Mitä tapahtuu, kun myrsky katkaisee sähköt kylästä? Tai putkirikon takia kylän vedenjakelu lakkaa? Kuka auttaa ensin? Mikä merkitys on yksilöllä ja kyläyhteisöllä ennakoinnissa, varautumisessa ja häiriötilanteissa toimimisessa?
Kuva: Freepik
Yksittäisen kyläläisen tai kyläyhteisön silmin katsottuna turvallisuus ja varautuminen nähdään usein yhteiskunnan hoidettavina olevina asioina. Pelastuslaitos sammuttaa tulipalot, poliisi ottaa rosvot kiinni ja kunnat edistävät muutoin arjen toimivuutta ja turvallisuutta sekä toimivat yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa. Nämä ovat kärjistettyjä yleistyksiä eri viranomaisten toiminnasta, mutta niitä yhdistää ainakin kaksi asiaa.
Ensinnäkin eri viranomaisten toimintaa yhdistää resurssien pieneneminen ja toiminta-alueiden laajeneminen. Tämä tarkoittaa kansalaisen näkökulmasta, että viranomaisen vasteajat pitenevät eli apu saapuu hitaammin kuin ennen. Laajemmissa häiriötilanteissa viranomaiset myös priorisoivat tehtäviään ja kiireettömämmät tehtävät ovat listan häntäpäässä. Nämä tilanteet näkyvät etenkin haja-asutusalueilla ja sivukylissä.
Toisekseen viranomaisten toimintaa yhdistää kasvava vaade yhteistyöstä yksilöiden ja yhteisöjen kanssa. Kokonaisturvallisuuden ajattelussa yhteiskunnan tärkeimmät toiminnot turvataan laajalla yhteistyöllä: mukana ovat viranomaiset, elinkeinoelämä, järjestöt ja tavalliset ihmiset, arjessa ja kriiseissä. Viranomaisten toiminnan katveeseen jäävät usein esimerkiksi arjen pienet tilanteet, jotka eivät ylitä niin sanotusti hälytyskynnystä, haavoittuvassa asemassa olevat asukkaat, joiden tilanne ei näy viranomaisten järjestelmissä sekä paikallistieto ja -tuntemus. Näissä tilanteissa kyläyhteisön merkitys korostuu niin tiedon välittäjänä kuin aktiivisena toimijana, mutta myös varautumisen näkökulmasta.
Kyläyhteisö ei tietenkään korvaa viranomaisia, ihan jo lainsäädännöllisestikin katsottuna. Kyläyhteisön toiminta täydentää kuitenkin merkittävästi viranomaisten toimintaa ja toisaalta mahdollistaa häiriötilanteesta selviytymisen ensimmäisten tuntien ja päivien aikana. Tällaisia toimintoja ovat esimerkiksi naapuriavun organisointi, paikallisten resurssien kartoittaminen ja lisääminen sekä arjen varautumisen vahvistaminen. Samoin kyläläisten osaamisen kartoittaminen, vahvistaminen ja jakaminen sekä yhteisten viestintäkanavien ja toimintatapojen sopiminen ja harjoitteleminen ovat olennaisia toiminnan muotoja kylissä. Oleellisinta on, että toiminta on osa muuta arkea, ennakoivaa ja vapaaehtoista sekä toisten ihmisten eli muiden kyläläisten tuntemiseen perustuvaa. Yhteinen toiminta kasvattaa luottamusta ja luottamuksen myötä syntyy aito yhteisö.
Kyläyhteisö koostuu yksilöistä. Yksilö on kylän tärkein voimavara, josta kannattaa huolehtia, sillä yksilön resilienssiä kasvattamalla kasvatetaan yhteisön resilienssiä. Mitä vahvempi on yksilön kyky selviytyä, auttaa ja sopeutua, sitä vahvempi on koko kylän resilienssi. Yksilön resilienssi voi olla esimerkiksi kykyä toimia paineessa, perusvarautumista (kuten kotivarasta huolehtimista), auttamishalua ja vastuunottoa, ongelmanratkaisukykyä ja joustavuutta, sosiaalista rohkeutta ottaa yhteyttä ja tarjota apua sekä myös kykyä pyytää apua.
Monissa Suomen kylissä tehdään tätä työtä jo nyt – parannetaan yhteisöllisyyttä, lisätään luottamusta, vahvistetaan varautumista ja edistetään yhteistyötä viranomaisten kanssa. Laurea-ammattikorkeakoulu koordinoi kahta kyläturvallisuuteen ja kylien varautumiseen liittyvää hanketta. Läntisellä Uudellamaalla Karjalohjan ja Sammatin alueella käynnissä oleva Kylien OmaVara -hanke parantaa kyläyhteisöjen pitkäkestoisempaa varautumista esimerkiksi sähkökatkoihin. Kanta-Hämeen puolella Kyläturvahanke taas edistää kyläturvallisuutta yhdessä Länsi-Lopen, Koijärven ja Hauhon pilottikylien kanssa. Molemmissa hankkeissa kartoitetaan ja kehitetään paikallisia resursseja, vahvistetaan osaamista ja lisätään yhteisöllisyyttä. Hankkeiden ytimessä on samanlainen ajatus: turvallisuus ja häiriötilanteista selviytyminen syntyy paikallisesti, ihmisten arjen teoista ja yhteistyöstä, viranomaisyhteistyötä unohtamatta.
Muuttuvassa toimintaympäristössä resilienssi ei ole vain viranomaisten asia ja heidän vastuullaan. Se rakentuu paikallisesti, kylissä ja kodeissa, yhteisön luottamuksesta ja yksilön arjen taidoista, varautumisesta ja yhdessä tekemisestä. Meistä jokainen on osa alueensa turvallisuutta ja varautumista. Kaksi tärkeää kysymystä meistä jokaiselle ovatkin; mitä minä voin tehdä ja mitä kyläyhteisömme voi tehdä, jotta olemme paremmin varautuneita häiriötilanteisiin, osaamme toimia niiden aikana ja voimme jatkaa eteenpäin niiden jälkeen?
Kirjoittajatiedot
Kirjoittaja toimii projektipäällikkönä sekä Kylien OmaVara että Kyläturva -hankkeissa. Kylien OmaVara (1.9.2025-28.2.2027) on Uudenmaan elinvoimakeskuksen rahoittama hanke. Kyläturvahanketta (1.9.2024-31.12.2026) rahoittaa Sisä-Suomen elinvoimakeskus.
