Opintopsykologi kierrättää: Suuttumus kaivoksen kanarialintuna

Esimerkiksi orastava suuttumus voi olla tärkeä merkkisignaali mahdollisesta rajarikosta, kanarialintu kaivoksessa, joka ei vielä kerro muusta kuin havainnon priorisointitarpeesta. Hiipivää suuttumusta ei siis pidä ohittaa. Se on sisäiseen jakeluun tarkoitettu vaarasignaali. Moni väkivallan uhriksi joutunut katuu, ettei kuunnellut herkemmin intuitiotaan.  

Kyky aistia pieniä muutoksia sävyissä, vaikutelmissa ja tunnelmissa voi pelastaa hengen. Viestit voivat kummuta ulkoisesta todellisuudesta tai ne voivat olla alkuperältään sisäisiä, introspektiivisia. Kyse voi olla rajarikosta, mutta aivan yhtä hyvin jonkin tärkeän asian ohittamisesta, tukahduttamisesta tai vääristämisestä. Samalla näiden tunneperäisten signaalien viesti voi olla erilainen kuin niihin liitetty ensiassosiaatio. Esimerkiksi kipu ei ole välttämättä vain ongelma, josta pitäisi päästä eroon vaan kuori, joka kätkee sisäänsä ymmärryksen avaimen. Kirjailija Khalil Gibranin (1923) sanoin:    

“Tuska on kuori, joka murtuu ymmärryksesi ympäriltä”

Suuttumus voi olla halkeama tässä kuoressa. Kutsu tutkia tarkemmin, mitä sisältä löytyy. Tunteista puhutaan usein tienviittoina, jotka näyttävät suuntaa, mutta emootiot voi myös mieltää järjestelmän säröiksi, jotka kätkevät sisäänsä paitsi toisia tunteita myös elämän oppitunteja, jotka liittyvät usein rajojen ylläpitämiseen. Sisäisen tuntemuksen, vaikkapa suuttumuksen, tunnistaminen on yksi asia, kun taas ulkoinen käyttäytymistaso on toinen. Mielen harkintatila pitää kaiken omissa käsissä.

Syyllisyys ja ahdistus

Yksilölliset ominaisuudet vaikuttavat kokemukseen rajojen pitämisen vaikeudesta. Korkea Mukautuvuus (Agreeableness) persoonallisuuden piirteenä on yhteydessä haluun ylläpitää myönteisiä ihmissuhteita ja turvautua mielellään rajoitettuun konfliktien ratkaisuvalikoimaan (Jensen-Campbell & Graziano 2001). Esimerkiksi konfliktien väistäminen tai sivuuttaminen vaikeuttavat rajojen pitämistä ja yleistä jämäkkyyttä usein (perusteettomien) syyllisyyden- ja katumuksentunteiden kautta.

Rajoja ei yleensä voi pitää ilman, ainakin hienoista, katumuksen sävyttämää epävarmuutta. Ongelma muodostuu, jos nämä tunteet ovat lähtökohtaisesti piripinnassa: silloin voi ”rajalepsuilu” tuntua houkuttelevammalta kuin kieltäytymisen aiheuttama tukala tunne – vaikka tunnetusti objektiivisesti nuhteettomimmin elävät ihmiset kärsivät eniten katumuksen tunteista. Syyllisyys ja katumus saavat perspektiivin kääntymään helposti menneisyyteen. Mennyt voi siis sabotoida terveen jämäkkyyden, rajojen ylläpitämisen ja mielenrauhan tulevaisuudessa.

Ahdistus voi myös tehdä jämäkkyydestä ja rajojen pitämisestä hankalaa, mutta sen vaikutusmekanismi on hieman erilainen. Siinä, missä syyllisyys ja katumus vaikuttavat pääosin menneen kautta, ahdistus viittaa tulevaisuuteen ja nostattaa huolestuttavan kysymyksen ajatuskuplaan: ”Mitä mahdollisesta kieltäytymisestäni voi seurata?” Miten minuun tullaan suhtautumaan? Särkyykö suhde? Seuraako rangaistuksia?

Mieli kaipaisi ennakoitavuutta, mutta maailma ei voi sitä tarjota, joten vääjäämättömänä seurauksena on ahdistus, josta ei voi kokonaan vapautua. Persoonallisuuden piirteiden tasolla Tunne-elämän tasapaino (Neuroticism) altistaa – Mukautuvuuden ohella – tälle tulevaisuuden seuraus- ja rangaistuspelolle. Ahdistusherkät havaitsevat uhkamahdollisuuden nopeammin ja voimakkaammin (Robinson, Asad & Fereidouni 2025).        

