Mitä rakkaus merkitsee sinulle? Ketä rakastat? Mitä rakastat? Vaikka kaikkea ei muistaisikaan, rakkaus ja sen värittämät tarinat saattavat vielä elää vahvasti ja niiden ääreen palaaminen auttaa kokemaan sen uudestaan.

Tämä blogiteksti on kirjoitettu dialogimuotoon, vähän kuten käsikirjoitus, ja sillä pyritään tuomaan esille sen dialogin luonnetta, jota ELOSSA! -hankkeessa draaman luovat toimijat ovat käyneet. Blogikirjoitus kertoo ennen kaikkea kokemuksista, joita hankkeen aikana on ollut draamapajoista hoivakodeissa muistisairaiden asukkaiden kanssa.

Paikalla: Jori (hankkeen draama-asiantuntija), Mari (draaman luovista toimija), Tea (draaman luova toimija)

Tea ja Mari ovat pitäneet kolme draamatyöpajaa hoivakodeissa sekä asukkaille että henkilökunnalle, ja Jori on hankkeen puolesta sparrannut Teaa ja Maria sekä tehnyt Laurean opiskelijoiden kanssa tarinateatteria osana samaisia työpajoja.

Jori: Ensimmäinen etappi ohi, ja hyvin selvittiin! Opiskelijat tuntuivat olevan tosi tyytyväisiä, ja täytyy sanoa, että niin olen minäkin. Oli hurjan ihanaa katsoa teidän työskentelyä vaikkakin Teamsin läpi, ja se tapa, millä kohtasitte hoivakodin asukkaat, sulatti jopa etäyhteyden päästä. Se oli jotenkin niin kunnioittava ja lämmin ja aidosti läsnä oleva. Kiitos pajoista. Mikä sai teidät valitsemaan teemaksi rakkauden?

Tea: Mietimme teemaa, joka puhuttelee ihmistä vauvasta vaariin. Teemaa, johon ikääntyneet voivat löytää kosketuspintaa hyvin moninaisin tavoin. Aiheen, joka vie muistoihin ja menneeseen elämään, mutta nykyisyyteenkin. Me kaikki tarvitsemme rakkautta ja halusimme kuulla, kokea ja nähdä miten se konkretisoituu näiden ihmisten ja hoivakodin arjessa. Meille oli myös tärkeää, että olemme omalla työllämme viemässä kohtaamisen kokemuksia ja sitä kautta rakkautta näiden asukkaiden arkeen.

Mari: Rakkauden vaaliminen on meidän hyvinvointimme ydin, ja on tärkeää muistaa, että välittämistä on ympärillämme monessa muodossa koko elämämme ajan.

Jori: Jotenkin tätä teki erityiseksi myös tämä koronatilanne ja sen tuomat haasteet. Muistan, kun oli se gerontologian koulutus, jossa näytettiin, kuinka tärkeää fyysinen kosketus on muistisairaille ja mitä kaikkea se mahdollistaa. Siinä kohtaa mietin kovasti, miten kosketus on mahdollista korona-aikoina. Te ratkaisitte sen hienosti, ja kosketus oli läsnä, mutta turvallisesti.

Tea: Korona-aika on tosiaan luonut haasteita kohtaamiseen ja varmasti moni meistä tunnistaa sen, kun spontaanit halaukset tai muu ihmisten välinen kontakti ja fyysinen läsnäolo on kauempana kuin käsivarren mitan päässä. Kädet ja vuorovaikutus käsien kautta oli se, joka vallitsevissa olosuhteissa korostui myös meidän työpajoissamme. Esimerkiksi se, että katsomme yhdessä ikääntyneen käsiä tai molempien, niin ohjaajan kuin asukkaan käsiä, on jo eräänlainen kosketus. Me olemme siinä läsnä toinen toisillemme. Toki huolehdimme tarkkaan käsihygieniasta ja siitä miten voimme turvallisesti, mutta kuitenkin koskettaen, ottaa kontaktia esimerkiksi muistisairaisiin asukkaisiin, joille lämmin ja rauhallinen kosketus luo turvallisuuden tunnetta. Ja emme toki estelleet, jos asukas halusi tarttua käsiimme tai lähteä sen kautta esimerkiksi tanssimaan. Kuuntelimme herkällä korvalla, mikä oli jokaiselle osallistujalle se kosketuksen muoto, miten he halusivat tulla huomioiduksi.

Jori: Se tuntui jotenkin todella lämpimältä jopa etäyhteyden läpi. Ja tärkeältä. Ehkä yksi kauniimpia hetkiä työpajaa katsoessa oli, kun lopuksi kuljitte osallistujien keskuudessa ja kiititte kaikkia osallistujia henkilökohtaisesti, koskettaen. Tuntui myös osallistujista tärkeältä, ainakin näytti siltä.

