Korkeakoulusektorilla on viime aikoina keskusteltu paljon opintojen kuvaustiedoista. Ajurina on ollut muun muassa Opin.fi-palvelun kehittäminen, jonka kautta osaamisensa kehittämisestä kiinnostuneet voivat tarkastella laajasti korkeakoulujen avointa opintotarjontaa. On ymmärrettävää, että oppijan on haastavaa vertailla erilaisia opintoja osaamistavoitteiden eroavuuksien takia. Myös opintojen laajuudet, nimet ja sisällöt eroavat. Ongelman ratkaisuksi on keskusteltu kuvaustietojen yhtenäistämisen mahdollisuuksista.
Korkeakouluilla on kuitenkin vahva autonomia päättää koulutusten opetussuunnitelmista, joihin kuuluvia opintojaksoja avoimena koulutuksena tarjotaan. Laureassa olemme juuri saaneet päätökseen mittavan opetussuunnitelmien kehittämistyön vuosille 2027–2030. Työstäessämme opintojaksojen osaamistavoitteita yhä konkreettisemmiksi ja työelämälähtöisemmiksi ei voi olla ajattelematta, kuinka monta tapaa on osaamistavoitteita sanoittaa, vaikka kirjoittamiseen on annettu ohjeita ja monilla aloilla on yhteisiä kuvauksia, mitä osaamista valmistuvalla tulee olla.
Eri kuvaustapojen kirjo siis näkyy korkeakoulukentällä. Useimmat korkeakoulut kuvaavat osaamistavoitteiden lisäksi opinnon tasolla sisällöt, jotka meillä Laureassa kuvataan opintojakson toteutussuunnitelman tasolla, mikä tuo opetussuunnitelmaan joustavuutta. Vertailtavaa sanoitusta olisi siis runsaasti, jos työhön lähtisi. Vaan onko se tarpeen? Tarvitaanko tarkkaa vertailua opintojaksojen hyväksilukuun tai tutkintojen kansainväliseen vertailtavuuteen, joilla yhtenäistämistarvetta on perusteltu?
Tässä artikkelissa pohdin vertauskuvia käyttäen opetussuunnitelman luonnetta pikemminkin sovellettavana reseptinä kuin tarkkana tuotekuvauksena. Herättelen pohtimaan, pääsisimmekö vertailtavuuden haasteista ottamalla koko korkeakoulukentällä käyttöön yhdessä nykyistä laveamman tulkinnan siitä, mitä osaamisperustainen opetussuunnitelma tarkoittaa. Nykyisessä keskustelussa osaamisperustaisuudesta puhuttaessa korostuu opintojaksojen osaamistavoitteet, kun katseen voisi nostaa tutkinnon tavoitteisiin tai vielä tarkemmin tutkintovaatimuksiin – siihen osaamiseen, jonka jokaiselta valmistuvalta vaadimme.
Opetussuunnitelma on reseptimme siihen, miten me valmistamme parhaan mahdollisen pikkelssin
Kukin korkeakoulu pyrkii omaa autonomiaansa hyödyntäen kehittämään opetussuunnitelmatyössään parhaan mahdollisen kokonaisuuden, joka tukee opiskelijan osaamisen kehittymistä kohti tutkinnosta valmistuvalta edellytettävää osaamista. Käytän tässä esimerkissä vertauskuvana suppilovahveropikkelssiä jo siksikin, että tuo mainio herkku ansaitsee näkyvyyttä näin artikkelin julkaisuaikaan syksyllä.
Suppilovahveropikkelssin reseptejä on erilaisia. Reseptit perustuvat kuitenkin yhteiseen näkemykseen siitä, mitä ainesosia reseptissä tulee olla, jotta siitä syntyy juuri suppilovahveropikkelssi: tyypilliseen reseptiin kuuluu suppilovahverot, etikka, sokeri, vettä sekä mausteita.
Reseptit eroavat toisistaan mm. aineisosien määrän suhteen sekä sen osalta, käytetäänkö omenaviinietikkaa, väkiviinietikkaa tai jotain muuta etikkaa. Myös mausteissa on variaatiota. Reseptit eroavat lisäksi jonkin verran valmistustavoiltaan ja tietysti nimiltään.
Pikkelssin tekijä voi myös vaikuttaa lopputulokseen. Hän päättää kaupassa, miltä valmistajalta ainesosat ostaa. Liekö laadussa tai ravintoarvoissa eroa?
Yhtä kaikki reseptin soveltamisen lopputuloksena on suppilovahveropikkelssi. Hieman erilaisin reseptein ja ainesosin. Tavoittelemme varmasti kaikki parasta mahdollista reseptiä omalle pikkelssille, mutta voimmeko lopulta sanoa, että naapurin pikkelssi olisi jotenkin huonompaa tai väärin tehtyä. Voimmeko sanoa, että toisen korkeakoulun tutkinto on vääränlainen? Tuskin, sillä autonomia mahdollistaa korkeakouluille, että jokaisen tutkinto on omansalainen.
”Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku”
Siirrytään hetkeksi ajatuksissa toisenlaiseen reseptiikkaan hiekkalaatikolle. Olet ehkä itsekin taputtanut ämpäriä lapiolla mantraa hokien ja toivoen, että hiekkakakku pysyy kasassa, kun muotti poistetaan. Ja kas, kyllähän se pääsääntöisesti pysyy. Joskus reunoilta tipahtaa hiekanmurusia pois ja kakun kylkeen jää pieni aukko. Kakku ei siis ehkä ole täydellinen. Kuitenkin se pysyy pystyssä.
Kahmaiset mielikuvissasi uuden annoksen hiekkaa, ja taputtelet toisen hiekkakakun. Siitä tulee vähän omanlaisensa. Kun katsot ympärillesi, huomaat, että hiekkalaatikolla syntyy aika monenlaisia kakkuja. Niiden reunoja pitää pystyssä yhteinen rakenne, kuten sovitut tutkintovaatimukset ja tutkinnon rakenne.
Resepteistä katse perusainesosiin – tehtaat tuottavat kyllä laatua
Palataan ajatuksissa pikkelssintekoon. Olet varmasti samaa mieltä, että keskeistä on itse perusraaka-aineiden löytäminen kaupasta. Harvemmin ostoksillamme kiinnitämme huomiota raaka-aineiden valmistusprosessiin. Pikkelssiä tehdessä meidän tulee luottaa siihen, että jokainen valmistaja tuottaa ainesosansa ammattitaidolla ja laadunvarmistusjärjestelmänsä mukaisesti ja että kunkin valmistajan prosessoidussa tuotteessa on laadukkaat raaka-aineet.
Samaan tapaan kuin kuluttajina luotamme elintarvikkeisiin, meidän tulee korkeakouluina luottaa toisiin kouluttajiin ja heidän laatujärjestelmänsä toimivuuteen. Meidän tulee voida luottaa siihen, että muiden tuottama osaaminen on ihan yhtä hyvää ja sopivaa opiskelijan tutkintoon kuin meidänkin. Ehkä hieman erilaista, mutta hyvää.
Osaamisperustainen opetussuunnitelma antaa raamit osaamisen kehittämiselle
Palataan tehtaalta, hiekkalaatikolta ja keittiöstä korkeakouluun. Mitä edelliset vertauskuvat siis tarkoittavat opetussuunnitelman kannalta?
Osaamisperustaisen opetussuunnitelman hyödyntämiseksi suositeltavaa on kuvata se keskeinen osaaminen, eli tutkinnon perusraaka-aineet, jota valmistuvalta edellytämme tutkinnon tasolla, siis tutkintovaatimukset. Tällöin voimme operoida toisenlaisen, astetta yleisemmän, osaamiskuvauksen tasolla tehdessämme päätöksiä siitä, millainen osaaminen on mahdollista sisällyttää tutkinnon osaksi.
Laurean uusissa opetussuunnitelmissa, jotka otamme käyttöön vuoden 2027 alusta, olemme kuvanneet tutkintovaatimukset kullekin pakolliselle opintokokonaisuudelle. Haluamme uudistuksen yhteydessä viedä eteenpäin toimintatapaa, jota olemme jo aiemminkin harjoitelleet: Hankittua osaamista voidaan tunnustaa tutkintovaatimuksia vasten. Laurean järjestämät opintojaksot ovat vain yksi tapa hankkia tutkintovaatimuksissa edellytetty osaaminen.
Lavennettu tulkinta osaamisperustaisesta opetussuunnitelmasta toisi korkeakouluille helpotusta arkeen
Korkeakoulusektorille on luotu hyviä toimintamalleja, jotka tarjoavat opiskelijoille ristiinopiskelun mahdollisuuksia eli mahdollisuuksia ottaa opintoja toisesta korkeakoulusta. Arkea on myös muualla suoritettujen opintojen hyväksiluku. Kun omaksumme edellä esitetyn lavean tulkinnan osaamisperustaisesta opetussuunnitelmasta, jossa keskeistä ei ole yksittäisen opintojakson osaamistavoitteet, vaan tutkinnon, muualla suoritettujen opintojen hyväksyminen osaksi opiskelijan opintosuunnitelmaa helpottuu. Emme vertaile yksittäisiä osaamistavoitteita, vaan mietimme, miten hankittu osaaminen suhteutuu tutkintovaatimuksiin.
