Työntekijäomistajuutta edistävä ekosysteemi Suomessa

Tunnetuimpia esimerkkejä ovat Espanjan Sociedades Laborales -malli, Italian Legge Marcora -järjestelmä ja Ranskan SCOP-malli. Vaikka kyseiset ratkaisut poikkeavat toisistaan, niitä yhdistää kaksi keskeistä periaatetta. Ensinnäkin työttömyysetuutta hyödynnetään yrityksen toiminnan jatkuvuutta tukevana pääomaresurssina, jonka avulla kriisiin ajautuneen yrityksen toiminta voidaan vakauttaa ja edellytykset liiketoiminnan jatkumiselle turvata. Toiseksi ratkaisuissa korostuu alueellisten tukiverkostojen ja eri toimijoiden välinen yhteistyö, joka vahvistaa työntekijäomistukseen perustuvan yritystoiminnan näkyvyyttä ja luo uskottavan vaihtoehdon yrityksen toiminnan jatkamiselle.

Näitä kysymyksiä tarkasteltiin Laurea-ammattikorkeakoulun toteuttamassa ja Yksityisyrittäjäin Säätiön rahoittamassa selvitystyössä. Sarjan ensimmäisessä artikkelissa tarkasteltiin työttömyysetuuden roolia kriisiyritysten pelastamisessa. Tässä artikkelissa käsitellään eri toimijoiden roolia ja mahdollista yhteistyötä työntekijöiden tukemiseksi yrityksen pelastamisessa ja toiminnan jatkamisessa.

Artikkeli perustuu 12 asiantuntijan teemahaastatteluihin. Haastateltavat valittiin heidän asiantuntemuksensa perusteella. Heillä oli kokemusta muun muassa työttömyysturvasta, yrittäjyydestä, omistajanvaihdoksista, työmarkkinoista ja aiheeseen liittyvästä lainsäädännöstä. Aineisto kerättiin noin tunnin mittaisilla yksilöllisillä teemahaastatteluilla, joissa tarkasteltiin muun muassa työttömyysturvaa, yrittäjyyttä, yritystoiminnan jatkuvuutta ja worker bouout-mallin toteuttamiskelpoisuutta Suomessa. Keskustelujen painotuksia mukautettiin haastateltavien erityisosaamisen mukaan. Julkaisu ei ole tutkimusraportti, vaan asiantuntijanäkemyksiin perustuva synteesi. Se kokoaa yhteen haastatteluissa esiin nousseita havaintoja ja kehittämisehdotuksia sekä tarkastelee suomalaisen ekosysteemin mahdollisuuksia tukea työntekijöiden roolia kriisiyritysten pelastamisessa.

Haastattelujen keskeiset löydökset

Haastatteluissa korostui näkemys, että yrityksen pelastamisen keskeisin toimija on viime kädessä henkilöstö itse. Keskeisenä periaatteena nähtiin, ettei työntekijäomistajuus voi rakentua yksinomaan ulkopuolisen tuen varaan, vaan edellyttää myös työntekijöiden omaa taloudellista panosta. Tämä voi tarkoittaa joko suoraa henkilökohtaista sijoitusta tai osakkeita vastaan otettua lainaa. Haastatteluissa korostettiin, että tällainen sitoutuminen vahvistaa omistajuuden uskottavuutta sekä työntekijöiden motivaatiota yrityksen kehittämiseen. Vaikka julkisilla toimijoilla ja erilaisilla tukiorganisaatioilla voi olla tärkeä rooli prosessin mahdollistajina, ne eivät voi ratkaista yrityksen tulevaisuutta työntekijöiden puolesta.

