Näkökulmia työttömyysetuuden roolista osana kriisiyritysten pelastamista

Joka kuukausi yli 300 suomalaista yritystä ajautuu konkurssiin, vaikka osa niistä voisi olla pelastettavissa. Entä jos ratkaisu löytyisi niistä ihmisistä, jotka tuntevat yrityksen toiminnan parhaiten, eli yrityksen työntekijöistä? Ajatus ei ole utopistinen. Monissa Euroopan maissa on jo vuosikymmenten ajan hyödynnetty työntekijöiden yritysostomalleja (worker buyout), joissa yrityksen työntekijät ottavat vastuulleen yrityksen omistuksen ja toiminnan jatkamisen. Tunnetuimpia esimerkkejä ovat Espanjan Sociedades Laborales -malli, Italian Legge Marcora -järjestelmä ja Ranskan SCOP-malli. Vaikka ratkaisut eroavat toisistaan, niitä yhdistää sama perusajatus. Mallien perusajatuksena on pelastaa kriisiin ajautunut yritys ja turvata sen toiminnan jatkuvuus sekä työpaikat mahdollistamalla työttömyysetuuden hyödyntäminen yrityksen pääomana. Tämän avulla työntekijät voivat hankkia omistuksen yrityksestä ja jatkaa sen liiketoimintaa.

Voisiko vastaava toimintamalli toimia myös Suomessa? Tätä kysymystä tarkasteltiin Laurea-ammattikorkeakoulun toteuttamassa ja Yksityisyrittäjäin Säätiön rahoittamassa selvitystyössä. Koska työttömyysetuuden kapitalisointiin perustuvasta yritysten pelastamismallista ei ole Suomessa aiemmin käyty laajempaa keskustelua, selvityksessä haluttiin kerätä näkemyksiä erityisesti aihealueen keskeisiltä asiantuntijoilta. Tätä varten toteutettiin 12 asiantuntijahaastattelua henkilöille, joilla on syvällistä osaamista työttömyysturvasta, yrittäjyydestä, yritysten omistajanvaihdoksista, työmarkkinoista tai aiheeseen liittyvästä lainsäädännöstä. Haastateltavat valittiin harkinnanvaraisesti heidän asiantuntemuksensa sekä edustamiensa organisaatioiden roolin perusteella. Tavoitteena ei ollut muodostaa edustavaa otosta suomalaisista toimijoista, vaan koota mahdollisimman syvällistä asiantuntijatietoa uuden toimintamallin arvioimiseksi.

Selvityksen aineisto kerättiin noin tunnin mittaisilla yksilöllisillä teemahaastatteluilla. Haastatteluissa käsiteltiin yhteisiä ydinteemoja, kuten työttömyysturvaa, yrittäjyyttä, yritystoiminnan jatkuvuutta ja mallin toteuttamiskelpoisuutta Suomessa, mutta keskustelujen painopisteitä mukautettiin kunkin asiantuntijan erityisosaamisen mukaan. Haastatteluista laadittiin muistiinpanot, joiden pohjalta tunnistettiin keskeiset havainnot, näkemykset ja kehittämisehdotukset. Tämä julkaisu ei ole varsinainen tutkimusraportti, vaan asiantuntijakeskusteluihin perustuva synteesi, jossa haastatteluista esiin nousseet näkökulmat on koottu ja jäsennetty kokonaisuudeksi arvioimaan työttömyysetuuden kapitalisointiin perustuvan mallin mahdollisuuksia suomalaisessa toimintaympäristössä.

Haastattelujen keskeiset löydökset

Haastatteluissa nousi toistuvasti esiin näkemys siitä, että suomalainen työttömyysturvajärjestelmä perustuu vahvasti passiivisuuden oletukselle. Sen koettiin ohjaavan etuudensaajia varovaisuuteen tilanteissa, joissa yhteiskunnan ja talouden näkökulmasta olisi perusteltua kannustaa aktiivisuuteen, yrittäjyyteen ja uusiin toimintamahdollisuuksiin.