Mari: Mukava kuulla, että tärkeä kohtaamisen hetki välittyi myös mukana olijoille (niin etänä kuin lähinä). Hetket työpajan lopuksi ovat jääneet itselle hyvin voimallisesti mieleen ja halusimme korostaa kohtaamisessamme hoivakotien asukkaiden kanssa, kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi tulemista sekä mahdollisuuksien mukaan myös ymmärretyksi tulemista. Katseen ja kosketuksen myötä sanat jäävät joskus toissijaisiksi ja voimme välittää paljon enemmän läsnä olevan yhteyden kautta, olemalla tässä ja nyt yhdessä, jakaen hetken olemassaoloamme.

Jori: Opiskelijat saivat kokemuksen tarinateatterin tekemisestä etänä – kaikki ei mennyt tekniikan osalta ihan putkeen. Parempi mikrofoni olisi ollut tarpeen, sillä ääni mössööntyi. Tuntui kuitenkin siltä, että pystyimme jotenkin pysymään tarinateatterin ytimessä ja asukkaiden tarinat välittyivät hyvin läpi, vaikka ne joskus olivatkin vain sanan tai parin mittaisia. Tarinateatterissa palautetaan oikeita kokemuksia ja tarinoita improvisoituina välähdyksinä, ja haasteita oli etenkin silloin, kun saimme yhden sanan vastauksia. Ruudun läpi oli hankala hahmottaa, mitä kaikkea joku sana jollekin tarkoitti ja tuoda sitä esityksessä esiin. Esimerkiksi “perhe” toistui monta kertaa, mutta meillä kaikilla on oma suhde siihen, ja perhe merkitsee niin monia eri asioita. Luulen, että jos olisimme olleet livenä läsnä, kontakti olisi ollut välittömämpi ja mahdollisesti tarinatkin runsaampia. Miten te koitte tarinateatteriosuuden pajasta? Ja tukiko se teidän mielestä teidän suunnittelemaanne rakennetta?

Tea: Aluksi vierastimme ehkä hieman ajatusta tästä etäyhteydestä, mutta näin jälkikäteen ajateltuna se oli kuitenkin toimivampi kokonaisuus osana työpajaa kuin luulimme ja tuki kokonaisuutta, jos jättää tekniset ongelmat huomioimatta. Mielestäni tarinateatteri on ehdottomasti sellainen soveltavan teatterin muoto, joka sopii erinomaisesti juurikin hoivakodeissa toteutettaviin kokonaisuuksiin. Ja kuten näiden työpajojen myötä huomasimme, olisi livenä tapahtunut tarinateatteriosuus nostanut ihan uudelle tasolle kuulluksi tulemisen ja kohtaamisen. Ehkäpä vielä teemme tämän livenä uudelleen!

Mari: Minusta on ensisijaisen tärkeää ottaa etukäteen selvää osallistujien terveydentilasta ja tämän tiedon nojalla valita työtavat pajan toteuttamiseen, jos mahdollista. Mitä enemmän on haasteita muistin, kuulon, näön ja puheen tuottamisen saralla, sen parempi on keskittää toiminnot läsnä tapahtuvaksi, jotta turvallisuuden ja luottamuksen ilmapiirin luomiselle on hedelmällinen maaperä. Kun huomion joutuu kohdistamaan moneen suuntaan, se voi luoda herkästi levottomuuden tunnetta ja epäselvyyttä, jotka taas luovat turvattomuuden tunnetta.

Jori: Itse jäin tarinateatteriosuudesta miettimään sitä, mitä läsnäolo olisi mahdollistanut. Tarinoiden ytimiin ei välttämättä päästy, mutta pystyttiin kuitenkin jossain määrin viihdyttämään ja pari kertaa ehkä koskettamaan tarinankertojia. Tarinateatterin ydinidea on kuitenkin peilaaminen ja tarinoiden nostaminen parrasvaloon, ja näillä opiskelijoilla olisi ollut siihen taitoja ja mahdollisuus, jos olisimme voineet olla livenä läsnä.

Mari: Opiskelijat selvisivät “tulikokeesta” mainiosti, täydet pisteet tarinoiden kertojille että peilaajille. Usein asukkaiden vastaukset olivat harvasanaisia ja kuten jo mainittu, kuuleminen, puolin ja toisin oli haasteellista. Mutta olosuhteisiin nähden, hienosti selvittiin, haasteista huolimatta.

Kaiken kaikkiaan sekä osallistujille että tekijöille jäi hyvä mieli ja merkityksellinen oppimiskokemus työpajoista, ja ehkä kaikkein tärkein siihen johtanut tekijä oli sama asia kuin työpajojen teema: rakkaus. Se näkyi kohtaamisina, läsnäolona, joustavuutena ja haluna tehdä hyvää yhteistyötä ja saada hyvä yhteys kaikkien osallisten välillä.