Haastattelut osoittivat, että työntekijäomistuksen mahdollisuudet yritysten pelastamisessa tunnetaan edelleen heikosti. Yritysten omistajat näkevät työntekijät usein ensisijaisesti työnsuorittajina eivätkä potentiaalisina omistajina tai yritystoiminnan pitkäjänteisinä kehittäjinä. Tämän vuoksi tarvitaan toimijoita, jotka lisäävät tietoisuutta työntekijäomistuksen mahdollisuuksista sekä työntekijöiden että yritysten omistajien keskuudessa. Työntekijäomistuksen yleistyminen edellyttää muutosta erityisesti yritysten omistajien, johdon, työntekijöiden ja yritysneuvontaa tarjoavien asiantuntijoiden käsityksissä siitä, kenellä on valmiuksia ja potentiaalia toimia yrityksen omistajana. Muutosta voidaan vauhdittaa tuomalla esiin käytännön esimerkkejä yrityksistä, joissa työntekijäomistus on vakiintunut osaksi liiketoimintaa myös perinteisillä toimialoilla. Tällaiset esimerkit osoittavat, että työntekijäomistus ei ole poikkeuksellinen ratkaisu, vaan uskottava ja toimiva vaihtoehto yritysten jatkuvuuden turvaamisessa.

Seuraavaksi tarkastellaan yksityiskohtaisemmin eri organisaatioiden intressejä sekä niiden mahdollista roolia kriisiyhtiöiden tunnistamisessa ja tukemisessa.

Kunnat ja kaupungit. Haastatteluissa korostui selkeä näkemys siitä, että talousvaikeuksiin joutuneiden, mutta elinkelpoisten yritysten säilyttäminen on ennen kaikkea paikallinen kysymys. Kunnilla ja kaupungeilla on tässä keskeinen rooli. Yritysten konkurssit vaikuttavat suoraan kuntien talouteen ja elinvoimaan työllisyyden, verotulojen, valtionosuuksien sekä työttömyyden kustannusten kautta. Erityisesti maaseutukunnissa yksittäisen yrityksen merkitys voi olla suuri, ja sen menetys voi heikentää nopeasti koko paikallistaloutta.

Tästä syystä kunnilla nähtiin olevan vahva intressi osallistua kriisiyritysten pelastamiseen myös rahoittajan roolissa. Useampi haastateltava totesi, että kunta on usein suurin yksittäinen hyötyjä siitä, että yritystoiminta jatkuu ja työpaikat säilyvät. Samalla korostui, että kyse ei ole pelkästään taloudellisesta kysymyksestä, vaan myös sosiaalisesta vastuusta. Työpaikkojen säilyminen vaikuttaa suoraan kuntalaisten hyvinvointiin, palvelutarpeisiin ja koko alueen tulevaisuudennäkymiin.

Haastatteluissa tuotiin esiin, että kuntapäättäjien tulisi nykyistä paremmin hahmottaa, miten kunnan rahoitus muodostuu ja millaisia vaikutuksia yritystoiminnan muutoksilla on kokonaisuuteen. Työpaikkojen säilyminen ja uusien synnyttäminen vahvistavat verotulopohjaa, lisäävät valtionosuuksia ja vähentävät työttömyydestä aiheutuvia menoja sekä muita välillisiä kustannuksia. Tätä kuvattiin vertauksella kehityksestä, joka voi lähteä liikkeelle joko myönteisenä- tai kielteisenä kierteenä, riippuen siitä, miten tilanteeseen reagoidaan.

Eräs haastateltava korosti tarvetta konkreettiselle ja helposti ymmärrettävälle mallille, jonka avulla kunnan roolia ja kriisiyhtiön pelastamiseen liittyviä hyötyjä voidaan havainnollistaa kunnan päätöksenteossa. Tällainen rautalankamalli voisi auttaa osoittamaan, miksi etupainotteinen osallistuminen esimerkiksi kriisiyritysten pelastamiseen voi olla kunnalle taloudellisesti järkevää pidemmällä aikavälillä. Samalla nähtiin tärkeänä, että kunnat eivät ainoastaan pyri säilyttämään olemassa olevaa toimintaa, vaan osallistuvat myös yritysten uudistamiseen ja kasvuedellytysten vahvistamiseen.

Kokonaisuutena haastattelut viittaavat siihen, että erityisesti maaseutukunnissa kunnan aktiivinen rooli ei ole vain mahdollisuus, vaan välttämättömyys. Kunnan osallistuminen talkoisiin sekä rahoittajana että mahdollistajana voi ratkaisevasti vaikuttaa siihen, syntyykö tilanteesta negatiivinen vai positiivinen kehityskulku paikallisessa elinkeinorakenteessa.

