Tilastokeskus on tehnyt laajoja vapaa-aikatutkimuksia 1980-luvulta lähtien. Uusin vuonna 2017 tehty tutkimus kertoo mielenkiintoisia tuloksia vapaa-ajan harrastamisen muutoksista 2000-luvulla.

Suurin muutos kokonaisuudessa on tapahtunut median käytössä ja seuraamisessa. Oikeastaan kaikki tutkimuskysymykset koskien puhelimen käyttöä, television katselua ja radion kuuntelua piti muuttaa. Vuonna 2002 me käytimme joko täysin eri välineitä, olemme antaneet niille uusia nimiä tai meillä on nyt aivan erilaisia medioita ja sovelluksia kuin 15 vuotta myöhemmin.

Media on 2000-luvulla myös ujuttautunut kaikkeen muuhun vapaa-ajan harrastamiseen tavoilla, joista vuosituhannen vaiheessa vasta unelmoitiin ”maailman suurimman matkapuhelinvalmistajan” työpajoissa. Tämä sosiaalisen median, mutta samalla myös työssä käytettävien digitaalisten sovellusten lisääntynyt käyttö, on vaikuttanut välillisesti myös vapaa-ajan harrastamiseen. Korona tuotti vielä uuden ”digikolmiloikan” etätöineen, -kokouksineen ja -harrastuksineen, joita tässä vuoden 2017 tutkimuksessa ei vielä näy.

Maailma on muuttunut vuoden 2017 jälkeenkin, mutta jotkut suuret linjat vapaa-ajassamme ovat silti yllättävänkin pysyviä vuosikymmenestä toiseen. Vapaa-ajan toimintaympäristössä tapahtuneista suurista muutoksista huolimatta ihmiset edelleen harrastavat liikuntaa, kulttuuria, matkailevat, lukevat – ja nyt myös kuuntelevat – kirjoja, nauttivat musiikista, katsovat ja pelaavat erilaisia ohjelmia ja pelejä monenlaisilta laitteilta. (Hanifi et al 2021).

Tässä artikkelissa tarkastellaan lähinnä liikuntaharrastuksessa tapahtuneita muutoksia tai asioita, jotka ovat pysyneet suurin piirtein ennallaan. Näitä peilataan liikunta- ja hyvinvointipalveluja tuottavien yritysten toiminnan kehittämiseen. Tulosten perusteella myös suomalaisessa liikunta- ja yhteiskuntapolitiikassa on paljon kehitettävää, jotta yksityisten liikuntapalvelujen suurentunut merkitys huomioitaisiin niiden painoarvoa vastaavalla tavalla. (Tiihonen 2021)

Yli 65-vuotiaat kiinnostava ryhmä ajatellen liikunta- ja hyvinvointipalveluja

2000-luvulla liikuntaharrastamisessa tapahtuneet määrälliset muutokset voidaan tiivistää seuraavasti.

Aktiivinen liikkuminen (viisi kertaa tai useammin viikossa) on vähentynyt selvästi. Ainoastaan yli 75-vuotiaiden aktiivinen liikkuminen on lisääntynyt vuosien 2002 ja 2017 välillä. Myös kaikkein vähiten liikkuvien osuudet ovat hiukan pienentyneet ja liikuntaharrastaminen onkin keskittynyt 2-4 krt/vko harrastamiseen.

Kyselytutkimuksen avulla emme voi sanoa, onko edes viisi kertaa viikossa harrastettu liikunta terveyden kannalta riittävää emmekä sitä, onko vastaamisessa tapahtunut jotakin muutosta siinä, minkälaisen liikkumisen vastaajat määrittelevät liikuntaharrastukseksi. Pitkäaikainen seurantatutkimus on kuitenkin suhteellisen luotettava tuottamaan kuvaa isoista muutoksista väestön vapaa-ajan harrastuksissa.

Oheisesta taulukosta 1. voidaan nähdä, miten paljon eri ikäryhmissä liikutaan aktiivisesti ja miten tilanne eri ikäryhmissä on kehittynyt vuosien 2002 ja 2017 välillä.

Liikuntapalveluja tarjoavien yritysten näkökulmasta jokainen potentiaalinen asiakas on yhtä tärkeä, mutta tilastojen valossa näyttää siltä, että yli 65-vuotiaat eläkeläiset ovat aktiivisimpia liikkujia ja kasvua voidaan havaita jo 55:stä ikävuodesta alkaen. Seniori-ikäisissä on myös sekä suhteellisesti että absoluuttisesti enemmän naisia kuin miehiä. Terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät kysymykset alkavat ikääntyessä aktualisoitua eri tavoin kuin nuorempana.

Senioreista on edellisen perusteella löydettävissä runsaasti potentiaalisia liikuntapalvelujen ostajia.

