Opetusministeri Anders Adlercreutz esitti Ylen Ykkösaamussa, että koulujen opetussuunnitelmiin kirjattaisiin konkreettisia lukutavoitteita, joista yksi voisi olla kirjan lukeminen kuukaudessa. Ministerin mukaan luetun kirjojen määrää olisi syystä myös seurata järjestelmällisesti (Yle 2026).

Ministerin ehdotus koski perusopetusta, mutta sen taustalla olevaa kysymystä voidaan tarkastella myös laajemmin. Lukeminen on jatkuvasti kehittyvä taito, joka ei tule valmiiksi peruskoulussa eikä edes toisella asteella. Etenkin korkeakouluopiskelija tarvitsee kehittyvää kykyä vaativien tekstien lukemiseen, ymmärtämiseen, arvioimiseen ja soveltamiseen.
Ammattikorkeakoulussa lukeminen on merkittävä osa asiantuntijuuden rakentamisessa. Opiskelijan pitäisi osata yhdistää käytännön työelämän tilanteita tutkittuun tietoon, löytää erilaisia näkökulmia ja arvioida vielä käytetyn tiedon luotettavuutta. Paitsi lukutaitoa, oheisten taitojen kehittyminen edellyttää myös syvällistä perehtymistä oman alan kirjallisuuteen.
Monimuotoisessa korkeakoulutuksessa korostuvat syystäkin opiskelijan itseohjautuvuuden taidot, yksilölliset oppimispolut ja joustavat opiskelutavat. Samalla olisi kuitenkin hyvä kysyä, olemmeko koulutuksenjärjestäjinä riittävän selkeitä siinä, mitä ylipäätään opiskelijalta odotamme?
Jos opiskelijalle annetaan valinnan mahdollisuus, lukeeko hän laajan asiantuntijateoksen vai voiko aiheeseen perehtyä lyhyiden tiivistelmien avulla, kuinka usein hän valitsee vaativamman vaihtoehdon? Ja pitäisikö hänen edes saada valita?
Lukemalla rakennetaan asiantuntijuutta
Lukemisen merkitystä voidaan lähestyä oppimista koskevan tutkimustiedon avulla.
Delgado, Vargas, Ackerman ja Salmerón (2018) tarkastelivat laajassa meta-analyysissään paperilta ja digitaalisilta näytöiltä lukemisen vaikutuksia tekstin ymmärtämiseen. Tutkimusaineistossa oli yli 170 000 osallistujaa, joilla paperilta lukeminen tuotti keskimäärin hieman parempia ymmärtämistuloksia kuin näytöltä lukeminen. Tutkimuksissa erot korostuivat erityisesti asiateksteissä ja tilanteissa, joissa lukemiseen oli käytössä aikarajaus.
Tutkimustulos ei silti tarkoita, että digitaalinen lukeminen olisi huono vaihtoehto tai että lukemisessa pitäisi palata yksinomaan painettuihin kirjoihin. Se kuitenkin osoitti, ettei lukemisen väline ole kaikissa tilanteissa yhdentekevä.
Lukemisen lisäksi merkitystä on sillä, miten luettua tietoa ylipäätään käsitellään. Dunloskyn, Rawsonin, Marshin, Nathanin ja Willinghamin (2013) tutkimuskatsauksessa sekä Donoghuen ja Hattien (2021) meta-analyysissä havaittiin, että oppimistuloksia parantavat erityisesti opiskelun ajallinen hajauttaminen ja opittujen asioiden aktiivinen mieleen palauttaminen. Pelkkä tekstin toistuva lukeminen eli ”pänttääminen” tai alleviivaaminen eivät ole osoittautuneet yhtä tehokkaiksi oppimisstrategioiksi. Opiskelijoilta kannattaa kuitenkin edellyttää lukemista, kunhan se yhdistetään aktiiviseen ajatteluun, keskusteluun ja luotettavan tiedon soveltamiseen.