Haastatteluissa korostettiin, ettei yli 300 kuntaa kykene rakentamaan mallia yksin, vaan tarvitaan laajempia resursseja ja yhteinen toimintatapa. Ratkaisuksi esitettiin esimerkiksi Kuntaliiton koordinoivaa roolia. Lisäksi korostettiin, että mallia tulisi ensin kehittää ja pilotoida erityistalousalueella tai vain sovitussa kuntajoukossa, jotta kokemusten pohjalta hyviä käytäntöjä voidaan levittää laajemmin. Vasta tämän jälkeen nähtiin tarkoituksenmukaiseksi edetä mahdollisiin lainsäädäntömuutoksiin.

Haastateltavat korostivat, että EU-lainsäädäntö asettaa reunaehdon, ettei kunta saa vääristää kilpailua. Tästä huolimatta haastatteluissa esitettiin useita konkreettisia keinoja, joilla kunta tai kaupunki voisi edistää asiaa;

1. kunta voi toteuttaa aktiivista työllisyyspolitiikkaa ja tukea näin yritysten säilymistä.
2. kunnilla ja kaupungeilla on elinkeinotoiminnan tukemiseen tarkoitettuja rahastoja, joita voitaisiin hyödyntää siltarahoituksessa kriisiyritysten tukena.
3. kunta voi ostaa yrityksen kiinteistön ja toimia tätä kautta vuokranantajana ja siltarahoittajana.
4. kunnat ja kaupungit voisivat kerätä joukkorahoituksen kaltaista rahoitusta kuntalaisilta paikallisen elinkeinotoiminnan tukemiseksi.

Kunnan ja kaupungin kehitysyhtiöt (SEKES-verkosto). Haastatteluissa kuntien ja kaupunkien kehitysyhtiöt nähtiin keskeisinä käytännön toimijoina kriisiytyneiden yritysten tunnistamisessa ja pelastusprosessien käynnistämisessä. Niiden roolin korostettiin olevan erityisen tärkeä tilanteissa, joissa yrittäjä ei itse tunnista kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja yritystoiminnan jatkamiseksi tai kriisiyhtiön pelastamiseksi. Useiden haastateltavien mukaan työntekijöiden mahdollinen siirtyminen omistajiksi jää usein huomioimatta, vaikka se voisi tarjota realistisen ratkaisun yrityksen toiminnan turvaamiseen.

Kehitysyhtiöiden tehtävänä nähtiin tämän ajattelutavan aktiivinen edistäminen ja sen vieminen osaksi yritysten päätöksentekoa. Kehitysyhtiöt voisivat toimia välittäjinä ja keskustelun avaajina tilanteissa, joissa yrityksen tulevaisuus on epävarma ja vaihtoehtoja punnitaan. Tällainen rooli korostuu erityisesti pienemmillä paikkakunnilla, joissa toimijoita on vähemmän ja henkilökohtaiset verkostot ovat keskeisiä.

Lisäksi haastatteluissa painotettiin, että omistusrakenteen muuttuessa yritykset tarvitsevat tukea myös jatkovaiheessa. Uusille työntekijäosakkaille omistajuus ei ole pelkästään taloudellinen kysymys, vaan siihen liittyy uusia vastuita ja osaamistarpeita. Kehitysyhtiöiden rooli nähtiin tärkeänä erityisesti omistajaosaamisen vahvistamisessa sekä osakassopimuksiin liittyvässä neuvonnassa.

Kokonaisuutena kehitysyhtiöiden nähtiin toimivan eräänlaisina paikallisina koordinaattoreina, jotka yhdistävät eri toimijoita, tukevat muutostilanteita ja varmistavat, että yrityksen omistuksen siirtyminen tapahtuu hallitusti ja kestävästi.

Tilitoimistot. Haastatteluissa tilitoimistoille hahmottui osin samanlainen rooli kuin kehitysyhtiöille. Niillä on poikkeuksellisen hyvä näkyvyys yritysten taloudelliseen tilanteeseen, sillä ne seuraavat asiakkaidensa taloutta jatkuvasti ja tunnistavat usein ensimmäisten joukossa yrityksen kohtaamat haasteet. Käytännössä tilitoimistojen työ painottuu kuitenkin useimmiten lakisääteisten velvoitteiden hoitamiseen ja kirjanpidon oikeellisuuden varmistamiseen, jolloin yrityksen tulevaisuuden vaihtoehtoihin liittyvä neuvonta jää vähäisempään rooliin.