Liikuntaharrastamisessa näkyy yksityisten liikuntapalvelujen vaikutus

Suosituimpien liikuntalajien harrastamisessa on tapahtunut muutama suurehko muutos. Kotiharjoittelu ja kuntosaliharjoittelu ovat lisääntyneet noin kymmenellä prosentilla kuten taulukosta 2. alla voi nähdä. Nyt kotona harjoittelee 29 ja kuntosaleilla 24 prosenttia väestöstä. Monia varmaan yllättää, että pyöräily ja vesiliikunta ovat vastaavasti vähentyneet lähes saman verran. Pyöräilyä harrastaa nyt 24 ja vesiliikuntaa 16 prosenttia.

Yllättävää voi olla sekin, että mailapelien suosio on vähentynyt kuudella prosentilla ollen 2017 vain neljä prosenttia. Maastohiihdon muutaman prosentin lasku voi johtua kunkin talven lumitilanteestakin ja korona lienee nostanut lukuja taas ennalleen lähelle 15 prosenttia.

Pintajulkisuudessa paistattelevat liikuntamuodot saattavat väestötasolla näyttäytyä taantuvina lajeina ja jotkut ehkä vähän ”harmaammat” liikuntamuodot pitävätkin hyvin pintansa, kuten vaikkapa kävely, kotiharjoittelu, juoksu tai ohjattu jumppa.

Oheisesta taulukosta näkee liikuntalajien harrastamisessa tapahtuneet muutokset vuosien 2002–2017 välillä.

Liikunta- ja hyvinvointiyrittäjien näkökulmasta kiinnostavinta lienee kuntosali- ja kotiharjoittelun lisääntymisen lisäksi se, että jooga/taiji, ”jotakin muuta” ja ohjattu jumppa ovat nostaneet harrastajamääriään. Nämähän ovat pääosin liikuntayrittäjien tuottamia liikuntaharrastuksia. Toki yritykset tuottavat jonkin verran palveluja myös juoksu-, pyöräily-, vesiliikunta-, hiihto- ja mailapeliharrastajille.

Tilastojen valossa yksityisten liikuntapalveluiden merkitys on noussut selvästi suurempaan rooliin kuin 1900-luvulla, kun katsotaan liikuntaharrastamisen isoa kuvaa.

On myös mahdollista, etteivät liikuntalajiperustaiset ja liikuntaharrastamisen määrää luotaavat kysymykset tunnista kaikkia liikuntapalveluita. Nehän ovat usein erilaisia elämäntavan muuttamisvalmennuksia, joissa harjoitellaan eri liikuntalajeja, niitä sovelletaan ja niitä räätälöidään erilaisille ryhmille tai yksilöille. Valmennukset myös sisältävät usein paljon muutakin kuin liikuntalajiharrastamista eli esimerkiksi ravinto-, uni- ja palautumisohjeistusta. Vastaajat eivät ehkä osaa mieltää niitä liikuntaharrastuksiksi.

Näkökulmia liikunta- ja hyvinvointipalvelujen kehittämiseksi vapaa-aikatutkimuksen pohjalta

Korona paljasti monta pitkään jatkunutta ongelmaa suomalaisessa liikunta- ja yhteiskuntapolitiikassa, kun liikuntapalveluyritysten toimintaa rajoitettiin suurin piirtein samoilla toimilla ja säännöillä kuin pääosin järjestö- ja vapaaehtoissektorin organisoimaa urheilutoimintaa. Tämä liikuntapoliittinen ”valuvika” oli toki tiedossa ennen koronaakin. Liikuntalaista ja sitä kautta julkisesta resurssoinnista sekä ministeriöiden ohjauksesta puuttuu oikeastaan kokonaan liikuntapalveluyritysten ja -yrittäjien tukeminen osana liikunnan edistämispolitiikkoja ja -toimintoja. (Tiihonen 2021)

Toinen huomiota herättävä seikka on se, miten eri tavoin liikunta- ja kulttuuriharrastaminen käsitteellistetään ja miten niistä muodostuu julkisesti tuettavaa harrastusta. Kulttuuriosallistuminenhan on huomattavasti ”kevyempää” eli siihen riittää esimerkiksi konsertissa, elokuvissa tai kulttuuritapahtumassa käyminen, kun liikuntaharrastaminen vaatii aktiivista tekemistä eikä pelkkä katsominen riitä julkisesti tuettavaksi harrastamiseksi (Pirnes 2021; Tiihonen 2014).

