Tavoitteena muutos pakkopullasta innostavaan jatkuvaan oppimiseen

Teksti | Anniina Honkonen

Miksi koulutusta toteutetaan vanhakantaisella tavalla, jos sen tarkoituksena on johdattaa meidät tulevaisuuteen, jota emme vielä ymmärrä tai hahmota? Mitkä ovat nykypäivän ja tulevaisuuden näkökulmasta työelämän TOP 3 osaamista, joita koulutusjärjestelmän tulisi alkaa opettaa jo peruskoulussa? Kenen ehdoilla opetus tapahtuu?

Entisajan koulujärjestelmä tuotti osaajia, jotka olivat keskenään samanlaisia yhteneväisine luku-, kaunokirjoitus- ja päässälaskutaitoineen. Järjestelmä kasvatti ja opetti sarjatuotantona ihmisistä identtisiä järjestelmän osia, jotka tekivät hommansa, eivätkä kyseenalaistaneet auktoriteetteja, saati tehneet itsearviointeja. Tällainen teollistumisen ajan koulumalli perustui lineaarisuuteen ja tasapäistämiseen. Tärkeintä oli koulutus ja älykkyys sekä akateemiset perustaidot. Kokeilemisesta ja epäonnistumisista rangaistiin, eikä asioiden kokonaisvaltaista hallitsemista vaadittu. Riitti, että opetettavasta asiasta oppi 80%, ja sitten siirryttiin eteenpäin. (Mitra 2013; YLE 2015.)

Nykypäivänä tämä ei enää yksinkertaisesti toimi. Tarvitaanhan pyörällä ajamiseenkin kokonaisvaltaista osaamista. Tai ainakin tuntuisi turvattomalta, jos vasemmalle kääntyminen ei luonnistuisi ja osa liikennemerkeistä olisivat täysin outoja. Yhtenä isoimpana haasteena on vaikuttamisosaamisen opettamisen ja harjoittelun vähyys. Aikaisemmin keskustelu-, neuvottelu- ja vaikuttamisopetus on ollut minimaalista. Suomalaista koulutusjärjestelmää ihastellaan maailmalla, ja se onkin periaatteessa onnistunut, jos puhutaan asiaosaamisesta ja ulkoa opettelusta. Järjestelmän ongelmakohtia ei kuitenkaan voi sivuuttaa. Pysyäkseen nopeasti muuttuvan maailman ja työelämän syrjässä kiinni, on nämä koulutuksen aukkokohdat paikattava ja muutettava.

Miten täytämme nämä koulutuksen aukkokohdat? Kuinka nykyopetusta ja oppimista tulisi muuttaa, jotta se pystyisi valmistamaan meitä tulevaisuuden töihin, joista osasta emme vielä edes tiedä? Digitalisaation ja teknologian kehittymisen myötä herää kysymys, onko kaiken tietäminen edes tarpeellista enää; eivätkö tiedon etsimisen ja asioiden yhdistämisen taidot ole tärkeämpiä kuin kävelevänä tietokirjana oleminen? Nykyhetkessä tietokoneet hoitavat laskemisen, samoin kirjoittamisen. Itse täytyy tietää, mitä kirjoittaa ja osata lukea kriittisesti erilaisia tekstejä. Pelkästään näillä taidoilla ei kuitenkaan työelämässä enää selviydy. Nykypäivän tavoite on jatkuva oppiminen, eikä yhden ammatin opiskelu riitä, vaan osaamistaan tulee kehittää systemaattisesti.  Lisäksi oppimisen muoto on muuttunut.  100 % oppiminen ei tarkoita kaiken tiedon pänttäämistä päähän, vaan asioiden ymmärtämistä, kokonaisuuksien hahmottamista ja syy-seuraussuhteiden huomaamista sekä opitun soveltamista.

Tällaiseen oppimiseen ei toimi entisajan tyyli, jossa oppiminen koettiin pakotetuksi suorittamiseksi, jopa pakkopullaksi, koska opetussuunnitelmassa oli määrätty opetettavat asiat ja ne käytiin läpi opettajan määräämällä tahdilla ja tyylillä. Nykypäivän ja tulevaisuuden oppimisen pitäisi olla nautinto ja ihmisellä olla halu oppia ja kehittyä. Oppimisen ilo voidaan viedä, jos uusi asia pitää opetella ulkopuolelta määrätyssä tahdissa ja tietyssä järjestyksessä. Sen sijaan on tärkeää, että oppiminen tapahtuu omassa tahdissa, räätälöidyissä olosuhteissa. Kun oppijalla on kiinnostusta ja halua kehittyä, oppimista tapahtuu huomaamatta.

Tarvitsemme lahjakkuuksien monimuotoisuutta, erilaisia taipumuksia ja kiinnostuksen kohteita. Nyt ja tulevaisuudessa yhteiskunta ei toimi ja kehity, jos jokainen yksilö on identtinen, yksittäisen kyvykkyyden osaaja. Osaamisten ja taitojen monipuolisuutta ja luovuutta tulee tukea kaikin mahdollisin keinoin kaikkialla. Tämä vaatii uudenlaisia oppimisen ja opettamisen tapoja sekä yhteistyön muotoja.

