Opintopsykologi kierrättää: Paniikki!

Näkökenttä kapenee, huimaa, pala nousee kurkkuun, henki ei kulje, rintakehää painaa, syke nousee, hikoiluttaa, kädet tärisevät – ja tämä on vasta alkua, siitä olen valitettavan varma. Monella Laurean opiskelijalla on kokemuksia paniikkikohtauksen katastrofitunnelmista, joissa huoli- ja pelkoajatukset sekä fysiologiset reaktiot muodostavat alati voimistuvan maailmanlopun valssin. Tämän seurauksena pahimmaksi peloksi voi jatkossa jäädä odottamaton tanssiinkutsu, josta ei voi kieltäytyä.   

kuvituskuva.
Kuva: Magnific. Free licence.

Paniikkikohtaukset ovat fyysisesti vaarattomia, vaikka ne kokemuksellisesti tuntuvat juuri päinvastaiselta. Kuolemanpelko, epätodellisuus ja ”hulluksi” tulemisen kauhu voivat sulkea kokijan sisäänsä – ja kaikki voi iskeä yllättäen kuin salama kirkkaalta taivaalta. Paniikkikohtaus on äärettömän epämiellyttävä kokemus. Se voi jättää pelon kohtauksen uusiutumisesta. Jos kohtaukset ovat toistuvia ja niihin liittyy huolta uusiutumisesta tai välttelykäyttäytymistä, voidaan puhua paniikkihäiriöstä.

Vierivä kivi

Paniikki on myös itseänsä ruokkiva kehä. Jokin poikkeuksellinen kehollinen tuntemus vangitsee huomiomme. Ihminen ryhtyy tarkkailemaan fyysisiä oireitaan, tuntemuksia ja muutoksia. Huomion kiinnittyminen tiheämpiin sydämen lyönteihin voi helposti muuttua raskaammaksi käyneen hengityksen tarkkailuksi. Vaaran tunne ja uhattuna olemisen kokemus assosioituu keholliseen kiihtymiseen. Samalla huoli toimii fysiologisen virittyneisyyden polttoaineena, jolloin mukaan tulevat usein myös katastrofiajatukset (Clark 1986).   

Mindfulness – henkinen, rauhallinen ja hyväksyvä tietoisuus itsestä voi toki rauhoittaa ihmistä paniikin alkutahdeissa, mutta maalta on helppo huutaa, kun merellä tuulee. Joskus paniikkihäiriön hoidossa harjoitellaan altistamaan itseä sellaisille kehollisille tuntemuksille, joita pelkää. Tällaisella iteroseptiivisellä altistamisella yritetään rikkoa kehollisten tuntemusten ja katastrofiajatusten yhteys. Myös kognitiivinen käyttäytymisterapia auttaa.    

Kirjoittajan mielestä asiat kannattaa pitää mahdollisimman yksinkertaisina, ainakin silloin, kun tosi on kyseessä. Fokus ulos itsestä. Sisäänpäin kääntynyt fokus voi helposti kääntyä uhkakuvia metsästäväksi maailmalopun tunnelmaksi ja sisäisiä tuntemuksia tarkkailevaksi ”hermoheikiksi”, jolla on sormi jo valmiina paniikkinappulan päällä. Paniikkikohtaus voi iskeä ”tyhjästä”, mutta monesti mukana on jonkinlainen sosiaalinen ulottuvuus.  

Omakohtainen ”sotatarina”

Vuonna 2011 kirjani Minustako yrittäjä tuli ulos ja osana kirjan ”rummuttamista” pääsin vieraaksi Ylen Aamu-TV:n suoraan lähetykseen. Olin ollut kerran aikaisemmin vieraana televisiossa, live-lähetyksessä, ja se oli mennyt hyvin, mutta tästä kokemuksesta ei tuntunut olevan mitään apua. Jännitti todella paljon. Tunnelma lähetyksessä oli surullinen ja vakava: ennen minua haastateltavana oli ulkoministeri Alexander Stubb, joka kommentoi suomalaisen rauhanturvaajan menehtymistä Afganistanissa.

