Tuijotan merkityksellisen harrastamisen kehää, joka heijastuu seinälle NuoRTO:n lähitapaamisessa Tikkurilassa. Alakulmassa on viittaus Decin & Ryanin vuoden 2000 artikkeliin itsemääräämisteoriasta. Kuvion ytimessä ovat sanat minä osaan, minä kelpaan ja minä valitsen, joista rakentuu harrastuksen merkityksellisyys. Jään pohtimaan kuin kehää kiertävä juoksija, milloin voin sanoa osaavani, kenelle kelpaan ja mitä voin valita?

Kuva 1: Merkityksellisen harrastamisen viitekehys

Positiivinen toimintaympäristö ja ryhmän kannustava ilmapiiri tekevät harrastamisesta merkityksellistä.  Ne mahdollistavat taitojen harjoittelun ja kehittymisen niin yksin kuin yhdessä muiden kanssa. Lapsen harrastuksen alkukipinänä on usein halu oppia ja osata, mutta rinnalle tarvitaan myös ulkopuolista kannustusta ja rohkaisua. Osaamisen tarve linkittyy hallinnan ja vaikuttamisen kokemukseen. Yksilö kokee, että hänellä osaamista, taitoja ja voimavaroja toimintaan, jossa uudet ja haastavat asiat konkretisoituvat. Turvallisessa ympäristössä hänellä on uskoa itseensä, mahdollisuuksia käyttää ja kehittää taitojaan ja osaamistaan. (Määttä ym. 2023, 311.)

Iso osa onnistuneesta yrityksestä ja suorituksesta tulee uskosta omaan itseen. Ympäristö ja palaute luovat tilan, jossa rohjetaan ylittää itsensä tai jättää yrittämättä. Kun ohjaaja aidosti haluaa ja osaa kohdata jokaisen lapsen ja nuoren yhtä arvokkaana taustasta, osaamisesta tai kiinnostuksesta riippumatta, luodaan pohjaa turvalliselle ja kaikkia huomioivalle harrastusilmapiirille. On kyse sensitiivisestä kohtaamisesta, joka on ohjausosaamisen kulmakiviä. Tällöin lapsille ja nuorille avautuu mahdollisuus harrastaa turvallisessa, innostavassa ja kannustavassa ympäristössä. (Anttila 2024, 27.)

Osaamisen kehittyminen alkaa innostuksesta ja syvenee itsereflektioon

”Mun mielestä omatoiminen harjoittelu on hauskaa ja harjoittelen normaalistikin omalla ajalla paljon. Kannustan muitakin harjoittelemaan omalla ajalla, koska se on sanoinkuvailematon fiilis, kun oppii jotain uutta. Kaikki ei aina onnistu ekalla yrityksellä  eikä mene ns. ykkösellä sisään, mutta kun sitä asiaa jaksaa tehdä niin kyllä se siitä alkaa sujumaan. ”

(14-vuotias jalkapalloilija )

Kuten nuori jalkapalloilija kuvaa, osaaminen ja taidon oppiminen on tunne ja uskoa siihen, että minä olen opin. Tämä pätee sekä  sosiaalisiin että motorisiin taitoihin. Hallitessani taidon, uskallan käyttää sitä autopilotilla, joka tarjoaa tilan flow- tunteelle. Tätä voi kuvata virtauksena, kun asiat vain etenevät, osaaminen ja taidon hallitseminen nousevat seuraavaan potenssiin. Hyvän olon tunne konkretisoituu sekä fyysisenä suorituksena että psyykkisesti omassa mielessä. Aika ja paikka kadottavat merkityksensä ja asiat loksahtelevat paikoilleen kuin palapelin palaset, mihin Laitinen (2021) viittaa teoksessaan.  Hän avaa flow- teorian isän Mihàly Csìkszentmihàlyin ajatusta, että jokin asia kiinnostaa niin paljon, jolloin kiinnostavan asian tekeminen vie kaiken huomion. Tällöin ulkopuolisen maailman tapahtumat ovat toissijaisia. (Laitinen 2021, 39)

Toisaalta taidon hallitseminen on kaksiteräinen miekka. Emme enää kiinnitä huomiota jo hallitsemiimme taitoihin. Tällöin emme näe ja anna mahdollisuutta taitojen kehittymiselle ja harjaantumiselle. Hallitessani taidon saatan tiedostamatta toistaa niin sanottua väärää mallia. Itsereflektiolle on hyvä antaa tilaa ja pysähtyä jäsentämään tapahtunutta. Mitä minä jo osaan? Miten voisin nousta seuralle tasolle? Olenko kenties omaksunut vahingollisen/ vääränlaisen tavan toimia? Voisiko saman jo hallitsemani asian tehdä toisella tavoin tai uudella näkökulmalla?

Kokemus kelpaamisesta rakentaa yhteisöllisyyttä

”Musta tuntuu, et joukkueemme on hyvin monipuolinen ja yhtenäinen. Tuemme toisiamme niin kentällä kuin normielämässäkin. Jokainen meistä haluaa antaa kaikkensa tälle joukkueelle ja kehittyä pelaajana, mikä edistää joukkuettamme. Meillä on aina kivaa päivästä riippumatta.”

(12-vuotias jalkapalloilija)

Tämä tosielämän esimerkki havainnollistaa, kuinka tärkeää on kokemus kelpaamisesta itselleni ja muille omana itsenään. Saan olla osallinen keskeneräisenäkin ja kasvaa yhdessä muiden kanssa. Minun ei tarvitse olla enempää tai vähempää kuin olen. Se ei tarkoita, etten olisi valmis kehittymään tai muuttamaan käyttäytymistäni. Olemme yhdessä oppimassa ja rakentamassa yhteistä ymmärrystä, jolle meidän harrastusryhmämme yhteishenki pohjautuu. Tätä näkemystä tukevat myös Kalliomeri, Valkama ja Weckström (2025) julkaisussa, Lasten ja nuorten kokemuksia harrastamisen merkityksistä ja harrastamiseen liittyvistä haasteista. Kirjoittajien mukaan harrastukset tarjoavat lapsille ja nuorille mahdollisuuden kokea merkityksellisyyttä ryhmän jäsenenä. Kokemus siitä, että kelpaan, olen tärkeä osa ryhmääni ja minulla sekä omalla toiminnallani on merkitystä, vahvistaa kuulumisen tunnetta ja osallisuutta. (Kalliomeri, