Kansalaisten osallisuus tiedosta vahvistaa huoltovarmuutta

Teksti | Valdemar Kallunki , Marilla Kortesalmi

Yhteiskunnan monimutkaistuminen tarkoittaa aikaisempaa suurempaa tiedolla johtamisen haastetta. Tutkitun tiedon määrän kasvun ja laadun kehityksen myötä yhä useammasta ilmiöstä on saatavilla tutkittua, kyseiseen kontekstiin sovellettavissa olevaa tietoa. Yhteiskuntamme tuottaa tietoa, jonka hyödyntäminen jää vajaaksi tai kokonaan tekemättä. Samalla kansalaisten mahdollisuus seurata edes heidän oman elämänsä kannalta keskeistä tietoa on vaikeutunut.

Laurean näkökulmana kollektiivinen toimijuus ja kansalaisten osallisuus

Suomen Akatemian rahoittaman IRWIN – tiedon huoltovarmuus kompleksisessa ympäristössä –akatemiahankkeen tehtävänä on tutkia ja kehittää kansallinen toimintamalli tiedon huoltovarmuuteen liittyen. Laurean osahankkeessa keskitytään erityisesti kansalaisten kollektiiviseen toimijuuteen ja osallistamisen menetelmiin. Erilaiset kriisit voivat uhata yhteiskunnan kykyä ylläpitää tiedon päälle rakentuvaa yhteiskuntaa. Kansalaisia koskevassa kriisissä tiedon tulisi välittyä ymmärrettävällä tavalla asiantuntijoilta ja viranomaisilta kansalaisille. Koronakriisi on konkretisoinut selkeästi, kuinka haastavaa on luoda epävarman tiedon pohjalta riittävän yhtenäistä ja yhteisesti hyväksyttyä toimintaa kriisin taltuttamiseksi.

Tiedon huoltovarmuuden kannalta keskeisiä kysymyksiä ovat esimerkiksi kompleksisessa tai epävarman tiedon olosuhteissa riittävän luotettavan tiedon varmistaminen ja oikeaan tietoon perustuvan toimijuuden ylläpitäminen. Nykyisenkaltaisessa yhteiskunnassamme toiminta nojautuu vahvasti tietoon, joten tiedolla pyritään vaikuttamaan. Tieto, tiedon jakaminen, tiedon oikeellisuus ja jakamisen oikea-aikaisuus ovat olleet esillä erityisesti Covid19-kriisin aikana (esim. Lee & Li 2021). Tiedon huoltovarmuuden kannalta ongelmina voivat olla tarkoituksellinen disinformaatio, mutta yhtä hyvin myös tahattomasti väärin ymmärretty tieto eli misinformaatio.

Työpakettimme keskittyy tiedon huoltovarmuuteen kansalaisten kollektiivisen toimijuuden näkökulmasta. Amartya Senin (1999) mukaan toimijuus edellyttää sekä toimintaedellytyksiä (functionings) että mahdollisuuksia toimia (freedoms). Yhteisössä toimiessa yksilön toimintaedellytykset ja –mahdollisuudet riippuvat yhteisistä arvoista ja sosiaalisista rakenteista (Evans 2002). Yhteiskunnassa vapaus ja toimintamahdollisuudet ilmenevät eri tavoin. Esimerkiksi poliittinen vapaus tutkia ja kritisoida auktoriteettien toimintaa sekä informaation läpinäkyvyys ja toimijoiden välinen luottamus luovat mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Vapauteen liittyy olennaisesti myös velvollisuus muita kohtaan. Ballet, Dubois & Mahieu (2007) mukaan toiminnan vapauden edellytys on ihmisten kyky sekä tunnistaa että täyttää itselle kuuluvia sekä itseään että yhteisöä koskevia velvollisuuksia.

Tietoa lähestytään erityisesti tiedon luomisen ja jakamisen käytänteiden kautta. Keskeisenä käsitteenä on kollektiivinen toimijuus, joka mahdollistaa oikeaan tietoon perustuessaan yhteiskunnan riittävän yhtenäisen ja siis vaikuttavan toimintakyvyn. Toimijuudella tarkoitamme sellaista toimintakykyä, joka syntyy ihmisten halusta edistää itselleen tärkeitä asioita. Tutkimme, miten erilaiset tiedon luomiseen ja jakamiseen liittyvät käytänteet heijastuvat kansalaisten kollektiiviseen toimijuuteen, miten kollektiivinen yhteiskunnallinen osallistuminen koetaan koronakriisin aikana ja mikä synnyttää, mahdollistaa ja edellyttää yhteiskunnallista toimintakykyä. Tavoitteenamme on rakentaa malli, jossa tiedon luomisen ja jakamisen käytänteillä voidaan vahvistaa viranomaisten ja kansalaisten yhteistä ymmärrystä.

Kansalaiskasvatus tukee kollektiivisen toimijuuden rakentumista

Yhteinen toiminta vaatii luottamusta sekä omaan toimintakykyyn ja –mahdollisuuksiin että luottamusta muihin toimijoihin ja ryhmän kykyyn saavuttaa yhteisiä tavoitteita. Pelenc, Lompo, Ballet & Dubois (2013) mukaan yhteisten tavoitteiden muodostaminen ja arvojen jakaminen tapahtuu ryhmissä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, keskustellen ja kommentoiden. Yhteisesti muodostettujen tavoitteiden ja arvojen edistäminen synnyttää kollektiivista toimijuutta.

Yhteinen toiminta yhteiskunnallisella tasolla liittyy keskusteluihin kansalaisuudesta. Kansalaisuus nähdään usein kansallisvaltion jäsenyytenä, kansalaisen ja valtion välisenä suhteena.  Siihen kuuluu sekä oikeuksia että velvollisuuksia (Riikonen, Tallberg, Kosonen, & Puustinen 2019). Kansalaisuuden määritelmät eivät kuitenkaan ole stabiileja. Kansalaisuus osallistuvana jäsenyytenä korostaa aktiivista toimintaa yhteisössä. Kansalaisuus koettuna jäsenyytenä taas liittyy identiteettiin; keihin ihminen tuntee samaistuvansa ja keiden kanssa tuntee yhteenkuuluvuutta. (Löfström ym. 2015.) Bennet, Wells ja Rank tyypittelevät kaksi tapaa toteuttaa kansalaisuutta. Velvollisuudentuntoinen kansalainen (dutiful citizen) kannattaa perinteisiä osallistumisen muotoja sekä luottaa poliittisiin johtajiin ja mediaan. Toimiva kansalainen (actualizing citizen) kyseenalaistaa perinteiset tavat vaikuttaa, suosii erilaisia verkostoja ja kommunikoi mielellään digitaalisissa kanavissa. Eri tavat toteuttaa kansalaisuutta ovat kuitenkin liikkuvia eivätkä ne ole toisilleen vastakohtaisia. (Löfström ym. 2015.)

Yhteiskunnalliseen turvallisuuteen liittyvät keskustelut korostavat usein kansalaisuutta velvollisuutena. Riikosen ym. (2019) mukaan kansalaisvelvollisuuksien sopivuutta nyky-yhteiskuntaan tulisi kuitenkin tarkastella kriittisesti. Yksilöllistymistä, kansainvälistymistä, aktiivisuuden korostumista ja sen vastakohtaistumista passiivisuudelle pidetään kansalaisuutta haastavina muutossuuntina. Heidän tutkimuksensa mukaan kansalaisen ja valtion suhdetta voidaan jäsentää kolmen kansalaisuuskäsityksen kautta, 1) kansalaisuus on vastavuoroista, 2) kansalaisuudessa painottuvat velvollisuudet sekä 3) kansalaisuudessa korostuu yksilön vapaudet ja valtion toiminta näkyy vapauksia rajoittavana.

Kansalaiseksi kasvaminen on kiinnittymistä yhteiskuntaan ja sen arvopohjaan. Tämä näkyy tavoitteena peruskoulun opetussuunnitelmassa (POPS 2014). Koulun tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua eettisesti vastuulliseen yhteiskunnan jäsenyyteen (POPS 2014,19) sekä opettaa sellaisia taitoja, jotka mahdollistavat aktiivisen kansalaisuuden ja demokraattisen vaikuttamisen (POPS 2014, 261). Tämä tarkoittaa niin yhteistyötaitojen harjoittelua kuin eettisen ja kriittisen ajattelu- ja toimintakyvyn vahvistamistakin (POPS 2014, 411).  Pakollinen asevelvollisuus toimii osaltaan kansalaiskasvatuksen antajana.

Tehtävänä kansallisen toimintamallin kehittäminen

Tutkimushankkeemme jakautuu kahteen osaan: 1) kollektiivisen toimijuuden tarkasteluun, joka toteutetaan erityisesti Covid19–kriisiin liittyen, ja 2) kansalaisia osallistavan toimintamallin kehittämiseen. Viime vuosikymmeninä tutkimustiedon tuottaminen on yhteiskuntapoliittisesti ylikorostunut. Yhteiskunnan haasteiden ratkaiseminen vaatii myös tutkimustiedon hyödyntämistä menetelmien kehittämiseksi. Tutkimustiedon soveltaminen ja käytäntöön vieminen tulisi ulottaa kaikille yhteiskunnan toimijoille, niin viranomaisille, järjestöille kuin kansalaisillekin. Tämä on Laurean osahankkeen fokuksessa.

Yhteiskunnallinen resilienssi eli sopeutumis- ja palautumiskyky ovat kriittisiä vaatimuksia jatkuvuuden kannalta. Kansallinen toimintakyky kriiseissä edellyttää yhteisöjen ja yhteiskunnan ohella myös yksilötason resilienssiä. Yksilöllisellä yhteiskunnallisella resilienssillä tarkoitetaan toimintavalmiuksia kriisitilanteissa, kykyä oppia uutta ja luottamusta yhteiskuntaan ja muihin toimijoihin (Hyvönen, Juntunen, Mikkola & Käpylä 2019). Koronakriisissä esimerkiksi luottamus ja tiedon soveltamiskyky ovat olleet edellytyksiä kansalaisten mielekkäälle toiminnalle epävarman tiedon olosuhteissa. Tieto, tiedon jakaminen, tiedon oikeellisuus ja jakamisen oikea-aikaisuus ovat vaikuttaneet kansalaisten luottamukseen viranomaisia ja viranomaistoimintaa kohtaan (Lee & Li 2021).

Kollektiivista toimijuutta hyödyntävän kansallisen toimintamallin pitäisi tukea kansalaisten itseorganisoitumista viranomaisten tuottaman ja muun luotettavan tiedon pohjalta. Tämä edellyttää uudenlaisia, kansalaisten varhaiseen osallistamiseen perustuvaa viranomaisten toimintatapaa. Tiedon huoltovarmuus näkyy käytännössä vahvana eri toimijoiden välisenä vuorovaikutuksena, jonka tavoitteena on yhteisen tilannekuvan ylläpitäminen.

Tiedon huoltovarmuuteen liittyvien toimintamallien kehittämiseen on erityisen hyvät lähtökohdat suomalaisessa yhteiskunnassa. Kollektiivisen toiminnan eräänä perustana on luottamus instituutioihin, ja tämä on suomalaisilla korkealla tasolla myös Covid19 –kriisin hoidossa (Jallinoja & Väliverronen 2021). Kansalaisten merkitys yhteiskuntaturvallisuuden ylläpitämisessä on sekin Suomessa hyvällä tasolla, mikä vahvistaa edellytyksiä uusien toimintamallien kehittämiselle.

Suomalainen maanpuolustusvelvollisuus kokoaa jo nykyisellään merkittävän osan suomalaisista turvallisuuden toimijoiksi. Turvallisuusuhkien monimuotoistuminen edellyttää aikaisempaa vapaaehtoisempien ja itseorganisoitumiseen perustuvien menetelmien hyödyntämistä.Vapaiden kansalaisten toimijuus huoltovarmuuden tukena onkin Laurean osahankkeen ytimessä.

Kirjoitus perustuu Tiedon huoltovarmuutta rakentamassa –webinaarissa kesäkuussa 2021 pidettyyn esitykseen.

Lähteet:

  • Ballet, J. & Dubois, J-L. & Mahieu, F‐R. 2007. Responsibility for Each Other’s Freedom: Agency as the Source of Collective Capability. Journal of Human Development, 8(2), 185-201.
  • Bennet, L. & Wells, C. & Rank, A. 2009. Young citizens and civic learning: Two paradigms of citizenship in the digital age. Citizenship Studies, 13(2), 105–120.
  • Evans, P. 2002. Collective capabilities, culture and Amartya Sen’s development as freedom. Studies in Comparative International Development, 37(2), 54-60.
  • Hyvönen, A-E. & Juntunen, T. & Mikkola, H. & Käpylä, J. 2019. Kokonaisresilienssi ja turvallisuus: tasot, prosessit ja arviointi. Helsinki: Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 17/2019.
  • Jallinoja, P. & Väliverronen, E. 2021. Suomalaisten luottamus instituutioihin ja asiantuntijoihin COVID19 –pandemiassa. Media& Viestintä, 44(1), 1-24.
  • Lee, Y. & Li, Jo-yon Q. 2021. The role of communication transparency and organizational trust in publics’ perceptions, attitudes and social distancing behaviour: A case study of the COVID‐19 outbreak. Journal of Contingencies and Crisis Management.
  • Löfström, J. & Virta, A. & Salo, U-M. 2017. Valppaaksi kansalaiseksi – yhteiskuntatiedollisen opetuksen taito ja teoria. Historiallis-yhteiskuntatiedollisen kasvatuksen tutkimus- ja kehittämiskeskuksen tutkimuksia 15.
  • Pelenc, J. & Lompo, M. & Ballet, J. &  Dubois, J-L. 2013. Sustainable Human Development and the Capability Approach: Integrating Environment, Responsibility and Collective Agency. Journal of Human Development and Capabilities, 14(1), 77-94.
  • POPS 2014. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Helsinki: Opetushallitus.
  • Riikonen, R., Tallberg, T., Kosonen, J. & Puustinen, A. 2019. Vapaus, velvollisuus ja vastavuoroisuus – käsityksiä kansalaisen suhteesta valtioon ja maanpuolustukseen. Tiede ja Ase, 2019 (1).
  • Sen, A. 1999. Development As Freedom. Knopf Press, New York.
URN http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021090245012

Jaa sivu