Liikunnallinen elämäntapa edistää jokaisen terveyttä ja hyvinvointia kokonaisvaltaisesti (Huttunen 2018) ja pohja sille luodaan jo lapsuudessa (Fogelholm 2011). Liikuntasuositukset ovat taustasta ja terveydentilasta riippumatta kaikille lapsille ja nuorille samat, mutta tutkimusten mukaan erityisnuoret liikkuvat muita vähemmän (Einarsson ym. 2014; Stanish ym. 2019). Syitä tähän on monta. Samalle ikäryhmälle suunniteltu liikunta voi olla esimerkiksi fyysisten tai kognitiivisten taitojen osalta liian haastavaa. Liikuntaharrastukseen osallistuminen saattaa tulla liian kalliiksi, jos tarvitaan soveltavia liikuntavälineitä, kuljetusta ja avustajia. Erityisryhmille suunnattu kuntouttava toiminta taas saattaa olla luonteeltaan liian passiivista ja ohjaajilta saattaa puuttua liikunnallista elämäntapaa edistäviä ohjaustaitoja. (Block et al. 2013.) Erityisnuorilla tarkoitetaan tässä yhteydessä kehitysvammaisia, CP-vammaisia sekä autisminkirjon häiriöistä kärsiviä nuoria.

Tässä artikkelissa esitellään opinnäytetyönä tehdyn kartoituksen tuloksia ohjaajien näkemyksistä ja kokemuksista erityisnuorten liikunnasta ja ryhmien ohjaamisesta. Tavoitteena oli kartoittaa hyviä käytänteitä ja toisaalta haasteita, joilla ryhmäliikunnan suunnittelua ja toteutusta voidaan parantaa. Opinnäytetyötä varten haastateltiin kahta kokenutta erityisnuorten liikunnan ohjaajaa. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla.

Opinnäytetyö tehtiin osana Laurea-ammattikorkeakoulun koordinoimaa Nappi-hanketta. Hankkeen tavoitteena on edistää erityistä tukea tarvitsevien nuorten terveyttä, hyvinvointia ja osallisuutta eri elämänalueilla mahdollistamalla heille liikunnallinen elämäntapa. Hanketta rahoitetaan Sosiaali- ja terveysministeriön myöntämästä terveyden edistämisen määrärahasta vuoden 2020 loppuun saakka.

Ryhmäliikunnan suunnittelu ja toteutus – leikkiä ja onnistumisen kokemuksia

Ryhmään tutustuminen tapahtuu parhaiten leikkien avulla, joissa kilpailutilanteet ovat minimoituja. Ryhmäleikit lisäävät ryhmään kuulumisen tunnetta, jolla saadaan myös itseluottamusta kasvatettua. Leikkeihin kannattaakin sisällyttää erilaisia harjoitteita, sillä näitä nuoret oppivat huomaamatta. Kun ohjaaja tuntee ryhmänsä, voi tämä suunnitella toimintaa niin, ettei suuria tasoeroja pääse syntymään. Tämä toki tuo omia haasteita tarjota jokaiselle omaa taitoa vastaavaa harjoittelua, mutta ryhmäjaoilla ja avustajilla saadaan tarjottua yksilöllisempää ohjausta.

Erityisnuoret tarvitsevat onnistumisen kokemuksia ja tunnetta itselleen siitä, että osaa ja kykenee tekemään erilaisia asioita. Toistamalla ja pitämällä harjoitteet tuttuina, voidaan lisätä juuri näitä tarvittavia kokemuksia. Lisäämällä vaikeusastetta ja uusia harjoitteita pikkuhiljaa vältytään suurilta pettymyksiltä ja tunteilta, joilla itsetunto alenee. Toiminnassa kannattaakin säilyttää paljon sellaista, mistä kaikki innostuvat ja sitä kautta ilo tekemiseen ja yhdessä oloon kasvaa.

