Korkeakoulun tehokkuus on lisääntynyt merkittävästi siitä lähtien, kun viime vuosikymmenellä ja pian vuosikymmen sitten siirryttiin kokonaan tuloksellisuuteen perustuvaan rahoitusmalliin. Korkeakoulut kilpailevat keskenään rahoituksesta toisiaan vastaan, jolloin tehdyt suoritteet verrattuna muiden suoritteisiin määrittävät korkeakoulun rahoituksen. Vuodesta 2021 lähtien ammattikorkeakoulujen rahoitusmalli on ollut seuraavanlainen (ks. Kuvio 1).
Kuvio 1. Ammattikorkeakoulujen rahoitusmalli (OKM 2019)
Rahoitusmallissa koulutuksen osuus on 76 %, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan osuus 19 % sekä ns. strategiarahoitus (5 %), jonka jakautumisesta päättää Opetus- ja kulttuuriministeriö. Koulutuksen rahoitusosuus jakautuu viiden mittarin kesken, joista merkitykseltään suurin on suoritetut ammattikorkeakoulututkinnot (56 %). Suoritetut ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot (6 % rahoitusosuus) tulkitaan rahoitusmallissa osaksi tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan rahoitusta. Rahoitusmallilla on ollut merkittävä ohjausvaikutus korkeakoulujen toimintaan ja sitä sillä on luonnollisesti myös tavoiteltu. Rahoitusmallin voi siten ajatella toimineen kuin oli tarkoitettu, sillä ammattikorkeakoulujen määrälliset tulokset ovat parantuneet.
Ammattikorkeakouluissa suoritettujen tutkintojen määrä on noussut merkittävästi kymmenessä vuodessa, jota tarkastelin suhteessa henkilöstömäärän kehitykseen blogikirjoituksessa viime keväänä (Miten ammattikorkeakouluissa suoritettujen tutkintojen määrän ja henkilöstömäärän päinvastainen kehitys on mahdollista?; 22.3.2022). Yhteensä vuosikymmenessä suoritettujen ammattikorkeakoulututkintojen ja ylempien ammattikorkeakoulututkintojen määrän kasvu on 6.408 tutkintoa. Tämä tarkoittaa peräti 29,3 % kasvua suoritettujen ylempien ammattikorkeakoulututkintojen ja ammattikorkeakoulututkintojen määrässä vuodesta 2010 vuoteen 2020 mennessä. Jälkimmäisten määrä on kasvanut kymmenessä vuodessa 18,4 %. Samojen kymmenen vuoden aikana ammattikorkeakoulujen henkilötyövuosien määrä on laskenut 11.244,1 henkilötyövuodesta 9.756,1 henkilötyövuoteen eli 13,2 prosentilla. Joku voisi ajatella, että tämä on aivan käsittämätön tehokkuuden lisäys ja niin kai se myös on. On selvää, että opetuksen ja ohjauksen määrää on jouduttu vähentämään eli pelkästä digitalisaation ja automatisaation mahdollistamasta tuottavuuden parantamisesta ei ole kyse. Henkilötyövuosien määrän lasku ja suoritettujen tutkintojen määrän nousu ovat niin suuria, että se on väistämättä vähentänyt myös vaihtoehtoisen opintotarjonnan laajuutta eli seurauksensa sillä on siten ollut myös tutkintoon johtavan koulutuksen opetukseen ja sen sisältöihin.
Olen esittänyt kysymyksen aiemminkin korkeakoulun tehokkuuden kestävyydestä ja ehkä se pitäisi todellakin esittää yhteiskunnassa huomattavasti useammin ja voimakkaammin. Vaikka rahoituksen voimakas lasku ja tulosvaateiden kiristyminen pakottavat myös osaltaan luovuuteen ja toiminnan tehostamiseen, voi esittää kysymyksen, kuinka pitkään tulokset olisivat kaikilta osin kestävällä pohjalla jatkuvan tehostamisen kautta? Kuinka paljon on mahdollista ja järkevää tehostaa toimintaa eli missä kulkee raja, jossa se kääntyy itseään vastaan ja luovuus loppuu? (Blogikirjoitus Tehokkuuden ja luovuuden tasapaino korkeakoulun johtamisessa, 6.4.2021)
Millaisia vaihtoehtoja korkeakoululla siis on? Rahoitusmallin lähtökohdista vaihtoehto on lähinnä kilpailla muiden korkeakoulujen kanssa, sillä ammattikorkeakoulun on saatava parempia mittarituloksia joka vuosi, sillä sen saama valtionrahoitus laskee, jos tulokset pysyisivät ennallaan ja muilla ammattikorkeakouluilla ne nousisivat. Ammattikorkeakoulu on näin pakotettu jatkuvaan toiminnan tehostamiseen ja suoritteiden lisäämiseen. Korkeakoululla on toki ammattikorkeakoululain (5 §) mukaisesti oikeus harjoittaa perustehtävien toteuttamista tukevaa liiketoimintaa ja hankkia näin muutakin kuin valtionrahoitusta, mutta käytännössä mittaluokka on sellainen, että se ei riitä varsinaiseksi ratkaisuksi tutkintohintojen laskuun. Vaikka moniin yhteiskunnan haasteisiin vastaus on ammattikorkeakoulut ja niiden toiminta, edellä mainittua ongelmaa ne eivät voi yksin korjata vaan tarvitaan yhteiskunnan väliintuloa.
Ammattikorkeakoulujen Rehtorineuvosto Arene ry on pitkään ollut huolissaan ammattikorkeakoulujen tutkintojen hinnan voimakkaasta laskusta, joka on seurausta edellä mainitusta rahoitusmallista ja korkeakoulujen keskinäisestä kilpailusta. Arenen eduskuntavaalitavoitteissa (2023) muistutetaan, että tehokkuudellakin on rajansa. Ammattikorkeakoulujen perusrahoituksesta on leikattu lähes kolmannes 2010-luvun aikana, sekä suorina budjettileikkauksina että indeksijäädytyksillä. Ilman 2010-luvun rahoitusleikkauksia ja indeksijäädytyksiä ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen taso olisi nykyistä noin 150 miljoonaa euroa suurempi. Tutkinto tuotetaan ammattikorkeakouluissa nyt kolmannesta pienemmällä hinnalla kuin se tuotettiin kymmenen vuotta sitten. Ammattikorkeakoulujen rahoitus onkin jäänyt raskaasti jälkeen muiden koulutusasteiden rahoituksesta.
Aloitin tämän blogikirjoituksen kysymyksellä uskommeko, että korkeakoulun tehokkuudella ei ole ylärajaa? Arenen tapaan uskon, että yläraja on ja se on jo saavutettu. Siihen meidän tulisi yhteiskunnassa jo laajasti havahtua ja puuttua.
Lähteet:
