Tämä artikkeli pohjautuu Laurea-ammattikorkeakoulussa kevään 2020 aikana kehitettyyn yliopisto-ja korkeakouluopettajille suunnattuun Learning by Developing (LbD) -virtuaalikurssin laatimisesta syntyneisiin kokemuksiin ja havaintoihin. LbD-malli eli kehittämispohjainen oppiminen on ollut Laurean pedagogisena strategiana jo yli 15 vuoden ajan (Ojasalo 2019, 6). Tänä aikana LbD-mallin mukaan Laureassa on toteutettu tuhansia opintoja ja projekteja. Tämä on kerryttänyt Laureaan Lbd:n erityisosaamista, kokemusta ja sellaista hiljaista tietoa (”tacit knowledge”), jota emme itse ymmärrä välttämättä olevan edes olemassakaan.

LbD-virtuaalikurssin laatiminen oli vaativa, mutta antoisa ja mielenkiintoinen urakka. Kurssin kehittelytyön alkaessa tammikuussa tiesimme tarkalleen, mitä haluamme saada aikaiseksi. Sitä emme tienneet, miten paljon jo itse asiasta tiedämme, sillä monet LbD:n toteuttamiseen liittyvät asiat ovat laurealaisille itsestäänselvyyksiä.

Tavoitteenamme oli tehdä kurssi mahdollisimman asiakaslähtöiseksi ja konkreettiseksi. Niinpä kuvattuamme kurssin sisältöön, mitä opettajan pitää LbD-mallin mukaisesti tehdä kussakin vaiheessa, jouduimme asettamaan kysymyksen, miten? Jälkimmäinen kysymys johdatti meidät kaivamaan esiin hiljaisen tiedon, mihin tässä kirjoituksessa pureudumme.

Hiljaisen tiedon käsite ja sen soveltaminen LbD-kurssin laadinnassa

Hiljaisen tiedon käsitteen loi alun perin filosofi Michael Polanyi. Hänen näkemyksensä on, että tiedämme enemmän kuin kykenemme ilmaisemaan. Henkilö ei aina ole tietoinen itsekään osaamisensa dimensioista, hän ei aina osaa kommunikoida, eikä perustella ratkaisujaan muille. Hiljaisen tiedon vastakohta on eksplisiittinen tieto, jota voidaan käsitellä, tallentaa ja kommunikoida suhteellisen helposti. Polanyi käyttää esimerkkinä hiljaisesta tiedosta mm. polkupyörällä ajoa. (Grandinetti 2014, 334,336).

Polanyin mukaan hiljainen ulottuvuus on kaiken tiedon ja kaiken toiminnan taustalla. Selkeytämme tätä pohtimalla ymmärtämisen luonnetta. Missä tahansa ymmärtämisessä, on Polanyin mukaan tietoisuutta, josta olemme tietoisia, sekä taustatietoisuutta (tietoisuutta, josta emme ole tietoisia). Meillä voi olla täsmällistä (eksplisiittistä) tietoa vain tietoisuudesta, josta olemme tietoisia. Saavutamme tämän tietoisuuden kuitenkin vain vihjeiden avulla, joita tarjoaa meille taustatietoisuus, josta voimme käyttää käsitettä hiljainen tieto. (Bennet, 1978, 30).

Polanyi antaa esimerkin siitä, kuinka puheemme ja ajatuksiemme välinen ero varioi ja voidaan jakaa eri tapausluokkiin. Käytämme tässä Pentti Salmelan (2008, 3) tulkintaa Polanyin luokittelusta (Polanyi 1958, 90):

1. Hiljainen tiedon taso. Se on se osa tiedosta, jota ei osata kuvata lainkaan kielellisesti, joka on puhtaasti raaka-aineen tasolla olevaa jäsentymätöntä tietomassaa.
2. Artikuloimaton taso, jota osataan kuvata kielellisesti vain, kun siihen kohdennetaan erityistä huomiota. Muutoin se on itsestään tapahtuvaa hiljaista tietoa. Tiedot saattavat olla jo valmiiksi järjestyneinä selkeinä mielikuvina ja ajatuksina, jotka ovat lähes valmiissa muodossa tulostettavissa puheen tai kirjoitetun tiedon muotoon.
3. Artikuloitavissa olevaa tietoa ja tietoa, josta osataan puhua. Tässä esityksessä tämä hiljaisen tiedon taso katsotaan kuuluvaksi seuraavaan, puhutun kielen rakenteellisuusluokkaan. Tähän luokkaan kuuluvan tiedon hallintamekanismeja ovat osaamisen, päättelyn ja innovaation mekanismit, abstrahoiminen, mentaaliset mallit sekä mallioppiminen.