Huomioni kiinnittyi katosta roikkuviin suuriin spottivaloihin, jotka olivat kirkkaat ja voimakkaat. Aloin pohtia, kuinka paljon ne mahtoivat tuottaa lämpöä. Hikoilen helposti jännittäessäni ja tunsin kainaloiden olevan jo siinä vaiheessa kosteat – samalla kaikenlaiset epätarkoituksenmukaiset ajatukset alkoivat ryömiä mieleeni kuin liskojen vuosikokoukseen. Ajatuskuplassa: ”Jos spottivalot ovat todella kuumat, hikoilenko pikkutakin läpi niin, että se näkyy katsojille?” Kierrokset nousivat kuplivassa ajatuskuplassa: ”Näytänkö kiiltävältä ja limaiselta paistetulta porsaalta, joka sekoilee sanoissa?” Nyt jo ansassa ajatuskuplan sisällä: ”Omppu suuhun vain ja kotikatsomoissa TV-ruutu muuttuu uunin lasiksi…”

Tilanne ei ollut hyvä. Paniikin alkutahdit valtasivat alaa. Tein kuitenkin intuitiivisen päätöksen hakeutua toisten seuraan ja jutella koko ajan. Ajatuksella, että jatkan sitten ikään kuin samaa juttua vuorollani toimittajan kanssa. Syteen tai saveen, suuntaudun muihin. Maskeerauksessa juttelin maskeeraajan kanssa hänen työstään. Tuottajien ja muiden lähetyksen kulisseissa pyörivien työntekijöiden kanssa juttelin epäinhimillisistä aamuheräämisistä ja hauskoista sattumuksista. Toimittaja oli vain jonon jatkeena. Keskityin häneen – en kameraan, enkä itseeni. Haastattelu meni hyvin ja yhdessä vaiheessa kesken lähetystä huomasin, kuin varkain, etten hikoillut lainkaan. Huomio itsen ulkopuolelle oli ratkaisu – vaikka se löytyi sattumalta.

Painajaisskenaario esiintymisessä

Mitä olisi voinut tapahtua, jos olisin yrittänyt ”ratkaista” alkavan ahdistusvyöryn puhtaasti ajattelemalla. David M. Clarkin ja Adrian Wellsin (1995) sosiaalisen ahdistuneisuuden malli kuvaa itseen kohdistuvaa tarkkaavaisuutta sekä siitä muodostuvaa itseänsä ruokkivaa kehää esiintymistilanteessa.

Esiintyjän huomio alkaa kääntymään sisäänpäin. Aluksi vaikka omaan ääneen, joka tuntuu jotenkin vieraalta. Samalla huomiota kiinnittyy omiin fyysisiin tuntemuksiin. Sitten mieleen nousee ajatus, miltä tämä mahtaa näyttää toisten silmin. Samalla omat tuntemukset käyvätkin kiistämättömästä todisteesta siitä, että jännitys näkyy myös muille – ja kierrokset kehossa kasvavat. Tämän seurauksena omasta puheesta katoaa helposti punainen lanka. Ajatuskuplassa: ”Mitä olinkaan sanomassa?” Nyt jo surrealistisessa mielenmaisemassa: ”Miksi olinkaan tullut tänne…” Samalla yleisön huomio käy päälle kuin hyökyaalto.     

Saman suuntaisia tuloksia on saatu myös toisista tutkimuksista. Sosiaalisesti ahdistuneiden ihmisten puhetilaisuuksia tutkittaessa juuri itseen kohdistuva tarkkaavaisuus kasvatti sekä ennakoitua ahdistusta että käsitystä omasta ahdistuneesta olemuksesta toisten silmin katsottuna (Woody 1996).  

Urheilupsykologiassa otteen herpaantumiseen viitataan usein ”kuristumisena” (”choking”). Tällaisessa tilanteessa urheilija ei saa kisatilanteessa edes alkeellisen tason suoritusta itsestään irti, koska on mennyt kansankielellä lukkoon. Tällaisen kuristumisen tilan voi ajatella vastaavan pitkälti paniikkikohtausta, vaikka ne eivät ole synonyymejä. Molemmissa ilmiöissä, yhdistävinä tekijöinä, tarkkaavaisuus ja itsesäätely pettävät tärkeässä paikassa.

”Kuristumisessa” lihasmuistin ja automaation tasoilla kyse voi olla huomion siirtymisestä liikeratoihin, jotka normaalisti toteutuvat ajattelematta. Lopputuloksena voi olla sulavuuden katoaminen, jolloin liikkeestä tulee kuin hätäisesti yhteen hitsattujen metallipalojen yhdistelmä. Esimerkiksi koripalloheitossa käden kulmiin keskittyminen voi tuottaa tällaista mekaanista jäykkyyttä sen sijaan, että ajattelisi vaikkapa lähettävänsä suoran heiton kuvitteellisen vuoren yli. Fokuksen pitäminen itsen ulkopuolella voi auttaa terävyyden ja rentouden yhdistämisessä, mitä teknisesti hyvä heitto edellyttää. Vastaavasti ”kuristumisessa” ahdistuksen käsittely tai ”sitominen” pettää, jolloin esimerkiksi epäonnistumisen pelko voi vallata mielen, ja samalla tarkkaavaisuus herpaantuu ja ajautuu sellaiseen, mihin sen ei pitäisi kohdentua (Beilock & Carr 2001).

