Vankilasta vapautumisen jälkeinen vaihe on yksi rikollisuudesta irtaantumisen kannalta kriittisimmistä hetkistä. Artikkeli tarkastelee kansalaisjärjestöjen roolia rikostaustaisten henkilöiden ja heidän läheistensä tukemisessa sekä järjestötoiminnan merkitystä osallisuuden, toimijuuden ja yhteiskuntaan integroitumisen vahvistamisessa.

Johdanto

Vankiluku on noussut viime vuosina selvästi, ja kehityksen ennakoidaan jatkuvan myös tulevina vuosina (Rikosseuraamuslaitos 2026, 3). Vankilasta vapautumisen jälkeinen tilanne on monille haasteellinen, koska huomattava osa vangeista vapautuu asunnottomina (Aaltonen ym. 2021; Liukko & Karjalainen 2023). Asunnottomuuden ohella velkaongelmat ja päihdetausta voivat sitoa ihmisen vahvasti totuttuihin toimintatapoihin ja vanhoihin selviytymiskeinoihin (Hautala & Kaarakka 2018, 335). Erilaisten rakenteellisten haasteiden lisäksi vankeuden jälkeistä sosiaalista uudelleenintegroitumista vaikeuttavat usein mielenterveysongelmat sekä sosiaalisten verkostojen puuttuminen tai katkeaminen (Jamin ym. 2021; Villman 2021).

Tutkimusten mukaan myös yhteiskunnan tulisi nykyistä vahvemmin tukea vapautuvia vankeja heidän siirtymässään rikoksettomaan arkeen (Kainulainen 2021, 55). Tästä huolimatta monet rikostaustaiset henkilöt jäävät ilman riittävää aikuissosiaalityön tukea, ja heidän yhteytensä julkisiin sosiaalipalveluihin katkeavat tai puuttuvat kokonaan (Järveläinen ym. 2023). Vapautumisen jälkeinen tilanne näyttäytyy siten elämänvaiheena, jossa yksilölliset tuentarpeet ja erilaiset rakenteelliset haasteet voivat realisoitua vankilan porttien avautumisen jälkeen.

Vankilasta vapautumisen jälkeisessä tilanteessa järjestöjen merkitys korostuu. Järjestöjen toiminta tarjoaa usein matalan kynnyksen tukea, joka täydentää julkisia palveluja ja tavoittaa ihmisiä, jotka muuten jäävät palvelujärjestelmän ulkopuolelle. Erityisesti vertaistoiminnalla on todettu olevan keskeinen rooli rikostaustaisten henkilöiden rikoksettoman ja päihteettömän elämäntavan tukemisessa. (Lindström & Rantanen 2026.) Samanaikaisesti sosiaali- ja terveysalan järjestöt toimivat kuitenkin kasvavan epävarmuuden keskellä. Tätä epävarmuutta ovat lisänneet muun muassa poliittiset muutokset, jotka ovat vaikuttaneet järjestöjen rahoitukseen ja toimintaedellytyksiin (Lindfors 2020). Rahoituksiin liittyvät haasteet ja toimintojen projektimuotoisuus vaikeuttavat erityisesti pitkäkestoisen ja jatkuvan tuen tarjoamista rikostaustaisille henkilöille.

Tässä artikkelissa tarkastellaan järjestötyön moninaisia merkityksiä rikostaustaisten ihmisten tukemisessa ja heidän yhteiskunnallisen osallisuutensa vahvistamisessa.

Vapautumisen jälkeinen tuki

Erilaisilla julkisilla palveluilla on rajalliset mahdollisuudet tukea vankilasta vapautuvia yksilöitä, eikä palveluissa toimivilla ammattilaisilla ole välttämättä rikoserityistä osaamista. Vankilasta vapautuvien kanssa tehtävä sosiaalityö edellyttääkin laajaa ja koordinoitua yhteistyötä eri toimijoiden kesken (Rantanen, Järveläinen & Suonio 2025). Vankiloissa toteutetaan erilaista kuntouttavaa toimintaa, jota kansalaisjärjestöt tukevat rakentamalla sen pohjalta vapautumiseen ja arkeen kiinnittymiseen tähtääviä kuntoutuspolkuja. Järjestöjen toteuttamaa asumiseen ja vapautumiseen liittyvää valmennusta tehdään usein jo vankeusaikana ennen vapautumista (Granfelt 2015, 6).

Vankeuden jättämät leimat ja erilaiset rakenteelliset esteet voivat vaikeuttaa yksilöiden integroitumista yhteiskuntaan. Kansalaisjärjestöt voivat vastata tähän tarjoamalla pitkäjänteistä, vankilasta vapauteen ulottuvaa tukea, joka rakentuu vastavuoroiselle luottamukselle eikä kontrollille (ks. esim. Lindström & Rantanen 2026). Järjestöillä voi olla merkittävä rooli siinä, millaisina kansalaisina rikostaustaiset tulevat nähdyiksi ja millaisiin yhteisöihin heidät hyväksytään mukaan (Kaufman 2015). Kun ihmiset ovat valmiita luottamaan entiseen rikoksentekijään, tämä luottamus voi edesauttaa häntä myös toimimaan luottamuksen arvoisesti (Ugelvik 2023).

Järjestöjen tarjoama moninainen tuki voi parhaimmillaan vahvistaa rikostaustaisten henkilöiden toimintakykyä, kiinnittymistä arkeen sekä ehkäistä uusintarikollisuutta. Päihteettömään ja rikoksettomaan elämäntapaan liittyvä yksilö- ja ryhmämuotoinen tuki tarjoaa keskeisen jatkumon vankeuden jälkeiselle kuntoutukselle. Kokemukseen perustuva vertaisuus tuo mukanaan empatiaa, roolimalleja, luottamuksellisen suhteen, toivoa ja toipumisorientoituneen näkökulman rikollisuudesta irtaantumiseen (Lenkens ym. 2021). Vertaistuen on havaittu edistävän rikollisuudesta irtaantumista ja lisäävän pitkäkestoisen myönteisen käyttäytymisen muutoksen todennäköisyyttä (Mowen & Boman 2019), erityisesti tilanteissa, joissa luottamus viranomaisiin on heikko (Lindström & Rantanen 2026).

Työllistymisen mahdollisuuksia

Villmanin ja Saarikkomäen (2025) mukaan vapautumisen jälkeinen työllistyminen koetaan sekä tärkeänä arkea jäsentävänä toimintana että prososiaalisena muutoksena, joka tukee rikollisuudesta irtaantumista. Myös desistanssia käsittelevässä tutkimuksessa korostetaan työn merkitystä sosiaalisen roolin, identiteetin ja päivittäisen elämän rytmin rakentumisessa vapautumisen jälkeen (Sampson & Laub 1993; Maruna 2001; Farrall 2002). Tutkimuksissa on kuitenkin tuotu esiin, ettei mikä tahansa työ tue rikollisuudesta irtaantumista, vaan työn merkityksellisyys, jatkuvuus ja sosiaalinen konteksti ovat keskeisiä tekijöitä (Uggen 2000; Weaver & McNeill 2015; Mills ym. 2025).

Kansalaisjärjestöt voivat tarjota rikostaustaisten henkilöiden työllistymiseen perinteistä työnvälitystä kokonaisvaltaisempaa tukea, jossa huomioidaan muun muassa yksilöllisesti elämäntilanteet, rikollisuudesta irtaantumiseen liittyvät identiteettiprosessit ja mahdolliset työllistymiseen liittyvät rakenteelliset esteet. Lukuisat kolmannen sektorin toimijat ovat olleet aktiivisia rikostaustaisten henkilöiden työllistymistä edistävässä kehittämis- ja hanketoiminnassa eri rahoittajien tukemina (Rantanen & Lindström 2018). Järveläisen ym. (2023) tutkimuksen mukaan järjestöjen tarjoama tuki voi vahvistaa yhteiskuntaan kiinnittymistä koevapauden aikana, ja kansalaisjärjestöt voivat tarjota työllistymismahdollisuuksia myös seuraamusten aikana. Lisäksi kokemusasiantuntijuuteen perustuvat työtehtävät järjestöissä voivat tukea rikostaustaisten henkilöiden uudenlaisen, prososiaalisen identiteetin rakentumista (Lindström 2024).

Vankien läheisten tukeminen

Toisen vanhemman joutuminen vankilaan voi horjuttaa merkittävästi kotona olevan vanhemman ja koko perheen elämäntilannetta (Julin & Enroos 2025). Vankeusrangaistus ei kohdistu ainoastaan tuomittuun henkilöön, vaan sen vaikutukset ulottuvat usein myös hänen perheeseensä sekä muihin läheis- ja omaisverkostoihin. Vangitsemisella voi olla huomattavia taloudellisia ja sosiaalisia seurauksia perheen arjelle, kuten toimeentulon heikkenemistä, asumisongelmia ja sosiaalista eristäytymistä (Lee & Wildeman 2021; Condry & Minsion 2020).

Julkiset palvelut eivät aina riittävällä tavalla tunnista vankien läheisten erityistarpeita tai vastaa niihin kokonaisvaltaisesti. Kansalaisjärjestöillä on keskeinen rooli vankien ja vankilasta vapautuvien henkilöiden läheisten tukemisessa. Järjestöt tarjoavat monimuotoista tukea, joka voi sisältää vertaistoimintaa, neuvontaa, keskusteluapua sekä käytännön tukea esimerkiksi toimeentuloturvaan ja palvelujärjestelmässä asioimiseen liittyvissä kysymyksissä (kts. esim. Sassi 2020).

Erityisesti järjestöjen tarjoaman vertaistuen merkitys voi korostua tilanteissa, joissa läheisillä ei ole mahdollisuuksia jakaa kokemuksiaan omissa sosiaalisissa verkostoissaan leimautumisen pelon vuoksi (ks. esim. Pocinki 2024). Lisäksi järjestötoiminta voi tukea perhesuhteiden säilymistä rangaistuksen aikana. Osa kansalaisjärjestöistä järjestää vankeuden aikaisia toimintoja, joiden tavoitteena on ylläpitää vanhemman ja lapsen välistä suhdetta sekä tukea perheen vuorovaikutusta.

Kansalaisjärjestöillä on usein viranomaisia joustavammat mahdollisuudet vastata yksilöllisiin ja paikallisiin tukitarpeisiin. Niillä on hyvät edellytykset kehittää matalan kynnyksen toimintamuotoja, perheleiritoimintaa sekä kohdennettua tukea esimerkiksi puolisoille ja lapsille. Tällä tavoin järjestöt täydentävät julkisia palveluja ja tukevat perheiden kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Lopuksi

Kansalaisjärjestöt tarjoavat rikostaustaisten henkilöiden ja heidän läheistensä näkökulmasta keskeisiä tukimuotoja. Ne ovat vankiloiden porttien sulkeutumisen jälkeen mahdollistamassa yhteiskuntaan integroitumista sekä tukemassa arjessa selviytymistä, joita julkinen sektori ei palveluillaan yksin kykene turvaamaan. Järjestöjen toiminta tavoittaa usein myös sellaisia rikostaustaisia ihmisiä ja perheitä, jotka elävät erityisen haavoittuvissa elämäntilanteissa ja jäävät palvelujärjestelmien ulkopuolelle.

