Keskustelunavaukset 25.10.2020

Edetä vai jäätyä – 55-vuotiaana työttömyysuhan alla, henkilökohtainen näkökulma

Teksti | Juha Leskinen

Monenlaiset vaihtoehdot pyörivät mielessä, kun tuossa iässä huomaat kaipaavasi lisäosaamista ja ehkä uutta työpaikkaa. Minkälaisia ratkaisuja ihmiset tekevät tai ovat pakotettuja tekemään? Kirjoittaja esittää tässä oman vaihtoehtonsa, hieman tilastotietoa sekä pohtii miten asioita voisi tehdä ja ajatella paremmin, kuin tilastojen valossa nyt tapahtuu.

Olin jo pitkään miettinyt miten kehittäisin omaa osaamistani. Ensivaiheessa halusin ainoastaan olla työssäni parempi, en vielä pohtinut urakehitystä pidemmällä tähtäimellä. Silloisen työtehtävän päättymisen ollessa edessä totesin, että muita rooleja ei yrityksessä ollut haettavissa. Jo aiemmin harkitsemistani jatko-opinnoista tuli totta todettuani lisäopin tarpeen. Uusia työpaikkoja olin jo hakenut tuloksetta, ja irtisanoutuminen tyhjän päälle ei taloudellisista syistä tullut kysymykseen.

”Iällä on väliä, valitettavasti”

Näin toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen artikkelissaan (Eerikäinen 2020). Hän kiinnittää aiheellisesti huomiota kysymykseen, joka nousee esiin selattaessa virallisia työttömyystilastoja. Maassamme on tarve samanaikaisesti pidentää työuria, kun yli 50-vuotiaiden työttömyys lisääntyy voimakkaasti. Tavoite ja todellisuus eivät tässä kohtaa.

Toukokuun 2020 lopussa työttömänä oli 141.600 yli 50-vuotiasta suomalaista. Verrattuna samaan ajankohtaan edellisenä vuonna lisäys on 56.600 ihmistä. Kasvua on siis lähes 67 %. Vastaavat prosentit yli 55-vuotiailla olivat 57 % ja yli 64-vuotiailla 119 %. Näitäkin korkeampia prosentteja on syntynyt esimerkiksi 35-44 vuotiaiden ikäryhmässä, jossa kasvua oli 112 %. (Työllisyyskatsaus 2020). Nuoremmissa ikäluokissa uudelleen työllistyminen tai lisäkouluttautuminen onnistuu kuitenkin helpommin.

Työttömyys- eli eläkeputkeen joutuminen tai pääseminen on joillekin ikääntyneille ja työttömyysuhan alla oleville yksi vaihtoehto. Sillä tarkoitetaan ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen lisäpäiviä, joista työtön työnhakija voi nauttia eläkkeelle siirtymiseen saakka. Suvi Hautasen (Hautanen 2020) mukaan kuluvan vuoden alusta alkaen vuonna 1961 syntyneet työttömät työnhakijat voivat päästä eläkeputkeen 62-vuotiaina. Tähän saattaa olla tulossa muutoksia valtionvarainministeriön viimeisimpien ehdotusten perusteella (HS 2020).

Asiantuntijat ovat yksimielisiä siitä, että työttömyysputki lisää ikääntyvien työntekijöiden työttömyyttä ja sen alarajan nosto lisää työllisyyttä. Se vaikuttaa työnantajien päätöksiin irtisanomisten yhteydessä, sekä työntekijöiden uudelleen työllistymisen todennäköisyyteen (VATT Research Reports 184, 70-72).

Miksi iällä on väliä? On löydettävissä syitä, jotka vaikuttavat negatiiviseen kehitykseen yli 50-vuotiaiden työllistymisen osalta. Työnantajia voi mietityttää henkilön palkkaaminen työeläkemaksuluokan korottumisen näkökulmasta, jos palkattu joutuu sairauseläkkeelle. He joutuvat hakutilanteessa myös puntaroimaan nuoren ja koulutetun, ja kokeneen, ehkä lisäkoulutusta kaipaavan välillä. Työntekijöiden ja -hakijoiden taustalla voi olla monia asioita, esimerkiksi lomautus, irtisanominen tai muita negatiivisia kokemuksia. Entisillä yrittäjillä voi olla takanaan konkurssi tai ulkopuolisista olosuhteista johtunut yrityksen lopettaminen. Ikävät tapahtumat työhistoriassa saattavat vaikuttaa itseluottamukseen, kunnianhimoon ja haluun hakeutua uudelleen töihin. Toisia tilanne kannustaa oppimaan lisää, monia se kuitenkin lamauttaa tai lannistaa.