Kiinnostava esimerkki on myös lavatansseissa käyminen, joka on 2000-luvulla vähentynyt selvästi, kun vanhimmat ikäluokat ovat lopettaneet tansseissa käymisen. Lavatanssithan eivät ole oikein kulttuuria eivätkä liikuntaakaan, mutta ovat samalla kumpaakin. Ja aivan varmasti ne ovat lisänneet sekä väestön että kansalaisyhteiskunnan hyvinvointia myös vapaaehtoistoiminnan aktivoijina.

Yhteiskuntapolitiikan näkökulmasta haasteeksi ovat nousseetkin tapahtumat ja toiminnat, joissa perinteisten jakolinjojen – vaikkapa liikunta-, kulttuuri-, nuoriso- ja terveys- tai sosiaalipolitiikan – rajat ylitetään ja sekoitetaan. Näissä toimijoina ovat kaiken lisäksi kolmannen ja yksityisen sektorin toimijat julkisen puolen kuntien, valtion ja tulevien hyvinvointialueiden kanssa. (Pirnes & Tiihonen 2011)

Liikunta- ja hyvinvointipalveluja tuottavat yrittäjät kuuluvatkin eräässä mielessä julkisuudessa paljon huomiota saaneen tapahtumateollisuuden yhdeksi haaraksi. Yritykset tuottavat ohjelmaa tai myyvät tuotteitaan ja palveluitaan tällaisissa tapahtumissa kyläjuhlista erilaisiin festivaaleihin, messuihin ja urheilutapahtumiin. Usein ei ehkä ajatella, että tämä toiminta lisää väestön terveyttä ja hyvinvointia, yhteiskunnallista osallisuutta ja toimijuutta. Ja rakentaa sosiaalista, kulttuurista ja taloudellista pääomaa.

Yksittäisen yrittäjän näkökulmasta kyse voisi olla oman yritystoiminnan ensin mielikuvatasoisesta ja myöhemmin konkreettisesta muuttamisesta kohti ”kulttuurisempaa” ja merkityksellisesti rikkaampaa toimintatapaa tuotteiden rakentamisessa ja palveluiden muotoilussa.

Siinä keskeistä ei olisikaan yksilön terveyden ja hyvinvoinnin luonnontieteellisesti perusteltu, systemaattinen ja tehokas parantaminen, vaan monipuolisempi ja laajempi sosiokulttuurisesti ja kokemuksellisesti merkityksellinen hyvinvointia lisäävä toiminta. Liikunnan harrastaminenkin voisi yhdistyä luovasti monenlaiseen muuhun hyvinvointia parantavaan toimintaan (Tiihonen 2022).

Tämä ei sitä paitsi ole utopiaakaan, sillä aika monet uusista liikuntaharrastusmuodoista yhdistelevät jo kaupunkikulttuuria, kuten skeittaus, parkour, kiipeilyt, frisbeegolf, kaupunkisuunnistus, tai tanssillisia ja musiikillisia elementtejä toisiinsa. Myös luontoliikuntaharrastukset ovat kehittyneet tähän suuntaan ottamalla mukaan seikkailukasvatuksellisia ja ekologisia elementtejä mukaan liikuntaan (Tiihonen 2022).

Totta lienee, että monet näistä uudemmista harrastusmuodoista ovat ensin nuoremman polven harrastuksia ja niiden yhteydessä esiintyy yhä enemmän erilaista yritystoimintaa ohjauksesta, tapahtumien järjestämisestä välinemyyntiin. Mikään ei kuitenkaan estä suunnittelemasta tai kohdentamasta tällaisia ”multitaskaamista” vaativia liikuntamuotoja myös suurelle eläkeläisväestöllemme.

Haasteena tosin on, että suomalaiset seniorit osaavat jo nämä asiat, sillä marjastaessaan, sienestäessään, kalastaessaan, hiihtäessään ja puuhaillessaan mökillä he harrastavat metsissä senioriparkouria, ikäpolkujuoksua tai ala- ja ylämäkihiihtoa ilman ohjausta ja erikoisvälineitä. Sen sijaan kaupunkiympäristöön kaivattaisiin erilaisia kulttuurikävelyjä, kaupunkisuunnistuksia tai muuta tekemistä, jossa erilaista liikuntaa yhdistetään johonkin muuten mielekkääseen toimintaan.

Yhteiskunta- ja liikuntapolitiikan tulisi myös muuttua ajanmukaisemmaksi, jotta se voisi tunnistaa ja tukea tällaista monialaista ja monen sektorin yhteistyötä vaativaa toimintaa nykyistä huomattavasti paremmin. Uuden mahdollisuuden luovat ensi vuoden alussa toimintansa aloittavat maakunnalliset hyvinvointialueet, joiden toivoisi rakentavan terveys- ja sosiaalipalvelupolut, joissa liikunta- ja hyvinvointipalveluyrittäjillä olisi huomattavasti nykyistä suurempi rooli väestön liikuttajina ja hyvinvoinnin edistäjinä (Tiihonen & Pirnes 2011; Tiihonen 2021).