Monien haastateltavien mukaan ajattelutapaa tulisi muuttaa perustavanlaatuisesti. Työttömyysturvaa ei nähty ainoastaan menetettyjen ansioiden korvaajana, vaan välineenä, joka voisi tukea siirtymää uuteen työhön, yrittäjyyteen tai liiketoimintaan. Tällöin painopiste siirtyisi passiivisesta tulonsiirrosta aktiiviseen työllistymisen ja taloudellisen toimeliaisuuden edistämiseen.

Espanjan malliin verrattuna keskeiseksi eroksi tunnistettiin suomalaisen työttömyysturvan takapainotteinen luonne. Tukea maksetaan pääsääntöisesti vasta työttömyyden toteuduttua, kun taas Espanjan mallissa etuutta voidaan hyödyntää etupainotteisesti uuden yritystoiminnan käynnistämiseen. Haastateltavat arvioivat, että tällainen muutos olisi Suomessa haastava niin lainsäädännöllisistä kuin vakiintuneisiin toimintatapoihin liittyvistä syistä.

Nykyjärjestelmässä on kuitenkin jo aktiivisuutta tukevia piirteitä. Esimerkiksi työtön työnhakija tai työttömyysuhan alla oleva henkilö voi käynnistää yritystoimintaa ja saada ansiosidonnaista päivärahaa neljän kuukauden ajan. Haastatteluissa pohdittiin, voisiko vastaavaa lähestymistapaa soveltaa kriisiyritysten pelastamiseen. Voisiko yrityksen jatkamiseen osallistuville työntekijöille myöntää määräajaksi ansiosidonnaista päivärahaa, mikä keventäisi palkkakustannuksia, tukisi uudelleenkäynnistämistä ja auttaisi säilyttämään työpaikkoja?

Näennäisen yksinkertaisen kysymyksen taakse kätkeytyy joukko oikeudenmukaisuuteen, taloudellisiin vaikutuksiin ja järjestelmän toimivuuteen liittyviä näkökulmia. Seuraavat teemat korostuivat haastatteluissa.

Alueellinen näkökulma. Suomen alueelliset erot nousivat vahvasti esiin. Maaseudulla työntekijöiden rooli yritysten jatkajina nähtiin erityisen merkittävänä, sillä uuden yritystoiminnan syntyminen on siellä usein vähäistä ja korvaavien yritysten syntyminen haastavaa. Yhdenkin yrityksen toiminnan päättyminen voi heikentää paikallista elinvoimaa, vähentää työpaikkoja ja kasvattaa kuntien työllisyyskustannuksia. Kasvukeskuksissa omistajanvaihdoksille ja uusille työmahdollisuuksille on enemmän vaihtoehtoja, mutta myös siellä työntekijöiden mahdollisuudet yritysten jatkajina tunnetaan heikosti.

Keskusteluissa pohdittiin myös sitä, tulisiko mahdollisten tukimuotojen tai käytäntöjen vaihdella alueellisten erityispiirteiden mukaan. Useimmat haastateltavat pitivät valtakunnallisesti yhtenäistä mallia alueellisesti vaihtelevia ratkaisuja hyväksyttävämpänä ja käytännössä selkeämpänä.

Kilpailun vääristymisen riski. Useat haastateltavat nostivat esiin huolen siitä, että kriisiyritysten pelastamiseen tähtäävät toimenpiteet saattavat vääristää markkinoiden toimintaa. Kysymystä pidettiin tärkeänä, sillä yritystukikeskustelussa on pitkään korostettu tarvetta turvata tasapuoliset kilpailuolosuhteet ja välttää yksittäisten yritysten perusteetonta suosimista. Tästä syystä mahdollisten uusien toimintamallien kilpailuvaikutuksia tulisi arvioida huolellisesti jo niiden suunnitteluvaiheessa.