Kuinka hyvin työvoimatoimiston palvelut ja iäkkäämmät työnhakijat kohtaavat avoimia tehtäviä täytettäessä? Mielestäni hyvin niin kauan, kun työpaikka pitää löytää. Ohjausta ja tukea työvoimatoimistosta saa. Myös erilaisia kursseja tarjotaan aktiivisesti. Mieleisen työpaikan löytäminen on kuitenkin hakijasta itsestään kiinni. Ymmärrettyään ja hyväksyttyään oman tilanteensa, ja uudistumisen tarpeen, on mahdollista asettaa itselleen uusi tavoite ja työskennellä tosissaan sen eteen. Tässä vaiheessa työnhakija jää kuitenkin usein yksin. Osittain se voi olla hyväkin. Ihmisen on itse haluttava töihin tai kehittämään osaamistaan.

Oman kokemukseni perusteella joidenkin työnantajien, mutta myös työntekijöiden asenteet sekä lisäkoulutuksen tarve vaikuttavat yli 50-vuotiaiden töissä pysymiseen. Eläkeputki on vienyt useita ikätovereitani työn ulottumattomiin. Työmarkkinoilla kysyntä ja tarjonta eivät aina kohtaa alueellisesti tämänkään ikäluokan kohdalla.

Minulle mahdollisuus opiskella työmarkkinatuella oli edellytys osaamiseni kehittämiselle. Ilman tätä mahdollisuutta olisin todennäköisimmin juuttunut työttömyyskortistoon eläkkeelle pääsyä odottelemaan.

Some, Photoshop ja kielitaito

Nyt ja tulevaisuudessa toimenkuvat ja työtehtävät muuttuvat nopeammin kuin ennen. Tähän johtavat ennen kaikkea kiihtyvät muutokset työelämässä ja ympäröivässä yhteiskunnassa. Tässä tilanteessa työntekijän ja organisaation pitää kyetä kehittämään omaa toimintaansa. Uuden oppimisen tarve koskee siis ihmisiä, mutta osaamisen kehittämisessä on organisaatioilla suuri vastuu. Se ei toimijana kehity, jos eivät sen työntekijät pääse kehittämään itseään. (Hiila, Tukiainen & Hakola 2019.)

Venäjän kieli, uudet teknologiat ja markkinointiviestinnän työvälineet olivat ensimmäisiä asioita, jotka saivat minut hakemaan muutosta omaan osaamiseeni silloisessa työpaikassa.  Pärjäsin hyvin tai kohtuullisesti neljällä yleisimmällä toimialallani käytetyssä kielessä, mutta itänaapurin markkinoiden merkityksen kasvaessa tuli tarpeelliseksi opetella venäjän kielen alkeet. Sosiaalisen median tärkeys markkinoinnissa lisäsi kuvankäsittelytaitojen tarvetta. Vielä noin viisi vuotta sitten Facebook ja Instagram olivat tärkeimmät some-kanavat. Sain tehtäväkseni pitää yllä yrityksen sivuja näillä alustoilla, joten halusin oppia muokkaamaan kuvia.

Työskentely nuorempien kollegojen kanssa kannusti kehittämään omaa osaamistani. Uusilla työtovereilla oli aivan erilaiset valmiudet niillä alueilla missä koin omien osaamisen puutteiden olevan. Tukea luonnollisesti sai, kun pyysi, mutta avunpyytäminen ei voi jatkua loputtomiin. Syksyllä 2014 päätin hakea jatko-opintoihin (tradenomi, liiketalous) Laurea-ammattikorkeakouluun.

Mistä apua?

Vuosien varrella olin kohentanut kielitaitoani useilla kursseilla. Oppia oli tullut saksan ja venäjän kielissä, työnantajan järjestämillä kursseilla tai omalla ajalla esim. työväenopistossa. Kielten käyttö työpäivien aikana oli kuitenkin vaihtelevaa. Jos ei ollut yhteistyökumppaneita kyseisistä maista, ei saanut harjoitusta, ja kynnys kommunikoida tällä kielellä nousi liian korkeaksi.

