Opintopsykologi kierrättää: Rajansa kaikella

Image by magnific

Ilmiö tulee usein esille yksilötyössä Laurean opiskelijoiden kanssa. Monesti puhutaan, miten tärkeää on osata sanoa: ”Ei”. Samalla näillä lämminhenkisilla opiskelijoilla pitäisi olla myös rohkeutta tuottaa tarvittaessa pettymyksiä toisille ihmisille, puuttua epäkohtiin ajoissa tai olla asettamatta toisten tarpeita järjestelmällisesti omien edelle. Tämä on kuitenkin vasta jäävuoren huippu.  

Rajojen pitäminen liittyy moniin elämänalueisiin, teemoihin tai asioihin, joista osa on meille varsin selkeitä, kun taas toiset ovat luonteeltaan hyvinkin epämääräisiä. Fyysisten rajojen rikkominen on meille itsestään selvää, kuten myös esimerkiksi uskonnon ja poliittisen vakaumuksen vapaus. Myös raha-asiat ovat usein tarvittaessa laskettavissa hyvinkin tarkkaan. Toisaalta taas aikaan ja vaivaan liittyvä rajojen pitäminen on luonteeltaan usein varsin epäselvää. Niin ikään ymmärryksen, huolen ja joskus jopa mielipiteiden kohdalla rajat menevät helposti hyvin hämäriksi.  

Rajatapauksia

Entisaikojen ihmiset olivat viisaita ja rajapyykeiksi valittiin mielellään yksiselitteisiä elementtejä, kuten jokia, vuorenhuippuja ja maamerkkejä, jotta epäselvyyksille ja riidoille ei jäisi tilaa. Raja erottaa yksinkertaisimmillaan sisä- ja ulkopiirin ja pitää käsitteellisesti sisällään ajatuksen säiliöstä (container, Zaltman & Zaltman 2008).

Rajojen pitäminen voi siis koskea monia eri teemoja tai asioita, mutta myös itse raja voi olla luonteeltaan paljon muutakin kuin pelkkä viiva. Suomen kielen ilmaus ”veteen piirretty viiva” pitää sisällään ajatuksen viivavertauksen rajallisuudesta tai epämääräisyydestä. Raja voi olla myös tila, etäisyys tai liikkumisen mahdollisuus suhteessa toiseen ihmiseen tai asiaan.

Lähestymme toisiamme tai vetäydymme. Intiimiys on universaalisesti läheisyyttä. Vastaavasti neuvotteluasetelmissa saatamme edetä tai perääntyä. Raja ei ole vain kahden ihmisen välissä, vaan heidän välissään oleva voima (force; Lakoff & Johnson 1980). Tämä voima voi liikuttaa yhtä eteenpäin ja vastaavasti toista taaksepäin. Tässä kohden voi myös olla houkutus soveltaa ilmiöön Newtonin fysiikan lakeja mm. liikkeen jatkuvuudesta, mutta ihmisten välinen vaihdanta on harvoin näin yksioikoista.  

”We´re losing ground”, saattaa amerikkalainen huudahtaa, ja hänen viestinsä taustalta voi kuulla amerikkalaisen jalkapallon metaforan. Tässä yhteydessä ”ground” ei tarkoita vain viivaa, jonka toinen saattaa ylittää, vaan myös vyöhykettä, jossa toinen työntää sinua taaksepäin. Tämä muuttaa rajan staattisesta dynaamiseksi. Suomen kielessä on monia ilmauksia, jotka kuvaavat tätä ilmiötä. ”En aio antaa tuumaakaan periksi”, pitää sisällään tämän dynaamisen käsityksen. Niin ikään alakynteen jääminen, silmille hyppiminen ja varpaille astuminen ovat saman kaltaisia eläviä ja tilallisia rajametaforia.  

Raja viivana voi olla vaikkapa aita, seinä tai ovi. Sen viesti on: tähän asti, ei pidemmälle. Raja vyöhykkeenä taas viittaa etäisyyteen, reviiriin tai henkilökohtaiseen tilaan. Raja vyöhykkeenä voi myös olla keskusteluetäisyys tai näkemysten eriytyneisyys. Viestinä: tähän väliin kuuluu tämän verran tilaa, raja-aluetta tai ei-kenenkään-maata. Läheisyys ja toisaalta luottamus välissämme olevaa tilaa kohtaan ovat yleisiä ihmissuhteiden ja yhteyksien mittoja.