Toimiessamme tutkintovaatimusten tasolla tarvitaan toki yhteisiä pelisääntöjä ja toimintaohjeita, jotta opiskelu ja ohjaustyö korkeakoulussa on sujuvaa. Lähtökohtana tulee olla, että opiskelija voi sisällyttää koulutukseensa tutkintorakenteen rajoissa opintoja, jotka vastaavat koulutustasoa ja tuottavat uutta osaamista tutkintoon. Ohjaustyötä tekevät tarvitsevat lisäksi valtuudet voida sopia tutkintoon sisällytettävistä opinnoista ilman byrokraattisia päätöksentekoelimiä silloin, kun opinnon tuottama osaaminen vastaa tutkintovaatimuksia. Vertailun kohteena eivät enää ole opintojaksojen tavoitteet, sisällöt, toteutustavat tai laajuus, vaan keskiössä on se, että opiskelijalla on riittävästi korkeakoulutasoista tutkintovaatimusten mukaista osaamista.
Jalkautuisiko uusi ajattelutapa sillä, että puhuisimme vain muualla suoritettujen opintojen tai osaamisen ”sisällyttämisestä” tutkintoon? Jättäisimme pois käsitteen ”korvaaminen”? Kun opiskelijan tutkintoon sisällytetään opintoja, on tärkeää samalla tunnistaa, mitä osaamista tutkintovaatimuksista opiskelijalta mahdollisesti puuttuu. Näin tekemällä voimme osaltaan huolehtia tutkinnon laadusta, kun huolehdimme, että puuttuvan osaamisen hankkimisesta sovitaan.
Lavennettu tulkinta osaamisperustaisesta opetussuunnitelmasta sopii lähes kaikille aloille. Ainoastaan hyvin säädellyissä tutkinnoissa, kuten Laureassa sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajakoulutuksessa, on tarpeen tarkastella osaamisen kehittymistä opintojaksojen tavoitteet huomioiden.
Opintojaksojen osaamistavoitteilla tärkeä rooli osaamisperustaisessa opetussuunnitelmassa
Mitä opintojaksojen osaamistavoitteilla siis tehdään tässä uudessa ajattelutavassa? Opintojaksoilla ja osaamisen näytöissä on edelleen tärkeää korkeakoulujen sisällä nojata yhteisesti sovittuihin osaamistavoitteisiin. Tämä on tärkeää opetuksen tasalaatuisuuden ja opiskelijoiden yhdenvertaisuuden näkökulmasta.
Opintojakson osaamistavoitteet ovat edelleen aivan keskiössä: osaamistavoitteiden mukainen osaaminen arvioidaan. Niiden ympärille rakentuu linjakas pedagogiikka. Opetussuunnitelmatyötä tehtäessä osaamistavoitteista keskusteleminen on aina keskustelua opetuksen kehittämisestä, sillä tavoitteita määriteltäessä tunnistetaan opintojen sisällöllisen ja pedagogisen kehittämisen tarpeita.
Laurean tavoitteena on tietysti paras mahdollinen meidän reseptillä tehty pikkelssi parhaista mahdollisista raaka-aineista, ei mitään sen vähempää. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen opintojakson kehittämiseen panostetaan. Laurean uusissa opetussuunnitelmissa olemme pyrkineet kuvaamaan opintojaksojen osaamistavoitteet konkreettisina työelämäosaamisina. Ne ovat meidän tulkintamme siitä, mitä opiskelijan tulee osata tehdä työelämässä opinnon suoritettuaan. Sen perusteella, miten tämä kuvaus vastaa oppijan tarpeita ja kiinnostusta, hän päättää opintoon osallistumisesta.
Opintojaksot ovat myös tärkeä ohjauksen perusyksikkö: Sekä opintoja eri rooleissa ohjaavat että uraohjaajat tukevat opiskelijaa opintovalinnoissa. Tutkintorakenne, tutkintovaatimukset ja hyvä ohjaus pitävät hiekkakakut kasassa.
Kohti vuotta 2027 ja uuden opetussuunnitelman käyttöönottoa
Olen kirjoittanut tämän artikkelin kahdesta syystä: haastaakseni korkeakoulusektoria miettimään opintojen tavoitekuvausten yhtenäistämispyrkimysten tarpeellisuutta sekä tuodakseni vertauskuvin uudenlaisen ajattelun osaamisperustaisuudesta sellaiseen muotoon, joka on helppo omaksua.
Mikäli suppilovahveropikkelssi vertailukuvana ei sinulle maistu tai näistä ajatuksia pohtiessasi on siirrytty syksystä jo toiseen vuodenaikaan, voit kokeilla muffinin reseptiikkaa. Sekin nimittäin toimii verrattoman hyvin: yhteisen pohjan päälle valitaan vielä herkullinen päällyste strösseleineen.
Makeista mielikuvista takaisin tosiasioihin. Tarvitsemme Laureassa vielä yhteistä keskustelua tutkintovaatimuksista, osaamisen arvioinnista, ja osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Kun uudet opetussuunnitelmat otetaan käyttöön vuoden 2027 alusta, meillä on erinomainen mahdollisuus lunastaa lupauksemme olla joustava korkeakoulu. Meillä on siihen mitä parhaimmat työvälineet – uudet opetussuunnitelmat tutkintovaatimuksineen.