Keskusteluissa tuotiin esiin myös näkökulmia, jotka saattavat lieventää tätä huolta. Mikäli tuki kohdistuu suoraan yksilöihin eikä yrityksiin, sen vaikutukset kilpailuun voivat poiketa perinteisistä yritystuista. Esimerkiksi työntekijälle maksettava ansiosidonnainen päiväraha kuuluu sosiaaliturvan piiriin eikä ole varsinaisesti yritykselle myönnettävää tukea. Vaikka yritys voisi hyötyä välillisesti esimerkiksi alentuneiden palkkakustannusten kautta, tuen ensisijainen kohde olisi työntekijä eikä yritys.

Lisäksi haastatteluissa todettiin, ettei Etelä-Euroopassa käytössä olevien vastaavien järjestelyjen ole nähty aiheuttavan merkittäviä ongelmia kilpailulainsäädännön näkökulmasta. Tästä huolimatta kilpailuvaikutusten arviointia pidettiin olennaisena osana mahdollisen suomalaisen mallin valmistelua.

Kokonaisuutena keskustelu kuvasti jännitettä kahden tavoitteen välillä. Yhtäältä halutaan turvata työpaikkoja ja yritystoiminnan jatkuvuutta, toisaalta varmistaa markkinoiden tasapuolinen toiminta ilman perusteettomia kilpailuetuja.

Kriisiyrityksen määrittely. Keskeinen haaste on määritellä, milloin yrityksellä on realistiset edellytykset jatkaa toimintaansa ja milloin vaikeudet ovat niin vakavia, ettei pelastamistoimille ole perusteita. Raja tilapäisten ongelmien ja pysyvien rakenteellisten haasteiden välillä on usein vaikea. Haastateltavat korostivat selkeiden, läpinäkyvien ja yhdenmukaisesti sovellettavien kriteerien tarvetta, jotta päätökset eivät jäisi liiaksi tapauskohtaisen harkinnan varaan. Mahdollisessa arviointikehikossa tulisi huomioida yrityksen liiketoiminnan kannattavuus, markkinanäkymät sekä realistiset mahdollisuudet toiminnan uudistamiseen ja jatkamiseen. Haastattelujen perusteella kriisiyrityksen täsmällinen määrittely näyttäytyykin keskeisenä edellytyksenä toimivan ja hyväksyttävän toimintamallin rakentamiselle.

Omistajuuteen liittyvä riskinotto. Haastatteluissa korostettiin, ettei toimintamalli saa irrottaa omistajuutta vastuusta ja riskinotosta. Yritystoimintaan sisältyy aina sekä onnistumisen mahdollisuus että epäonnistumisen riski, eikä tukijärjestelmien tulisi hämärtää tätä perustavanlaatuista yhteyttä.

Jos taloudellinen riski siirtyisi liiaksi yhteiskunnalle, yrittäjyyden kannustimet voisivat vääristyä. Siksi työntekijöistä omistajiksi siirtyvien tulisi osallistua yrityksen pelastamiseen myös omalla taloudellisella panoksellaan. Pelkän ansiosidonnaisen tuen ei katsottu riittävän, vaan sen rinnalla tulisi olla työntekijöiden oma taloudellinen sitoutuminen. Tällainen henkilökohtainen panostus nähtiin osoituksena aidosta uskosta yrityksen tulevaisuuteen sekä tekijänä, joka vahvistaa motivaatiota yritystoiminnan kehittämiseen.

Keskusteluissa keskeiseksi teemaksi nousi tasapainon löytäminen. Toimintamallin tulisi tarjota riittävästi turvaa, jotta työntekijät uskaltaisivat ryhtyä yrityksen jatkajiksi, mutta samalla sen tulisi säilyttää yrittäjyyden keskeiset periaatteet, joissa riski, vastuu ja mahdollinen tuotto kulkevat käsi kädessä. Juuri tämän tasapainon onnistunut toteuttaminen nähtiin ratkaisevana sen kannalta, edistääkö malli kestävää yrittäjyyttä vai heikentääkö se pitkän aikavälin kannustimia.

Nykyisen neljän kuukauden jakson tulkintahaasteet. Nykyinen neljän kuukauden yrittäjyysjakso perustuu pitkälti ajatukseen uuden yritystoiminnan alkuvaiheesta, jossa toiminta on vähäistä eikä tuota merkittäviä tuloja. Kriisiyrityksen jatkamisessa tilanne on toinen. Liiketoiminta, asiakkuudet ja kassavirta voivat olla jo olemassa. Siksi uuden yritystoiminnan lähtökohtiin perustuvat tulkinnat voivat olla ongelmallisia. Keskeiseksi kysymykseksi nousee, missä kulkee yritystoiminnan vakiinnuttamisen ja varsinaisen tulonhankinnan raja sekä kuka sen määrittelee.

Haastateltavat korostivatkin selkeiden ja ennakoitavien pelisääntöjen merkitystä. Ilman yhteistä tulkintalinjaa epävarmuus voi vähentää työntekijöiden halukkuutta ryhtyä yrityksen pelastamistoimiin tai johtaa tilanteisiin, joissa etuus menetetään, vaikka toiminnan jatkaminen olisi sekä työpaikkojen että yhteiskunnan näkökulmasta perusteltua.

Nykyomistajan rooli. Nykyisellä omistajalla on usein yrityksen kannalta tärkeää osaamista, verkostoja ja hiljaista tietoa, joita kannattaa hyödyntää toiminnan jatkuvuuden turvaamisessa. Samalla järjestelyjen tulee olla oikeudenmukaisia ja läpinäkyviä. Jos pelastaminen perustuu osittain julkiseen tukeen tai erityisjärjestelyihin, niiden ensisijaisena tarkoituksena ei tule olla nykyisen omistajan taloudellisen aseman vahvistaminen, vaan työpaikkojen ja elinkelpoisen liiketoiminnan säilyttäminen. Omistajan henkilökohtaisiin vastuisiin, kuten takauksiin tai lainoihin, voi silti liittyä tapauskohtaista kohtuullistamisen tarvetta osana kokonaisratkaisua.

Haastattelujen perusteella keskeiseksi kysymykseksi muodostui tasapainon löytäminen. Nykyisen omistajan osaamista ja kokemusta kannattaa hyödyntää yrityksen pelastamisessa, mutta samalla järjestelyjen tulee säilyttää uskottavuutensa ja yhteiskunnallinen hyväksyttävyytensä. Näin voidaan varmistaa, että ratkaisujen ensisijaisena tavoitteena on yritystoiminnan jatkuvuuden ja työpaikkojen turvaaminen.

Työttömyysetuuden jatkuvuus. Haastatteluissa pohdittiin myös, mitä tapahtuu, jos yrityksen pelastaminen ei onnistu. Yritystoimintaan liittyy aina epävarmuutta, eikä kaikkia lupaaviakaan hankkeita saada kannattaviksi. Siksi pelisäännöt tulisi määritellä etukäteen myös epäonnistumisten varalle. Keskusteluissa pohdittiin erityisesti, tulisiko työntekijöillä olla mahdollisuus palata työttömyysetuuden piiriin joustavasti, mikäli yritystoiminta päättyy tai ei kykene turvaamaan riittävää toimeentuloa. Tällaisen ratkaisun nähtiin madaltavan osallistumiskynnystä, sillä se vähentäisi pelastamistoimiin liittyvää henkilökohtaista taloudellista riskiä.

Samalla haastateltavat korostivat, ettei järjestelmän tulisi kannustaa kevyeen riskinottoon tai lyhytjänteisiin kokeiluihin ilman aitoa sitoutumista yrityksen kehittämiseen. Mikäli etuuksien piiriin olisi mahdollista palata täysin ilman ehtoja tai seuraamuksia, vaarana voisi olla, että yrittäjämäiseen toimintaan liittyvä vastuu ja harkinta heikkenisivät.

Keskusteluissa korostuikin tasapainon merkitys. Järjestelmän tulisi tarjota riittävä turvaverkko tilanteissa, joissa yrityksen pelastaminen ei onnistu, mutta samalla säilyttää kannustimet pitkäjänteiseen, vastuulliseen ja tavoitteelliseen toimintaan. Juuri tämän tasapainon nähtiin olevan keskeinen edellytys mallin toimivuudelle ja uskottavuudelle.

Yhteenveto

Haastatteluissa esiin nousseista haasteista huolimatta monet asiantuntijat pitivät yrityksen omia työntekijöitä kriisiyrityksen merkittävimpänä pelastusvoimana. Työntekijöillä on usein syvällinen ymmärrys yrityksen liiketoiminnasta, asiakkaista, prosesseista ja organisaatiokulttuurista. Lisäksi heillä on usein vahva henkilökohtainen intressi turvata työpaikkansa. Työntekijäomistajuus voi oikein toteutettuna vahvistaa sitoutumista ja suorituskykyä sekä yhdistää omistajuuteen kuuluvan vastuun, riskinoton ja pitkäjänteisen kehittämisen.

Työntekijäomistajuuden uskottavuus ei kuitenkaan voi perustua yksinomaan ulkopuoliseen tukeen. Työntekijöiden tulisi osallistua järjestelyyn myös omalla taloudellisella panoksellaan, esimerkiksi suorana sijoituksena tai omistuksen hankkimiseen liittyvän lainarahoituksen kautta. Joissakin haastatteluissa arvioitiin, että noin 10 000–20 000 euron henkilökohtainen panostus voisi usean työntekijän yhteisessä järjestelyssä muodostaa riittävän oman pääoman perustan. Lopullinen tarve riippuu kuitenkin yrityksen tilanteesta, toimialasta, velkarakenteesta ja osallistuvien työntekijöiden määrästä.

Merkittävä käytännön haaste on, ettei kaikilla työntekijöillä ole mahdollisuutta sijoittaa omia varojaan yrityksen pelastamiseen. Tämä voi vaikeuttaa riittävän vahvan omistuspohjan rakentamista ja heikentää järjestelyn uskottavuutta rahoittajien näkökulmasta. Siksi jatkoselvityksissä olisi tärkeää tarkastella rahoitus- ja lainajärjestelyjä, joiden avulla myös vähäisemmän varallisuuden omaavat työntekijät voisivat osallistua yrityksen omistukseen ja pelastamiseen.

Haastattelut

21.4.2026 Elina Pylkkänen, alivaltiosihteeri, työ- ja elinkeinoministeriö (TEM)
22.4.2026 Martti Kivioja, yrittäjyysvastaava, Tekniikan akateemiset (TEK).
24.4.2026 Ari Lahdenkauppi, johtaja, Suomen Taloushallintoliitto ry.
27.4.2026 Ari Piesala, toimitusjohtaja, Kehittämisyhtiö Karstulanseutu Oy.
27.4.2026 Mika Uusi-Pietilä, yrittäjä (Minutor Oy), Yrittäjäkassan hallituksen jäsen sekä TEKin yrittäjyysvaliokunnan puheenjohtaja.
28.4.2026 Merja Jokinen, kassanjohtaja, Yrittäjäkassa.
28.4.2026 Antti Vienola, talous- ja hallintopäällikkö, Yrittäjäkassa.
4.5.2026 Martin Paasi, kansanedustaja, Suomen eduskunta.
8.5.2026 Outi Mäki, kassanjohtaja, KOKO-kassa.
8.5.2026 Harri Jaskari, johtaja, Suomen Yrittäjät.
12.5.2026 Petri Rouvinen, tutkimusneuvonantaja, Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (ETLA).
18.6.2026 Mari Möttönen, toimitusjohtaja, Kainuun Yrittäjät.