Tekoälyn yleistyminen tekee lukemisen merkityksestä entistä ajankohtaisemman kysymyksen. Kielimallin tekoäly voi toki auttaa opiskelijaa ymmärtämään vaikeita käsitteitä ja jäsentämään laajoja tekstejä, mutta samalla on syytä varoa sitä, että alkuperäisiin teksteihin perehtyminen korvautuu tekoälyn tuottamilla tiivistelmillä. Korkeakouluissa pitää määritellä, millaista itsenäistä lukemista ja kriittistä ymmärtämistä opiskelijoilta edellytetään myös tekoälyn aikakaudella, ettei aleta opiskelijan osaamisen sijaan arvioida tekoälytyökalun kykyrakennetta.
Voiko vaatiminen olla myös tukemista?
Korkeakouluopetuksessa korostetaan opiskelijan itseohjautuvuutta, vastuuta omasta oppimisestaan ja joustavia opiskelutapoja. Mutta tarkoittaako itseohjautuvuus sitä, että opiskelijan pitäisi saada päättää myös opiskelunsa vaatimustasosta?
Patzakin ja Zhangin (2025) meta-analyysissä tarkasteltiin 94 tutkimuksen perusteella opettajan tarjoaman rakenteen ja opiskelijan autonomian tukemisen välistä suhdetta. Tulosten mukaan selkeät odotukset, opettajan ohjaus ja opiskelijan vaikutusmahdollisuudet eivät sulje toisiaan pois, vaan voivat yhdessä tukea opiskelumotivaatiota. Itseohjautuvuuden tukeminen ei siis välttämättä tarkoita vaatimusten vähentämistä, vaan myös sitä, että opiskelija tietää, mitä häneltä odotetaan.
Erityisopettajana kohtaan opiskelijoita, joille itsenäisen opiskelun suunnittelu, aloittaminen ja aikatauluttaminen ovat vaikeita. Olen huomannut, ettei opiskelija aina tarvitse lisää vapautta, vaan toisinaan päinvastoin selkeämpiä odotuksia ja konkreettista ohjausta. Liian avoimet tehtävänannot ja pitkälle aikavälille sijoittuvat palautuspäivät voivat muodostua oppimisen esteiksi erityisesti silloin, kun opiskelijalla on toiminnanohjauksen tai tarkkaavuuden vaikeuksia.
Selkeät tavoitteet, välitavoitteet ja aikataulut voivat tällöin olla opiskelijalle merkittävä tukitoimi. Sama ajatus soveltuu myös lukemiseen: opiskelijan voi olla helpompi tarttua vaativaankin tekstiin, kun hän tietää, mitä hänen odotetaan lukevan, missä ajassa ja miten luettua tietoa käsitellään yhdessä.
Vaatimusten ei siis tarvitse olla ristiriidassa yksilöllisen tuen kanssa. Lukutavoitteissa on tietysti huomioitava yhdenvertaisuuteen liittyvät näkökulmat. Lukivaikeuden kanssa painivalle opiskelijalle 400-sivuisen kirjan lukeminen tarkoittaa erilaista työmäärää kuin opiskelijalle, jolle lukeminen on vaivatonta. Kaikille yhteiset oppimistavoitteet eivät tarkoita kaikille samanlaisia suoritustapoja. Lukivaikeus, kielitaito ja muut oppimiseen vaikuttavat tekijät on huomioitava, mutta yhdenvertaisuuden ei tarvitse tarkoittaa vaatimustason laskemista.
Ministerin lukutavoite opetuskäyttöön?
Opetusministeri Adlercreutzin esittämää lukutavoitetta tuskin tarvitsee siirtää sellaisenaan korkeakouluihin. Ajatus voisi kuitenkin toimia lähtökohtana jonkinlaiselle kokeilulle.
Tutkintokoulutuksissa voitaisiin toteuttaa opintojaksoja, joiden aikana jokainen opiskelija perehtyy vähintään yhteen oman alansa keskeiseen asiantuntijateokseen tai vastaavaan laajaan tekstikokonaisuuteen.