Kirjallisuudessa hiljainen tieto ja kyky soveltaa käsitetään monasti synonyymeinä. Oğuz & Şengün (2011, 445) tuovat kuitenkin esille, että tämä samalle viivalle asettaminen palvelee ennemminkin hallinnan tunteen saavuttamista käsitteestä, jolloin ymmärrys hiljaisesta tiedosta vääristyy.

Lazaric ym. (Lazaric, Mangolte & Massue 2003, 1830) mukaan hiljainen tieto on tietämystä, joka on paikallista ja kontekstuaalista. Se uppoutuu asiantuntijoiden osaamisiin ja yhteisiin käytäntöihin. Artikulointi (eli asioiden auki puhuminen) mahdollistaa tiedon koodaamisen eli erilaisten asiantuntijayhteisöjen käytänteiden tekemisen eksplisiittiseksi.

Tunnistimme LbD-kurssin laadinnan aikana useita yhteisiä kirjoittamattomia käytänteitä, josta esimerkkinä voidaan käyttää vaikkapa Laurean tapaa kontaktoida yhteistyökumppaneita.

Tieto, joka voidaan lausua, muotoilla lauseisiin, kuvata piirustuksiin ja kirjoituksiin, on eksplisiittistä. Eksplisiittisellä tiedolla on kyky toimia kontekstien yli ja se on tavoitettavissa tietoisuuden kautta. Aisteihin sidottu tieto, kosketukseen, liiketaitoihin, intuitioon, artikuloimattomat mentaalimallit tai implisiittiset peukalosäännöt ovat ”hiljaisia”. Hiljainen tieto perustuu toimintaan, menettelytapoihin, rutiineihin, sitoutumiseen, ihanteisiin, arvoihin ja tunteisiin. (Nonaka & von Krogh 2009, 636)

Tieto on dynaamista, koska se syntyy yksilöiden ja organisaatioiden sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tieto on kontekstisidonnaista, se riippuu tietystä ajasta ja tilasta. Jos tietoa ei aseteta kontekstiin, se on vain informaatiota, ei tietoa. (Nonaka, Toyama & Konno 2000, 7)

SECI-prosessissa hiljainen tieto ja eksipliittinen tieto muuntuu ja laajenee laadun ja määrän suhteen seuraavasti: (1) sosialisaatiossa tieto siirtyy yhteisön sisällä ”hiljalleen” (hiljaisesta tiedosta hiljaiseen tietoon); (2) ulkoistamisessa hiljainen tieto tehdään näkyväksi (hiljaisesta tiedosta eksplisiittiseen tietoon); (3) yhdistämisessä ekspiliittistä tietoa voidaan yhdistää muihin eksplisiittisiin tietoihin ja se voi saada uusia muotoja (eksplisiittisestä tiedosta eksplisiittiseen tietoon); ja (4) sisäistämisessä eksplisiittisen tiedon hyödyntämisen kautta syntyy hiljaista tietoa (eksplisiittisestä tiedosta hiljaiseen tietoon). (Nonaka ym. 2000, 9).

Rajasimme oman toimintamme kattamaan SECI-mallin kolme viimeisintä vaihetta. Eli pyrkimyksemme oli tehdä Laureaan yli vuosikymmenen aikana osin hiljaiseksi tiedoksi muuttunut LbD-osaaminen eksplisiittiseksi, kommunikoida tämä ja mahdollistaa tämän eksplisiittiseksi tehdyn tiedon sisäistäminen jälleen hiljaiseksi tiedoksi.

Ulkoistaminen on hiljaisen tiedon artikulointia eksplisiittiseksi tiedoksi. Kun hiljainen tieto tehdään selväksi, tieto kiteytyy, jolloin muut voivat jakaa sen, ja siitä tulee uuden tiedon perusta. (Nonaka ym. 2000, 9).

Prosessimme alkoi ulkoistamisella. LbD-toimintamallin perusaskeleet yleisellä tasolla on helppo viestiä ja tehdä näkyväksi. Moniin LbD-käytänteihin liittyi asioita, joiden ymmärtäminen oli asiantuntijaltakin vaatinut pitkän kokemuksen soveltamisesta. Tämä kokemukseen perustuva hiljainen tieto kaivettiin esiin dialogin avulla. Kokenut LbD-mallin osaaja sai vastinparikseen asiaa tuntemattomat henkilöt, jotka esittivät kysymyksiä eivätkä tyytyneet vastauksiin, joiden ymmärtäminen olisi edellyttänyt asian etukäteen ymmärtämistä.  Ulkoistamisen tavoitteena on tiedon muokkaaminen eksplisiittiseksi käyttäen käsitteitä ja malleja. Hiljainen tieto muutetaan tässä vaiheessa myös muiden kuin itse asiantuntijan ymmärrettävään muotoon.

