Osallistuin kollegani kanssa De Vinci -korkeakoulun kansainväliselle viikolle Pariisissa huhtikuussa 2026 Erasmus-vaihto-ohjelman kautta. Kansainvälisen viikon aikana suunnittelimme ja toteutimme useita työpajoja, joissa pohdittiin ideoita turvalliseen oppimisympäristöön Universal Design for Learning (UDL) -viitekehyksen näkökulmasta palvelumuotoilun menetelmiä hyödyntäen.
Matkalla opettamaan. Kuva: Timo Savolainen.
Pôle Léonard de Vinci on Pariisin La Défensen alueella toimiva korkeakoulukokonaisuus, joka kokoaa saman ryhmän alle kolme toisiaan täydentävää oppilaitosta: EMLV:n kauppakorkeakoulun, ESILV:n tekniikan korkeakoulun ja IIM:n digitaalisen median ja muotoilun korkeakoulun.
Korkeakoulukokonaisuuden toimintaa leimaa vahva monialaisuus, jossa yhdistyvät liiketoimintaosaaminen, teknologia ja digitaalinen muotoilu. Oppilaitosten opetussuunnitelmat on rakennettu täydentämään toisiaan siten, että opiskelijat pääsevät työskentelemään aidosti eri alojen rajapinnoilla (DeVinci, 2026).
Kansainvälisen viikon aikana korkeakouluun saapui opettajia eri puolilta maailmaa opettamaan erilaisia aiheita kuten tekoälyn eettistä pohdintaa, käyttäjälähtöistä suunnittelua sekä palvelumuotoilua.
Työpajojen sisältö
Me vastasimme Service Design in Digital Context –työpajoista. Pidimme yhteensä kolme työpajaa, joihin osallistui noin 80 opiskelijaa. Monialaisessa koulutusympäristössä toteutetuissa työpajoissa tarkasteltiin, miten palvelumuotoilun periaatteita, menetelmiä ja työkaluja voidaan soveltaa turvallisten oppimisympäristöjen suunnitteluun UDL:n viitekehyksen näkökulmasta. Työpajoissa hyödynnettiin Universal Design for Learning (UDL) -viitekehystä joustavien ja saavutettavien ratkaisujen suunnittelun tukena (CAST, 2024). UDL:n kolme periaatetta ovat, että oppijalle tarjotaan useita tapoja motivoitua ja osallistua, useita tapoja vastaanottaa ja ymmärtää tietoa sekä useita tapoja toimia ja osoittaa osaamistaan (CAST, 2024).
Työpajojen aiheena oli turvallisten oppimisympäristöjen suunnittelu osana digitaalisia palveluja. Vaikka työpajojen painopiste oli digitaalisissa ratkaisuissa, opiskelijat saivat kehittää ideoita myös fyysiseen oppimisympäristöön. Opiskelijat tarkastelivat, miten psykologinen turvallisuus, yhdenvertaisuus ja saavutettavuus, jotka ovat myös osa UDL-viitekehystä, vaikuttavat oppimiseen. He myös pohtivat, miten nämä näkökulmat voidaan huomioida jo palvelumuotoilun varhaisissa vaiheissa.
Reilun kolmen tunnin mittaisien työpajojen ytimessä oli kysymys: miten oppimisympäristön turvallisuutta voidaan parantaa? Tämän haasteen äärelle opiskelijat lähtivät ryhmissä kehittämään ideaa palvelumuotoilun eri menetelmillä hyödyntämällä muotoiluajattelun prosessia.
Tuplatimanttimalli työpajan ytimenä
Työpajan rakenteelliseksi lähtökohdaksi valittiin palvelumuotoilussa laajasti hyödynnetty tuplatimanttimalli, joka etenee neljän vaiheen kautta: tutkiminen, määrittely, kehittäminen ja toteuttaminen (British Design Council, 2023). Tämä muotoiluajattelumalli tarjosi selkeän rungon työskentelylle ja auttoi opiskelijoita jäsentämään kehittämisprosessia vaihe vaiheelta.
Työpajan keskeisiksi menetelmiksi valikoituivat persoonakuvaus, empatiakartta ja ideakortti. Käyttäjäpersoonaa ja empatiakarttaa hyödynnettiin yhtenä kokonaisuutena, jonka avulla opiskelijat tarkastelivat valitsemansa käyttäjäryhmän, joko opettajan tai opiskelijan, tavoitteita, tarpeita, kokemuksia ja haasteita.
