Kuntavaalien 2021 lähestyessä keskustelu koulutuksen alueellisesta vaikuttavuudesta on pinnalla, ja syystäkin: koulutus on aluepoliittisesti yksi keskeisimmistä vetovoimatekijöistä. Keskustelussa on helppo unohtaa, ettei koulutussektorin vaikuttavuus aina noudata karttaan piirrettyjä viivoja.
Hallitusohjelmaankin kirjattu tavoite alueiden elinvoiman sekä elämisen ja yrittämisen mahdollisuuksien tukemisesta tasapuolisesti korostaa koulutussektorin merkitystä. Osaamisen kehittämisen mahdollisuudet, etenkin korkeakoulutus, vaikuttavat voimakkaasti alueelliseen vetovoimaan ja alueen kiinnostavuuteen asuinpaikkana (Aro 2016). Koulutussektorin merkitys, jatkuvan oppimisen rooli ja osaamisen kehittäminen ovat lisäksi nousseet esiin koronavuoden aikana julkisuudessa, niin onnistumisiin kuin epäkohtiinkin liittyen.
Korkeakoulutuksen alueellisista vaikutuksista on laajasti tutkimusta (Kenney & Mowery 2014). Helpointa on arvioida esimerkiksi korkeakoulun suoria työllisyysvaikutuksia tai alihankintavaikutuksia, tai kampuspaikkakunnille sijoittuvien opiskelijoiden tuomaa palvelukysyntää.
Koulutuksesta syntyviä tuotoksia tarkastellessa alueellinen kytkös alkaa rakoilla: kaikki valmistuvat opiskelijat eivät jää kampuspaikkakunnalle, perustettujen yritysten kotipaikka voi olla jossain muualla ja kehitetyt innovaatiot eivät välttämättä kohdistu korkeakoulun toiminta-alueelle.
Laureassa on toteutettu alueellista kehittämistä ja vuorovaikutusta jo 30 vuoden ajan sekä kampusten välittömässä ympäristössä, ympäri Uuttamaata että monessa muussakin paikassa. Toiminta-alueen kehittäminen on ollut Laurean lähtökohtana alusta asti, ja kirjattuna myös nykyiseen strategiaan. Kehittämisen näkyvimpiä muotoja on projektitoiminta. Olemme vieneet kehittämistoimintaa sinne, missä sitä eniten tarvitaan, kumppanien ja kansalaisten ulottuville, toreille ja kauppakeskuksiin, joskus jopa alueesta riippumatta (Ylikoski & Kivelä 2017).
Perinteisessä kampusmallissa korkeakoulun toiminta tapahtuu lähinnä seinien sisällä. Yhteistyö työelämän kanssa määrittyy fyysisen läheisyyden perusteella ja alueellisella sijainnilla voi olla suuri merkitys sen toteutumiselle. Vaikka koulutuksen vetovoiman, opiskelijan arjen ja yhteisöllisyyden syntymisen kannalta kampuksen sijainnilla on merkitystä, alueellisessa vaikuttavuudessa tilanne on mutkikkaampi. Aluekehityslähtöisyys, kumppanilähtöisyys, osaamisen liikkuminen ja etätyöskentelyn suosiminen vievät korkeakoulun maailmalle, seinien ulkopuolelle. Maantieteellä on vähemmän merkitystä, verkkotyöskentelyssä se on jopa täysin merkityksetöntä.
Uudistamiseen kykenevä yhteistyö edellyttää luottamusta, kumppanuutta ja läheistä yhteyttä korkeakoulun ja kumppaniorganisaation välillä. Perinteisesti tämä on tarkoittanut fyysistä läsnäoloa. Digitalisaatio, kustannuspaineet, verkostoituminen, etätyön arki ja kansainvälistyminen haastavat perinteisen tavan ajatella: “läheisyys” voi olla muutakin läsnäoloa kuin maantieteeseen perustuvaa. Se voi syntyä esimerkiksi institutionaalisista rakenteista.
Tämä on toki osittain itsestään selvää. Korkeakoulun tuottama osaaminen, vuorovaikutus ja innovaatiot ovat sidoksissa ihmisiin, ei kiinteistöihin. Korkeakoulun vaikuttavuuden tunnistaminen ja mittaaminen on huomattavasti hankalampaa, kun siihen luetaan myös erilaiset osaamisvirrat ja innovaatiot, jotka eivät noudata maantieteen reunaehtoja. Toisaalta ilman niitä kuva vaikuttavuudesta jäisi koko lailla torsoksi, vaikkakin maantieteellisesti selkeämmäksi.
Lähteet:
