Työelämäläheinen kehittämistyö on osa ammattikorkeakoulujen perustehtävää. Aina ei kuitenkaan ole selvää, mitä kehittämismenetelmät ovat tai miten niitä opetetaan. Tämän artikkelisarjan ensimmäisessä osassa tarkastelemme kehittämistyötä yleisemmin, ja toisessa osassa kohdentuen terveysalan opetussuunnitelmiin. Kirjoitukset perustuvat JOUSI-hankkeessa tehtyihin havaintoihin.
Kuva: Vectojuice / Freepik
Mitä on kehittämistyö?
Kehittämistoiminnasta puhutaan usein vaihtelevin käsittein, kuten kehittämistyö, kehitystyö, kehittämistoiminta, kehittäminen tai tutkimuksellinen kehittämistoiminta. Yleensä kehittäminen ymmärretään konkreettisena toimintana, koska sillä tavoitellaan jonkin selkeästi määritetyn, konkreettisen tavoitteen saavuttamista. (Toikko ja Rantanen 2009, 14.) Kehittäminen voi olla projektiperustaista tai luonteeltaan jatkuvaa. Tilastokeskus kuvaa kehittämistyötä seuraavasti: ”Tuote- ja prosessikehityksellä (kehittämistyöllä) tarkoitetaan systemaattista toimintaa tutkimuksen tuloksena ja/tai käytännön kokemuksen kautta saadun tiedon käyttämiseksi uusien aineiden, tuotteiden, tuotantoprosessien, menetelmien ja järjestelmien aikaansaamiseen tai olemassa olevien olennaiseen parantamiseen.” (Tilastokeskus n.d.).
Kehittämistyö pohjautuu aiempaan tutkimustietoon, ja siinä pyritään luomaan jotakin uutta: toimintatapoja, ohjeistuksia tai tuotteita. Kehittämistyö on ihmisläheistä ja sisältää aina jotakin toimintaa, jolla tähdätään tietyn uuden asian tuottamiseen. Siksi menetelmätkin ovat käytännönläheisiä ja niitä voidaan käyttää hyvin soveltavasti. (Hautio & Lindholm 2025.)
Ammattikorkeakouluilla on lakiin kirjattu tehtävä palvella aluekehitystä edistävää kehittämistoimintaa (L932/2014). Työelämää palveleva kehittämistyö on siis ammattikorkeakoulujen ydintä. Osana hanketyötä (Terveydenhuollon koulutuspolkujen lyhentäminen ja sujuvoittaminen korkeakoulujen yhteistyöllä. – Laurea-ammattikorkeakoulu) olemme analysoineet terveysalan opetussuunnitelmia (OPS) ja tehneet huomion, että kehittämismenetelmiä ei ainakaan terveysalan OPS-analyysin perusteella opeteta kovin laajasti. Havaintomme paikantuvat terveysalan koulutukseen ja palaamme tähän vielä tarkemmin artikkelisarjan jälkimmäisessä osiossa.
Kehittämistyön elementit ammattikorkeakoulujen opetuksessa
Havaintojemme mukaan kirjallisuus kehittämistyön menetelmäopinnoissa ammattikorkeakoulussa vaikuttaa painottuvan tutkimusmenetelmäkirjallisuuteen, mutta myös kehittämismenetelmien kirjallisuutta (esim. Ojasalo 2015) käytetään. Yksi syy tutkimusmenetelmiin painottuvan kirjallisuuden käytössä voi olla se, että kehittämistyön menetelmistä on vain vähän teoksia saatavilla (Lindholm ja Hautio 2025). Yksittäisistä menetelmistä voi löytyä lähteitä, mutta tällöin esimerkiksi opiskelijan pitäisi jo tietää, mitä kehittämismenetelmää on etsimässä. Tämä voi olla vaikeaa, jos opiskelija vasta yrittää hahmottaa, mitä kehittämismenetelmät ylipäätään ovat.
Ammattikorkeakouluopiskelijalta odotetaan kehittämistyön osaamista. Esimerkiksi sairaanhoitajan päivitettyjen ydinosaamisten osaamisvaatimusten mukaan osaamisvaatimuksena on “Näyttöön perustuva päätöksenteko ja kehittäminen hoitotyössä” (Laurea n.d.b), vertailun vuoksi toisen keskeisen sote-alan tutkinnon, sosionomi AMK tutkinnon kompetenssina on ” Tutkimuksellinen kehittämis- ja innovaatio-osaaminen” (Sosiaalialanamkverkosto 2023). Opiskelijat hyötyisivät siis kehittämismenetelmiin kohdentuvasta opetuksesta ja lähdekirjallisuudesta, koska se on osaamista, jota heiltä ammattikorkeakoulusta valmistuneina odotetaan. Tämä tukisi kehittämismenetelmien ja -prosessien osaamista.