Kuntien rakentamat liikuntapaikat ja kulttuurisesti merkitykselliset muut tilat odottavat ihmisiä harrastajiksi. Tarvitaan vain luovia yrittäjiä ja niitä tukevaa liikunta- ja yhteiskuntapolitiikkaa, jotta saataisiin aikaan kukoistavaa yritystoimintaa. Ja lisää hyvinvointia myös eläkeläisille.

Kirjoitan Laurean hankeasiantuntijan roolista käsin artikkelisarjan siitä, miten tätä senioreiden liikuntaa ja hyvinvointia parantavaa Dallaten-hanketta toteutetaan. Ensimmäisessä artikkelissani kirjoitin hankkeen päätavoitteista, toiminnasta ja liikkumisen edistämisestä 3AMK-ympäristössä. Toisessa teemana oli liikuntapalvelujen parantaminen TKI-toiminnan avulla. Kolmannessa artikkelissa kerroin, mitä liikunta- ja hyvinvointipalveluyrittäjät toivoivat Dallaten-hankkeelta. Neljännessä osassa kerroin, miten hankeyrittäjät arvioivat erilaisten aiemmissa TKI-hankkeissa tärkeiksi osoittautuneiden teemojen tärkeyttä oman toimintansa kehittämisessä.

Lähteitä:

• Hanifi, R.; Haaramo, J.; Saarenmaa, K. (toim.). Mitä kuuluu vapaa-aikaan?
  Tutkimus, tieto ja tulkinnat. Helsinki, Tilastokeskus 2021. https://www.stat.fi/tup/julkaisut/tiedostot/julkaisuluettelo/eli_vapm_202100_2021_23894_net.pdf
• Pirnes E. 2021. Paljonko on paljon? Teoksessa Hanifi, R.; Haaramo, J.; Saarenmaa, K. (toim.). Mitä kuuluu vapaa-aikaan? Tutkimus, tieto ja tulkinnat. Helsinki, Tilastokeskus 2021. 220-248. https://www.stat.fi/tup/julkaisut/tiedostot/julkaisuluettelo/eli_vapm_202100_2021_23894_net.pdf
• Pirnes E. & Tiihonen A. 2011. Merkityksellisen ja kokemuksellisen (kansalais)toimijuuden pelikenttä. Yhteiskuntapolitiikka 76 (4), 436–448. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/102867/pirnes.pdf?sequence=1
• Tiihonen A. 2022. Testausta, palveluiden muotoilua, yhteistyötä ja pallottelua – Mitä liikunta- ja hyvinvointipalveluyrittäjät odottavat Dallaten-hankkeelta ja miten hanke vastaa toiveisiin? Osa 1. https://journal.laurea.fi/testausta-palveluiden-muotoilua-yhteistyota-ja-pallottelua-mita-liikunta-ja-hyvinvointipalveluyrittajat-odottavat-dallaten-hankkeelta-ja-miten-hanke-vastaa-toiveisiin-osa-1/#880f7491. Laurea Journal, 16.6.2022.
• Tiihonen A. 2021. Miksi liikutaan, miksi ei ja mitä pitäisi tehdä? Pohjoismaisen mallin historia, nykyisyys ja tulevaisuus liikuntapolitiikan tavoitteiden sekä ihmisten liikuntakokemusten ja liikuntaroolien avaamista näkökulmista. Teoksessa Hanifi, R.; Haaramo, J.; Saarenmaa, K. (toim.). Mitä kuuluu vapaa-aikaan? Tutkimus, tieto ja tulkinnat. Helsinki, Tilastokeskus 2021. 187-220. https://www.stat.fi/tup/julkaisut/tiedostot/julkaisuluettelo/eli_vapm_202100_2021_23894_net.pdf
• Tiihonen A. 2014. Liikuntakulttuurin käsitteet muuttuvat ja muuttavat. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2014:6, Helsinki. https://www.liikuntaneuvosto.fi/wp-content/uploads/2019/09/Liikuntakulttuurin_kasitteet_muuttuvat_ja_muuttavat_vln_2014_6.pdf
• Tiihonen A. & Pirnes E. 2011. Maaseutuyhteisöllisyyden muutos ja tulevaisuuden näkymät -viitekehyksenä kulttuuri- ja liikuntaharrastukset. Teoksessa Kattilakoski M, Kilpeläinen A & Peltomäki P Yhteisöllisyydellä hyvinvointia ja palveluja maaseudulle. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 9/2011,Tampere. http://www.maaseutupolitiikka.fi/files/2150/MMM_YTR_2012-WEB.pdf