Tradenomiopiskelija saattaa törmätä tähän tulevaisuuden työssään. Yritykseltä yritykselle myynnissä raja-vyöhykkeenä-ilmiö tunnetaan varsin tarkasti, vaikka sille ei ole suoraa ilmausta. Jos myytävä tuote tai palvelu on kallis ja vain muutaman yrityksen tai organisaation tarpeisiin kohdentuva, on edessä todennäköisesti pitkät ja hartaat neuvottelurupeamat (pitkä myyntisykli). Jos myyjä tällaisessa tilanteessa ryhtyy painostamaan asiakasta päätökseen, ikään kuin ylittämään ostopäätösrajan, voi kaikki mennä vikaan. Siinä tilanteessa ainoa päätös, jonka asiakas voi tehdä, on sanoa: ”Ei”. Jos myyjä tällaisessa tilanteessa vielä turhautuneena toteaa asiakkaan olevan tyhmä – ei myyjällä ole enää asiaa jatkaa neuvotteluja tuonnempana. Tällaisessa tilanteessa myyjän tulisi mieltää raja vyöhykkeenä. Myyjän on paljon parempi jatkaa ehkä-asetelmasta verrattuna ei-asetelmaan. 

Raja ei ole vain metrejä, vaan myös maastoa. Vuorovaikutusasetelmissa harvemmin asioita viedään äärimmäisyyksiin tai kategoriseen kieltäytymiseen. Rajat voivat olla myös suhteellisia, jolloin kummankaan varpaille ei varsinaisesti astuttu, mutta toinen otti kaksi askelta taaksepäin oma-aloitteisesti, kun taas toinen saattoi ottaa kaksi askelta eteenpäin – mahdollisesti huomaamattaan. Tilanottamista ja -antamista voi tapahtua monilla tavoilla ja varsin herkkävireisillä keinoilla. Kaikin keinoin konflikteja välttelevät ihmiset ottavat todennäköisesti taka-askelia jo ennakkoon, mikä johtaa vääjäämättä epäsymmetrisiin asetelmiin, joista seuraa helposti inhimillistä ja taloudellista hävikkiä.  

Raja-avaruuksia

Antropologi Edward T. Hall (1966) läheisyysmalli (proxemics) viittaa ihmisten välisen tilan ja etäisyyden psykologiaan. Vuorovaikutus voi olla sosiaalista, henkilökohtaista tai intiimiä, ja vaihdannassa ilmenevät rajat voivat tuntua kehossa, kuulua äänessä, viipyä katseissa ja tuntua tilassa. Rajat voivat saada ajallisen, tilallisen ja kehollisen muodon. Kyse ei ole vain missä, vaan myös kuinka lähellä, kuinka pitkään, kuinka kovaäänisesti, kuinka paljon ja miten nopeasti.

Ääni ja kehonkieli kommunikoivat tunnetusti enemmän kuin puheen sisältö. Päälle puhuminen, puheenvuoron pituus, hiljaisuus ja monet muut kommunikaation ulottuvuudet luovat rajojen maiseman ja maaston. Pienet sävyt, muutokset ja nyanssit välittävät paljon. Mitä sanotaan? Mitä jätetään sanomatta?

Tiedostamaton ja herkkävireinen ulottuvuus tulee esille esimerkiksi parisuhteiden muodostumisessa. Saatat olla kiinnostunut tai ihastunut ihmiseen ja samalla kokea itsesi aktiiviseksi toimijaksi (subjekti). Janoat vastakaikua – mutta kun saat sitä, saattaa koko kuvio romahtaa. Saatat ahdistua toisen odotuksista ja niiden kohteena olemisesta (objekti). Itsemääräämisen ja tarvitsevaisuuden välimaastoon asettuvassa raja-avaruudessa tapahtui jonkinlainen selittämätön kiertoratojen muutos, jonka seurauksena asia, jota hetki sitten janosit, muuttuikin hetkessä liikkumatilaa kaventavaksi taakaksi. Kirjailija Harri Sirola kuvaa ilmiön äärimuotoa kirjassaan ”Abiturientti” (1980). 

Rajat ja valta

Raja voi olla viiva, tila tai monimuotoinen maasto – mutta kenellä on valta määritellä tämä maasto? Raja-avaruuden raamittaminen on valtaa, joka tuo mukanaan hierarkkisen ulottuvuuden tai y-akselin. Erilaiset rajavärähtelyt samalla joko nostavat tai laskevat paitsi valta-asetelmaa myös keskinäistä luottamusta. Tämä tekee kokonaisuudesta varsin monitahoisen.

