Avaruuskäyttömaksu avaruudensuojelun välineenä?

Kuva 1. Copilotin luoma kuvituskuva avaruuden kiertotaloudesta. 

Maapallon kiertoradalla on kymmeniä tuhansia kappaleita romua sekä miljoonia pienempiä sirpaleita, joita avaruuden valvontaverkot seuraavat. Valvontaverkon seurannassa olevat avaruusromun kappaleet ovat kooltaan yli yhden senttimetrin kokoisia ja kaikki nämä kappaleet ovat potentiaalisia aiheuttamaan katastrofaalista vahinkoa törmätessään esimerkiksi kiertoradoilla kiertäviin satelliitteihin aiheuttaen edelleen ketjureaktioita eli niin kutsutun Kesslerin syndrooman, jolloin pahimmillaan jotkut kiertoradat muuttuisivat käyttökelvottomiksi vuosikymmeniksi. (European Space Agency 2024.)  

Avaruus on perinteisesti mielletty kaikkien yhteiseksi alueeksi eli kaikilla on sinne vapaa pääsy. Avoin pääsy on johtanut siihen, että yksityiset avaruustoimijat ovat optimoineet toimintansa ensisijaisesti oman hyödyn tavoitteluun.  Tämä kehitys taas on johtanut avaruudessa havaittuihin ongelmiin eli liiallisiin laukaisumääriin, kiertoradan ruuhkautumiseen, avaruusromun merkittävään lisääntymiseen sekä sateliittien törmäysriskien kasvuun. Kyseessä onkin klassinen yhteismaan tragedia: jokainen sateliitin laukaisija hyötyy omasta laukaisustaan, mutta ei maksa siitä haitasta, jonka se aiheuttaa muille. (Weeden & Chow 2012; Rao, Burgess & Kaffine 2020.) 

Seuraava kysymys onkin, toistammeko maapallolla tehdyt virheet avaruudessa ja miten voisimme ratkaista ongelman ajoissa? Avaruuden hyödyntäminen on vielä varhaisessa vaiheessa, mutta jo nyt on olemassa vaara, että menetämme mahdollisuuden siihen kokonaan. 

Sääntelyn nykytilanne 

Vuonna 1967 allekirjoitettu Yleissopimus valtioiden toiminnasta avaruuden, mukaan lukien Kuun ja muiden taivaankappaleiden, tutkimisessa ja käytössä (Yhdistyneet kansakunnat 1967), määrittää periaatteet sille, mikä on avaruustoimijoiden vastuu, mutta se ei sisällä mitään taloudellisia mekanismeja tai sitovia ympäristönsuojelustandardeja avaruusromun poistamiseksi tai ehkäisemiseksi. Avaruuden yleissopimus ei vastaa kaupallisen toiminnan mittakaavaa ja nykyisellään globaali sääntely on puutteellista ja vanhentunutta, jonka vuoksi sääntelyä olisi syytä päivittää (Sandler 2025). 

Euroopan avaruusjärjestö (ESA) on laatinut Zero Debris -ohjelman, jonka tavoitteena on olla avaruusromuneutraali vuoteen 2030 mennessä. Ohjelman keskiössä ovat avaruuden kestävä kehitys ja kiertotalous, jolla pyritään kehittämään avaruusalan teknologioita kohti roskattomampaa avaruutta. Zero Debris -ohjelman vaatimusten mukaan tulevat avaruuslennot eivät saa lisätä avaruusromun määrää ja kiertoradoille lähetettävät satelliitit on pystyttävä poistamaan avaruudesta turvallisesti. ESA on toiminut suunnannäyttäjänä ympäristövaikutusten arvioinnissa ja ekosuunnittelussa. ESA:n laatima Zero Debris –ohjelma on kuitenkin vain strateginen ja teknologinen tavoite, josta puuttuu varsinainen sääntely avaruustoiminnasta.(European Space Agency 2025.) 

Avaruuskäyttömaksut ratkaisuna romuongelmaan? 

Erilaisia teknologisia ja hallinnollisia ratkaisuja romuongelmaan pohditaan aktiivisesti. Ratkaisuksi on ehdotettu esimerkiksi aktiivista romunpoistoa tai hallittua sateliittien poistoa kiertoradalta sen käytön päätyttyä. Pelkät teknologiset ratkaisut eivät kuitenkaan yksinään auta ongelmaan, koska ne eivät muuta avaruustoimijoiden kannustimia. (OECD 2020b; Rao, Burgess & Kaffine 2020.) Tekniset ratkaisut korjaavat ainoastaan satelliittien liiallisen laukaisumäärän seurauksia, mutta ne eivät ratkaise niiden perimmäistä syytä. 

