Pelko syrjinnästä estää hakemasta tukea työpaikalla

Osatyökykyinen voi kohdata työpaikallaan syrjintää terveyshaasteiden vuoksi. Syrjinnän kokemuksissa on eroja riippuen siitä, minkä tyyppisestä haasteesta on kyse. Pelko syrjinnästä voi johtaa siihen, ettei sairaudesta uskalleta kertoa työpaikalla. Tällöin työntekijä ei saa tarvitsemaansa tukea ja ongelmat voivat pahentua.

Laurea Journalissa aiemmin julkaistu artikkeli Katsaus näkymättömästi oireilevia tukevien järjestöjen viestintään summasi keskeisiä teemoja, joita eri järjestöjen viestinnässä on nostettu esiin kahden viime vuoden aikana selvityksen aloitushetkestä. Selvitystä tehtiin järjestöistä, joiden jäsenistöön oletusarvoisesti kuuluu Osatyökykyisten työllistäminen eli OSTY-hankkeen kohderyhmää eli näkymättömistä oireista kärsiviä osatyökykyisiä.

Selvityksen aiemmissa julkaisuissa on käsitelty eriarvoisuuden vaikutuksia artikkelissa Eriarvoistumisen noidankehä syntyy ennakoinnin laiminlyömisestä ja yksilön kustannustaakasta ja työn merkityksestä osatyökykyisille artikkelissa Inhimillinen työelämä tukee osatyökykyisiä. Tässä artikkelissa käsitellään osatyökykyisten syrjinnän kokemuksia terveyshaasteiden vuoksi ja sairaudesta kertomisen vaikeutta työpaikalla.

Syrjinnän kokemus työpaikalla vaikuttaa sopeutumiseen

Työyhteisön suhtautumisella on merkittävä vaikutus siihen, miten työskentely onnistuu. Haastattelututkimuksessa (Nupponen 2020) nimettiin tärkeiksi tekijöiksi esimieheltä saatava käytännön tuki työn järjestelyyn ja työyhteisöltä saatava vertaistuki. Se, miten osatyökykyisyyteen töissä suhtauduttiin, vaikutti kykyyn sopeutua töihin osatyökykyisenä.

Yleisesti ottaen terveydentilaan liittyvä syrjintä on vähentynyt viime vuosina (Suomen Kipu ry 2023), mutta kokemukset vaihtelevat riippuen esimerkiksi siitä, mikä sairaus, oire tai ominaisuus on kyseessä ja millaisessa työyhteisössä on töissä. Useimmat työnantajat haluavat tukea kipuoireisen työkykyä Suomen Kipu ry:n (2023a) mukaan, mutta toisaalta moni migreeniä sairastava kokee oireidensa ja kipunsa vähättelyä ja ymmärryksen puutetta työyhteisössä (Hietaranta 2022; Suomen migreeniyhdistys ry n.d). Samoin mielenterveysongelmista kärsivillä stigma on vähentynyt esimerkiksi masennuksen, ahdistuksen ja ADHD:n osalta, mutta ei vakavampien mielenterveysongelmien kuten skitsofrenian osalta (Mielenterveyden keskusliitto 2023b).

MS-tautia sairastavista valtaosa kokee tulevansa kohdelluksi yhdenvertaisesti, mutta silti melkein kolmannes oli kokenut vähintään jonkin verran syrjintäkokemuksia työelämässä. Syrjintäkokemus oli sitä yleisempää, mitä heikommaksi henkilö itse arvioi työkykynsä. (Väisänen & Teinikivi 2022.)

Syrjintää voi olla esimerkiksi kohtuullisten lakisääteisten mukautusten epääminen, palkkaamatta jättäminen terveydentilan perusteella, työsuhteen purku tai jatkamatta jättäminen sekä sairauteen liittyvä loukkaava puhe. Myös näennäinen tasapuoliselta vaikuttava käytäntö, joka asettaa sairastuneen epäedulliseen asemaan on syrjintää. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi saman työsuoritteen odottaminen kaikilta terveydentilasta huolimatta. (Väisänen & Teinikivi 2022.)

Myös henkilö itse saattaa verrata itseään muihin ja odottaa samaa suoritetta, mistä seuraa riittämättömyyden kokemuksia (Nupponen 2020). Myötätuntoisempi suhtautuminen itseään kohtaan olisi kuitenkin tutkimusten mukaan myös työssä suoriutumisen kannalta parempi vaihtoehto (Mielenterveyden keskusliitto 2023a). Itselleen on helpompi olla armollinen, jos ympäristö tukee sitä.