Haastattelujen perusteella tilitoimistoilla olisi kuitenkin merkittäviä mahdollisuuksia toimia nykyistä ennakoivammin yritysten jatkuvuuden tukemisessa. Haastatteluissa todettiin, että yli puolet alueen yrityksistä kuuluu Taloushallintoliiton jäsenyritysten vaikutuspiiriin, mikä tekee kyseisestä organisaatiosta laajasti vaikuttavan kanavan. Samalla korostui tilitoimistojen kokoon liittyvä ero. Suuremmilla toimijoilla on tähän työhön paremmat resurssit, ja joissakin tapauksissa käytettävissä on myös yritysjärjestelyihin erikoistuneita lakiasiantuntijoita. Pienemmillä tilitoimistoilla vastaavat resurssit nähtiin selvästi rajallisempina.

Tästä huolimatta tilitoimistot muodostavat erityisen kiinnostavan kohderyhmän yritysten omistusjärjestelyjen näkökulmasta. Niiden laajan asiakaskunnan ja vahvan taloudellisen osaamisen vuoksi tietoisuuden lisääminen sekä aiheeseen liittyvän koulutuksen tarjoaminen voisi vahvistaa niiden valmiuksia tunnistaa työntekijäomistukseen perustuvia ratkaisuja aiempaa varhaisemmassa vaiheessa. Pitkällä aikavälillä tästä joukosta voisi nousta nykyistä enemmän asiantuntijoita, joilla on valmiuksia tukea worker buyout-mallisia omistusjärjestelyjä ja edistää kriisiyritysten säilymistä.

Valtio. Haastatteluissa tuotiin esiin, että ansiosidonnaisen työttömyysetuuden rahoitus jakautuu usean eri tahon kesken. Valtion osuus muodostuu perusetuudesta, joka on 37,50 euroa päivältä. Työttömyyskassat rahoittavat ansiosidonnaisen päivärahan kokonaismäärästä noin 5,5 prosenttia jäsentensä yhteisvastuullisilla maksuilla. Yli 60 prosenttia ansiosidonnaisesta katetaan Työllisyysrahaston kautta, työnantajien ja palkansaajien maksamilla työttömyysvakuutusmaksuilla. Tätä taustaa vasten nähtiin, että valtiolla on merkittävä taloudellinen intressi työttömyyden kasvun ehkäisemiseen ja työllisyyden ylläpitämiseen.

Haastatteluissa kuitenkin korostettiin, että yritysten pelastamiseen liittyvät kannustimet kohdistuvat vielä voimakkaammin paikalliselle tasolle. Työllisyyden hoitoon liittyvien valtionosuusjärjestelmien sekä pitkäaikaistyöttömyydestä kunnille aiheutuvien kustannusten vuoksi kunnilla ja alueilla on välitön taloudellinen intressi ehkäistä työpaikkojen menetyksiä. Työntekijäomistukseen perustuvat yritysjärjestelyt voivat siten tarjota kunnille ja alueellisille toimijoille yhden välineen työpaikkojen ja elinvoiman säilyttämiseen tilanteissa, joissa yritystoiminta olisi muuten vaarassa päättyä.

Eräs haastateltava nosti esiin myös verotuksen näkökulman ja pohti, voisiko verottajalla olla oma roolinsa kriisiyritysten pelastamisessa. Käytännön esimerkkinä mainittiin mahdollisuus joustavoittaa arvonlisäverojen maksuaikatauluja siten, että maksua voitaisiin tilapäisesti viivästyttää. Tällainen järjestely voisi helpottaa yrityksen kassatilannetta kriittisessä vaiheessa ja tukea sen selviytymistä ilman suoraa taloudellista tukea.

Myöskään lainsäädäntö ei Suomessa tue työntekijäomisteisia malleja. Tämän vuoksi olisi hyödyllistä tarkastella laajemmin eri maiden verolainsäädäntöä ja pyrkiä tunnistamaan ratkaisuja, jotka edistävät työntekijäomisteisuutta nykyistä paremmin.

Työttömyyskassat. Haastatteluissa työttömyyskassat arvioivat oman roolinsa yritysten pelastamisessa melko rajalliseksi. Tätä perusteltiin erityisesti sillä, että vain noin 5,5 prosenttia ansiosidonnaisen päivärahan rahoituksesta kulkee kassojen kautta. Poikkeuksen muodostaa kuitenkin Yrittäjäkassa, jonka osuus etuusrahoituksesta on noin 40 prosenttia.

Yrittäjäkassan näkökulmaa rajaa kuitenkin sen jäsenrakenne. Kassan jäsenet ovat henkilöyrittäjiä tai YEL-vakuutettuja osakeyhtiöyrittäjiä, joiden omistusosuus yrityksestä on yli 30 prosenttia. Toimitusjohtajan tai hallituksen jäsenen kohdalla omistusosuuden tulee ylittää 15 prosenttia. Työntekijäomistukseen perustuvissa yritysjärjestelyissä omistus jakautuu tyypillisesti useiden työntekijöiden kesken, minkä vuoksi järjestelyt eivät välttämättä johda yrittäjäaseman syntymiseen Yrittäjäkassan jäsenyyden näkökulmasta. Tämä osaltaan vähentää Yrittäjäkassan suoraa intressiä työntekijäomistukseen perustuvien ratkaisujen edistämiseen.

Jäsenten näkökulmasta arvioitiin, että työttömyysetuuden hyödyntäminen yrityksen pelastamisen tukena voisi pitkällä aikavälillä heijastua kassojen jäsenmaksuihin. Mahdollisen vaikutuksen arvioitiin kuitenkin olevan melko maltillinen. Haastatteluissa tuotiin myös esiin, ettei jäsenmaksujen vähäinen nousu välttämättä näyttäydy jäsenistölle yksinomaan kielteisenä, mikäli sen vastapainona kyetään säilyttämään työpaikkoja, ehkäisemään pitkittyvää työttömyyttä ja tukemaan yritystoiminnan jatkuvuutta.

Pankit ja rahoituslaitokset. Rahoituksen näkökulmasta pankkien rooli nähtiin tärkeänä. Haastatteluissa tuotiin esiin, että pankit voisivat osallistua järjestelyyn myöntämällä työntekijöille henkilökohtaisia lainoja, jotka kytkeytyvät osaksi kriisiyrityksen kokonaisrahoitusta. Tällainen ratkaisu voisi madaltaa kynnystä siirtyä omistajaksi, jos lainapaketti olisi neuvoteltu kollektiivisesti.

Keskeisenä ajatuksena esitettiin, että yrityksen rahoitus ja työntekijäosakkaiden henkilökohtaiset lainat (jos niitä tarvitaan yrityksen pääomittamiseen) tulisi rakentaa yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lainat sidotaan toisiinsa ja niissä hyödynnetään yhteisiä vakuuksia ja takausjärjestelyjä. Käytännössä vakuutena voisivat toimia muun muassa henkilötakaukset, yrityskiinnitykset tai muut järjestelyyn kuuluvat vakuudet. Tällainen malli voisi helpottaa pelastustalkoisiin osallistumista. Vastaava järjestely toteutettiin Karstulassa paikallisen pankin toimesta vuonna 2015, kun 31 työntekijää osti kollektiivisesti konkurssiin menneen metallialan yrityksen. Tämän järjestelyn tuloksena syntyi Onsteel Oy, jonka liikevaihto on nykyään lähes 10 miljoonaa euroa ja työllistää lähes 60 henkilöä.

Haastatteluissa tosin mainittiin, että kaupallisten pankkien mahdollisuudet toimia tällaisissa järjestelyissä ovat tällä hetkellä haasteellisia. Kasvava sääntely, tiukentuneet vakavaraisuusvaatimukset ja riskienhallintakäytännöt tekevät erityisesti pienistä ja rakenteeltaan tavanomaisesta poikkeavista rahoitusratkaisuista haastavia. Tämän vuoksi Finnveran rooli nousi keskusteluissa keskeiseksi.

