Vaikuttava korkeakoulu 13.11.2024

Oi niitä aikoja – kognitiivisen kuormituksen kasvu vuosikymmenten aikana

Teksti | Mika Launikari

Tämän päivän hektisessä työelämässä ja vaativassa asiantuntijatyössä kognitiivinen kuormitus sekä henkiseen ja fyysiseen jaksamiseen liittyvät haasteet ovat lisääntyneet merkittävästi. Nykyisessä työkulttuurissa istumisen määrä on kasvanut, liikunta on vähäisempää ja näyttöpäätetyöskentely on käytännössä lähes jatkuvaa. Monien kohdalla etätyö on hämärtänyt ammatillisen ja henkilökohtaisen elämän rajoja, mikä voi altistaa ylikuormitukselle ja uupumiselle. Tässä artikkelissa tarkastellaan 2020-luvun työelämän aiheuttamaa kognitiivista kuormitusta yksilöille ja työyhteisöille sekä sen vaikutuksia työntekijöiden työstä selviytymiseen.

Kuva: mattegg / Abobe Stock (laurean Education-lisenssi)

Miettisen (2020) mukaan kognitiivinen kuormitus asiantuntijatyössä tarkoittaa kiirettä, usean asian yhtäaikaista tekemistä ja häiritseviä keskeytyksiä. Mikäli kuormitus on pitkäkestoista, eikä mieli pääse riittävästi palautumaan, näkyvät seuraukset ennen pitkää kognitiivisen toimintakyvyn alenemisena. Kognitiivisella toimintakyvyllä tarkoitetaan tiedonprosessoinnin eri osa-alueiden yhteistoimintaa, joka mahdollistaa ihmisen suoriutumisen ja selviytymisen työn, arjen, vapaa-ajan sekä sosiaalisten suhteiden erilaisista vaatimuksista. Tiedon vastaanottoon, käsittelyyn, säilyttämiseen ja käyttöön liittyvät psyykkiset toiminnot ovat kognitiivisen toimintakyvyn keskiössä. (Työturvallisuuskeskus 2024.)

Kognitiivisesta kuormituksesta puhutaan silloin, kun rasitus kohdistuu aivotyöskentelyyn, tiedonkäsittelyyn sekä muistiin. Erityisesti vaativat työtehtävät kuormittavat työntekijän työmuistia. Työmuistin merkitys korostuu etenkin tilanteissa, joissa edellytetään tiedonkäsittelyä tai päätöksentekoa, lukemista, laskemista, ongelmanratkaisukykyä tai uuden oppimista ja omaksumista. Työmuisti kuormittuu varsinkin tilanteissa, joissa työtehtävä on haasteellinen tai joissa keskittyminen suuntautuu toistuvasti pois pääasiallisen tehtävän ratkaisemisesta ja hoitamisesta. (Rauramo 2020.) Pahimmillaan kognitiivisen hallinnan ja tunteiden kontrolloinnin häiriöt sekä itsesäätelyn heikkeneminen ja impulssiherkkyyden lisääntyminen voivat johtaa työuupumukseen, jota luonnehtivat kroonistunut väsymys, henkinen etääntyminen työstä ja lähityöyhteisöstä (Valtioneuvosto 2024).

Kognitiivinen työhyvinvointi

Ergonomia on työn muokkaamista ihmisen kannalta sujuvaksi, terveelliseksi ja turvalliseksi. Kognitiivisella ergonomialla tarkoitetaan työn suunnittelua, työympäristön järjestämistä ja työskentelytapoja, jotka vähentävät kuormitusta ja edistävät palautumista (Simberg 2021). Kognitiivinen ergonomia korostaa työn tiedollista puolta, kuten havaitsemisen, ajattelemisen, muistamisen, oppimisen, kielellisten toimintojen ja päätöksenteon vaatimuksia sekä kognitiivisesti kuormittavia työolosuhteita (Työterveyslaitos 2018, Neuroneuvomo-hanke 2021).

Kognitiivisen ergonomian toimenpiteillä on mahdollista vähentää kuormitusta sekä lisätä hyvinvointia ja jaksamista työssä (Luokkala & Valtonen 2020). Kun työolosuhteet ja työympäristö ovat hyvin suunniteltuja ja järjestettyjä, vaikuttaa se ratkaisevasti työn yleiseen sujuvuuteen, edistää turvallisuutta, tuloksellisuutta, tuottavuutta sekä terävöittää työntekijöiden havainto-, luomis- ja uudistumiskykyä (Simberg 2021). Koko työyhteisön tasolla on tärkeää, että kaikki sitoutuvat noudattamaan yhteisesti sovittuja kognitiivisen työhyvinvoinnin periaatteita ja että johto varmistaa tehokkaaseen ja terveelliseen aivotyöhön tarvittavat edellytykset ja olosuhteet (Työterveyslaitos 2018).