”Osakkeemme” voivat nousta tai laskea ainakin näiden muuttujien suhteen. Voimme saavuttaa tai menettää asemia (ground). Tämän lisäksi voimme joko alistua tai asettua auktoriteettiasemaan. Vuorovaikutuksessa voimme myötäillä tai painostaa. Tähän liittyy keskeisesti myös asioiden ”raamittaminen” (Lakoff 1987), mikä edustaa todellisuuden määrittelyvaltaa. Lisäksi suhteessa voi olla selkeästi edunsaaja: toinen voi antaa ja auttaa, kun taas toinen voi vastaanottaa ja vaatia.

Terveessä suhteessa on (moraalista) vastavuoroisuutta ja liikkumatilaa. Jos esimerkiksi toinen asettuu puhtaasti autettavan asemaan, ongelmia alkaa todennäköisesti muodostumaan, mikäli apua saava alkaa vähitellen ottamaan enemmän tilaa, määrittelemään yksipuolisesti totuutta sekä painostamaan ja asettumaan auktoriteettiasemaan. Tällainen epäsymmetria tai ”niskan päälle” käyminen voi muuttaa alkuperäisen sanomattoman sopimuksen ja rapauttaa rajan ennen rikkomista. Asetelmassa altavastaaja uhraa jatkuvasti enemmän suhteen säilymiseksi. Dominoiva taas elää todeksi ajatusta, jonka mukaan valta aina otetaan, sitä ei anneta.    

Tällaisessa vuorovaikutusasetelmassa auttaja on pelastajan roolissa, kun taas avunsaaja asettuu uhripositioon. Vähitellen, rajoja siirtämällä, uhri muuttuukin kriitikoksi, mutta pitää ”pihdeillä” auttajaa pelastajaroolissaan. Autettava fuusioi uhriroolin ja auktoriteettiaseman, mikä tekee pelastajarooliin lukkiutuneen auttajan olon tukalaksi, kun hän joutuu omituiseen emotionaalisen vetoamisen ja imperatiivisen vaatimisen ristituleen. Psykologi Stephen Karpman (1968) kutsui tällaista kolmen ikivihreän roolin – pelastaja, uhri ja kriitikko – vuoropuhelua ja vaihdannaisuutta ”ihmissuhteiden draamakolmioksi” (Drama Triangle). Laurean sote-alan opiskelijat tulevat todennäköisesti kohtaamaan tällaisia pakottavia kuvioita urallaan.   

”Kuolema tuhannesta haavasta” (”Death by a thousand cuts”) viittaa ilmauksena rajojen hapertamiseen selvän ylittämisen sijasta. Yksittäinen asia ei välttämättä edes rekisteröidy: se voi unohtua merkityksettömänä, mutta jokainen rajarikko voi nakertaa asemia (ground). Keskeytykset, vähättelyt, päälle puhumiset, äänen korottamiset, vastavuoroisuuden sivuuttamiset ja lähtökohtaset jousto-odotukset voivat ajan mittaan kumuloitua.

Mitä on tehtävissä?

Asetelmaan on tuotava resurssiajattelua. Mikä on minkäkin arvoista? Mihin suostun? Kyse voi olla rajojen puolustamisesta tai siitä, että kävelee vertauskuvallisesti pois tilanteesta. Joskus kannattaa hävitä taistelu ja voittaa sota, ja jokainen kukkula ei ole kuolemisen arvoinen. Viisas tietää, mistä ei jousta mistään hinnasta ja mistä taas on valmis joustamaan. Terveessä joustavuudessa ihminen voi perääntyä, koska valitsee perääntymisen; ”viisaampi väistää”, hengessä. Rajattomassa suhteessa ihminen perääntyy, koska toinen on vähitellen ajanut asiat siihen pisteeseen, valtaamalla asemia.

Kaikki lähtee luottamuksesta omiin havaintoihin. Aistien valppauteen ja intuitiivisen kompassin kalibrointiin. Myös aikalisä auttaa. Jos jokin epäilyttää, älä anna suostumustasi ainakaan heti. Vaikka et heti havaitsisi selvää viivarikkoa, ovat asemasi, ajatuksesi ja raja-avaruutesi mahdollisesti ”nakertuneet” huomaamattasi. Raamitukset, vertaukset ja tarinat ovat saattaneet tietämättäsi luoda avaimenreiän, jonka läpi katsot kokonaisuutta. Poista varmistin vesipistoolistasi viimeistään siinä vaiheessa, jos jokin sisältäsi kirjoittaa ajatuskuplaasi: ”Jotain rajaa”.     

Tämä artikkeli on osa Opintopsykologi kierrättää –juttusarjaa, jossa katuva pehmo, opintopsykologi Manne Pyykkö kirjoittaa asiakastyössä esille nousseista teemoista. Ajatuksella, että yksilötapaamisissa toistuneet teemat voivat puhutella laurealaisia laajemminkin.