Siviili-sotilassuhteiden ajankohtaisia trendejä

ERGOMAS ja viimeisin konferenssi ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten laaja-alaista ja myös epäpoliittista kansainvälinen tutkimusyhteistyö on. Tässä eurooppalaisessa konferenssissa oli paikalla paljon edustusta Pohjois-Amerikasta sekä toisaalta Kaukoidästä ja Kaakkois-Aasiasta, ja kehittyvä globaali yhteistyö olikin yksi konferenssissa läsnä oleva teema. Epäpoliittisuudesta kertoo omalta osaltaan se, että asioita käsitellään toisen tutkimusta kunnioittaen ja haastaviakaan aiheita ei kaihdeta: esimerkiksi Israelin nykypäivän siviili-sotilassuhteita käsiteltiin monissa esitelmissä.

Keskeisiä teemoja

Konferenssin abstraktien perusteella sotilassosiologian ja turvallisuustutkimuksen kenttä on vaiheessa, jossa korostuvat sekä muuttunut turvallisuusympäristö että yhteiskunnalliset muutokset. Keskeisin yksittäinen havainto on kokonaisturvallisuuden (total defence) ja “whole-of-society” -ajattelun vahvistuminen, joka tarkoittaa myös Suomen kokemusten kiinnostavuutta. Puolustusta ei enää tarkastella pelkästään sotilaallisena kysymyksenä, vaan yhä laajemmin koko yhteiskunnan toimintakykynä, johon osallistuvat kansalaiset, reserviläiset, yritykset ja julkinen sektori. Tämä näkyy erityisesti Pohjoismaita ja Baltiaa koskevissa tutkimuksissa, mutta teema nousee esiin myös Länsi-Euroopassa. Tämä tarkoittaa kysymyksiä siitä, miten eri toimijoiden välinen yhteistyö oikein onnistuu käytännössä.

Toinen läpileikkaava teema on Venäjän hyökkäyssodan edelleen jatkuva ja pikemminkin voimistuva vaikutus eurooppalaiseen tutkimusagendaan. Sota toimii viitepisteenä useille tutkimuksille, jotka tarkastelevat esimerkiksi maanpuolustustahtoa, asevoimien henkilöstöpolitiikkaa, hybridivaikuttamista ja Naton roolia. Tutkimuksessa näkyy siirtymä kohti suuren mittakaavan konfliktien ja kansallisen puolustuksen kysymyksiä, jotka ovat olleet enemmän pimennossa ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.

Asevoimien henkilöstökysymykset muodostavat oman keskeisen kokonaisuutensa. Se on ollut pitkään ajankohtainen teema maissa, jotka nojaavat vapaaehtoisuuden pohjalta toimiviin asevoimiin. Monissa esityksissä käsiteltiin rekrytointia, motivaatioita ja henkilöstön pysyvyyttä tilanteessa, jossa asevoimat kilpailevat työvoimasta siviilialojen kanssa. Muun muassa nuorten sukupolvien arvot, työn merkityksellisyys sekä työn ja muun elämän tasapaino nousivat esiin.

Demokratian haasteet ja mahdollisen militarisaation muodot ovat yksi kehittyvä painopiste, joka kerää huomiota. Useissa tutkimuksissa tarkastellaan asevoimien roolia demokraattisissa järjestelmissä tilanteissa, joissa poliittiset, demokratiaa ylläpitävät instituutiot heikkenevät. Muuttuva turvallisuusympäristö tarkoittaa myös sitä, että resilienssin tutkiminen ja pohtiminen on edelleen vahvistuva teema.

Teknologinen murros näkyy myös tutkimuksessa. Tekoäly, droonit ja digitaalinen informaatioympäristö, erityisesti sosiaalisen median vaikutus, eivät ole pelkästään teknisiä kysymyksiä, vaan niihin liittyy myös johtamisen, koulutuksen ja etiikan haasteita, joita tulee huomioida asevoimien piirissä.

Lisäksi sukupuoleen, tasa-arvoon ja inkluusioon liittyvät kysymykset ovat vahvistaneet asemaansa. Tutkimustoiminta ei rajoitu pelkästään naisten osallistumiseen, vaan tarkastelee laajemmin organisaatiokulttuureja, rakenteellisia esteitä ja sukupuolen merkitystä turvallisuudessa. Samoin veteraanien ja sotilasperheiden hyvinvointi nähdään yhä selvemmin osana kansallista turvallisuutta.

Maanpuolustustahto kiinnostaa: huomio siis ihmisiin toimijoina

Maanpuolustustahto on selvästi trendikäs teema, mikä näkyy siinä, että aiheen tutkimus on vilkastunut viime vuosina. Ilmiötä tutkitaan nyt erityisesti muun muassa Sveitsissä, Itävallassa, Ruotsissa ja Virossa, ja Natossa on luotu oma STO Research Task Group ”Willingness to defend” -tutkimusryhmä aihetta miettimään. Suomessa aiheen tutkimuksella on pitkät perinteet (esim. Häkkinen ym. 2020), mutta julkaisutoiminta on ollut usein suomenkielistä. Nyt omat yksittäiset englanninkieliset artikkelini aiheesta keräävät hyvin viittauksia, ja kysyntää on muullekin tarkastelulle. Esittelin itse kehittyvää maanpuolustustahdon tutkimukseen liittyvää konsortiosuunnitelmaa ja peräänkuulutin kansainvälisiä kumppaneita mukaan. Toivon, että sellaisia myös löytyy mukaan.

Kokonaisuutena konferenssi osoittaa, että turvallisuustutkimus on aiempaa monialaisempaa ja yhteiskunnallisesti kytkeytyneempää samalla kun turvallisuusympäristö jatkaa dynaamista murrostaan. Perinteisten sotilaallisten kysymysten rinnalle ovat nousseet resilienssi, identiteetti, teknologia ja yhteiskunnallinen luottamus – kaikki tekijöitä, jotka määrittävät sotilaallista puolustuskykyä 2020-luvulla ja selvästi pitkälle tulevaisuuteen. Usein ytimessä on ihminen monipuolisena turvallisuustoimijana, ja tämä kannattaa huomioida hankesuunnittelussa.

Erityisesti turva-aiheisen mutta ylipäätään tutkimuspainotteisen TKI-toiminnan kannalta konferenssi muistuttaa myös perustutkimuksen tarpeesta. Tämä tarkoittaa sitä, että tutkimukseen tarvittava data ja käytettävät menetelmät ovat monipuolisia ja keskeinen osa tehtävää työtä. Siviili-sotilassuhteiden tutkimuksessa on jo ennestään ollut vahva teoreettinen viitekehys (mm. Feaver 1999) olemassa, mutta näitä yleisimpiä teorioita on yleisessä käytössä melko vähän. Määrällinen ja laadullinen tutkimus ovat molemmat tärkeässä roolissa, ja molempien menetelmien yhdistely on suosittua. Kansainvälinen yhteistyö siviili-sotilassuhteiden tutkimuksessa onnistunee siis parhaiten, jos on selvä ajatus siitä mitä aineisto ja analyysi ovat ja millainen painoarvo niille annetaan – sitä kautta pääsee keskusteluyhteyteen ulkomaisten mahdollisten kumppanien kanssa. TKI-toiminnan rahoituksen kannalta siviili-sotilassuhteet ovat harmittavan huonosti esillä esimerkiksi Horizon Europe -tasolla, mutta erityisesti erilaisia kansallisia rahoituslähteitä kannattaa pitää silmällä, jos aihepiiri kiinnostaa.