Kehittämistyön prosessia ovat kuvanneet esimerkiksi Ojasalo ym. (2015) seuraavasti: 1. Mielekkään kohteen ja alustavan tavoitteen määritteleminen, 2. Tiedon hankkiminen ja arvioiminen, 3. Kehittämistehtävän määrittäminen, 4. Tietoperustan muodostaminen, 5. Lähestymistavan valitseminen, 6. Kehittämistyötä tukevien menetelmien käyttäminen, 7. Tulosten jakaminen, 8. Kehittämistyön arvioiminen, sisältäen myös kehittämistyön etiikan.
Kehittämistyön menetelmiä ovat esimerkiksi haastattelu, havainnointi, kysely tai dokumenttianalyysi. Nämä kaikki ovat myös (perus)tutkimuksen menetelmiä. (Ojasalo ym. 2015.) Kehittämistyön menetelmissä on myös ennakointiin liittyviä menetelmiä, kuten heikot signaalit tai tulevaisuuskartta sekä erilaisia yhteisöllisiä ideointimenetelmiä, kuten aivoriihi tai kuusi ajatteluhattua (Ojasalo ym. 2015). Yksittäisiä kehittämistyön menetelmiä on esitetty erilaisissa oppaissa ja lähteissä (esim. Heittäydy – irrottele – ylläty, Tutkimuksellisen kehittämistyön menetelmät, vuodelta 2025), vähemmän on teoksia kehittämistyön olemuksesta yleensä. Pelkkä tutkimusmenetelmien opetus jää melko teoreettiselle tasolle, kun kehittämismenetelmien tarkoitus on kuitenkin saada aikaan muutosta käytännössä.
Toikon ja Rantasen (2009) mukaan kehittämisprosessia edistäviä välineitä voidaan jaotella perustelua, organisointia, toteutuksen seurantaa, arviointia ja tulosten levittämistä edistäviin välineisiin. Tässä jaottelussa näkyy kehittäminen sekä sen yhteisöllisyys: tulevat tuotteen, toimintamallin tai muun tuotoksen käyttäjät ovat kehittämistyössä keskeisessä asemassa.
- perustelua edistävät välineet, esim. tarveanalyysi ja looginen viitekehys
- organisointia edistävät välineet, esim. sosiaalinen analyysi ja toimijoiden määrittely
- toteutuksen seurantaa edistävät välineet: esim. dokumentointi
- arviointia edistävät välineet, esim. kehittämistoimintaa suuntaava arviointiprosessi ja neuvotteleva arviointi
- tulosten levittämistä edistävät välineet: esim. tuotteistaminen, oppimisverkostot (Toikko ja Rantanen 2009.)
Pohdinta
Esimerkiksi Laurea-ammattikorkeakoulussa tutkimuksellisen kehittämistyön menetelmien opintojaksolla pääpaino on kehittämistyössä käytettävissä perinteisillä tutkimusmenetelmillä, jaoteltuina laadullisiin ja määrällisiin menetelmiin. Kehittämistyön näkökulmaa on viime aikoina lisätty opetussisältöihin, mutta opetetut menetelmät painottuvat edelleen tutkimusmenetelmiin. Tämä voi aiheuttaa opiskelijoissa hämmennystä esimerkiksi opinnäytetyötä aloittaessa, kun tulee valittavaksi, tekeekö kehittämis- vai tutkimuksellisen työn, jos opiskelijalla ei ole selvää, mitä eroa on tutkimuksella ja kehittämisellä.
Ammattikorkeakoulujen tehtävä on valmistaa opiskelijoita työelämään ja palvella aluekehitystä, myös siksi ammattikorkeakouluopetuksessa tulisi maksimoida opiskelijoiden laadukas ja tasokas kehittämistyön osaaminen, jota tukee ja vahvistaa myös riittävä tutkimusmenetelmäosaaminen.
Mikä hanke?
JOUSI: Terveysalalle rakenteellinen malli lyhentämään koulutuspolkuja ja sujuvoittamaan siirtymiä korkeakoulujen välillä -hankkeen rahoittaja on Opetus- ja Kulttuuriministeriö. Konsortiossa ovat mukana Laurea, Turun yliopisto, Oulun yliopisto, Turku AMK, SAMK ja OAMK. Hanke pyrkii olemaan dialogissa myös kaikkien terveysalan korkeakoulujen kanssa. Kirjoittajat ovat JOUSI-hankkeen asiantuntijoita.
Lähteet