Kuvassa 2 on kuvattu esimerkki keskustelustamme, joka kuvaa tyypillistä keskusteluamme hiljaisen tiedon esiin kaivamisesta. Asiantuntija kertoo itsestäänselvyytenä, että LbD-opinnossa tehdään arviointi. Hän osaa tehdä arvioinnin ilman yksityiskohtaisia ohjeita, koska on tehnyt sitä vuosikausia. Ulkopuoliselle arvioinnin tekeminen ei kuitenkaan aukea ilman, että asia kuvataan hyvin käytännönläheisesti, mikä vuoksi asiantuntijaa haastetaan kysymyksellä, miten kuvata asia vielä tarkemmin, jotta asiaa tuntematonkin pystyisi sisäistämään arvioinnin käytännön toteutuksen.

Yhdistämisessä eksplisiittinen tieto yhdistetään monimutkaisemmiksi ja systemaattisemmiksi eksplisiittisen tiedon kokonaisuuksiksi. Esimerkiksi kun yrityksen taloudesta vastaava kerää tietoja koko organisaatiosta ja yhdistää ne kontekstiin taloudellisen raportin laatimiseksi, kyseinen raportti on uutta tietoa siinä mielessä, että se syntetisoi tietoa monesta eri lähteestä yhteen kontekstiin. (Nonaka ym. 2000, 9-10)

Prosessin seuraavassa vaiheessa eksplisiittiseksi saatu tieto yhdistettiin laajemmiksi kokonaisuuksiksi. Kun tieto on saatu eksplisiittiseen muotoon, sitä voidaan analysoida, järjestellä ja sitä voidaan se yhdistää aiempiin tietoihin. Tämä tapahtui lisäämällä aiemmin hahmotellun otsikkorakenteen alle lisää alaotsikoita, tekstejä ja työkalupohjia. Tiedon lisääminen, jäsentäminen ja rikastuttaminen alkoivat muodostaa rakennetta suunnitelman lisäksi. Kyse ei vain ollut yksisuuntaisesta valmiin sisällysluettelon rikastamisesta, vaan tämä yhdistäminen johti sisältöjen ja ajoittain jopa rakenteen kyseenalaistuksiin. LbD-kurssilla esitetyt asiakokonaisuudet kuvattiin moduuleina. Työn alussa niin selkeältä tuntunut rakenne, moduulit, otsikoinnit ja niiden sisältö jouduttiin uudelleen perustelemaan. Moduulien otsikoinnit jouduimme tarpeen tullen muuttamaan sekä tarkentamaan ja muuttamaan sisältöjen järjestystä. Esimerkkinä tästä voidaan käyttää LbD-kurssin laadinnan aikana syntynyttä project commitment -dokumenttia. Laurean projektisopimus oli liian kontekstisidonnainen. Uuteen dokumenttiin tuotiin jo olemassa olevaa, sekä kurssin laadinnan aikana syntynyttä uutta eksplisiittistä tietoa.

Sisäistämisessä eksplisiittinen tieto välittyy osaksi hiljaista tietoa. Sisäistäminen liittyy läheisesti ”tekemällä oppimiseen”. Eksplisiittiset tiedot, kuten valmistusmenetelmät, on aktualisoitava toiminnan ja käytännön kautta. Esimerkiksi koulutusohjelmissa harjoittelijat lukevat ja reflektoivat työhönsä liittyviä asiakirjoja ja käsikirjoja. Tätä kautta he voivat sisäistää sellaisiin asiakirjoihin kirjoitettua eksplisiittistä tietoa rikastuttaakseen hiljaisen tiedon tietopohjaansa. (Nonaka ym. 2000, 10)

Prosessimme viimeisin vaihe, eli sisäistäminen tarkoittaa eksplisiittisen tiedon ymmärtämistä ja tämän tiedon muuttumista hiljaiseksi. Tiedosta tulee osa osallistujan henkilökohtaista tietopohjaa. Roolimme tässä vaiheessa on epäsuora. Emme välttämättä koskaan ole tekemisissä kurssin osallistujan kanssa, joten vaikuttamisemme täytyy perustua muihin menetelmiin ja työkaluihin. Tässä astuu kuvaan kurssin sisältöjen takana oleva ajatus siitä, että osallistuja käydessään läpi kurssiamme, tuottaa samalla oman kurssinsa omille oppilailleen, eli ”oppii tekemällä”. Olemme siis rakentaneet kurssin samoilla periaatteilla, kuin mitä pyrimme kurssilla opettamaan.