Suuttumus ankkuroi ihmisen nykyhetkeen: menneen, syyllisyyden sävyttämän mielenmaiseman sekä tulevaisuuteen kiinnittyvän ahdistuksen välimaastoon. Suuttumus voi auttaa tunnistamaan sisältä kumpuavan äänen: ”Nyt ei ole kaikki kohdallaan”. Mennyt saa meidät miettimään, miten olisi pitänyt toimia toisin, kun taas tuleva saa meidät ajattelemaan, miten asioista ei pitäisi tehdä pahempia. Käytännössä: katumus ja syyllisyys voivat kyseenalaistaa oikeutustamme kieltäytyä, ja vaikka tästä pääsisimme eteenpäin, voi ahdistus saada meidät pelkäämään päätöksemme seurauksia. Tunne voi kirkastaa mielemme. Suuttumus auttaa orientoitumaan tähän hetkeen, jolloin raja-asiat ovat oikeasti ratkottavissa, ottamalla aikalisän ja muuttamalla suuttumuksen muotoon: ”Tämä ei nyt yksikertaisesti voi olla oikein”.  

Tarvita ja ansaita

Suuttumus kertoo jonkin olevan pielessä. Se ei kerro, kuka on oikeassa ja joskus kyse voi olla väärästä hälytyksestä. Tärkeintä on kuitenkin olla ohittamatta tunnetta, sillä jatkotarkastelulla on kaksi eri suuntaa, jotka molemmat on pidettävä mielessä. Tarvitseminen (need) avaa tilaa toisiin ihmisiin ja maailmaan. Tarvitsen tilaa, lepoa, turvaa tai toista. Tarvitseminen viittaa myös enemmän tulevaa sekä itsen ja toisen tai asian väliseen tilaan. Tarvitseminen viittaa edellytyksiin, jotta voi olla tilanteessa kokonainen tai omana itsenä suhteessa. Ansaitseminen tai itselle kuuluminen (deserve) puolestaan viittaa rajaan, johon asti joku voi tulla, mutta ei senttiäkään pidemmälle. Tästä alkaa minun alueeni, pidit siitä tai et. Tämä on oikeuteni. En tarvitse siihen lupaa, enkä tarvitse ansaita sitä. Rajan pitämiseen tarvitaan joskus suuttumuksen ja jopa vihan energiaa. Niiden ei tarvitse näkyä ulospäin, mutta rajasta pitää välittyä jonkinlainen koskemattomuus ja seurauksellisuus. Sen ei tarvitse olla muodoltaan varoituskyltti, jossa lukee, ”Älä välitä koirasta, varo omistajaa”, mutta jonkinlainen merkki rajavyöhykkeelle tulemisesta tulisi ajoissa välittyä.

Rajarikkoja

Usein asiat menevät käytännössä vuorovaikutusasetelmissa näin. Mieleen viriää kysymys: mitä tarvitsen. Tämän perässä seuraa, mihin minulla on oikeus. Tästä edelleen, missä on raja välissämme. Suuttumus tai jopa viha voi olla seurauksena, jos jotain tai jokin on tullut rajan yli. Tästä voi lähteä erilaisia tulkinnallisia ja toiminnallisia kehityskulkuja.

Oikeat askelmerkit menevät kutakuinkin näin. Suuttumus toimii kuin hälytin, jota seuraa rajarikon tunnistaminen. Rakentava mutta suora palaute tekee asian selväksi molemmille osapuolille. Lopputulos voi olla näkemysten eriytyneisyys ja yleinen erillisyys, mutta neuvottelun kautta yhteisymmärrys ja luottamus voivat palautua. Usein vielä rakentavimmilla reunaehdoilla. Takaseinän näyttämistä voi seurata uusi yhteys – mutta tässä marssijärjestyksessä.

Käytännössä rakentava malli ei aina toteudu. Moni lämminhenkinen murehtija väistää vaistomaisesti. Perusteeton syyllisyys ja ahdistus voivat tehdä edellä kuvatun etenemisen vaikeaksi – ja traumatausta voi sabotoida asetelmaa vielä entisestään. Suuttumus saattaa kääntyä salamannopeasti syyllisyydeksi, vaikka silloin tunteen ”viesti” jää välittymättä tai se tulkitaan yksipuolisesti. Itsereflektio muuttuu helposti itsesyytökseksi, mikä taas johtaa (lisä)ahdistuneisuuteen. Näin menneestä kumpuava syyllisyys ja ahdistus tulevaisuuden seurauksista yhdistyvät paineeksi mukautua ja joustaa, jotta yhteys säilyisi. Tämän kaiken keskellä rajarikko jäi käsittelemättä. Yhteys säilyy, mutta takaseinä kaatuu.

