BETT on vuosittainen koulutuksen suurtapahtuma Lontoossa. Tapahtuma on syntynyt Britannian koulutusmarkkinoiden tarpeesta, mutta siitä on muodostunut kansainvälisesti merkittävin koulutusalan messutapahtuma. Tänä vuonna tämäkin tapahtuma on verkossa, mutta vuosi sitten olimme siellä Urbaania kasvua –tiimillä. Menimme paikalle uteliaalla ’mitä voisimme oppia oppimisesta’ –asenteella. Tapahtumasta jäi mieleen erityisesti Amazonin ilmainen pilvikoulutus sekä Legon käsillä tekemisen hyödyntäminen opetuksessa. Tämän lisäksi heti maaliskuussa ryminällä tapahtunut muutos etätyöhön ja -opetukseen on laittanut pohtimaan tarkemminkin, milloin verkkoyhteyksien tuomia mahdollisuuksia kannattaa hyödyntää, milloin taas kasvokkain kohtaaminen on tärkeää?

Tapahtuma järjestettiin Excel London –keskuksessa Thamesin varrella. Hallit olivat valtavia, kuunneltavaa ja katseltavaa riitti. Luentoja järjestettiin sekä suurella areenalla että pienemmissä saleissa. Neljä päivää ja erilaisia esityksiä oppimisesta ja opettamisesta: Meeting the Needs of Lifelong Learners, The Importance of Creativity, The Future of Work sekä satoja muita. Valintaa oli vaikea tehdä. Tämän lisäksi tapahtumaa käytettiin hyödyksi yksittäisten näyttelynjärjestäjien omiin tilaisuuksiin. Meille suomalaisille iso osa opetuksen ympärillä esitellyistä innovaatioista oli tuttuja, ja esimerkiksi täysin uusiin verkko-opetuksen ratkaisuihin ei törmätty. Toisaalta vain muutama viikko messujen jälkeen verkko-opetuksen välineille avautuikin todella mittavat globaalit markkinat koronan sulkiessa koulut. Itse messukeskuskin muutettiin koronasairaalaksi. BETT2020 –messujen jälkeen olen palannut erityisesti Amazonin ja Legon esityksiin.

Amazon ei ollut meille tuttu koulutuksen yhteydessä. Yllätyksenä tuli messuilla esitelty Amazonin rakentama verkkoalusta, jossa oli korkeakoulututkinnon verran ilmaisia pilviarkkitehtuuriopintoja. Monet korkeakoulut hyödyntävät AWS educaten tuottamaa sisältöä sellaisenaan, eli Amazonin kursseja suorittamalla saa opintopisteitä tutkintoa varten. Suomessa Amazonin sisältöjä voi opiskella esimerkiksi Metropoliassa, Haaga-Heliassa sekä Helsingin, Oulun ja Itä-Suomen yliopistoissa. Kirjauduin Amazoniin pilvipalvelukurssien opiskelijaksi. Sisältö koostui videoista ja automatisoiduista kyselyistä; kukapa ohjauksesta ja palautteesta maksaisi ilmaisilla kursseilla. Yleisenä opintojen motivaattorina toimi vahvasti sivuilla esitellyt työpaikkatarjoukset luoden illuusion siitä, että tällä alustalla opiskelu toi juuri työelämässä tarvittavaa osaamista. Testasin kurssia ’Pilvilukutaito’ ja aloitin sen katsomalla videoita siitä, mitä internet, wi-fi tai IP –osoite tarkoittavat. Videot oli tuotettu ammattitaidolla ja hauskasti, niissä hyödynnettiin pelillisyyttä, esimerkiksi etenemistä kuvaavaa agenttitarinaa. Niissä oli haastatteluja ja animointeja. Videot olivat lyhyitä, noin 3 minuutin pituisia. Youtuben linkitykset olivat pidempiä.

Oletetaan, että haluaisin opiskella pilvipalveluarkkitehdiksi. Millainen ammattilainen minusta kehittyisi Amazonin kurssien avulla? Yksinäinen. Kurssien rakenne näytti noudattavan konstruktivistista oppimiskäsitystä, eli uusi tieto rakentui vanhan päälle ja rakensi näin kokonaisuutta. Sosiaalisuus alustalta puuttui kokonaan. Tietoa ei siis synnytetty tai jaettu yhdessä muiden kanssa, vaan se oli tarkoitus omaksua ylhäältä alas kaadettuna. Alustalla ei ollut muuta kuin pilvipalveluihin liittyvää sisältöä, joten ammattitaitoni rajoittuisi tiukasti siihen. Toisaalta, onko sillä väliä, jos työtehtäviä on tarjolla rajattomasti? Tätä kysymystä mietitään tällä hetkellä paljon. Riittääkö se, että tutkinto antaa työelämän tarvitsemaa osaamista, mihin tarvitaan esimerkiksi sosiaalisia taitoja? Tai kenen intresseissä on, että minulla olisi sosiaalisia taitoja: työnantajan, valtion, minun itseni? Kenen kuuluisi niiden kehittämisestä siis maksaa? Ja jos sosiaaliset taidot ovat vielä työn tekemisen sujuvuuden kannalta hyväksyttävissä tutkintoon kuuluviksi, kenen kuuluisi järjestää esimerkiksi eettisten taitojen opiskelu?