Rikostaustaisten ihmisten toimijuuden vahvistaminen ja uusintarikollisuuden ehkäisy edellyttävät monitoimijaista yhteistyötä, jossa keskeistä on tunnistaa kansalaisjärjestöjen asiantuntemus. Järjestöt tarjoavat rikoserityistä tukea, joka on rakentunut lukuisien kehittämishankkeiden kautta vastaamaan rikostaustaisten ihmisten moninaisiin tuen tarpeisiin. Jatkossa keskeistä on turvata järjestötoiminnan rahoitukselliset ja toiminnalliset edellytykset sekä vahvistaa järjestöjen roolia osana rikollisuudesta irtaantumista tukevia palveluketjuja. Kun rikostaustaisten ihmisten parissa toimivien kansalaisjärjestöjen olemassaolo turvataan osana rikosseuraamus- ja sosiaalipoliittista kokonaisuutta, voidaan tukea rikostaustaisten ihmisten toimijuutta pitkäjänteisesti ja edistää samalla turvallisempaa sekä sosiaalisesti kestävämpää yhteiskuntaa.

Laureasta valmistuneille rikos‑ ja päihdetaustaisille kokemusasiantuntijoille kansalaisjärjestöt ovat tarjonneet keskeisiä areenoita kokemusasiantuntijuuteen kasvamiselle työssäoppimisen, työllistymisen ja hankeyhteistyön kautta. Järjestöyhteistyö on mahdollistanut rikostaustaisten ihmisten toimijuuden vahvistumisen toimintaympäristöissä, joissa on tuettu ammatillisen kasvun edellytyksiä, tarjottu kouluttautumisen mahdollisuuksia sekä edistetty siirtymiä koulutuksesta työelämään. Näin tarkasteltuna kansalaisjärjestöt eivät ainoastaan täydennä palvelujärjestelmää, vaan toimivat keskeisinä kumppaneina rikostaustaisten kokemusasiantuntijoiden yhteiskunnallisen toimijuuden ja integroitumisen tukemisessa.

