Opintopsykologi kierrättää: Mistä puhumme, kun puhumme rakkaudesta

Elämässä ja ihmissuhteissa on aina kyse tasapainoilemisesta kahden yhteensovittamattoman voiman tai tarpeen välillä. Itsemääräämisen oikeus asettuu jatkumon toiseen päähän, kun taas toisessa ääripäässä on tarvitsevaisuus. Jokainen haluaa olla oman elämänsä ajajanpenkillä, mutta samalla ihmiset tarvitsevat lähtökohtaisesti toinen toisiaan. Yhteensovittamattomuus tulee esille mm. toiveessa päätyä yhteen ”maailman ihanimman tyypin” kanssa – mutta samalla halussa valita itse.

Aikuisiällä ihmiset ovat usein virittelemässä jotain tai toipumassa jostain, mikä ei lainkaan helpota kokonaisuutta. Pitäisi kaiketi löytää oikea tyyppi ja vielä oikeassa tilanteessa. Lisäksi erilaiset deittisovellukset ja ajatus optioiden auki pitämisestä voivat jarruttaa sitoutumisvalmiutta. Miten löytää oleellista tästä loputtomien muuttujien maailmasta?     

Rakkauskolmio

Hyvällä parisuhteella voidaan tarkoittaa monia asioita, ja eri ihmisille merkitys voi olla eri.
Psykologi Richard J. Sternbergin (1986) rakkauskolmio on varsin yksinkertainen, mutta sitäkin avartavampi tapa ymmärtää parisuhteiden kirjoa. Sitä, mitä suhteessa on, mitä siitä saattaa puuttua ja millaisia odotuksia vallitsee. Ja ennen kaikkea, miten kahdella eri ihmisellä saattaa olla niin erilainen käsitys samasta suhteesta. Malli koostuu kolmesta kolmion kulmasta ja pitää sisällään kahdeksan eri variaatiota.

Yleinen käsitys ”täydellisestä rakkaudesta” kattaa kaikki kolmion kulmat, mutta tilanteet ja asetelmat voivat vaihdella. Joissakin suhdemalleissa yksi kolmion kulma tai vetovoimatekijä voi olla korostuneessa roolissa tai suhteessa voi olla kaksi vetovoimatekijää kolmesta. Mikäli suhteessa ei ole yhtään kolmesta vetovoimatekijästä, ei sitä ole olemassa. Luonnollisesti jokainen suhde on ainutkertainen, mutta usein – etenkin rakastuneena – meiltä puuttuu ajattelun työkalut suhteen eri ulottuvuuksien ymmärtämiseksi. Aloitetaan tarkastelu kolmion kulmista, eri vetovoimatekijöistä.

Intohimo (Passion)

Fyysinen vetovoima, ja viime kädessä seksi, muodostavat tämän kolmion kulman. Parisuhteet voivat käynnistyä monilla tavoilla, mutta usein alkumetreillä on jonkinlaista fyysistä vetovoimaa, ainakin osatekijänä, matkassa. Tämä voi monesti tuntua selittämättömältä ja ikään kuin omasta tahdosta riippumattomalta. Erilainen ”teerenpeli”, flirtti ja romanttiset alkutahdit kuuluvat myös intohimon piiriin. Jos suhde lähtee liikkeelle puhtaasti intohimosta, saattaa mielikuvitus täyttää kokonaiskuvaa rohkeasti. Länsimaisessa kulttuurissa intohimoon viitataan usein termillä kipinä (spark).

Läheisyys (Intimacy)

Henkinen yhteys on äärettömän tärkeä tekijä kokonaisuudessa. Luottamus ja ymmärretyksi tuleminen ovat keskeisiä peruspilareita yhteyden ja intiimiyden kohdalla. Kokemus kuulluksi tulemisesta on yksi palkitsevimpia asioita elämässä. Se, että joku tavoittaa jotain tärkeää itsestä – ja ymmärtää, ettei se kuulu kaikille. Emotionaalinen yhteys pitää sisällään myös vastavuoroisuutta. Kokemus, että voi olla toisen seurassa oma itsensä, on usein läheisyyden todellinen mitta. Jonkinlaisena läheisyyden, hieman kliseisenä, ideaalina voidaan pitää ajatusta toinen toistensa lauseiden päättämisestä, joka elää kulttuurissamme.

Sitoutuneisuus (Commitment)

Päätös pysyä yhdessä ja ylläpitää suhdetta on sitoutuneisuuden ytimessä. Tähän usein viitataan, kun puhe kääntyy ajatukseen, jonka mukaan parisuhteen eteen pitää tehdä töitä. Ainakin jonkinlaisia kompromisseja tarvitaan varmasti, ehkäpä jopa uhrauksia. Omien vanhempien, lähipiirin ja kulttuurin mallit voivat myös vaikuttaa sitoutuneisuuden asteeseen. Velvollisuudet ja vastuut painavat myös: lapset, asunto, talous, totunnaisuus, muut ihmiset ympärillä jne. Joskus puhdas sitoutuminen voi auttaa vaikean vaiheen yli. Kenet ottaisit vierellesi taisteluhautaan (foxhole), on amerikkalaisen kulttuurin kysymys, joka vie äärimmilleen ajatuksen sitoutumisen ja luotettavuuden asteesta.  

Kaksi on, mutta yksi puuttuu

Ihannetilanteessa parisuhde kattaa kaikki kolme tekijää, mutta ajatus siitä, että intohimo, läheisyys ja sitoutuminen voisivat muodostua samanaikaisesti tai tasaisesti on lähes mahdoton. Ne voivat kasvaa, kehittyä ja hiipua eri tahtiin – tai jäädä rakentumatta. Nuoremmilla ihmisillä ja suhteen alkuaikoina fyysinen puoli saattaa olla korostuneempaa, kun taas varttuneemmilla pareilla ja vakiintuneemmassa suhteessa kumppanuus saattaa olla vahvemmassa roolissa. Mutta kaikki variaatiot ovat mahdollisia, eikä suhteiden arvottaminen ole mekaaninen harjoitus.

Entä millaisia erityispiirteitä saattaa muodostua, jos suhteessa on kaksi kolmesta, mutta yksi ulottuvuus puuttuu. Nämä eivät ole esimerkkejä epäonnistuneista suhteista, vaan kyse on pikemminkin painotuseroista ainutkertaisissa suhteissa. Kyse voi olla tilapäisestä vaiheesta tai pysyvästä painotuksesta. Todellisuus avautuu äärimmilleen vietyjen esimerkkien kautta.

Romanttinen rakkaus (intohimo + läheisyys – sitoutuminen)

Tämä vastaa usein yleistä käsitystä rakastumisesta. Siinä on keskinäistä fyysistä vetoa, intohimoa ja syvää yhteyttä – mutta päätös panostaa suhteeseen pidemmän päälle puuttuu. Suhde voi olla molemmille kaikin puolin aito, mutta toisen mieli saattaa mennä asioiden edelle, kun taas toinen haluaa elää nykyhetkeä.

Joskus olosuhteet voivat ajaa tähän tilanteeseen. Ajattele itseäsi ihastumassa ja rakastumassa opiskelijaan, joka on Laureassa jonkinlaisen vaihto-ohjelman kautta. Suhde voi olla unelmien täyttymys, mutta kotiinpaluu saattaa asettaa suhteelle ajolähtöasetelman sitoutumista silmällä pitäen. Joskus taas kyse voi olla jostain muusta, vaikkapa molempien vastahakoisuudesta ottaa ”vakavoitumista” esille. ”Situationship” viittaa intohimoiseen ja läheiseen suhteeseen, josta kuitenkin puuttuu keskinäinen sitoutuminen yhteiseen tulevaisuuteen.

Kumppanuusrakkaus (sitoutuminen + läheisyys – intohimo)

Klassinen ilmaus tällaiselle rakkauden muodolle on platoninen suhde, josta puuttuu intohimo tai fyysinen ulottuvuus. Sellainen voi toki kehittyä. Moni upea suhde on lähtenyt liikkeelle platonisista lähtökohdista – joka on saanut alkutahtinsa opiskelijakaveruudesta. Yhteinen historia on usein avainasemassa. Tämä vaikuttaakin olevan ikivihreä teema romanttisissa komedioissa: monien käänteiden kautta osoittautuu, että naapurintyttö tai -poika oli sittenkin se oikea ja lopussa kipinääkin on mukana. Joskus toisella osapuolella voi olla enemmänkin odotuksia, myös intohimon suuntaan, mutta jos tämä osoittautuu yksipuoliseksi, saattaa muodostua ”friend zone -asetelma”. Kumppanuus voi kuvata monia pitkäaikaisia parisuhteita, mutta myös elämänvaihetta, jossa intohimo on tilapäisesti jäänyt muiden vaatimusten alle.

Hupsu rakkaus (intohimo + sitoutuminen – läheisyys)

Sternberg (1986) kutsui tätä hupsuksi tai harkitsemattomaksi rakkaudeksi (fatuous love), mutta tilannetekijät voivat tässäkin kohden vaikuttaa. Ajatellaan, että olet juuri tavannut elämäsi ihmisen, ”sen oikean”, mutta hän sattuu olemaan vaihtari. Intohimoa on enemmän kuin lääkäri määrää, mutta ette ole vielä oppineet tuntemaan toisianne, koska juuri vasta tapasitte. Läheisyys kysyy aikaa. Ajatellaan edelleen, että hänen on määrä palata pian takaisin kotimaahansa. Mitä tehdä? Yksi vaihtoehto voi olla mukaan meneminen rakastettusi kotimaahan. Sitoutuminen yhteisen tulevaisuuden mahdollisuuteen, vaikka kaikki on tapahtumassa nopeasti. Ajatuksella, että läheisyys muodostuu ajan kanssa.

