Viime viikolla rehtorin blogikirjoituksessa (Korkeakoulun strategia jäsentyy aktiivisessa vuorovaikutuksessa, 17.10.2023) pohdiskelin korkeakoulun strategian ohjausvaikutusta. Totesin, että strategisina tavoitteina kriittiset muutostarpeet ovat toimineet hyvin nykyisellä strategiakaudella ja niihin vastaamiseksi korkeakoulussa rakennettiin kriittiset muutoshankkeet, joiden toteutumista on myös systemaattisesti johdettu. Toinen elementti, jolla korkeakoulun strategiassa on ollut alusta alkaen keskeinen asema, on korkeakoulun tahtotila. Kun kriittisiin muutostarpeisiin vastaaminen vie korkeakoulua kohti tahtotilaa, toiminnassa nojataan korkeakoulun strategisiin valintoihin. Niitä voisi luonnehtia myös korkeakoulun vahvuuksiksi.
Millaisiin keskeisiin valintoihin päädymme korkeakoulun strategiassa, kun sitä nyt uudelleenarvioidaan ja luodaan uudelleen nykytilanteessa? On odotettavissa, että ratkaisut tehdään alkuvuodesta 2024. Esitin lukuisan määrän kysymyksiä korkeakoulun vaihtoehtoisista kehityssuunnista rehtorin blogikirjoituksessa (Korkeakoulun kehityssuunnat, 24.1.2023) tammikuussa, kun korkeakoulumme strategiaprosessi oli käynnistymässä. En silloin tarkoituksella tuonut esiin edes arvailuja näkemyksistäni, jotta strategiakeskustelu olisi aidosti avoin ja riippumaton strategiakeskustelu voisi käynnistyä ilman rajoitteita. Nyt strategiaprosessissa on kertynyt laaja aineisto ja sen ympärillä on käyty lukuisia keskusteluja. Keskustelut ovat tuoneet paljon uusia asioita strategian hahmottamiseen ja erittäin paljon uusia erilaisia näkökulmia niiden jäsentämiseen. Strategiassa on kuitenkin kyettävä tekemään valintoja ja nyt strategiaprosessi alkaa olla vaiheessa, jossa on tarpeen suppiloida niitä ja pyrkiä yhä tiiviimpään ja selkeämpään ilmaisuun.
Tammikuussa esitin kysymyksen, pitäisikö kansainvälistymiskehitystä vauhdittaa entisestään? Miten se voisi tapahtua? Nyt strategiaprosessin ollessa pidemmällä tuon selkeän näkemykseni esiin. Pitäisi. Nykyisellä strategiakaudella sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan että liiketoiminnan kasvu ovat nojanneet vahvasti kansainvälistymiseen ja kansainväliseen rahoitukseen. Valtionrahoituksen kehityksestä riippumatonta kansainvälistä liiketoimintaa on järkevää kasvattaa ja kehittää myös tulevaisuudessa. Siinä olisi aineksia kriittiseksi muutostarpeeksi korkeakoululle, joka tarvitsee kehittyäkseen kansainvälistä kasvua. Kansainvälistyminen on myös teema, jonka soisi olevan osa korkeakoulun tahtotilaa. Nykyiseen korkeakoulun vuoteen 2030 ulottuvaan tahtotilaan (Työelämäosaamisen ja elinvoiman kansainvälinen kehittäjä Uudellamaalla) on kansainvälistyminen myös vahvasti kytketty, mutta tahtotilan ilmaisu on sangen pitkä. Miten sitä voisi edelleen napakoittaa tiivistämällä ilmaisua? Miten esimerkiksi terminä työelämäkorkeakoulu toimisi osana tahtotilaa? Muun muassa tällaisia mietteitä on juuri tänään.
Tammikuussa totesin, että koulutus ja ohjaus ovat nykyään korkeakoulussa yksilöllisempää kuin aiemmin. Korkeakoulutus on myös joustavampaa ja siten saavutettavampaa kuin koskaan aiemmin. Mihin suuntaan koulutusta tulisi kehittää? Esitin silloin kysymyksen tulisiko koulutuksen olla tulevaisuudessa edelleen yhä joustavampaa ja yksilökeskeisempää vai tulisiko sitä kehittää johonkin toiseen suuntaan? Mihin suuntaan? Koulutusta on varmaan tarpeen jotenkin uudelleen muotoilla yhteiskunnan moninaisiin vaateisiin. Siinä on kriittistä muutostarvetta, kun huomioi myös hallitusohjelmassa esiin nostetut korkeakoulutuksen kehittämistarpeet (ks. Rehtorin blogikirjoitus: Hallitusohjelma uudistaa korkeakoulutusta ja ohjaa korkeakoulun strategiatyötä, 29.8.2023). Strategiaprosessissa käytyjen keskustelujen perusteella en näkisi, että yksilöllisyyden ja joustavuuden lisääminen olisi korkeakoulussamme enää niin merkittävä haaste kuin joskus aiemmin.