Jotta lukeminen ei jäisi opiskelijan yksityiseksi suoritukseksi, opintojaksoon voisi sisältyä yhteisiä keskusteluja kirjapiireissä, etukäteen annettuja ohjaavia kysymyksiä ja tehtäviä, joissa opiskelija soveltaa lukemaansa käytännön työelämän tilanteeseen. Tällöin yhteisistä osaamistavoitteista pidettäisiin kiinni, vaikka yksittäinen opiskelija käsittelisi aineistoa omalla tavallaan.
Samalla voitaisiin selvittää, miten selkeä lukutavoite vaikuttaa opiskelijoiden työskentelyyn, motivaatioon, kuormittumiseen, oppimiseen ja opintoihin sitoutumiseen. Erityisopettajan silmillä kiinnostavaa olisi tarkastella, miten erilaisia oppimisen tuen tarpeita omaavat opiskelijat kokevat tavoitteellisen lukemisen.
Samalla olisi tärkeä huolehtia siitä, ettei lukutavoite muodostu yhdeksi lisätehtäväksi jo ennestään kuormittuneille opiskelijoille. Lukemisen tulisi olla tarkoituksenmukainen osa opintojakson kokonaisuutta, ei sen päälle rakennettu ylimääräinen suoritus.
Uskallammeko vaatia opiskelijoilta enemmän?
Korkeakoulutuksessa puhutaan paljon opiskelijoiden tukemisesta, hyvinvoinnista ja erilaisista yksilöllisistä tarpeista. Kaikki nämä ovat tärkeitä tavoitteita, eikä niistä ole syytä tinkiä. Samalla on kuitenkin hyvä herättää keskustelua myös opintojen vaatimustasosta.
Ammattikorkeakoulun tehtävänä on kouluttaa asiantuntijoita, jotka osaavat perustella valintojaan, arvioida tutkittua tietoa kriittisesti ja vieläpä kehittää omaa ammattialaansa. Tämä kaikki on paljon enemmän kuin pelkkä mekaaninen opintopisteiden suorittaminen.
Korkeakoulutasoinen asiantuntijuus ei voi syntyä pelkästään nopeasta tiedonhausta, valmiiden vastausten hyödyntämisestä tai yksittäisten tehtävien suorittamisesta. Se edellyttää aikaa, keskittymistä ja myös vaikeiden tekstien äärelle pysähtymistä.
Tutkimukset antavat perusteita tavoitteelliselle opiskelulle, selkeille rakenteille ja aktiiviselle tiedon käsittelylle. Ehkä ongelma ei olekaan siinä, että vaadimme opiskelijoilta liikaa, vaan siinä, että emme uskalla vaatia heiltä riittävästi.
Tekstin rakenteen suunnittelussa on käytetty ChatGPT-tekoälyä
Lähteet
- Delgado, P., Vargas, C., Ackerman, R. & Salmerón, L. 2018. Don’t throw away your printed books: A meta-analysis on the effects of reading media on reading comprehension. Educational Research Review 25, 23–38.
- Donoghue, G. M. & Hattie, J. A. C. 2021. A Meta-Analysis of Ten Learning Techniques. Frontiers in Education 6, 581216.
- Dunlosky, J., Rawson, K. A., Marsh, E. J., Nathan, M. J. & Willingham, D. T. 2013. Improving Students’ Learning With Effective Learning Techniques: Promising Directions From Cognitive and Educational Psychology. Psychological Science in the Public Interest 14(1), 4–58.
- Patzak, A. & Zhang, X. 2025. Blending Teacher Autonomy Support and Provision of Structure in the Classroom for Optimal Motivation: A Systematic Review and Meta-Analysis. Educational Psychology Review 37, artikkeli 17.
- Yle 2026. Ykkösaamu. Yle Areena. Viitattu 16.11.2026.