Ohjaaja kohtaa monenlaisia haastavia tilanteita

Erityisnuorten liikuntaryhmissä esiintyy erilaisia haasteita, joita ohjaajat kohtaavat työssään. Näitä ovat esimerkiksi haastava käyttäytyminen, kiusaaminen ja eristäytyminen, jolloin ohjaajalta vaaditaan osaamista puuttua näihin asioihin. Haastavaa käyttäytymistä voi esiintyä, kun erityisnuorella itsellään on vaikeuksia sietää pettymyksiä, jolloin kilpailutilanteet usein synnyttävät ei-toivottua käytöstä. Myös ryhmän sisäiset tasoerot ovat omiaan synnyttämään vertailuja nuorten välillä ja kiusaamista ja toisille nauramista on havaittu. Osallistumiseen vaikuttaa paljon myös aikaisemmat kokemukset liikunnasta ja jos kokemus on ollut negatiivinen jollain lailla, voi kynnys mukaantuloon olla suuri.

Ryhmänohjaaja innostaa ja kannustaa omalla esimerkillään

Hyvä ohjaaja arvostaa omaa työtään ja välittää ympärilleen liikunnan iloa. Osallistumalla itse aktiivisesti toimintaan ja pukeutumalla asianmukaisesti luodaan yhteen kuulumisen tunnetta. Omalla esimerkillään ohjaaja vaikuttaa ryhmän asenteisiin ja opettaa erityisnuorille myös toisten huomioon ottamista kannustamalla, sekä antamalla kiitosta ja kehuja kaikille.

Ohjaajalta vaaditaan myös kykyä reagoida haasteisiin, jotta ryhmän toiminta ja ilmapiiri säilyy turvallisena. Kiusaamiseen puuttuminen ja tuen antaminen haastavissa tilanteissa ovat tärkeitä seikkoja, joita ohjaamisessa tarvitaan. Jos esimerkiksi pettymyksensietokyky on niin suuri, että se aiheuttaa aggressiivista käytöstä, täytyy ohjaajan tarjota vaihtoehtoista toimintaa täksi aikaa. Tärkeintähän on kuitenkin liikunnan ilon välittäminen ja liikunnallisen elämäntavan mahdollistaminen. Tähän pyritään myös tapauksissa, joissa erityisnuorella on aiemmin syntynyt negatiivisia kokemuksia liikunnasta. Tällöin kannattaa lähteä pienin askelin liikkeelle ja osallistaa nuorta yhteiseen toimintaan joillain muulla tavalla, kuin itse liikunnalla. Olemalla ohjaajan apuna erilaisissa tehtävissä ja positiivisen huomion saaminen, auttaa nuorta osallistumaan ja kasvattaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ajan kanssa lisätyt tehtävät ovat saaneet ujoimmankin nuoren osallistumaan täysillä mukaan yhteisiin toimintoihin.

Lähteet:

• Block M., Taliaferro A. & Moran T. 2013. Physical Activity and Youth with Disabilities: Barriers and Supports. The Prevention Researcher. Vol. 20 (2).
• Einarsson I., Ólafsson Á., Hinriksdóttir G., Jóhannsson E., Daly, D. & Arngrímsson S. 2014. Differences in physical activity among youth with and without intellectual disability. Medicine & science in sports & exercise. Vol. 47 (2).
• Fogelholm M. 2011. Lapset ja nuoret. Kirjassa: Fogelholm M., Vuori I., Vasankari T., toim. Terveysliikunta. 2. uud. p. Hki: Duodecim, 2011: 76 – 87.
• Huttunen J. 2018. Terveysliikunta – kuntoa, terveyttä ja elämänlaatua. Lääkärikirja Duodecim.
• Stanish H., Curtin, C. Must, A. Phillips, S. Maslin M. & Bandini L. 2019. Does physical activity differ between youth with and without intellectual disabilities? Disability and Health Journal, Volume 12 (3).