Korkeakoulussa aloittaa nykyään uusia opiskelijaryhmiä lähes vuoden ympäri, kun lukuvuosimaksun maksavien ja erillisvalinnan kautta tulevien kansainvälisten opiskelijoiden määrä on kasvussa. Syys- ja kevätlukukauden alkaessa uusien aloittavien opiskelijoiden määrä on kuitenkin suurin ja nyt se on lähes identtinen sekä syksyllä että keväällä (syksy 2025 1250 aloittavaa opiskelijaa, kevät 2026 1245 aloittavaa opiskelijaa). Kun uudet ja aiemmin aloittaneet opiskelijat (yhteensä n. 10.500 opiskelijaa) ovat lähes samaan aikaan liikkeellä, ovat kampukset parhaillaan täynnä opiskelijoita. Silloin ravintolaan muodostuu jonoja, hisseille muodostuu ruuhkia ja kaikkialla on valtava puheensorina. Vaikka voisi toisin kuvitella, ei tunnelma ole millään tavoin kireä vaan positiivisen eloisa.
Ensi syksynä tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun aloitin työni korkeakoulun kampuksella. Yhä edelleen tuo uusien aloittavien opiskelijoiden vyöry kampukselle ja heidän aiheuttama tungos tuntuu yhtä innostavalta. He ovat innostuneina aloittamassa opintojaan ja uutta tutkintoa korkeakoulussa. Heillä on valtava halu oppia uutta, aloittaa jotakin uutta elämässään ja kehittyä siinä. He ovat onnellisia saamastaan mahdollisuudesta kehittää osaamistaan korkeakoulussa, vaikka hetkeen ja ensimmäisiin päiviin latautuu varmasti myös paljon jännitystä ja tutustumista uusiin ihmisiin.
On todella arvokasta, että uusien opiskelijoiden aloitusta on vahvasti auttamassa Opiskelijakunta Laureamko, joka tuottaa arvokasta tukea ja palveluja opiskelijoille korkeakoulun lisäksi. Opiskelijakunnalla on erityisrooli juuri uusien opiskelijoiden tuutoroinnissa. Viime vuosina korkeakoulu on yhdessä Opiskelijakunnan kanssa tuottanut uusille opiskelijoille myös lehden, jonka kautta uusi opiskelija voi tutustua uuteen korkeakouluyhteisöönsä ennen opintojen aloitusta.
Korkeakoulun ja Opiskelijakunnan yhteistyö on ollut Laureassa perinteisesti hyvin tiivistä ja pitkäjänteistä. On hyvä tiedostaa, että ammattikorkeakoulun lisäksi Opiskelijakunnan toiminta perustuu ammattikorkeakoululakiin (§41), jonka mukaan sen tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiään. Opiskelijakunnan tehtävänä on omalta osaltaan valmistaa opiskelijoita aktiiviseen, valveutuneeseen ja kriittiseen kansalaisuuteen.
On tärkeä tiedostaa, että ammattikorkeakoululain mukaisesti (§ 3) ammattikorkeakouluyhteisöön kuuluvat ammattikorkeakoulun opettajat, muu henkilöstö ja tutkintoon johtavassa koulutuksessa olevat opiskelijat. Opiskelijoita edustava opiskelijakunta näyttäytyy näin korkeakoululle keskeisenä kehittämiskumppanina, jota Laureassa on aktiivisesti hyödynnetty korkeakoulun toiminnan pitkäjänteisessä kehittämisessä. Opiskelijakunta Laureamkolla on opiskelijaedustajat korkeakoulun noin 30 työ- ja kehittämisryhmässä eli olemme halunneet näin kytkeä Opiskelijakunnan aidosti korkeakoulun toiminnan jatkuvaan kehittämiseen. Lisäksi korkeakoulun johto kokoontuu säännöllisesti Opiskelijakunta Laureamkon hallituksen ja henkilökunnan kanssa, millä halutaan varmistaa jatkuva vuoropuhelu.
Yhteiskuva Laurean johdon sekä Laureamkon hallituksen ja henkilökunnan kokouksesta 3.9.2025, kuvaaja Sonja Ojanen
Laureassa toimii korkeakoulun johtosäännön mukaisesti myös korkeakoulukollegio, jonka tehtävänä on tukea rehtoria ja muuta toimivaa johtoa ammattikorkeakoulun strategisessa johtamisessa ja kehittämisessä. Jäseninä kollegiossa toimivat myös opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja, mikä edelleen vahvistaa opiskelijakunnan tiivistä yhteyttä korkeakoulun kehittämisessä.
Paras korkeakouluyhteisö syntyy yhdessä kehittämällä!