Jokainen kirjoittaja törmää jossain vaiheessa johonkin kirjoittamisen esteeseen. Niitä pitää tietoisesti työstää, jotta kirjoittaminen voi edetä. Yksi keino kirjoittamisen esteiden poistamiseen on vertaispalaute. Kollegan kanssa keskustelu ja vertaispalaute auttaa niin palautteen saajaa kuin antajaa.

Tekstejä suunnitellaan, kirjoitetaan ja viilataan usein yksin, mutta ne eivät silti synny tyhjiössä, ilman muiden ihmisten vaikutuksia. Kirjoittaja on aina osa ympäröivää yhteisöään, jonkin ryhmän, tiimin tai laajemman kokoonpanon jäsen. Ympärillä olevat kollegat voivat vaikuttaa tekstin sisältöön ja muotoon, mutta heistä on tukea myös silloin, kun kirjoitustyö ei etene. Kirjoittamisen esteet tulevat kaikille tutuksi jossain vaiheessa kirjoitusuraansa. Vertaispalaute on yksi tapa purkaa kirjoittamisen esteitä. Vertaispalautteen saajana ja antajana edistää niin omia kuin toisten tekstejä sekä kehittää ajattelua ja oppii uutta. Yhteinen työskentely myös motivoi jatkamaan oman tekstin työstämistä.

Kirjoittamisen esteet

”Ei tämä nyt niin kummoinen teksti ole, joku toinen olisi varmasti kirjoittanut tästä aiheesta paremman.” ”Jos julkaisen tämän, kaikki huomaavat, etten oikeasti osaa tätä asiaa niin syvällisesti.” ”Ei minulla ole aikaa kirjoittaa!” ”Etsin vielä yhden lähteen, niin sitten teksti on valmis.” Kuulostavatko ajatukset tutuilta? Kirjoittamisen esteisiin voi törmätä niin kokenut kirjoittaja kuin vasta-alkaja. Esteenä ovat useimmiten omat tunteemme, joihin kytkeytyy erilaisia myyttejä kirjoittamisesta ja meistä kirjoittajina. Kirjoittamisen esteitä tai myyttejä on tunnistettu useita (kuva 1).

Neromyytissä kirjoittaminen nähdään salaperäisenä ja yksilöllisenä prosessina, jossa inspiraatio synnyttää hyviä ideoita ja aiheita. Huijarisyndrooma ilmenee, kun ihminen uskoo menestyksensä tapahtuneen vahingossa ja pelkää sen paljastuvan. Ajanpuute on yksi yleisimmistä myyteistä, johon on helppo vedota kiireen ja lyhyiden kirjoitusaikojen varjolla. Vertailun myytti vaikuttaa meihin jo lapsuudesta lähtien, mutta totuus on, ettei kukaan voi olla paras kaikessa, mikä voi johtaa kilpailuun ja yhteisöllisyyden vähenemiseen. Vielä yksi lähde -myytti koskee sekä kirjoittamisen aloittamista että lopettamista; kirjoittaja saattaa lykätä aloittamista liian vähäisen tiedon varjolla tai turvautua kirjallisuuden lukemiseen oman tekstin tuottamisen sijaan. Samoin kirjoittaja voi kyseenalaistaa oman tekstin riittävyyden lopettamisvaiheessa. (Isosävi & Lindholm 2023, 22–43.)

Kirjoittamisen esteitä ovat myös kirjoittamisen blokki, lykkääminen, psykologinen vastarinta, perfektionismi, epäonnistumisen pelko, negatiiviset kokemukset ja liiallinen itsesensuuri sekä itsekritiikki. Kirjoittamisen blokissa ilmaisu tyrehtyy täysin. Lykkääminen näkyy tekstin tuottamisen siirtämisenä aina vain eteenpäin. Psykologisessa vastarinnassa kirjoittajalta puuttuu tahdonvoima vastustaa asioita, jotka houkuttelevat enemmän kuin kirjoittaminen. Perfektionismiin taipuvainen kirjoittaja ei päästä käsistään puolivalmista eikä aina edes valmista tekstiä. Epäonnistumisen pelko estää kirjoittajaa pääsemästä alkuun tai näyttämästä tekstiä muille kirjoitusvaiheessa. Kirjoittajan liian suuren itsesensuurin ja itsekritiikin vuoksi mikään teksti ei tunnu olevan riittävän hyvä. Toisaalta aikaisemmat negatiiviset kokemukset, kuten epämiellyttävät palautteet, saatavat jäädä kummittelemaan mieleen kauaksikin aikaa. (Tuominen 2006, 42–45.)

