Päätin viime syksynä osallistua Työterveyslaitoksen Kestävyyspiknik -työpajasarjaan, jonka ideana on saada eri alojen edustajat yhdessä pohtimaan mitkä ovat työpaikkojen vaikuttavampia keinoja pienentää kuormittavaa jalanjälkeä ja kasvattaa rakentavaa kädenjälkeä (Kestävyyspiknik 2024; Pahkin 2024a). Osallistumiseni tavoitteena on ollut laajentaa ymmärrystäni kestävään kehitykseen liittyvistä näkökulmista, siitä miten aihetta lähestytään ja käsitellään eri organisaatioissa, ja millaisia hyviä käytänteitä on olemassa ajattelu- ja toimintatapojen muuttamiseksi.

Syksyn 2024 aikana keskusteluja käytiin kestävästä tilajohtamisesta (Pahkin & Flemming 2024) sekä kestävän digisiirtymän johtamisesta (Pahkin 2024b). Oma kehittymismatkani jatkui helmikuussa 2025, kun keskustelu jatkui työntekijöiden ja työyhteisöjen kestävyystoimijuudesta. Neljännen työpajan alustajina toimivat Työterveyslaitoksen vanhempi asiantuntija Arja Ala-Laurinaho ja vanhempi asiantuntija Heli Clottes Heikkilä.

Alustuksen (Ala-Laurinaho & Clottes Heikkilä 2025) lähtökohtana oli ilmastomuutokseen liittyvässä hankkeessa tunnistettu tutkimuksen ja kehittämisen katvealue. Tutkimus painottuu joko yhteiskunnalliselle tasolle (päätöksenteko) tai yksilötasolle (kuluttajavalinnat). Enemmän kuitenkin tarvittaisiin tietoa paikallisista ratkaisuista, siitä miten yksilöt saataisiin mukaan ideoimaan ja toteuttamaan kestävyyden näkökulmasta tarkoituksenmukaisia tekoja. Sama katvealue on kuitenkin tunnistettavissa myös muussa toimintatapoihin ja niiden muuttamiseen liittyvässä toiminnassa.

Kestävyystoimijuudella tarkoitetaan yksilöiden, yhteisöjen ja organisaatioiden kykyä ja halua toimia kestävällä tavalla, joka edistää ympäristön, talouden ja yhteiskunnan hyvinvointia pitkällä aikavälillä. Muutoksen tekeminen vaatii eri tahojen yhtäaikaista toimintaa. (Hukkinen 2022.) Työpajan keskeisenä näkökulmana olikin kollektiivisesti luodut ratkaisut toiminnan ja toimintatapojen kehittämiseksi. Näkökulmassa painottuu yhteisöllisyys, jolla tarkoitettiin kollektiivista oppimista ja yhteisten käytäntöjen kehittämistä sekä kykyä yhdistää osaamisia ja rakentaa yhteistyösuhteita. Käytännössä tämä tarkoittaa eri toimijoiden yhteistyötä ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävän ratkaisun mahdollistamiseksi.

Samoin kuin missä tahansa kehittämis- tai muutosprosessissa, tarvitaan aiemman toiminnan tai ratkaisun tarkastelemista, sekä uusien ratkaisumahdollisuuksien ideoimista ja mallintamista. Pelkkä ideointi ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan valmiutta uusien käytäntöjen kokeilemiseksi. Valittuja toimintatapoja on myös arvioitava ja tarvittaessa muokattava. Jotta kokeilusta tulee käytäntö, vaatii se myös toimintatapojen vakiinnuttamista. Eli, kaikkien sitoutumista muuttaa aikaisempia toimintatapojaan, pois oppimista ja luopumista ”näinhän on toimittu aina ennekin” -ajattelusta. Tämän vuoksi on tärkeää, että, kun ratkaisuja luodaan, mukana ovat ne ihmiset, joiden työtä uudistus koskee. Tämä tukee ratkaisujen hyväksyttävyyttä.

Yhteiskehittämisen toinen tärkeä tuotos on ratkaisujen laatu. Ratkaisujen tulisi aina olla tarkoituksenmukaisia paikalliselle työyhteisölle, paikalliselle työpaikalle. Kestävä kehitys on aihe, joka on kompleksinen ja eri näkökulmia sisältävä työelämän muutosvaade. Muutosvaateen haastavuutta lisää se, että ratkaisuja tehtäessä ei ole täyttä varmuutta siitä, että luodut ratkaisut osoittautuvat pitkällä aikavälillä kaikista kestävämmiksi tiedon lisääntyessä ja teknologian kehittyessä. Tämän vuoksi eri toimijoiden, työpaikan eri organisaatiotasojen, vuoropuhelu on keskeistä, jotta kyky kehittyä ja kehittää toimintaa jatkuvasti tulee työyhteisön yhteiseksi voimavaraksi.

Kestävyystoimijuudessa on siis kyse oman ja työyhteisön toiminnan ja toimintakulttuurin muuttamisesta kestävän kehityksen mahdollistamiseksi. Tämä edellyttää jaettua käsitystä muutostarpeesta ja -suunnasta. Toimintaa voidaan muuttaa pienin askelin, joita voivat olla esimerkiksi yksittäiset parannukset (kierrätyksen mahdollistavat roskalaatikot), mutta ne edellyttävät myös koko prosessin sujuvoittamista (lajittelun mahdollistavan jätekuljetuksen valintaa). Toimintatapojen muutos harvoin koskettaa vain tiettyä ryhmää (osasto, tiimiä) työpaikalla, joten on tärkeää ymmärtää myös toisten työtä ja miten eri valinnat vaikuttavat myös muiden työhön.

Ratkaisuja pohdittaessa tarvitaan siis moniäänisyyttä, mutta valittujen ratkaisujen toteuttaminen vaatii yhteistä tahtoa toimia uudella, valitulla tavalla. Olemmeko valmiita siihen?