Oudompiakin asioita on tapahtunut, mutta riski voi myös olla suuri. Ongelmia voi myös muodostua, jos uskoo suuren lupauksen ja sitoutumisen korvaavan läheisyyden. Odottamaton raskaus voi aikaansaada samanlaisen asetelman. Joskus kyse voi myös olla fyysisiin tarpeisiin perustuvasta suhteesta, jossa on jonkinlaiset pelisäännöt. Matkassa on usein myös intiimiyttä ja mahdollisesti läheisyyttäkin, mutta ei odotusta varsinaisesta parisuhteesta.

Rakkauden rajoilla

Elävä elämä on paljon monitahoisempaa kuin mikään malli ja rakkauden kohdalla tämä vain korostuu. Kaikki tilanteet eivät taivu kuvattuun kolmioon tai jäävät tulkinnanvaraisiksi. Ajatellaan esimerkiksi suhdetta jossa toisella osapuolella on entuudestaan lapsi tai lapsia, kun taas toinen on lapseton. Vanhempi ei välttämättä halua tutustuttaa rakastajaansa lapseensa tai lapsiinsa, ainakaan suhteen alkumetreillä, mutta vastaavasti lapseton voi ajatella, ettei halua ryhtyä isä- tai äitipuoleksi rakastajansa jälkikasvulle.

Onko tässä kyse läheisyyden vai sitoutumisen puutteesta? Sitoutumisen epäselvyys voi tuottaa varauksia läheisyydessä. Jos toinen ei halua ryhtyä isä- tai äitipuoleksi, toinen ei todennäköisesti halua myöskään jakaa vanhemmuuteen ja lapseen liittyviä puolia itsestään ja elämästään, mikä asettaa reunaehtoja läheisyydelle. Toisaalta yksinhuoltaja saattaa ajatella, ettei halua tutustuttaa rakastajaansa lapseensa ennen kuin on varma läheisyyden, ja sen osana luottamuksen, olevan riittävällä tasolla. Vanhempi asettaa näin lapsensa suojelemisen vastuuntuntoisesti kaiken edelle. Ajan myötä tilanne voi muuttua, kun kokemukset moraalisesta vastavuoroisuudesta vahvistuvat.

Kahden kauppaa

Kaksi ainutkertaista ihmistä, omien taustojensa kanssa, tuovat omat odotusarvonsa uuteen suhteeseen. Tämä ei tee tulevasta tähtiin kirjoitettua, eikä kirkossa kuulutettua, mutta mennyt muistuttaa kuitenkin, ettei mikään uusi voi lähteä täysin puhtaalta pöydältä liikkeelle. Ihmiset kun ovat mestareita toistamaan aikaisempien ihmissuhteiden läpikäymättömiä aineksia uusissa suhteissa. Toistopakko on valmistusvirhe ihmisessä.

Monesti suhteet lähtevät liikkeelle siten, että toinen osapuoli olisi viemässä asioita hanakammin eteenpäin, jolloin epäsymmetria voi muodostua jo alkumetreillä. Kyse ei välttämättä ole vallasta, vaikka sellainenkin elementti kuuluu vääjäämättä myös parisuhteisiin. Kaikella on kuitenkin vain yksi alku, joten myöhempi rakentuu ikään kuin alkuasetelmien harteille – vaikka voi toki matkan varrella muuttua. Alkuvaiheeseen liittyy myös kaiken näkeminen ”vaaleanpunaisten lasien läpi” (positive illusions). Saatamme nähdä kumppanin todellisuutta myönteisemmässä valossa: tämä voi vaikuttaa myönteisesti suhdetta koskevaan tyytyväisyyteen ja vahvistaa sitä (Murray et al. 1996). Joskus myöhemmin voi kuitenkin käydä ilmi, että varoitusvalon (red flag) olisi pitänyt syttyä jo alkumetreillä.

Syvyyspsykologi Erich Fromm (1956) erottelee kirjassaan ”Rakkauden vaikea taito” rakastumisen ja rakastamisen. Siinä missä Sternberg kuvaa rakkauden anatomiaa, Frommin ajattelu auttaa avaamaan, mitä kypsä rakastaminen on. Fromm avaa erityisesti Sternbergin läheisyysulottuvuutta rakkaudesta: rakastaminen edellyttää huolenpitoa toisesta, toisen itsenäisyyden kunnioittamista, hänen syvällistä tuntemistaan sekä vastuuntuntoa suhteesta, mikä liittyy myös Sternbergin käsitykseen sitoutuneisuudesta. Intohimo voi sytyttää rakkauden, mutta se ei opeta rakastamaan.

Varsinainen haaste on löytää sellaisia läheisyyden ja tarvitsevaisuuden ulottuvuuksia, jotka jättävät kuitenkin tilaa kummankin vapaudelle ja itsemääräämisen oikeudelle. Kun nämä ehdot toteutuvat, voi rakkaus ja parisuhde olla enemmän kuin osiensa summa. Ja silloin lintukin voi haluta laulaa.

Tämä artikkeli on osa Opintopsykologi kierrättää –juttusarjaa, jossa opintopsykologi Manne Pyykkö kirjoittaa asiakastyössä esille nousseista teemoista. Ajatuksella, että yksilötapaamisissa toistuneet teemat voivat puhutella laurealaisia laajemminkin.