Opiskelu työn ohessa osoittautui haasteelliseksi. Uusi kieli, markkinointiviestinnän uudet teknologiat ja kanavat vaativat perusteellisempaa paneutumista. Niiden oppiminen sujuisi mielestäni tuloksekkaimmin puoli- tai kokopäiväisesti opiskellen. Samalla voisin laittaa osaamisiani ajan tasalle laajemminkin.

Kun tarve osaamisen kehittämiseen oli todettu, ja hieman yksityiskohtaisempiakin tavoitteita havaittu, oli päätöksenteon aika. Siihen tukea sain työvoimatoimistosta, jonka urapsykologin palvelujen piiriin pääsin ilmoittauduttuani työlliseksi työnhakijaksi. Kokonaisuus sisälsi viisi noin tunnin pituista keskustelua. Näissä käytiin läpi niin henkilökohtaista kuin työhistoriaakin. Pitkän työuran tuossa vaiheessa oli mukavaa, kun ammattilainen kyseli ja kuunteli. Teki itsellenikin hyvää sanallistaa elämää ja kokemuksiani. Uusi ammatti hahmottui näiden tapaamisten myötä. Minulle ehdotettiin opetus-, valmennus- tai konsultin tehtäviä liikealan työkokemukseeni liittyen. Niissä yhdistyisi koulutukseni, tietoni, henkilökohtaiset taipumukseni, kuten esimerkiksi musiikkiharrastuksen kautta tutuksi tullut esiintyminen.

Haluan vielä jatkaa koulutusta vastaavissa tehtävissä

Oman osaamisen kehittämisessä on henkilökohtainen motivaatio ratkaisevassa asemassa. Tämän takia oli erittäin tärkeää työttömyysuhan alla pohtia mitä halusin työssä vielä saavuttaa. Olenko hakeutumassa uusiin, entistä suurempiin haasteisiin, tyydyttävätkö samantasoiset ja –tyyppiset tehtävät vai haenko jotain kokonaan uutta? Viihtyisinkö jopa paremmin entistä yksinkertaisemmissa tehtävissä? Kaikissa näissä vaihtoehdoissa on puolensa.

Omat vaihtoehtoni työttömyysuhan alla olivat hakeutuminen vastaaviin tehtäviin uuden työnantajan palveluksessa tai lisäkoulutuksen jälkeen työllistyminen. Mahdollisimman lyhyt työttömyysjakso olisi molemmissa tapauksissa tavoitteena.  Ensimmäisen vaihtoehdon osoittauduttua vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi toteuttaa, tartuin mahdollisuuteen hankkia lisäpätevyyttä liiketalouden alalta. Se onnistui, ja olin tyytyväinen, sillä jo varhaisessa vaiheessa uramuutoksia pohtiessani olin päätynyt siihen tulokseen, että haluan pysytellä koulutustani vastaavissa tehtävissä. Tunsin että uuden oppiminen vaati irtautumista vanhasta urasta. Tarvitsin uuden alun, ja se löytyisi opintojen kautta.

Päädyin ratkaisuuni perhetaustan, koulutuksen ja elämänkokemusten innoittamana. Vanhempieni esimerkki, koulutustaso ja kasvatus kannustivat oppimiseen sekä työntekoon. Vartuttuani teknologiauskon täyttämällä 1960-luvulla, käytyäni koulut uudistusmielisellä 1970-luvulla, ja suoritettuani ammattiin johtavan koulutukseni kansainvälistyvän 1980-luvun alussa en voinut välttyä tuttavapiiriltä ja ajatusmaailmalta, joka kannusti yritteliäisyyteen ja itsensä kehittämiseen. Tätä eivät edes autoritaariset yrityskulttuurit pystyneet hävittämään. Tavoite oli kuitenkin aina organisaatioissa yhteinen – kasvu, kansainvälistyminen ja parempi tulevaisuus.

Sisäinen ja ulkoinen motivaationi olivat korkealla. En ollut tyytyväinen työelämän saavutuksiini siinä vaiheessa. Aikaisemmat opinnotkin alkoivat tuntua riittämättömiltä, pystyisin parempaan. Halusin näyttää itselleni sekä muille. Ajattelin esimerkiksi, että tässä tilanteessa lapseni varmasti noteeraavat päätökseni, ja saattavat käyttää toimintaani esimerkkinä myöhemmin omassa elämässään, aivan kuten itse olin ottanut vaikutteita omien vanhempieni elämänkaaresta.