Vertaispalaute kirjoittamisen esteiden poistajana

Kirjoittaminen on monivaiheinen prosessi, joka vaatii usein ponnisteluja, omistautumista ja itseluottamusta. On tärkeää tiedostaa kirjoittamisen esteet ja myytit sekä tunnistaa ne omassa ajattelussaan. Siten voi tietoisesti muuttaa omia ajattelumallejaan tai käyttäytymistään sekä kehittää itseään kirjoittajana.
Yksi tapa vapautua kirjoittamisen esteiden vaikutuksesta on yhteisöllinen työskentely kirjoittamisen parissa sekä kollegoilta saatu ja heille annettu vertaispalaute. Kuten yhteisöllisen kirjoittamisen puolestapuhujat Johanna Isosävi ja Camilla Lindholm (2023) toteavat, me kaikki kamppailemme samanlaisten kirjoitushaasteiden kanssa ja voimme saada tukea toisiltamme.

Kollegalta saatu palaute tai omakohtainen kokemus voi osoittaa, että kaikki kirjoittajat kamppailevat joskus tekstinsä kanssa ja että kirjoittaminen on aina aikaa ja työtä vaativa prosessi. Positiivinen ja rakentava palaute voi vahvistaa kirjoittajan itseluottamusta sekä tuoda vakuutta siitä, että omat ajatukset, osaaminen ja kirjoitukset ovat päteviä ja arvokkaita keskeneräisinäkin. Samoin kollega voi palautteessaan voi tuoda esiin kirjoittajan vahvuuksia, joita kirjoittaja ei välttämättä itse ole tunnistanut tai osannut arvostaa tarpeeksi korkealle.

Palautteen saaminen

Jokaiselle kirjoittajalle on tärkeää, että joku haluaa lukea hänen tekstinsä ja ymmärtää sen sanoman (vrt. Malmivaara 2004). Omalle tekstille tulee helposti sokeaksi, eikä siitä enää huomaa esimerkiksi ymmärrettävyyteen ja johdonmukaisuuteen liittyviä epäkohtia. Palautteesta saa konkreettisia vinkkejä ja ideoita, miten voi edistää ja muokata tekstiään sekä miten voi terävöittää omaa ajatteluaan ja kirjoittamistaan.

Kirjoittaessaan ja erityisesti palautetta saadessaan ihminen asettaa itsensä, osaamisensa ja tekstinsä alttiiksi muiden kommentoinnille. Palautteen pyytäminen ja saaminen on kuitenkin tärkeää, sillä siinä harjaantuu näyttämään tekstejä toisille ja oppii näkemään tekstinsä lukijan silmin. Parhaiten palaute toimii, kun kirjoittaja itsekin on pohtinut asioita ja pystyy sitoutumaan muutoksiin, hän siis ymmärtää palautteen syyn. Palaute ei toimi, jos kirjoittaja vain ulkokohtaisesti noudattaa annettuja ehdotuksia. Kirjoittaja ottaa vinkit vastaan, mutta lopullinen päätäntävalta on hänellä itsellään. Vertaiskeskustelu ei siis sulje pois itsekriittistä otetta. Tekstistä ei tule palautteen näköistä, vaan palautteen huomioon ottavaa, mutta edelleen kirjoittajan tyylinen. Saadut ehdotukset voi aina hyväksyä tai hylätä, kun sen tekee perustellusti. (Tuominen 2006, 38–39.)

Palautteen vastaanottajissa on muutama haastava ryhmä. Ensinnäkin ne, jotka ovat täysin vakuuttuneita omasta tekstistään eivätkä kykene hyväksymään mitään palautetta. Saatu palaute tulkitaan herkästi palautteen antajan haluksi väheksyä kirjoittajaa, vaikka tämä ei olekaan palautteen antajan tarkoitus. Sitten ovat ne, jotka aliarvioivat omaa tekstiään. Epävarmuus omista kyvyistä ja omista ajatuksista johtaa siihen, että tekstiä muokataan liikaa palautteeseen painottuen ja pohjautuen. Kolmas ryhmä ovat ne, joiden vähäinen motivaatio tai laiskuus ohjaa teettämään tekstiin liittyvän ajattelu- ja muokkaustyön muilla. Keskeneräisestä työstä saatu perusteellinen palaute ei edistä kirjoittajan omaa pohdintaa. (Kniivilä, Lindblom-Ylänne & Mäntynen 2017, 54–55.) Kyky vastaanottaa palautetta ammattimaisesti kehittyy ajan ja useiden saatujen palautteiden myötä.

Palautteen antaminen

Yhtä lailla myös palautteen antaminen on opettavainen kokemus. Toisten tekstien lukeminen kehittää kykyä oppia toisilta ja ymmärtää erilaisia tapoja ilmaista asioita ja käyttää kieltä (Kniivilä, Lindblom-Ylänne & Mäntynen 2017, 54). Lisäksi kirjoittamisen esteistä esimerkiksi huijarisyndroomaa voi murtaa huomaamalla ja kehumalla muita heidän kyvyistään ja osaamisestaan. Näin auttaa myös toisia päihittämään huijarisyndrooman ja muistuttaa itseään siitä, että huijarisyndrooma itse on pelkkää huijausta. Huijarisyndrooman voittamisessa auttaa siis yhteisöllisyys ja jakaminen. (Isosävi & Lindholm, 26–34.)