Avaruusromuongelman ratkaisuksi on ehdotettu kansainvälisesti harmonisoitua kiertoradan käyttömaksua (orbital-use feeOUF). Käyttömaksussa olisi kyse haittaveron kaltaisesta ratkaisusta (taloustieteellisesti tunnettu termi pigouvero), joka kohdistettaisiin jokaisen kiertoradalla olevaan sateliittiin per sateliittivuosi. Kyseessä ei olisi laukaisun yhteydessä maksettava kertamaksu, vaan jatkuva maksu niin kauan, kun sateliitti on kiertoradalla. Kiertoratamaksun tarkoituksena olisi vastata satelliitin aiheuttamaa niin sanottua rajallista ulkoiskustannusta. Rajallisella ulkoiskustannuksella tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä lisäriskiä tai lisähaittaa, jonka yksi sateliitti aiheuttaa muille lisäämällä törmäysvaaraa ja romun kertymistä kiertoradalla. (Rao, Burgess & Kaffine 2020.) 

Avaruusromu on tyypillinen esimerkki taloustieteellisestä yhteisresurssien ongelmasta. Toiminta on niin keskittynyttä oman edun tavoitteluun, että ilman pakottavaa taloudellista ohjausta toimijat tuskin huomioivat toimintansa aiheuttamia negatiivisia ulkoiskustannuksia. (Weeden & Chow 2012; Rao, Burgess & Kaffine 2020.) Avaruuskäyttömaksun käyttöönotto voisi liiallisen avaruusromun hallinnan lisäksi pakottaa yrityksiä kestävämpään ja vastuullisempaan teknologiaan sekä kannustaa toimijoita kehittämään avaruusromun poistoon tai avaruuden siivoamiseen soveltuvia innovaatioita. 

Avaruusromun hallinta, kiertoratojen ruuhkautuminen ja avaruuden kestävän käytön varmistaminen ovat nousseet keskeisiksi kysymyksiksi uuden avaruustalouden kehittyessä. Näitä teemoja tarkastellaan myös Euroopan Komission vuosina 2025-2029 rahoittamassa AEROFUSE-hankkeessa (An Alliance for the Future of the AEROnautics and Upstream Segment Skills Evolution), jossa Laurea-ammattikorkeakoulu osallistuu eurooppalaiseen yhteistyöhön ilmailu-, avaruus- ja puolustussektorien tulevaisuuden osaamistarpeiden ennakoinnissa. Hankkeessa analysoidaan muun muassa teknologisen kehityksen, turvallisuusympäristön, sääntelyn ja kestävyyshaasteiden vaikutuksia toimialan tulevaisuuteen. Tästä näkökulmasta myös avaruuskäyttömaksut voidaan nähdä yhtenä mahdollisena ohjauskeinona, jolla pyritään turvaamaan kiertoratojen pitkäjänteinen käyttö ja edistämään vastuullisen avaruustalouden kehitystä. (AEROFUSE 2026.)

Avaruuskäyttömaksun epävarmuudet 

Avaruuskäyttömaksuun liittyy myös epävarmuuksia. Ensinnäkin avaruuskäyttömaksun laaja-alainen harmonisointi vaatisi kansainvälistä hyväksyntää. Ilman selkeää ja yhtenäistä kansainvälistä sääntelyä osa toimijoista saattaisi siirtää toimintansa heikommin valvottuun ympäristöön tai toimia jopa täysin rekisteröimättömästi. Selvää on, että tällainen toiminta murentaisi avaruuskäyttömaksun ohjausvaikutusta ja heikentäisi koko järjestelmän uskottavuutta. (OECD 2020a; Sandler 2025.)

Toinen olennainen epävarmuustekijä liittyy geopoliittisiin jännitteisiin. Avaruustoiminta linkittyy vahvasti valtioiden strategisiin intresseihin, kuten tiedusteluun, viestintään ja turvallisuuspolitiikkaan. Suurvallat voivat suhtautua varauksellisesti järjestelmään, joka vaatisi maksuja omista satelliittioperaatioistaan tai rajoittaisi niiden liikkumavaraa. Eri maiden ristiriitaiset tavoitteet voivat johtaa tilanteeseen, jossa yhtenäistä sääntelykehystä ei saada luotua, mikä huonontaa maksujärjestelmän toimivuutta ja avaruuden pitkäkestoista hallintaa. (Weeden & Chow 2012.) 