Amazonin esityksen pitäjä sai esityksensä jälkeen juuri näitä kysymyksiä. ’Entäpä historia, taideaineet, kirjallisuus, liikunta?’ ’Nämä ovat tärkeitä taitoja kaikki ehdottomasti’, hän vastasi. Mutta ei ottanut kantaa siihen, miksi ne eivät näkyneet Amazonin alustalla, joista sisällöistä pystyi siis opiskelemaan kokonaisen tutkinnon joissain korkeakouluissa. Iso kysymys se onkin: mitä muuta me ihmiset tarvitsemme kuin (suoraan) työtehtävissä tarvittavaa osaamista, että pystyisimme suoriutumaan noista työtehtävistä ja elämästä ylipäänsä.

Legojen rakentaminen, visuaalispatiaalinen muisti ja matematiikan osaaminen liittyvät toisiinsa. Me kaikki rakastamme Legoja ja ennakkoasenne tähän esitykseen oli positiivinen. ’Legojen rakentaminen vahvistaa luovuutta’, no joo, ymmärrettävää. ’Legojen rakentaminen vahvistaa matemaattista osaamista’, jaa, onkohan noin? Esityksen jälkeen menimme Legon osastolle ja vaadimme todisteita. Saimme kupillisen hyvää tanskalaista kahvia – ja todisteita. Legosäätiön tutkimusosasto tekee jatkuvasti tutkimusta Legojen rakentamisen vaikutuksista oppimiseen. Tutkijan objektiivisuutta voi toki kritisoida, mutta Legojen hyödyistä erityisesti matematiikan oppimisesta on tutkimusnäyttöä (ks. Murti & Szucs 2017).

BETT2020 –tapahtumasta jäi mieleen myös itse tapahtuma: ihmisten kasvokkain kohtaaminen. Koronatodellisuudessa se on näyttäytynytkin aivan uusilla tavoilla. Neljä täyttä päivää tiukkaa sisältöä tuntui silloin raskaalta, varsinkin kun tapahtuman sisältöä käytiin läpi aamupalapöydässä, metromatkoilla ja joskus vielä illallisellakin. Nyt tuo kohtaamisten runsaus tuntuu suurelta ylellisyydeltä. Olimme tapahtumassa ryhmänä ja sillä oli etunsa. Hajaantumalla eri esityksiin kuultiin ja koettiin enemmän, toisaalta esityksiä pystyi aina välillä myös seuraamaan kaverin kanssa.

Etätyöaikana messut on peruttu ja konferenssit menivät verkkoon. Tämä toi niitä saavutettaviksi; syksyllä en olisi ehtinyt matkustaa kolmeen konferenssiin esityksiä pitämään, verkon yli niihin oli helppo osallistua. Mutta onko livetapahtumaan osallistuminen tae uuden oppimiselle? On, jos paikalle menee uteliaana ja valmiina kognitiivisiin dissonansseihin. Ei, jos sinne menee kaikesta kaiken jo tietävänä. Jos verkkotapahtumat ovat halpoja järjestää ja helppoja osallistua, eikö kaikki tapahtumat kannata siirtää verkkoon? Ei. Verkkotapahtumista jää puuttumaan sattumanvaraiset kohtaamiset, ennakoimattomat vierailut eri osastoilla ja esityksissä, keskustelut, jotka voivat mietityttää pitkään. Esimerkiksi se keskustelu, jossa kaksi skotlantilaista opettajaa yritti selittää koulupukuun ommeltavien merkkien merkitystä opiskelumotivaatioon – tai näin luulen, aika paljon puheesta jäi ymmärtämättä. Livetapahtumissa parasta on ihmiset, ja se, että oppiminen tapahtuu ihmisten kanssa sosiaalisesti konstruoiden.

Yksi esitys sai minut kirjoittamaan esityksen ydinviestin sähköpostina itselle.  ”Comformity over creativity – it is easier??. (standards ??) conformity is jailer of freedom and the enemy of growth jfk”. Mukavuus on vapauden vangitsija ja kasvun vihollinen. Oppiminen on, ja sen kuuluukin olla, rasittavaa, välillä tylsää ja turhauttavaa. Mutta yhdessä tehden hyvin usein mukavaa.

Lähteet:

• Masril, M., Hendrik, B., Fikri, H., Hazidar, A.H., Priambodo, B., Naf’an, E., Handriani, I., Pratama, Z. & Nseaf, A.K. (2019). The Effect of Lego Mindstorms as an Innovative Educational Tool to Develop Students’ Creativity Skills for a Creative Society. Journal of Physics: Conference Series 1339.
• Murti, S. & Szucs, D. (2017). How Is Building Lego Models Related to Math Skills? Front. Young Minds. 5(24).