Laurea-ammattikorkeakoulun Vauhtia innovaatioille – Vantaan innovaatiokiihdyttämö -hanke luo Vantaalle sopivia toimintamalleja innovaatiokiihdyttämöstä haastattelemalla alueen toimijoita, tekemällä vertaistutkimusta ja järjestämällä yhteiskehittämiseen perustuvia työpajoja. Mahdollinen innovaatiokiihdyttämö sijoittuisi osaksi Business Vantaa Hubia Tikkurilan Osaamiskampuksen tiloihin. Hanke toteutetaan vuosina 2024–2026, ja sen tavoitteena on luoda uusia yhteistyömuotoja yritysten, oppilaitosten ja julkishallinnon välille.
MrMachyH / Adobe Stock (Laurean Education-lisenssi)
Haastattelemalla ja vertailemalla alkuun
Vauhtia innovaatioille – Vantaan innovaatiokiihdyttämö -hanke aloitti viime syksynä rahoituspäätöksen saatuaan selvittämään vantaalaisten toimijoiden – yritysedustajien, koulutusorganisaatioiden ja julkishallinnon – nykyistä innovaatiotoimintaa ja mahdollisen innovaatiokiihdyttämön toimintaan liittyviä toiveita ja odotuksia. Selvitystyötä tehdään haastattelemalla yritysten edustajia ja yhteistyökumppaneita sekä vertailemalla Suomessa ja ulkomailla toimivia innovaatiotoimintaa kehittäviä yhteisöjä. Kerätyn tiedon pohjalta Laurea kehittää kolme toimintamalliehdotusta innovaatiokiihdyttämön toteutukselle. Vantaan innovaatiokiihdyttämön suunnittelu perustuu Uudenmaan alueelliseen innovaatiostrategiaan, jolla halutaan edistää maakunnan kestävää kasvua. Hankkeella halutaan löytää toimivia keinoja tukea pk-yritysten kykyä ja osaamista kehittää innovaatiota, löytää yhteistyökumppaneita Suomesta ja ulkomailta, saada tietoa rahoitusmuodoista ja piristää oppilaitosyhteistyötä. Hanke rahoitetaan Euroopan aluekehitysrahaston tuella.
Innovaatiokiihdyttämön on määrä sijoittua osaksi Osaamiskampuksen tarjoamia Business Vantaa Hub-toimintoja. Hankkeessa tekeillä olevien kolmen toimintamalliehdotuksen toiminta suunnitellaan Vantaan alueen innovaatiotoiminnan vauhdittamiseksi, vantaalaisten yritysten TKI-toiminnan vahvistamiseksi ja oppilaitosyhteistyön kasvattamiseksi.
Innovaatiotoiminnan tuulahduksia Saksasta
Olemassa olevaan innovaatiotoimintaan tutustutaan Suomessa ja ulkomailla. Hankkeen asiantuntijat vierailivat saksalaisen ammattikorkeakoulun TH Kölnin Gummersbachin kampuksella toimivassa alueen innovaatiotoimintaa edistävässä keskuksessa. TH Kölnin innovaatiokeskus Gummersbachissa valikoitui verrokkikohteeksi ammattikorkeakoulun kanssa tehtävän PIONEER-yhteistyön vuoksi ja yhteisöstä saadulla vinkillä. Innovaatiokeskus toimii erityisesti tietojenkäsittelytieteen ja tekniikan aloilla. Kampuksella sijaitseva Informatik und Ingenieurwissenschaften -tiedekunta tarjoaa innovatiivisia opetus- ja oppimismenetelmiä, kuten projektipohjaista, sovelluskeskeistä ja tutkimuslähtöistä oppimista ja se on kiinteässä yhteistyössä Innovation House-keskuksen kanssa.
Kuusi vuotta toimineella Innovation Hub-hankkeella on hyvät ja toimivat tilat Gummersbachin rautatieaseman vieressä. Kuva: Mira Rajalakso
Lisäksi Gummersbachin kampuksella toimii Innovation Hub Bergisches RheinLand, joka on perustettu tukemaan alueen yrityksiä digitaalisen transformaation ja teollisuus 4.0:n haasteissa. Sen toiminta rahoitetaan Europan aluekehitysrahaston tukemalla hankkeella, joka mahdollistaa innovatiivisten projektien kehittämisen yhteistyössä paikallisten yritysten kanssa, tarjoten tiloja kuten IT-laboratorioita ja mallitehtaita Steinmüller-alueella Gummersbachissa.
Gummersbachin alue on tunnettu konepajateollisuuteen keskittyneistä perheyrityksistä, jotka ovat luoneet verkoston lähes 150 vuoden ajan. Innovation Hub-hanke on toiminut kuusi vuotta EAKR-rahoituksen avulla. Sen toiminnassa on mukana lähes 50 alueen yritystä.