Mitä voisimme tehdä paremmin?

Mielestäni ikääntynyt työnhakija voi halutessaan työllistyä Suomessa. Tässä on varmasti alueellisia eroja, mutta avainasemassa ovat osaaminen, halu sen kehittämiseen, asenne ja se, miten töitä tai työntekijöitä haetaan. Asiaa pitäisi eri toimijatahojen yhdessä tutkia lisää ja luoda toimintamalli, jossa tehokkaammin sidotaan yhteen työvoimaviranomaiset, koulutusorganisaatiot, yritykset ja työnhakijat.

Yleinen kuva mahdollisuuksista työllistyä yli 50-vuotiaana on pessimistinen (Eerikäinen 2020). Silti hallitus, ministerit ja työvoimaviranomaiset painottavat työurien pidentämistä kestävyysvajeen kasvun hillitsemiseksi. Juhlapuheissa tuodaan esille pitkän työkokemuksen hyödyntämisen tärkeyttä uusia työpaikkoja täytettäessä. Aika-ajoin mediassakin näkyy positiivisia uutisia ikäihmisten työllistymisestä heitä motivoivalla ja työnantajaa hyödyntävällä tavalla. Ikääntyneet työntekijät mediassa nähdyissä kommenteissaan ovat vaihtelevasti sitä mieltä, että työpaikat pitäisi vapauttaa nuorille ja kokeneempien päästävä eläkkeelle. Mutta monet myös ilmaisevat halunsa jatkaa työntekoa. Positiivista ja kannustavaa viestiä eri tahojen aktiivisuudesta pitäisi olla enemmän saatavilla.

Itse hain kymmeniä työpaikkoja ennen jatko-opintojen aloittamista ja niiden aikana. Haastattelukutsuja tuli kaksi, yksikään haku ei johtanut työsopimukseen. Tarkempia perusteluja ei tullut kuin kerran, sekään ei varsinaisesti ollut sellainen, jonka perusteella voisi päätellä jotain osaamiseni kehittämisestä. Useimmiten kieltävät vastaukset kiteytyivät tehtävän vaatimuksiin joihin hakijaprofiilini ei sopinut. Ymmärrän hyvin organisaatioiden kiireen hakuprosessien ratkettua, mutta rakentavasta palautteesta olisi työnhakijoille korvaamaton apu oman osaamisen kehittämisessä ja oikean uuden työpaikan löytämisessä.

Kokemukseni mukaan ikääntyneen työnhakijan kannattaa olla aktiivinen TE-keskuksen järjestämillä koulutus- tai työnantajapäivillä. Nämä ovat massatapahtumia, joissa on paljon vierailijoita ja niissä on vaikea erottautua. Se voi onnistua kuitenkin tekemällä kotiläksynsä eli laittamalla CV ja sosiaalisen median profiilit kuntoon. Yhteystietoja täytyy vaihtaa työnantajien kanssa välittömästi joko sähköisesti tai perinteisen käyntikortin muodossa.

Eräässä rekrytointitapahtumassa koin sellaisen ihmeen, että työnantaja haki ja palkkasi yli 50-vuotiaita, esittelijä jopa tiesi heidän palkanneen tämän ikäryhmän edustajia kyseisenä vuonna alkusyksyyn mennessä jo viiteen tehtävään!  Tällaista toimintaa kaipaan yrityksiltä lisää – kannattaa tuoda reilusti esille mahdollisuudet palkata ikääntynyt ihminen ja osoittaa konkreettisesti, miten ja missä laajuudessa sitä tapahtuu. Näitä tapauksia soisi median useammin tuovan lukijoiden tietoon.

Kirjoittaja työskentelee hankeasiantuntijana Urbaania Kasvua Vantaa –hankkeessa, jossa pohditaan jatkuvaan oppimiseen ja siihen innostamiseen sekä oman osaamistason nostamiseen liittyviä kysymyksiä. Hankkeen tavoitteena on löytää ratkaisuja vantaalaisen työvoiman (niin työssä käyvien kuin työttömien) osaamiseen kehittämiseen sekä tukea vantaalaisten yritysten kehitystä digitalisaation ja automatisaation aikakaudella.

Lähteet:

URN http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020102587650
henkilökuva.
Juha Leskinen
juha.leskinen(at)laurea.fi
hankeasiantuntija

jatkuva oppiminen kehittäminen osaaminen

Lisää samanlaisia uutisia

Jaa sivu