Miten digitalisaatio on vaikuttanut korkeakoulun toimintaan ja erityisesti koulutukseen? Paikkasidonnaisuus on vähentynyt, josta on seurauksensa myös korkeakoulun aluevaikuttavuuteen. Onko digitalisaatiokehitys saavuttanut jo ”aallonharjansa” vai tulisiko sen voimistua entisestään? Tulisiko kehityssuunnan olla koulutuksen digitalisaatiokehityksen vauhdittaminen vai jonkin muunlainen uudistaminen? Myös nämä kysymykset esitin tammikuussa strategiaprosessin käynnistyessä. Teknologian hyödyntämisessä (ml. Tekoälyn hyödyntäminen) edetään kaiken aikaa, mutta kehitysvaade on niin suuri ja kriittinen, että sen pitänee jollakin muotoa olla korkeakoululle strateginen valinta tulevaisuuteen. Teknologian hyödyntämisessä korkeakoulu ei voi jäädä jälkeen.
Ammattikorkeakoululle tärkeää on perinteisesti ollut vahva työelämäintegraatio ja tiivis yritysyhteistyö koulutuksen kehittämisessä. Tulisiko tätä kehityssuuntaa vahvistaa vai tulisiko sen sijaan painottaa jotakin muuta kehityssuuntaa kuten esimerkiksi tutkimusperustaisuuden vankistamista koulutuksessa? Mikä olisi tärkein kehityssuunta koulutuksen kehittämiselle tulevaisuudessa? Kun pohdin näitä mielessäni strategiaprosessin edetessä, on koko ajan ilmeisempää, että työelämäintegraatio on kaiken A ja O ammatillisessa korkeakoulutuksessa. Korkeakoulun kehittämispohjaisen oppimisen (Learning by Developing) pitkäjänteinen toteuttaminen ja aluekehitysvaikutusta vahvistavan avainkumppanuusmallin rakentuminen on jatkumo, joka lienee korkeakoululle strateginen valinta myös tulevaisuudessa.
Miten ammattikorkeakoulun tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta (TKI-toiminta) palvelee tällä hetkellä yhteiskuntaa, aluetta ja työelämää? Mihin suuntaan sen pitäisi kehittyä ja ketä tai mitä tarvetta sen pitäisi palvella vielä paremmin? Pitäisikö TKI-toiminnan olla tulevaisuudessa nykyistä laajempaa ja kansainvälisempää? TKI-toiminnan vaikuttavuuden entistä vahvemman kansainvälisyyden kautta lienee kriittinen muutosvaade, joka on edennyt hienosti nykyisellä strategia- ja sopimuskaudella (2021–2024). Kansainvälistymiskehityksen rinnalla tulevaisuudessa on vahva odotus TKI-toiminnan vaikuttavuuden kasvuun erityisesti tiiviissä yritysyhteistyössä.
Korkeakoulun vaikuttavuuden vahvistaminen haastaa koko henkilöstön niin yksilöinä kuin yhteisönä, että korkeakoululla on riittävä muutoskyvykkyys niin organisaationa kuin henkilökohtaisella tasolla. Siinä avainasemassa on osaaminen, jonka kehittämistä korkeakouluyhteisön ja sen jäsenten on jatkuvasti vaalittava.
Nämä olivat mietteitä siihen, kuinka korkeakoulun strategian tulisi muuttua? Palaan ensi viikon rehtorin blogikirjoituksessani syvällisemmin korkeakoulun kansainvälistymiskehityksen teemaan, kun olen palannut Opetusministeri Anna-Maja Henrikssonin delegaation matkalta Intiassa. Ministeri on ollut ansiokkaasti edistämässä suomalaisten koulutustoimijoiden vientiä ja tapaamassa Intian ministereitä ja koulutusviranomaisia. Matkan painopisteenä on ollut perusasteen ja toisen asteen ammatillinen koulutus, ja se suuntautui Etelä-Intian kolmeen osavaltioon, joilla on selkeää kiinnostusta Suomen suuntaan: Karnataka, Kerala ja Tamil Nadu. Intia, joka on hiljattain noussut maailman väkirikkaimmaksi maaksi, on koulutussektorin kehittämistoimissaan kiinnostava yhteistyökumppani Suomelle ja korkeakouluille.