Empatiakartta soveltui hyvin menetelmäksi, koska se auttaa tekemään käyttäjän näkökulman näkyväksi ja konkreettiseksi. Sen avulla suunnittelussa ei jäädä vain omien oletusten varaan, vaan pysähdytään pohtimaan, mitä käyttäjä ajattelee, tuntee, sanoo ja tekee (Stickdorn & Schneider, 2011). Persoonan ja empatiakartan yhdistäminen yhdeksi työvaiheeksi oli tietoinen ratkaisu, jonka tarkoituksena oli varata työpajassa riittävästi aikaa myös ideointiin ja ratkaisujen konkretisointiin.
Persoonan ja empatiakartan avulla ryhmät tunnistivat käyttäjien keskeisiä tarpeita, ideoita ja turvallisuuteen liittyviä haasteita. Näiden havaintojen pohjalta tiimit siirtyivät ideointivaiheeseen, jossa tavoitteena oli valita paras idea ja kehittää siitä digitaalinen ratkaisu, joka vastaisi ainakin yhteen tunnistettuun tarpeeseen tai helpottaisi käyttäjäpersoonan oppimisympäristön turvallisuuteen liittyvää haastetta.
Ideakortin avulla ratkaisut jäsennettiin konkreettisiksi ehdotuksiksi kuvaamalla niiden sisältö, toteutustapa, tarvittava tuki sekä hyödyt ja mahdolliset rajoitteet. Osa ryhmistä ehti laatia myös prototyyppejä, joiden avulla ideaa voitiin havainnollistaa tarkemmin. Työpajan lopuksi jokainen ryhmä esitteli persoonan, empatiakartan sekä ideakortin ja mahdollisen prototyypin ideasta.
Kuva 1. Yksi opiskelijoiden tekemä idea juttelutuokiosta.
Lopputuotokset ja palaute
Työpajojen lopputuotoksena syntyi monipuolisia ja oivaltavia ratkaisuideoita, jotka vastasivat alussa esitettyyn haasteeseen. Opiskelijaryhmät ideoivat esimerkiksi digitaalisen sovelluksen, jonka avulla opiskelijat voisivat viestiä nopeasti hätätilanteissa. Useissa ryhmissä kehitettiin lisäksi digitaalisia palveluja ja verkkoratkaisuja yksinäisyyden poistoon ja matalan kynnyksen yhteydenottokanaviksi.
Digitaalisten ratkaisujen rinnalle esiin nousi myös fyysiseen oppimisympäristöön liittyviä kehittämisehdotuksia. Ryhmät tarkastelivat esimerkiksi tilaratkaisuja ja akustiikan parantamista, jotta oppimisympäristö tukisi paremmin turvallisuuden tunnetta, hyvinvointia ja opiskeluun keskittymistä. Yksi ryhmä ehdotti ratkaisuksi juttelutuokiota oppituntien yhteyteen, jossa olisi turvallista keskustella ongelmista ja haasteista, mitä luokkatiloissa on havaittavissa. Nämä ratkaisut osoittivat, että opiskelijat hahmottivat turvallisuuden laajasti sekä digitaalisena, sosiaalisena että fyysisenä ilmiönä.
Kuva 2. Työpajojen palaute oli positiivista. Vuorovaikutteisesta tiimityöskentelystä pidettiin.
Työpajan päätteeksi opiskelijoilta kerättiin palautetta Slido-alustan kautta, joka mahdollisti palautteenannon ketterästi ja anonyymisti. Slido on helppokäyttöinen Q&A- ja kyselyalusta tapahtumia varten, jota on mahdollista käyttää myös paikan päällä toteutettavissa työpajoissa osallistavana menetelmänä (Kärpänen, 2024). Palaute oli kokonaisuudessaan myönteistä, ja työpajat näyttäytyivät kansainvälisen viikon ohjelmassa varsin omaleimaisina. Olimme kollegani kanssa todennäköisesti ainoita opettajia, jotka toteuttivat viikon aikana yhteiskehittämiseen perustuvia työpajoja.
Työpajat osoittivat, että palvelumuotoilun menetelmät soveltuvat hyvin turvallisten oppimisympäristöjen kehittämiseen. Yhteiskehittäminen auttoi opiskelijoita tarkastelemaan turvallisuutta monesta näkökulmasta ja tuottamaan monipuolisia ratkaisuja.
Lähteet