Kanarialinnun laulu

Kanarialintu on suuttumuksen esiaste, eikä se aina laula kovalla äänellä. Hyvin empaattisen ihmisen voi olla vaikeaa tunnistaa sisäisiä tunneperäisiä varoitussignaaleja. Samalla rajarikot ovat voineet edetä jo pitkälle. Tarvitaan herkkyyttä tunnistaa hiljaisia signaaleja ja halua katsoa pintaa syvemmältä. Tunteita pitäisi pystyä tunnistamaan, nimeämään ja erottelemaan (Park, Zhan, & Naragon-Gainey 2022).

Yleinen levottomuus, halu vältellä toimeen tarttumisessa, ärsyyntyneisyys, halu vetäytyä, keholliset tuntemukset ja väsymys – nämä ovat vain muutamia mahdollisia varhaisia signaaleja, jotka voivat kätkeä sisäänsä rajarikosta kumpuavaa suuttumusta. Paluu töihin tai opiskeluiden pariin kesäloman jälkeen voi myös olla otollinen aika herkistyä kuuntelemaan kanarialinnun laulua. Lomien ja irtiottojen jäljiltä sisäiset suojamekanismit voivat olla heikommat kuin arjen velvollisuuksien patistamana.

Asioiden selittely toisten kannalta parhaiten päin on ikivihreä empaattisten rationalisointikeino, joka voi myös koskea koko tilanteen pienentämistä. ”Ei tämä nyt ole niin vakavaa”, on yleinen sitaatti tällaisessa mielensisäisessä vähättelypuheessa. Yleisin reagointitapa on todennäköisesti kuitenkin halu olla hiljaa, vaikka kaikki ei ole kohdallaan. Usein vasta myöhemmin – jos silloinkaan – ihminen saattaa herätä ja ajatuskuplaan saattaa nousta: ”Hetkinen, olinkin vihainen”. Suuttumus ei tarkoita, että sen viesti olisi aina oikeassa, mutta vaaran paikkoja muodostuu, jos ihminen amputoi luontaisen hälytysjärjestelmänsä. Pahinta on alitajuinen käsitys, ettei ole lupaa rekisteröidä hälytyssignaaleja. Tämän seurauksena ihminen ryhtyy helposti hakemaan syitä ja vikoja itsestään.        

Taipumus ohittaa sisäiset signaalit on yhteydessä yksilöllisiin ominaisuuksiin, kuten Mukautuvuuden (Agreeableness) persoonallisuuden piirteeseen, mutta taustalla voi myös olla traumahistoria. Trauma saa ihmisen helposti hinnoittelemaan sosiaalisen säröttömyyden ylihintaan. Esimerkiksi. Suhteen säilyminen kaltoinkohtelevaan vanhempaan voi olla lapselle välttämätöntä, jolloin oma maailma ja samalla totuus voivat taipua sovun säilymiseksi.     

Suuttumus purjeveneen kölinä

Purjeveneen köli on näkymätön, mutta välttämätön osa kokonaisuutta. Köli ei estä venettä liikkumasta, mutta se estää liikkumisen väärään suuntaan, luomalla purjeeseen kohdistuvalle tuulelle vastavoiman. Ihmiselle köli – tai suuttumus – luo esteen ”tuuliviirinä” olemiselle. Ristivetoisia voimia riittää: syyllisyyden sävyttämä menneisyys, tulevaisuuteen kohdentuva ahdistus, tarvitseminen ja ansaitseminen vetävät lähtökohtaisesti eri suuntiin. Köli tai terve suuttumus estää energiaa valumasta ulospäin, vastoin omaa tahtoa. Köli on pinnan alla oleva vakauttaja, joka takaa kurssissa pysymisen, kun tuulta on purjeissa.   

Tämä artikkeli on osa Opintopsykologi kierrättää –juttusarjaa, jossa katuva pehmo, opintopsykologi Manne Pyykkö kirjoittaa asiakastyössä esille nousseista teemoista. Ajatuksella, että yksilötapaamisissa toistuneet teemat voivat puhutella laurealaisia laajemminkin.