Oletko sinä hyvä jossain sellaisessa, mistä et erityisemmin välitä? Harva on, sillä sellainen asia, joka ei liikuta meitä, ei myöskään energisoi ja innosta oppimaan. Jos on valmis haastamaan itseään sekä olemaan väärässä, voi oppia ja kehittyä. Oppimisen ja kehittymisen tuomaa lopputulosta ei voi kukaan ennustaa, mutta voimme luoda puitteet sitä tukeviksi ja kannustaviksi.

Ihmisten älykkyys on monimuotoista, vuorovaikutteista ja jokaisella erilaista. Koemme maailmaa ja opimme uusia asioita näkemällä, kuulemalla, tuntemalla, tekemällä ja puhumalla, jopa haistamalla ja maistamalla. Ajattelemme asioita abstraktisti tai konkreettisesti. Älykkyys kasvaa joukossa, vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Yksi on matemaattisesti lahjakas, toinen taitaa äidinkielen koukerot, kolmannella on rytmi veressä tanssin muodossa. Älykkyys on hyvä asia, mutta erilaisten älykkyyksien vertailu ei hyödytä ketään. Kaikki älykkyys on samanarvoista ja yhtä tärkeää. Miksi akateemista kyvykkyyttä, luku-, kirjoitus- ja laskutaitoa silti painotetaan edelleen luovuuden kustannuksella?

Luovuus ei aina tarkoita kauniiden maalausten tekoa tai absoluuttista sävelkorvaa. Luovuutta on myös kyky ajatella asioita eri tavoilla, Saku Tuomista (2014) lainatakseni – paremmin. Taitoa ratkaista ongelmia ja haasteita eri tavoin kuin ennen tai kuten muut odottavat asian ratkeavan. Toisaalta se on myös kykyä ja rohkeutta epäonnistua.

Akateemisen kyvykkyyden ja luovuuden lisäksi työelämätaitojen TOP 3 –listalle kuuluvat myös sosiaaliset taidot. Kriittisen ajattelun ja lukutaidon lisäksi tarvitaan tietoteknistä osaamista, kulttuurista lukutaitoa ja vuorovaikutustaitoja. Sosiaalinen älykkyys ja empatia ovat myös tärkeä osa työelämää. Sen lisäksi, että osaamme itse etsiä tietoa ja ratkaista ongelmia, on tärkeää tehdä töitä myös yhdessä ja erilaisissa verkostoissa.

Vankkaan osaamiseen ja ammattitaitoon on hyvä saada silloin tällöin uusia versoja. Jatkuva oppiminen on tärkeää työelämässä nyt ja tulevaisuudessa.

GSIP Urbaania kasvua Vantaa –hankkeessa (2019-2021) pohditaan parhaillaan samoja teemoja oppimisesta, opiskelusta ja opettamisesta. Hanke pyrkii vastaamaan ajankohtaiseen haasteeseen. Vantaan kokonaistyövoimasta, mukaan lukien niin työssä olevat kuin työttömät, on pelkän perustutkinnon suorittaneita selkeästi suurempi osa kuin esimerkiksi muissa suurissa kaupungeissa. Lisäksi työura-aikainen koulutus kertyy pääasiassa niille, joilla on jo valmiiksi koulutusta taustalla. Hankkeessa haetaan ratkaisuja siihen, miten jatkuva oppiminen saataisiin ujutettua kaikkien työuralle, ja millaista opetuksen, tiedon jakamisen tulisi olla, jotta se tavoittaisi mahdollisimman monia. Hankkeessa pyritään myös kartoittamaan, millaista osaamista työelämä tarvitsee nyt ja tulevaisuudessa ja miten tarvittava osaaminen saadaan vietyä työvoiman ulottuville.

Maailmalla kehuttu suomalainen koululaitos on puskenut järjestelmästään pihalle tuhansia ja taas tuhansia oppivelvollisuutensa suorittaneita kansalaisia, joiden elämän pituinen oppiminen jatkuu hamaan tulevaisuuteen saakka. Olennaista on itseluottamus niin oppimisen kuin oman urankin suhteen. Meillä on koko elämä aikaa kehittää itseämme uusilla tiedoilla, taidoilla ja opeilla. Jos oppimiseen ja opiskeluun kehitetään uusia tapoja ja työkaluja, pysyy suomalainen koulutusjärjestelmä jatkossakin ihailun kohteena ja työelämä saa tarvitsemiaan osaajia kehittyäkseen.


Kirjoittaja toimii projektityöntekijänä Urbaania kasvua Vantaa–hankkeessa, joka tähtää vantaalaisten pk-yritysten ja työvoiman osaamisen kasvuun ja jatkuvaan oppimiseen. Hankkeen rahoittajana toimii Euroopan unionin Urban Innovative Actions (UIA) –ohjelma.

 

Lähteet
URN http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019101833830

Jaa sivu