Johtopäätökset

Kurssin laadinnassa yllätti se, kuinka paljon eksplisiittistä tietoa muodostui hiljaisen tiedon ulkoistamisen vaiheessa. Kun suunnitteluvaiheessa kuvasimme moduuleja ja niiden sisältöjä, niin muutamalla rivillä kuvattu sisältö paisui kokoelmaksi taustatietoa, ohjeita ja työkaluja. Teorian valossa tämä ei kuitenkaan yllätä.

Dialogi oli keskeinen menetelmä tiedon ulkoistamisessa. Siinä oli selkeästi havaittavissa liukuminen eksplisiittisestä tiedosta hiljaisen tiedon alueelle. Tämä näkyi erityisesti artikuloinnin helppoutena. Asiantuntijalta tuli nopeasti kommentit silloin kun asia oli jo jollain tavalla entuudestaan eksplisiittistä. Kun kysymykset johdattivat hiljaisen tiedon alueelle, niin asioiden sanoittamisen haastavuus tuli ilmeiseksi. Miten koodata näkyväksi jotain sellaista, jonka olemassaoloa ei ole tullut ajatelleeksikaan?

Kurssin laadinta synnytti eksplisiittistä tietoa paitsi potentiaalisille kurssimateriaalin käyttäjille, myös osallistujille ja asiantuntijalle itselleen. Asiantuntija esitteli syntyneitä  työkaluja kollegoilleen ja osa päätettiin ottaa käyttöön Laurean opetukseen välittömästi. Toisin sanoen ulkoistamisen ja yhdistämisen kautta syntyi asiantuntijallekin uutta tietoa ja ymmärrystä tutusta aiheesta.

Kurssin asiakaslähtöisyyttä on hankala arvioida itse etukäteen. Asiakaslähtöisyyden onnistumisen arvioi osallistuja itse vasta kurssin suoritettuaan. Kun saamme arvioita käytettäväksemme, voimme asiakaslähtöisyyden lisäksi arvioida myös sitä olemmeko onnistuneet antamaan osallistujille mahdollisuudet myös tiedon sisäistämiseen ja uuden hiljaisen tiedon syntymiseen.

Lähteet

• Grandinetti, R. 2014. The explicit dimension: what we could not learn from Polanyi. The Learning Organization Vol. 21 No. 5. (pp. 333-346) https://www.emerald.com/insight/content/doi/10.1108/TLO-06-2013-0027/full/html?skipTracking=true
• Bennett, J. B. 1978. The tacit in experience: Polanyi and whitehead. Thomist: A Speculative Quarterly Review, 42(1), 28. E-book. (Retrieved from https://search-proquest-com.nelli.laurea.fi/docview/1291767882?accountid=12003)
• Polanyi, M. Personal knowledge – Towards a Post-Critical Philosophy. First edition 1958, this edition 2005. ISBN 0-415-15149-X
• Oğuz, F., Elif Şengün, A. 2011. Mystery of the unknown: revisiting tacit knowledge in the organizational literature. Journal of Knowledge Management, Vol. 15 No. 3. pp. 445-461. https://doi.org/10.1108/13673271111137420
• Ojasalo, K. 2019. Introduction – Learning by Developing in the Open, networked, Digital World. Teoksessa: Learning by Developing 2.0 – Case Studies in Theory and Practise, 6-7. Laurea Julkaisut 101. Helsinki: Puna Musta Oy. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/159833/Laurea%20julkaisut%20101.pdf?sequence=1&isAllowed=y
• Lazaric, N., Mangolte, P.A. and Massue, M.L. 2003. Articulation and codification of collective know-how in the steel industry: evidence from blast furnace control in France. Research Policy, Vol. 32 No. 10. pp. 1829-47.
• Nonaka, I., von Krogh, G. 2009. Tacit knowledge and knowledge conversion: Controversy and advancement in organizational knowledge creation theory. Organization Science, 20(3), 635-652,681-682.
• Ikujiro Nonaka, Ryoko Toyama and Noboru Konno 2000. SECI, Ba and Leadership: a Unified Model of Dynamic Knowledge Creation. Long Range Planning, Volume 33, Issue 11 February 2000 Pages 5-34
• Salmela, P. 2008. Hiljainen ja rakenteellistettu tieto asiantuntijaorganisaation toiminnan kehittämisessä. Informaatiotutkimus 27(2) sivut 1-8.