Innovatio Hubin säännöt tukevat kekseliäisyyttä, epäonnistumista pelotta, ilmaisullisuutta ja tuttavallisuutta kanssakäymisessä. Kuva: Mira Rajalakso
Gummersbachissa toteutettavassa innovaatiotoiminnassa on kolme pilaria ja neljä läpileikkaavaa teemaa. Kolme pilaria ovat projektit, workshop ja koulutus sekä verkostoituminen. Pilarit ovat valikoituneet käytännön työn tuoman kokemuksen kautta. Jokaisella pilarilla on horisontaalinen teema, jotka on sidottava opintoihin ja opiskeluihin. Horisontaaliset teemat ovat Smart Automation (älyautomaatio), Data Driven Sustainable Manufacturing (dataperusteinen kestävä teollisuus), Coding Culture (koodaus), Human and Technology (ihminen ja teknologia). Tässä hankkeen alkuvaiheessa asiantuntijoiden näkemyksen mukaan tämä malli voisi olla yhden toimintamallin sisältö oppilaitosyhteistyössä.
Monipuolista klubitoimintaa yritysten tueksi
Gummersbachin alueella toimiva innovaatioekosysteemi toimii Innovation Hubin pyörittämän Club-toiminnan avulla. Ekosysteemi muodostuu alueen yrityksistä, kaupungin edustajista, kauppakamarista, kolmesta paikallisesta pankista ja ammattikorkeakoulu TH Kölnin opiskelijoista. EU-rahoituksen turvin Club-toiminnan jäsenmaksu pysyy toistaiseksi maltillisena. Jäsenenä yritykset voivat käyttää innovaatiokeskittymän tiloja, osallistua keskusteluihin ja verkostoitumistapahtumiin sekä tarjota projekteja opiskelijoille. Yritykset voivat myös ketterästi kokeilla palveluita ja testata protoja TH Kölnin lab-tiloissa.
Innovaatiokeskittymän tiloissa on kaksi kokoushuonetta, jotka on sisustettu vauhdittamaan kekseliäisyyttä. Toinen huoneista on sisustettu majakkahuoneeksi ja toinen kartanon sikarihuoneeksi. Tilat on suunnitellut innovatiivisiin tilaratkaisuihin perehtynyt tilasuunnittelija.
Verkostoitumisen, työpajojen ja ajankohtaisiin aiheisiin tilattujen puhujaluentojen lisäksi klubitoiminnassa yrityksiä kiinnostavat rahoitukseen liittyvät aiheet ja osaajien rekrytointi. Meillä oli mahdollisuus tavata ja keskustella yhden klubin jäsenen, konepajayrittäjän, kanssa. Hänen mukaansa yhteinen tila ja kampuksen läheisyys on merkityksellistä toiminnan onnistumisen kannalta. Hän mainitsi varsinkin round table-keskustelut ja verkostoitumiset eri osaajien kanssa hyödyllisiksi. Hänellä oli myös hyvää ja arvokasta kokemusta opiskelijoiden kanssa tehdyistä projekteista.
Innovatiivisuutta uskotaan lisättävän huoneratkaisulla, kun kokoontujat pääsevät irrottautumaan työympäristöstään erilaiseen ympäristöön. Innovation Housen tarjoama majakkahuone on yksi tapa saada ideat lentämään. Kuva: Terhi Kärpänen
Analyysit esitellään webinaarissa
Vauhtia innovaatioille – Vantaan innovaatiokiihdyttämö-hankkeessa on tehty innovaatiotoimintaan liittyvää tutkimusta laajalti. Asiantuntijat ovat vierailleet ja tutustuneet syksyn ja talven aikana Gummersbachin lisäksi Suomessa toimiviin innovaatiokeskittymiin kuten Robocoast EDIH, Business Mill, Tamlink Oy, Metropolia Ammattikorkeakoulun Garage-toiminnot, XAMK:n innovaatiohankkeisiin, Aalto-yliopisto innovaatiopalveluihin ja Oulun innovaatioallianssiin. Tutustumisten ja haastattelujen pohjalta on analysoitu erilaisia toimintamalleja ja niiden soveltuvuutta Vantaalle. Innovaatiokiihdyttämön toimintaa kartoittavia haastatteluja on tehty laajalti Vantaan alueiden toimijoiden kesken. Työ on vasta alussa. Vertaistutkimusta jatketaan hanketyön edetessä.
Hankkeen haastatteluista ja ensimmäisistä vertaistutkimuksista tehdyt analyysit esitellään webinaarissa 5.5.2025 klo 14–15.
Ilmoittaudu webinaariin mukaan 2.5.2025 mennessä: https://elomake.laurea.fi/lomakkeet/22813/lomake.html