Ahdistuksen aktiivinen käsittely voi olla virhe, joka johtaa lamaantumiseen (”paralysis by analysis”). Poissulkeminen on parempi ratkaisu. Esimerkiksi koripallon vapaaheitoissa pakko-heittää-sisään-ajatus saa ihmisen alitajuisesti varautumaan ohiheiton kanssa elämiseen. Samalla tarkkaavaisuuden tulisi olla prosessissa ei lopputuloksessa. Ei käden kulmissa, vaan automatisoituneessa valmistautumisrituaalissa, esimerkiksi parissa pompussa, niiauksessa ja katseen koriraudassa pitämisessä, jotka tuottavat samat ajatukset ja auttavat vakioisen lihasmuistin aktivoitumisessa. Nämä periaatteet sopivat myös paniikkimaisemaan.      

Mitä on tehtävissä?

Paniikkikohtaus voi toisaalta iskeä yllättäen, mutta toisaalta se voi olla yleisen ahdistuneisuuden päätepysäkki. Keskeistä on pyrkimys laskea yleistä ahdistuneisuuden tasoa sekä ne toimet, joihin kannattaa turvautua, kun tuntee paniikkikohtauksen alkavan. Tarkastellaan ensin yleistä ahdistustasoa.

Ahdistuksesta ei koskaan pääse kokonaan eroon, eikä se olisi edes tarkoituksenmukaista, sillä ahdistus on ollut meille elintärkeä varoitussignaali eloonjäämisen kannalta. Nykyihmisellä tosin ahdistus ei yleensä liity hengenvaaraan, vaan aktivoituu paljon vähemmästä. Voimme vaikuttaa ahdistukseen neljän eri säätöpiirin kautta.

Psyykkinen säätöpiiri viittaa ajattelun voimaan. Usein pienikin ajattelutavan muutos voi helpottaa ratkaisevasti – vaikkapa ajatus, ettei paniikkihäiriö ole vaarallinen, vaikka siltä tuntuisi. Tämä toimii hyvin päivällä, mutta yöllä pelkkä ajattelun voima voi avata uusia matopurkkeja. Sosiaalinen säätöpiiri viittaa murheiden jakamiseen ja toisten seuraan paniikin lievittäjänä, mikä toimi omalla kohdallani. Fyysinen säätöpiiri viittaa siihen, kuinka paljon ihminen voi esimerkiksi urheilun ja oman kehonsa kautta käsitellä ”ahdistustasettaan”, jolloin esimerkiksi psyykkinen kuorma kevenee. Symbolinen tai taiteellinen säätöpiiri viittaa luovan itseilmaisukanavan löytämiseen. Ahdistuksen kanavoiminen taiteelliseen ja ainutkertaiseen ilmaisuun voi muuttaa ongelman mahdollisuudeksi.

Ihmiset yrittävät usein ratkaista paniikkia väärillä työkaluilla. Maadoittaminen auttaa, kun paniikki iskee. Keskeistä on löytää itselle toimivimmat maadoittamisen tai maadoittumisen keinot. Avain on saada fokus itsen ulkopuolelle, ohjata huomio ympäröivään maailmaan, tavalla taikka toisella.

Sosiaalisuuden ohella klassisia keinoja ovat muun muassa erilaisten värien nimeäminen ympäristöstä. Aistien kautta tulevaan informaatioon keskittyminen auttaa laajemminkin: mm. kuuleminen ja tuoksut ohjaavat fokusta myös itsen ulkopuolelle. Liikkuminen auttaa myös: aivomme toimivat monesti parhaiten, kun olemme liikkeessä. Sormien yhteen puristelu voi auttaa yhtä, kun taas toiselle tutun laulun hyräily voi toimia kierrosten laskijana. Mikä tahansa, mikä toimii, ja auttaa pysymään tilanteessa.

Paniikin pelkäämiseen ja välttelykäyttäytymiseen ei pidä alistua. Tämä voi vaatia itseen kohdistuvaa päättäväisyyttä. Hetkessä pysymistä, jolloin mieleen jää kokonainen kokemus: myrskypilvet tulevat, mutta ne myös menevät. Myrskypilviä ei pidä pelätä, ne kuuluvat elämään. Niiden välissä pitää elää.   

Tämä artikkeli on osa Opintopsykologi kierrättää –juttusarjaa, jossa opintopsykologi Manne Pyykkö kirjoittaa asiakastyössä esille nousseista teemoista. Ajatuksella, että yksilötapaamisissa toistuneet teemat voivat puhutella laurealaisia laajemminkin.

Lähteet

URN: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20261119146339

henkilökuva.

Manne Pyykkö

opintopsykologi

manne.pyykko(at)laurea.fi