Vähemmän itsensä hajottamista, enemmän laadukasta työnjälkeä

Jokainen työntekijä voi omilla valinnoillaan ja toimillaan parantaa työnsä kognitiivista ergonomiaa, vähentää turhaa aivokuormaa sekä sillä tavoin sujuvoittaa koko työyhteisön tiedolla työskentelyä (Luokkala & Valtonen 2020). Ennen kaikkea kannattaa päivittäisessä työssään tunnistaa aikavarkaat, jotka nakertavat huomaamatta voimia, keskittymistä sekä tehtävien luonnistumista ja niissä onnistumista.

Aikavarkaita etä- tai lähityössä voivat muun muassa olla keskeytykset, tehottomat kokoukset, lähtökitka ikävien tehtävien käynnistämisessä ja vaikeus sanoa ’EI’, mutta toisinaan myös henkilökohtaisen elämän tilanteet (kriisi perheessä tms.) vaikuttavat siihen, miten kykenemme työtämme rytmittämään ja siihen keskittymään (Valmennustrio 2023). Selkeä oman työn rajaaminen, olennaiseen keskittyminen ja sen laadukkaasti tekeminen on ammatillisesti usein palkitsevampaa kuin se, että pintapuolisesti ’puuhastelee’ monenlaisissa asioissa ja on niissä näennäisesti, joskus jopa muiden siivellä, mukana.

Omien työtapojen ja ajankäytön kriittinen tarkkailu sekä mahdollisimman selkeä tehtävien priorisointi, hyvä organisointi ja realistinen aikatauluttaminen yksilö-, tiimi- ja yksikkötasolla luovat tarvittavat perusedellytykset oman työn hallinnalle ja kognitiivisen kuormituksen pitämiselle hallittavissa rajoissa (Työterveyslaitos 2019). Näin on mahdollista lisätä työn iloa, vahvistaa motivaatiota, löytää arjen aherruksesta mielekkyyttä ja merkityksellisyyttä sekä päästä ns. flowtilaan, jossa uppoudutaan tekemiseen niin kokonaisvaltaisesti, että ajantaju katoaa ja asiat sujuvat melkein kuin itsestään.

Asiantuntijatyössä monia asioita tehdään yhdessä omien kollegoiden tai muita organisaatioita edustavien asiantuntijoiden kanssa. Silloin korostuvat yhteiset pelisäännöt ja työtavat, selkeästi määritellyt roolit ja niihin liittyvät vastuut ja velvoitteet sekä tarkoituksenmukainen viestintä ja ajantasainen tiedonkulku (Toivanen, Viljanen & Turpeinen 2016). Tällöin varmistetaan se, että yhteistyössä on niukemmillakin resursseilla ja tiukemmillakin aikatauluilla mahdollista saada aikaan tuloksia ilman kohtuutonta kognitiivista kuormitusta kenellekään.

Poimintoja työelämästä ennen ja nyt

Kognitiivisen kuormituksen kysymykseen havahduin itseäni työvuosiltaan selvästi nuoremman laurealaiskollegan kommentista. Hän oli jokin aika sitten valmistautumassa ulkomaille suuntautuvaan lyhytkestoiseen asiantuntijavaihtoon, johon hänellä ymmärrettävästi kohdistui monia ammatillisia tavoitteita ja henkilökohtaisia odotuksia.

”En aio vaihdon aikana tehdä näitä Laurean jokapäiväisiä tehtäviä, vaikka ehkä pitäisi, vaan haluan todella keskittyä vaihdossa olemiseen ja siitä kaiken mahdollisen hyödyn irti ottamiseen”, matkaan lähtijä totesi.
”Todellakin juuri noin”, sanoin vahvistukseksi.
”Mitä järkeä olisi edes lähteä vaihtoon ja sitten siellä tehdä näitä Laurean hommia koko ajan. Vaihtokokemushan menisi tyystin hukkaan silloin”, kollega jatkoi.