Useampi haastateltava näki, että juuri Finnvera voisi toimia sillanrakentajana pankkien ja yritysten välillä sekä mahdollistaa uudenlaisten rahoitusmallien syntymisen. Tähän liittyen esitettiin ajatus uudenlaisesta lainamallista, jossa yrityksen ja sen työntekijäosakkaiden rahoitus tarkastellaan yhtenä kokonaisuutena. Tällaisessa mallissa Finnvera voisi kantaa osan riskistä tai täydentää vakuuksia tavalla, joka mahdollistaa pankkien osallistumisen. Ajatuksellisesti pohdittiin myös sitä, voisiko kunta tai kaupunki olla takaamassa näitä työntekijäosakkaiden henkilökohtaisia lainaosuuksia.

Rahoitusjärjestelyn nähtiin edellyttävän koordinoitua lähestymistapaa, jossa eri toimijat täydentävät toisiaan. Pankit tuovat järjestelmään rahoitusosaamista ja markkinaehtoisuutta, kun taas Finnvera voi mahdollistaa ratkaisuja tilanteissa, joissa pelkkä kaupallinen rahoitus ei riitä. Kunnilla ja kaupungeilla on oma intressi pelastaa alueen kriisiyhtiöitä ja heidän rooliansa osana rahoitusratkaisua voisi pohtia. Käynnistävänä voimana nähtiin kuitenkin työntekijäosakkaiden halu pelastaa yritys ja henkilökohtainen riski tähän liittyen.

Yhteenveto

Kaikki haastateltavat kokivat tarkasteltavan teeman kiinnostavana ja kansantaloudellisesti merkittävänä. Uusia avauksia Suomen pelastamiseksi tarvitaan ja tämä voisi olla yksi osaratkaisu siihen. Kyseinen malli yhdistää aktiivisen työllisyyspolitiikan, yritystoiminnan jatkamisen sekä aluekehityksen ulottuvuuden, jotka kaikki ovat poliittisesti tärkeitä asioita. 

Mallin ydin ei ole yksittäinen rahoitusinstrumentti, vaan vastuun ja hyödyn uusi jako. Työntekijät sitoutuvat omistajina, kunta vahvistaa paikallista elinvoimaa, valtio ehkäisee työttömyyttä ja pankit rahoittavat realistista, osaamiseen perustuvaa uudelleenjärjestelyä.

Kyse ei ole yritysten keinotekoisesta hengissä pitämisestä, vaan elinkelpoisten toimintojen pelastamisesta tilanteissa, joissa nykyinen omistusrakenne tai rahoitus ei enää kanna. Malli tarjoaa vaihtoehdon konkurssille silloin, kun todellinen osaaminen ja tahto ovat jo yrityksen sisällä.

Lopulta kysymys on siitä, uskalletaanko omistajuus, työ ja julkinen vastuu nähdä yhtenä kokonaisuutena – ei erillisinä ongelmina, vaan ratkaisuna toistensa vahvistamiseen.

Haastattelut

• 21.4.2026 Elina Pylkkänen, alivaltiosihteeri, työ- ja elinkeinoministeriö (TEM)
• 22.4.2026 Martti Kivioja, yrittäjyysvastaava, Tekniikan akateemiset (TEK).
• 24.4.2026 Ari Lahdenkauppi, johtaja, Suomen Taloushallintoliitto ry.
• 27.4.2026 Ari Piesala, toimitusjohtaja, Kehittämisyhtiö Karstulanseutu Oy.
• 27.4.2026 Mika Uusi-Pietilä, yrittäjä (Minutor Oy), Yrittäjäkassan hallituksen jäsen sekä TEKin yrittäjyysvaliokunnan puheenjohtaja.
• 28.4.2026 Merja Jokinen, kassanjohtaja, Yrittäjäkassa.
• 28.4.2026 Antti Vienola, talous- ja hallintopäällikkö, Yrittäjäkassa.
• 4.5.2026 Martin Paasi, kansanedustaja, Suomen eduskunta.
• 8.5.2026 Outi Mäki, kassanjohtaja, KOKO-kassa.
• 8.5.2026 Harri Jaskari, johtaja, Suomen Yrittäjät.
• 12.5.2026 Petri Rouvinen, tutkimusneuvonantaja, Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (ETLA).
• 18.6.2026 Mari Möttönen, toimitusjohtaja, Kainuun Yrittäjät.