Lohjan Kauppakeskus Lohi täyttyi ilosta, uteliaisuudesta ja yhteisestä oppimisesta, kun vietimme elokuun 2025 lopussa hyvin onnistunutta Ikäteknologiapäivää osana Laurean ja HAMK:n yhteistä Digiosaamista ja kestävää työtä kotihoitoon (ESR+) -hanketta.
Kuva: Freepik
Tapahtuman tavoitteena oli lisätä tietoisuutta ikäteknologian mahdollisuuksista ja murtaa ennakkoluuloja – ja siinä onnistuttiin! Päivä tarjosi monipuolisen katsauksen teknologioihin, jotka tukevat ikääntyneiden hyvinvointia, turvallisuutta ja itsenäistä elämää.
Yhteistyöllä onnistumiseen
Tapahtuman suunnittelu ja toteutus syntyi joustavan, ammattitaitoisen ja tiiviin yhteistyön tuloksena. Yhteistyökumppaneina olivat kauppakeskus Lohi, Laurean IT-tuki sekä Laurean
DigiKH -hankkeessa toimivat kaksi hoitotyön lehtoria. Kauppakeskus Lohi tarjosi tapahtumalle hienot puitteet aulatiloissaan. He myös toteuttivat kattavan mainonnan eri kanavilla ennen tapahtumaa. Tapahtumaa markkinoitiin niin somessa, lehdessä kuin radiossakin. Ja se kannatti: paikalle saapui runsaasti ikääntyneitä, heidän läheisiään sekä hoitotyön opiskelijoita.
Turvallisuus oli tapahtumassa etusijalla
Turvallisuuden takaamiseksi laadittiin kattava turvallisuussuunnitelma, jossa yhdistettiin kauppakeskuksen yleinen suunnitelma ja tapahtuman oma, ikääntyneelle kohderyhmälle räätälöity suunnitelma. Näytteilleasettajille jaettiin selkeät kirjalliset toimintaohjeet, jotta kaikki osapuolet tiesivät, miten toimia turvallisuustilanteissa. Lisäksi IT-tuki varmisti esteettömän ympäristön ja sujuvan, virheettömän teknologian käytön koko tapahtuman ajan.
Juontajat loivat lämpimän tunnelman

Päivän juontajina toimivat urheiluselostaja Tomi Tuominen ja tapahtumajuontaja Kristiina Vaano. He toivat tapahtumaan iloa, lämpöä ja ammattimaisuutta. He johdattelivat yleisön asiantuntijapuheenvuoroihin ja haastattelivat päivän aikana niin järjestäjiä kuin näytteillelasettajiakin.
Kuva: Tapahtuman juontaja Tomi Tuominen esittelemässä apteekkari Kristine Salmisen. Kuva: Anne Makkonen
Asiantuntijat äänessä
Tapahtumalavalla klo 12–13.30 kuultiin vaikuttavia puheenvuoroja muun muassa:
- Cognituner – kognitiivisen kuntoutuksen työväline
- Memoera – muistisairaan arjen rikastuttaminen
- TUNTU – aistien voimaa hyvinvointiin
- Apteekin rooli ikääntyneiden arjessa
- Virkistystoiminta ja teknologia hoivakodeissa (Teos -hanke)
- Kotiin vietävät teknologiat Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen alueella
Päivän kruunasi Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston nuorten jousisoittajien herkkä ja taidokas esitys – hetki, joka pysäytti ja kosketti todennäköisesti kaikkia kuulijoita.
Teknologiaa arjen tueksi
Kuva: Aleksi Pukki Berner Oy:ltä esittelemässä heidän tuotteitaan. Kuva: Kirsi Halttunen
Kauppakeskuksen ständeillä vierailijat pääsivät tutustumaan konkreettisiin ratkaisuihin:
- Lääkerobotit, jotka mahdollistavat ikääntyneelle oikean lääkkeen oton oikeaan aikaan
- Yhteydenpitolaitteet (etäkotihoito) ja kalenterikellot, jotka tukevat arjen hallintaa
- Kodin hallintaratkaisut, kuten helppokäyttöiset kaukosäätimet
- Kotiateriapalvelut, jotka helpottavat ruokahuoltoa
- Hyvinvointia tukevat ratkaisut, kuten sisäliikuntavideot, äänimaisemat ja muistia tukevat pelit
- Hoitotyön apuvälineet, jotka tukevat turvallista ja ergonomista työskentelyä
Kuva: Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen näytteilleasettajat kertomassa toiminnastaan. Kuva: Anne Makkonen
Kohtaamisia ja oivalluksia
Tapahtuma ei olisi onnistunut ilman tiivistä ja saumatonta yhteistyötä toimijoiden kesken. Ikääntyviä henkilöitä kiinnostaa teknologian mahdollisuudet. Päivän aikana syntyi lukemattomia keskusteluja, oivalluksia ja uusia ajatuksia siitä, miten teknologia voi tukea inhimillistä ja arvokasta ikääntymistä. Tapahtuma lisäsi tietoisuutta ikäteknologian mahdollisuuksista ja vähensi ennakkoluuloja sitä kohtaan.
Tapahtuma oli ennen kaikkea kohtaamisen paikka – eri sukupolvien, ammattilaisten ja opiskelijoiden välillä. Kiitos ihan kaikille tapahtumaan osallistuneille ja sen mahdollistaneille toimijoille <3
Tekoälyä hyödynnettiin valmiiksi kirjoitetun blogitekstin rakenteen selkiyttämisessä.