Korkeakoulun tulisi jatkuvasti kehittyä ajassa ja sen tulisi kyetä ei vain reagoimaan yhteiskunnan muutoksiin vaan pikemminkin ennakoimaan niitä, jotta se voisi palvella yhteiskuntaa parhaiten. Jotta korkeakoulu kykenee riittävään muutosherkkyyteen ennakoiden muutoksia, sen tulisi olla toiminnassaan ketterä. Kun organisaation tulee olla toiminnassaan samaan aikaan sekä vakaa ja pitkäjänteinen että ketterä ja nopea reagoimaan, se on melkoinen haaste. Se on haaste kaikille organisaatioille ja myös ammattikorkeakouluille, vaikka siellä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta ovat organisaation perustehtäviä. Tutkimustoiminnan myötä korkeakoulussa arvostetaan uteliaisuutta ja kriittisyyttä, mikä aktivoi arvioimaan ja ennakoimaan sekä ilmiöitä että yleistä työelämän kehitystä.

Vaikka korkeakoulussa korkeakouluyhteisön jäsenet ovat yksilöinä uteliaita, kriittisiä ja kyvykkäitä muutoksiin, se ei yksin riitä. Ennakointia ja muutoskyvykkyyttä edellytetään koko korkeakouluyhteisöltä myös organisaationa. Kun korkeakoulussa työskentelee aktiivisia tutkijoita ja kehittäjiä, käydään organisaation muutostilanteissa aktiivista keskustelua muutoksista. Se on korkeakoulun kehittämiselle merkittävä mahdollisuus hyödyntää korkeakouluyhteisön jäsenten osaamista. Korkeakoulua kehitettäessä on kaikkien oltava valmiita kriittiseen ja avoimeen keskusteluun.

Korkeakoulussa on hyvin tyypillistä valmistella organisaation kehittämistä yhteisöllisessä prosessissa, jossa kaikilla on mahdollisuus esittää näkemyksensä ja kommentoida suunnitelmia. Näin valmisteluun halutaan mahdollisimman paljon erilaisia näkökulmia ja mielipiteitä, jolloin valmisteltavat ratkaisut jalostuvat merkittävästi. Harvemmin kaikki korkeakouluyhteisön ovat kuitenkaan aivan samaa mieltä tarvittavista muutoksista, vaikka niille asetetuista tavoitteista olisi miltei yksimielisyys tai yhteisesti jaettu ymmärrys. Useinkaan ei ole mahdollista löytää yhtä ainoaa ja oikeaa ratkaisua vaan on tyydyttävä parhaaseen mahdolliseen ratkaisuun.

Tyypillisesti korkeakoulun sisäinen rakenne ja organisoituminen ovat laajasti kaikkien mielenkiinnon kohteena erityisesti muutostilanteissa. Organisaatiorakenteen muuttaminen nähdään usein mahdollisuutena ongelmien ratkaisuun ja sitä saatetaan pitää toivottavampana ratkaisuna kuin esimerkiksi sisäisen yhteistyön ja toiminnan kehittämistä. Saattaa olla, että organisaatiorakenteen kehittäminen nähdään ikään kuin helpompana ratkaisuna kuin työlääksi koettava toimintamallien ja -tapojen kehittäminen, johon kaikkien olisi osallistuttava.

Olisiko siis tulkittava, että rakenteellinen kehittäminen ei ole tarpeen? Ei toki. Toiminnallinen kehittäminen ei kaikissa tilanteissa riitä vaan tarvitaan myös rakenteellista kehittämistä. Vähintään yhtä tärkeää kuin on kehittämisen huolellinen suunnittelu, on sen oikea ajoitus. Palataan alkuun eli korkeakoulun rakenteellinen vai toiminnallinen kehittäminen? Ehkä niitä ei ole tarpeen asettaa vastakkain, vaikka toisinaan korkeakouluja kehitettäessä niin tehdään. Korkeakoulua on jatkuvasti kehitettävä toiminnallisesti, jolloin rakenteellinen kehittäminen ei voi olla este tai selitys sille, että toimintaa ei kehitettäisi. Organisaatiorakenteen muuttaminen on iso päätös, jonka mahdollisia seurauksia tulisi huolellisesti arvioida etukäteen. Saattaa unohtua, että organisaatiorakenteen muuttaminen ei aiheuta pelkästään toivottuja muutoksia vaan se saattaa synnyttää suuremman määrän uusia ongelmia kuin sillä alun perin haluttiin ikään kuin korjata.