Tämä ajatustenvaihto palautti minut elävästi 1990-luvun loppuun ja 2000-luvun alkuun, jolloin matkustin työssäni pahimmillaan jopa yli 100 päivää vuodessa, enimmäkseen muihin Euroopan maihin, mutta jonkin verran myös kotimaassa. Kun tuolloin aikaa ennen etäyhteyksiä, älypuhelimia tai edes kännyköitä lähti toimistolta työmatkalle, tarkoitti se kokonaisvaltaista irtiottoa konttoriarjesta. Työmatkat eivät olleet mitään huvimatkoja menneinä aikoinakaan, mutta erosivat nykyisistä kokous-, neuvottelu-, seminaari- ja konferenssimatkoista siinä, ettei silloin tarvinnut sanan varsinaisessa merkityksessä kantaa huolta kotikonttorin asioista. Ei, kun oltiin maailmalla, keskityttiin siellä työmatkan asioihin, uusien yhteistyökumppanuuksien solmimiseen sekä Suomen ja oman työnantajan edustamiseen. Kun aikanaan taas palattiin toimistolle, tartuttiin matkan aikana saapuneisiin sähköposteihin ja muihin sinä aikana aktualisoituneisiin tehtäviin.

Tänä päivänä oletusarvo asematasosta riippumatta on pitkälti se, että jokaisen meistä pitää olla saatavilla silloinkin, kun päähuomion itse asiassa pitäisi työmatkalla tai ulkomaan vaihtojaksolla olla tiukasti siihen liittyvien tehtävien, esiintymisten, neuvottelujen ja tapaamisten hoitamisessa. Harva meistä toimii tehtävissä, joissa on kyse elämästä ja kuolemasta. Asiat ainakin periaatteessa joutavat muutaman päivän odottamaan ilman, että niitä pitää koko ajan olla matkan päältä puhelimitse tai etäyhteyksien varassa hoitamassa. Olemme tänä ajasta ja paikasta vapaiden etätyöyhteyksien aikakaudella totuttaneet itsemme siihen, että tehokkuuden nimissä säntillisesti hoidamme tonttimme, olimmepa työmatkalla, asiantuntija- tai opettajavaihdossa, lomalaitumilla tai muutoin vapaalla.

Alituinen monitoimiminen (multitasking) ja sen myötä itsensä hajottaminen turhan moneen suuntaan kasvattavat kognitiivista kuormitustamme tavalla, jota emme itse aina edes ymmärrä. Olemme alituiseen takakireitä ja helposti ärsyyntyviä, reagoimme asioihin tunnevaltaisesti, turhaudumme ja menetämme malttimme pienistäkin viiveistä ja vastoinkäymisistä, teemme kiireessä asioita huolimattomasti ja joudumme niitä sitten jälkikäteen korjailemaan, pahoitamme harkitsemattomilla kommenteilla kollegoidemme mielen, emmekä oikein keskity mihinkään kunnolla. Liiallinen kognitiivinen kuormitus latistaa luovuutemme ja ideointikykymme, eikä suo meille aikaa, tilaa tai lupaa ajatella rauhassa tai edes hetkellisesti salli heittäytymistä vapaan assosiaation valtaan. Asiantuntijuus tämän päivän työelämässä on pikemminkin jatkuvaa saatavilla oloa sen sijaan, että se olisi autenttista läsnäoloa.

Laurean uudistuva organisaatio

Laurea-ammattikorkeakoululla on vuoden 2025 alussa edessään toiminnan käynnistäminen uudistetulla organisaatiorakenteella, jolla vastataan korkeakoulun strategiassa määriteltyyn visioon kasvaa kansainvälisesti kilpailukykyiseksi työelämäkorkeakouluksi vuoteen 2035 mennessä. Vaikka korkeakoulun ydintehtävät säilyvät muuttumattomina (opetus- ja TKI-toiminta, yhteiskunnallinen vaikuttavuus), tehdään työtä jatkossa niiden eteen uusissa kokoonpanoissa ja mahdollisesti myös uusien tai vaihtuneiden johtajien/esihenkilöiden alaisuudessa. Ainakin ylimenovaiheessa muutos tarkoittaa henkilöstölle kognitiivisen kuormituksen lisääntymistä. Johtamistyölle ja jokaiselle työntekijälle olisi siksi annettava tarvittava tila ja riittävästi aikaa sopeutumiselle ja uusien toimintatapojen omaksumiselle.

Kirjoittajatiedot

FT, KTM Mika Launikari toimii Laureassa erityisasiantuntijana, jonka vastuualueena on eurooppalainen korkeakouluyhteistyö. Launikari osallistuu korkeakoulujen muutosjohtamista ja inhimillisen osaamispääoman kasvattamista koskevaan kehittämistyöhön kymmenen eurooppalaisen korkeakoulun muodostamassa PIONEER-allianssissa.

Lähteet

URN http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024111391380
henkilökuva,
Mika Launikari
mika.launikari(at)laurea.fi
erityisasiantuntija

aikavarkaat asiantuntijatyö kognitiivinen kuormitus priorisointi työn organisointi

Lisää samanlaisia uutisia

Jaa sivu