Kolmas olennainen epävarmuustekijä liittyy innovaatioriskiin. Uudenlaisiin ja kokeellisiin ratkaisuihin investoimisen sijaan yritykset saattavat suosia teknologioita, jotka lyhyellä aikavälillä minimoivat kustannuksia, mikäli avaruuskäyttömaksu peritään jokaiselta satelliitin toimintavuodelta. Avaruuskäyttömaksu voi näin kannustaa jatkamaan vakiintuneiden, turvallisiksi katsottujen ratkaisujen parissa innovaatioiden kustannuksella. (OECD 2020b; Rao, Burgess & Kaffine 2020.) Jos sääntelyä kiristetään ja sen myötä kustannukset kasvavat, saattaa pitkän aikavälin teknologinen kehitys hidastua, sillä yrityksille voi olla helpompaa ja halvempaa optimoida olemassa olevia prosessejaan kuin innovoida uusia toimintatapoja (OECD 2020b).  

Johtopäätökset 

Muun muassa edellä mainitussa AEROFUSE-hankkeessa tunnistetut avaruustoiminnan kestävyyteen ja sääntelyyn liittyvät haasteet korostavat tarvetta arvioida uusia ohjauskeinoja, kuten avaruuskäyttömaksua, osana vastuullisen avaruustalouden kehittämistä (AEROFUSE 2026; OECD 2024).  Avaruuskäyttömaksu olisi teknologisten ratkaisujen ohella keskeinen väline avaruusromun hillitsemiseksi ja avaruuden kestävän käytön takaamiseksi. Avaruusromu on jo nyt merkittävä, nopeasti kasvava ongelma ja ilman sääntelyä kiertoratojen käyttö vaarantuu merkittävästi. Sääntelyä tulisi kehittää, ennen kuin tilanne on täysin hallitsematon.  
Keskeinen avoin kysymys liittyy vielä siihen, kuka maksun perii ja miten se saadaan harmonisoitua niin, että kaikki avaruustoimijat sitoutuvat sääntelyyn. Erityistä huolta herättää Kiinan kaltaiset valtiot, joiden sitoutuminen kansainvälisiin ympäristötavoitteisiin ei ole itsestään selvää. Yksi mahdollinen ratkaisu voisi olla suurimpien talousmaiden muodostama Group of -ryhmä, joka vastaisi avaruuskäyttömaksujen linjaamisesta. Nykyinen geopoliittinen tilanne tuo kuitenkin haasteita ryhmän muodostamiseen sekä päätöksenteon yhtenäisyyteen. (OECD 2024; McClintock ym. 2023.)

Avaruuskäyttömaksun käyttöönotto voisi tuoda myös uusia haasteita. Se voisi lisätä rekisteröimättömiä ja valvonnan ulkopuolisia toimijoita ja avaruuskäyttämaksun sääntelyn lisäksi tarvetta olisi säännellä avaruuden valvonnasta ja väärinkäytösten sanktioista. Avaruuskäyttömaksu voi aiheuttaa ongelmia pienemmille toimijoille alalla. Maksu lisää avaruusteknologian kustannuksia ja saattaa voimaan tullessaan aiheuttaa avaruusteknologiakehityksen hidastumista. Toisaalta maksu voi kannustaa alalle sellaisia toimijoita, joiden kiinnostuksen kohteena on kehittää avaruuden kestävään käyttöön ja siivoamiseen kehitettyä teknologiaa.  

Vaikka avaruuskäyttömaksu ei yksin ratkaise avaruuden kestävän käytön ongelmia, se olisi merkittävä askel kohti kestävämpää avaruustoimintaa ja avaruudensuojelua. Maksu myös korjaisi nykyisen kannustinongelman ja ohjaisi valtiot kansainväliseen yhteistyöhön avaruuden suojelemiseksi. 

Tekoälyä on käytetty tekstin kieliasun parantamiseen, tekstin rakenteen hiomiseen sekä kuvan luomiseen. Tekstin sisältö ja tulkinnat perustuvat omaan ajatteluun sekä lähdemateriaaliin. 

Artikkeli on kirjoitettu opiskelijaopettajayhteistyönä osana Toimintaympäristön monitorointi YAMK-opintojaksoa.