Lähteet

• Aaltonen, M., Kivivuori, J., Tyni, S., Lehti, M., & Virtanen, M. 2025. Vapautuneiden vankien asunnottomuus: kehitys, taustatekijät ja yhteys uusintarikollisuuteen. Lakimies, 119(3–4), 412–438.
• Condry, R., & Minson, S. 2020. Conceptualizing the effects of imprisonment on families: Collateral consequences, secondary punishment, or symbiotic harms? Theoretical Criminology, 25(4), 531–549.
• Farrall, S, 2002. Rethinking What Works with Offenders. New York: Routledge.
• Granfelt, R. 2015. Asumissosiaalinen työ. Kotiin ja rikollisuudesta irti? Helsinki: Y-Säätiö.
• Hautala, S. K., & Kaarakka, O. 2018. Vankilasta vapautuminen sosiaalisen kuntoutuksen haasteena. Teoksessa J. Lindh, K. Härkäpää, & K. Kostamo-Pääkkö (toim.), Sosiaalinen kuntoutuksessa, 318–344. Lapland University Press.
• Jamin, D., Vanderplasschen, W., Sys, O., Jauffret-Roustide, M., Michel, L., Trouiller, P., Neisa, A., Homen, M., Mendes, V., St¨over, H., 2021. ”My first 48 h out”: drug users’ perspectives on challenges and strategies upon release from prison. Harm Reduct. J. 18 (1), 32.
• Julin, E., & Enroos, R. (2025). Vanhemmuus vankilan varjossa-intervention teoreettinen perusta ja kehittäminen. Kasvun tuki-aikakauslehti, 5(2).
• Järveläinen, E., Rantanen, T., & Toikko, T. 2023. Meanings of a client-employee relationship in social work: clients’ perspectives on desisting from crime. Nordic Social Work Research, 13(2), 318–332.
• Kainulainen, S. 2021. Vankien elämään tyytyväisyys. Teoksessa Sakari Kainulainen & Juho Saari (toim.) Suomalainen vanki. Arjen rakenteet ja elämänlaatu vankilassa. Tampere: Vastapaino. 39–56.
• Kaufman, N. 2015. Prisoner incorporation: The work of the state and non-governmental organizations. Theoretical Criminology, 19(4), 534-553.
• Laub, John H., & Robert J. Sampson. 1993. Turning points in the life course: Why change matters to the study of crime. Criminology 31: 301–25.
• Lee, H., & Wildeman, C. 2021. Assessing mass incarceration’s effects on families. Science, 374, 277–281.
• Lenkens, M., van Lenthe, F. J., Schenk, L., Sentse, M., Severiens, S., Engbersen, G., & Nagelhout, G. E. 2024. Experiential peer support and desistance from crime: a systematic realist literature review. Psychology, Crime & Law, 30(10), 1421–1451.
• Lindfors, A. 2020. Miksi olemme olemassa. Järjestön strateginen johtaminen muuttuvassa toimintaympäristössä. Helsinki: Suomen Syöpäyhdistys.
• Lindström, J. 2024. Survival Stories as Access to Society: Narrative Research on Experts by Experience with a History of Crime and Substance Abuse. Publications of the University of Eastern Finland. Dissertations in Social Sciences and Business Studies, 316.
• Lindström, J., & Rantanen, T. 2026. Kokemusasiantuntijoiden paikannuksia sosiaalityön ja sosiaalisen tuen merkityksestä vapautuvien vankien desistanssin tukemisessa. Kriminologia, 7(1), 20–37.
• Liukko, E & Karjalainen, P. 2023. Asunnottomuustyön ytimessä. Asunnottomuutta vähentävien sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämishankkeiden loppuraportti. Työpaperi 46/2023. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
• Maruna, S. 2001. Making good: How ex-convicts reform and rebuild their lives. Washington, DC: American Psychological Association.
• Mills, A., Low, G., & Lindsay Latimer, C. 2026. Barriers and Limitations of Employment in Desistance: Exploring the Experiences of Men Leaving Prison in Aotearoa New Zealand. International Journal of Offender Therapy and Comparative Criminology, 70(1), 104-124.
• Mowen T. J., Boman J. H. I. 2019. Do we have it all wrong? The protective roles of peers and criminogenic risks from family during prison reentry. Crime and Delinquency, 65(5), 681–704.
• Pocinki, A. 2024. ‘I Had Nowhere to Go’: Disenfranchised Grief and Support Groups for Families of Incarcerated Individuals. Journal of Qualitative Criminal Justice and Criminology, 13(1), 30-56.
• Rantanen, T., Järveläinen, E., & Suonio, M. (2025). Haasteena vankilasta vapautuvien desistanssin tukeminen monitoimijaisessa sosiaalityössä. Teoksessa: T. Rantanen, E. Järveläinen, & M. Suonio (toim.). Monitoimijainen sosiaalityö vankilasta vapautuvan tukena digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Laurea Julkaisut, 241/2025.
• Rantanen, T., & Lindström, J. 2018. Näkökulmia rikostaustaisten henkilöiden työhön kuntoutukseen. Kuntoutus, 41(4), 34–39.
• Rikosseuraamuslaitoksen tilinpäätös vuodelta 2025. Rikosseuraamuslaitoksen monisteita 1/2026.
• Sassi, T. 2020. Vankien vanhempien tuki. Monisteita 1/2020. Kriminaalihuollon tukisäätiö.
• Ugelvik, T. 2025. The kindness of strangers: Trust, recognition, and the co-production of desistance. Theoretical Criminology, 29(4), 416–433.
• Uggen, C. 2000. Work as a turning point in the life course of criminals: A duration model of age, employment, and recidivism. American Sociological Review, 65(4), 529–546.
• Villman, E. 2021. Work, support and solitude: prisoners’ desistance expectations and self-regulating strategies. Journal of Offender Rehabilitation, 60(2), 95–116.
• Villman, E., & Saarikkomäki, E. 2026. Employment paths after release from prison: The meaning of work for desistance and social integration. Nordic Journal of Criminology, 27(2), 1–18.
• Weaver, B., & McNeill, F. 2015. Lifelines: Desistance, social relations, and reciprocity. Criminal justice and behavior, 42(1), 95-107.