Kirjoittamisen blokkia taas voi purkaa lukemalla ja kommentoimalla toisten tekstejä tai keskustelemalla omasta tekstistään toisten kanssa. Ajanpuutteeseen voi kysyä kollegoilta heidän tapojaan ratkaista kirjoittamisen tarvittavan ajan haastetta. Lukemalla eri vaiheissa olevia muiden tekstejä voi helpottaa vertailun tuomaa ahdistusta – muidenkaan tekstit eivät ole alkuvaiheessa viimeisteltyjä tai loppuun asti hiottuja.

Palautetta voi antaa niin suullisesti kuin kirjallisesti. Hyvin valmisteltu suullinen palaute koetaan monesti välittömän vuorovaikutuksen takia luontevammaksi kuin kirjallinen palaute. Palautteen antajan ilmeet, eleet ja ilmaisutavat auttavat ymmärtämään palautteen sisällön ja antavat mahdollisuuden tehdä välittömästi tarkentavia lisäkysymyksiä. Suullisessa palautteessa myös tunteiden välittäminen on helpompaa. Palautteen antajan innostuminen tekstistä välittyy puheessa ja läsnäolossa. Kirjalliseen palautteeseen voi kuitenkin aina palata yhä uudelleen. (Vilkka 2020, 208–209.)

Vertaispalaute käytännössä

Yksi esimerkki vertaispalautteesta ovat Laurean Tikkurilan yksikössä toteutettavat Kirjoitusbuusterit, jotka tukevat asiantuntijoiden kirjoittamista ja julkaisemista osana työnkuvaa. Toimintaidean ydin on yhteisöllinen kannustus sekä vertaistuki. Kirjoitusbuustereihin osallistuneet ovat kokeneet toiminnan lisänneen yhteisöllisyyden tunnetta ja motivoineen jatkuvaan kirjoittamiseen. Organisaatiotasolla kirjoitusbuusterit edistävät hankeviestintää sekä organisaatiolle asetettuja julkaisutavoitteita. (Erkkilä & Honkonen 2024.)

Yksi vertaispalautteen eduista on palautteen suuri määrä. Mitä isompi ryhmä, sitä enemmän näkökulmia ja erilaisia mielipiteitä ja huomioita. Parhaassa tapauksessa tällaisesta yhteisöstä muodostuu pitkäikäinen verkosto, joka tarjoaa säännöllisen ja turvallisen ympäristön tekstien edistämiseen. Vertaisyhteisö auttaa myös kirjoittajaidentiteetin vahvistumista. (Vainio 2022, 146–147.)

Ylipäänsä vertaispalautteen antaminen ja saaminen sekä tilanteissa syntyvä keskustelu opettavat uutta niin teksteistä, käsiteltävistä aiheista kuin kirjoittajista. Parhaimmillaan yhdessä työskentely on pohdiskelevaa ja tutkivaa keskustelua, jossa kirjoittaja pystyy astumaan tekstinsä ulkopuolelle. Keskustelu toisten kanssa auttaa jalostamaan ja vahvistamaan omia ideoita. Työprosessin ja kokemusten jakaminen auttaa ja motivoi kirjoittajia sekä antaa uutta puhtia oman tekstin tuottamiseen.

Lähteet

• Erkkilä, L. & Honkonen, A. 2024. Yhteisölliset Kirjoitusbuusterit tukemassa asiantuntijaviestintää ja julkaisutavoitteita. Viitattu 8.6.2024.
• Isosävi, J. & Lindholm, C. 2023. Yhteisöllisen kirjoittamisen opas. Tallinna: Art House Oy.
• Kniivilä, S., Lindlom-Ylänne, S. & Mäntynen, A. 2017. Tiede ja teksti. Tehoa ja taitoa tutkielman kirjoittamiseen. Kolmas, uudistettu painos. Tallinna: Gaudeamus.
• Malmivaara, T. 2004. Kirjoittajana kehittymisen eväät. Kielikello. Viitattu 13.5.2024.
• Tuominen, T. 2006. Ideasta toteutukseen. Teoksessa Jussila, R., Ojanen, E. & Tuominen, T. (toim.) 2006. Tieto kirjaksi. Saarijärvi: Kansanvalistusseura.
• Vainio, K. 2022. Palaudu vertaispalautteesta. Teoksessa Karjula, E. (toim.) 2022. Kirjoittamisen taide ja taito. Turenki: Atena Kustannus.
• Vilkka, H. 2020. Akateemisen lukemisen ja kirjoittamisen opas. Keuruu: PS-kustannus