Häpeä ja ennakkoluulot vaikeuttavat kertomista

Jotta ympäristön tukea voisi saada, pitäisi sairaudestaan tai oireistaan kertoa. Tämä saatetaan kuitenkin kokea vaikeaksi. Esimerkiksi omia mielenterveysongelmia hävetään, mutta toisten sairauteen suhtaudutaan hyväksyvämmin (Mielenterveyden keskusliitto 2023b). Koettu häpeä voi estää jopa työterveyden palveluiden kuten psykologin käyttöä (Koskensalmi 2024).

Kertomista vaikeuttaa häpeän lisäksi esimerkiksi ennakko-odotukset, pelko laiskaksi leimautumisesta ja oireiden näkymättömyys muille (Nupponen 2020; Suomen Kipu ry 2022). Myös aiemmat huonot kokemukset saattavat estää kertomista. Esimerkiksi kipuoireiden näkymättömyyden vuoksi on voitu kyseenalaistaa oireiden olemassaolo, koska henkilö ei ole näyttänyt sairaalta. (Raitmaa, Santala, Tarhanen & Krogrell 2023.)

Se, kannattaako työhaastattelussa kertoa kivusta, jakoi mielipiteitä SuomiAreenan ”Kuinka puhumme kivusta työpaikalla?” paneelikeskustelussa ja etukäteen kerätyissä kokemuksissa. Jos työnhakija kertoi terveydentilastaan työhaastattelussa ja sai paikan, hän koki tulleensa valituksi kokonaisena ihmisenä. Toisaalta jos paikkaa ei saanut, oli jäänyt kaihertamaan, oliko syynä oireista kertominen. SuomiAreenan paneelissa suositeltiin lähestymään kivusta puhumista muuten kuin rajoitteiden kautta. Paneeliin osallistuneet olivat sitä mieltä, että työnantajalle syntyy realistinen kuva työnhakijasta, kun tämä kertoo toivomistaan mukautuksista työntekemisen onnistumisen tueksi. Yleiseksi ohjenuoraksi työpaikalla kertomiseen annettiin se, että jos työpaikan ilmapiiri ei herätä luottamusta ja tuntuu, ettei muistakaan asioista voi puhua, niin silloin ei kannata kertoa. (Raitmaa, Santala, Tarhanen & Krogrell 2023.) Uutta työtä hakiessa kannattaisi siis yrittää etsiä tietoa myös yrityksen kulttuurista ja työntekijöiden kokemuksista, jotta voisi arvioida, kuinka avoimesti haastattelussa voi osatyökyisyydestään puhua.

Työpaikkojen toimintatavat voivat tukea työkykyä

Työllä on iso merkitys hyvinvointiin kokonaisuudessaan ja parhaimmillaan se voi olla voimavaratekijä ja tuoda mielekkyyttä ja voimia arkeen vaikeankin sairauden kanssa (Maunula 2025). Jos kykyjä ja haluja työn tekoon on, pitäisi siihen olla mahdollisuus. Yhteiskunnankin kannaltakin on parempi, etteivät terveysongelmat pääse kasaantumaan ja kärjistymään työelämän ulkopuolelle jäämisen ja syrjäytymisen vuoksi.

Työpaikoilla on suuri vaikutusvalta siihen, kuinka hyvin ihmiset pystyvät työkykyään käyttämään ja kuinka hyvin se säilyy. Tämä sisältää niin lakisääteisten velvoitteiden noudattamisen esimerkiksi mukautusten tekemisestä, mutta myös sen tavan, miten osatyökykyisiin suhtaudutaan ja kuinka helposti mukautuksia tarvitsevia rekrytoidaan.

Työpaikoilla pitäisi pyrkiä siihen, että ilmapiiri mahdollistaa sairaudesta kertomisen ilman pelkoa leimautumisesta. Ymmärryksen ja työyhteisön tuen saaminen tukee työhyvinvointia ja vähentää sairastavan kokemaa huonoa omaatuntoa ja ylimääräistä stressiä, joka vaikuttaa negatiivisesti myös työhön. (Suomen Migreeniyhdistys ry n.d.). Kun työyhteisö on eheä ja kaikki pystyvät kokemaan yhteenkuuluvuutta, työntekijät voivat paremmin ja uupumuksen riski pienenee kaikilla (Aivoliitto 2022). Siksi työnantajan on kannattavaa panostaa avoimen ja hyväksyvän ilmapiirin synnyttämiseen.

Osatyökykyisten työllistäminen eli OSTY-hankkeen tarkoitus on tukea hankkeen kohderyhmän osatyökykyisten työllistämistä hankkeen valmennuksella ja yhteiskehittää hankkeessa kerättävän tiedon ja sidosryhmien avulla osatyökykyisten työllistymistä tukeva malli. Hanke saa rahoitusta Euroopan sosiaalirahastosta (ESR+). Hankkeesta saa lisätietoa hankkeen verkkosivuilta: Osatyökykyisten työllistäminen (laurea.fi)