Digitaalisten taitojen puute voi syrjäyttää yhä syvemmin yhteiskunnasta, erityisesti silloin, kun taustalla on rikos- ja päihdehistoriaa. Digikaverit-hankkeen viestintäharjoittelu osoitti, että digiohjauksessa ei ole kyse vain teknologian oppimisesta, vaan osallisuuden, luottamuksen ja uuden suunnan rakentamisesta.

Kuva: Magnific

Digitaaliset taidot ovat nyky-yhteiskunnassa kansalaistaitoja, mutta monelle rikostaustaiselle kynnys niiden opetteluun on korkea. Suoritin yhteisöpedagogin opintoihini kuuluvan viestintäharjoitteluni Digikaverit-hankkeessa. Tein tänä aikana huomion, että kyse ei ollut vain laitteiden hallinnasta, vaan oman paikan löytämisestä ja voimaantumisesta.

Vertaisdigiohjaus tukemassa uusia alkuja

Digikaverit-hankkeessa toimintaa toteutettiin erilaisissa matalan kynnyksen ympäristöissä, joissa osallistujat pääsivät kehittämään sekä digitaitojaan että valmiuksiaan toimia vertaistukena muille. Kalliolan Setlementtitalolla järjestettiin non stop -periaatteella työelämätaito- ja digityöpajoja, joissa osallistujat harjoittelivat arjen digitaitoja ja  työelämävalmiuksia. Laureassa järjestetyt Digikaverivalmennukset puolestaan valmistivat osallistujia toimimaan vertaisdigiohjaajina ja tukemaan muita digitaitojen oppimisessa. Digiolkkareita järjestettiin Stop Huumeille ry:llä, Rikoksettoman elämän tukisäätiöllä sekä Paavalinkirkon Varustamossa, joissa osallistujat pääsivät harjoittelemaan omia digiohjaustaitojaan käytännössä yhdessä muiden kävijöiden kanssa. Toiminta vahvisti paitsi teknistä osaamista myös vuorovaikutustaitoja, osallisuutta ja luottamusta omiin kykyihin.

Kampus kuuluu kaikille

Yksi vaikuttavimmista havainnoistani harjoittelun aikana on ollut se, miten suuri merkitys fyysisellä ympäristöllä on. Monille rikostaustaisille Laurean kampukselle astuminen on ollut voimaannuttava kokemus. Se on murtanut sisäisiä esteitä ja tuonut ymmärryksen siitä, että ”minäkin voin olla täällä”. Kampus ei ole vain oppilaitos, vaan symboli yhteiskuntaan kuulumisesta.

Tämä on näkynyt suoraan osallistujien jatkopoluilla. Digikaverivalmennuksesta on muodostunut luonteva silta Laurean Keijo-kokemusasiantuntijakoulutukseen, avoimen ammattikorkeakoulun opintoihin tai polkuopintoihin. Olemme vierailleet myös Metropoliassa ja Stadin ammattiopistossa, mikä on avannut osallistujien silmät sille, että pitkänkin rikos- ja päihdekierteen jälkeen on mahdollista rakentaa uusi suunta elämälle.

Matalan kynnyksen kohtaamisia ja virtuaalitodellisuutta

Digiohjauksessa pelkkä tekninen tuki ei riitä, jos mieli on muualla. Olemme huomanneet, että työpajojen alussa pidettävä kuulumiskierros on tarpeellinen: kun saa purkaa päivän fiilikset ja tunteet, on helpompi keskittyä uuden oppimiseen. Digiolkkareissa luottamuksen rakentamisessa olemme käyttäneet apuna VR-laseja. Ne toimivat erinomaisena ”vetonaulana”, jotka luovat rennon ilmapiirin ja murtavat jäätä ohjaajan ja ohjattavan välillä.

Osallistujien sitoutumista on helpottanut se, että työpajojen rungot ja säännöt suunnitellaan yhdessä. Kun säännöt ovat itse luotuja, niitä on helpompi noudattaa, ja ohjaajan on helpompi vedota niihin tarvittaessa. Tämä on yhteisöpedagogista työtä parhaimmillaan: osallisuutta ja yhteisvastuuta.

Kokemustarinoilla on voimaa

Viestinnän ja valmennettavien rekrytoinnin osalta harjoittelu on opettanut kaksi tärkeää asiaa: vertaisuuden merkityksen ja suoran kohtaamisen voiman. Pelkät esitteet verkostoissa eivät tuottaneet tulosta, mutta kun kokemusasiantuntija lähti mukaan järjestöihin kertomaan oman tarinansa, valmennukset täyttyivät.

Videot ja podcastit, joissa rikostaustaiset kertovat omasta voimaantumisestaan, ovat olleet vaikuttavaa materiaalia. Ne eivät ainoastaan mainosta hanketta, vaan antavat osallistujille itselleen arvokasta kokemusta esiintymisestä ja oman osaamisen sanoittamisesta. Vertaisoppiminen vähentää tutkitusti ahdistusta opetustilanteissa ja madaltaa kynnystä kysyä ”tyhmiäkin” kysymyksiä.

Haasteet ja saavutettavuus arjessa

Ammatillisesti on ollut tärkeää huomioida myös osallistujien neuropsykologiset haasteet ja elämänhallinnan mutkat. Digiohjaus vaatii joustavuutta: viestit tapahtumista on hyvä lähettää juuri oikeaan aikaan – päivää tai paria ennen – ja varmistaa, että osoitteet ja kellonajat ovat selkeästi esillä. Pienet teot, kuten kuvien käytön lupien varmistaminen ja säännöllinen palautteen kysyminen, rakentavat turvallisen ja eettisen toimintaympäristön.

Lopuksi

Viestintäharjoitteluni on ollut monipuolinen kattaus digityöpajojen ohjausta, some-viestintää ja asiakastyötä mukaan lukien palveluohjaus ja urapolkujen suunnittelu. Olen oppinut, että matalan kynnyksen toiminta on välttämätön askel tilanteessa, jossa ihminen haluaa elämäänsä muutakin sisältöä kuin toipumisen. Digikaverina toimiminen on antanut osallistujille työkaluja, mutta se on antanut myös minulle vahvan luottamuksen siihen, että jokaisella on paikkansa tässä yhteiskunnassa.