisuusosaamisen kehittämiseen.
Euroopan komissio aikoo vahvistaa merkittävästi kokonaisturvallisuuteen liittyvää tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) rahoitusta tulevalla ohjelmakaudella 2025–2027. Muutokseen ovat vaikuttaneet erityisesti Ukrainan sota ja kiristynyt kansainvälinen tilanne. Erityisesti suomalaisen kokonaisturvallisuuskäsityksen mukaisiin TKI-hankkeisiin tullaan suuntaamaan huomattavasti lisää rahoitusta. (Euroopan komissio 2024.)
Ammattikorkeakoulut tuovat eri toimijat yhteen
Ammattikorkeakoulut kykenevät kokoamaan kokonaisturvallisuuden keskeiset toimijat yhteen. Tämä perustuu niiden lakisääteiseen tehtävään (932/2014), joka kattaa koulutuksen lisäksi TKI-toiminnan. TKI-toiminnan tulee palvella aluekehitystä ja koko yhteiskuntaa, mikä edellyttää ammattikorkeakouluilta kykyä rakentaa ja hyödyntää verkostoja sekä luoda areenoita yhteiskehittämiselle. Yhteiskunnallinen turvallisuus on kokonaisturvallisuuden mallin mukaisesti keskinäisriippuvaista ja sitä voidaan edistää vain yhteistyössä eri toimijoiden kesken.
Laurea-ammattikorkeakoulun Yhtenäinen turvallisuus -tutkimusohjelman alla tehdään vaikuttavaa kokonaisturvallisuusmallin mukaista TKI-toimintaa (Laurea 2025). Laurean ResLab-tutkimustiimi keskittyy kokonaisturvallisuusmallin mukaiseen laajan turvallisuuskäsityksen tutkimiseen ja kehittämiseen. Tiimi tarkastelee yhteiskunnallista turvallisuutta ja kriisikestävyyttä systeemi- ja muotoiluajattelun sekä tulevaisuudentutkimuksen kautta. Yhteiskunnan turvallisuusarkkitehtuuri kartoitetaan systeemiteorialla, polut turvallisuuden vahvistamiseen visioidaan ennakoimalla ja sosiotekniset ratkaisut polun varrella yhteiskehittämällä. ResLab toimii sillanrakentajana viranomaistahojen, julkishallinnon, yritysten, kansalaisyhteiskunnan ja kansalaisten välillä. (Laurea 2025b.)
Ammattikorkeakoulujen kokonaisturvallisuuden TKI-verkosto
Ammattikorkeakoulujen ei kannata kilpailla toisiaan vastaan kokonaisturvallisuuden tutkimiseen ja kehittämiseen osoitetusta TKI-rahoituksesta. Kokonaisturvallisuuden edistäminen edellyttää niiltä yhteistyötä. Monilla ammattikorkeakouluista on jo oma lähestymistapansa ja painopisteensä turvallisuuteen liittyen. Esimerkiksi Savonia-ammattikorkeakoulu on perustanut yhdessä Kuopion kaupungin kanssa kokonaisturvallisuuden osaamiskeskuksen, joka keskittyy erityisesti ilmastoresilienssiin (Savonia 2025). Turun ammattikorkeakoulu osallistuu aktiivisesti puolustus- ja turvallisuusalan tutkimukseen, erityisesti kyberturvallisuuden ja hybridiuhkien torjunnan alueilla (TurunAMK 2025). Ymmärrys kokonaisturvallisuudesta muodostuukin eri ammattikorkeakoulujen tutkimusfokusten ja lähestymistapojen kohtauspisteissä.
Laurea on perustanut yhdessä Savonia-, Karelia- ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulujen sekä Humakin ja Turun AMK:n kanssa verkoston, jonka missiona on edistää ammattikorkeakoulujen TKI-yhteistyötä kokonaisturvallisuuden saralla. Avoin verkosto lanseerattiin ammattikorkeakoulupäivillä 7.5.2025, joita isännöi Haaga-Helia-ammattikorkeakoulu. Tulevaisuudessa verkosto järjestää tapahtumia ja koordinoi kokonaisturvallisuuteen liittyvää TKI-toimintaa yhdessä sidosryhmien kanssa.
Lähteet
Artikkelin muotoiluun ja oikolukuun on käytetty tekoälyä.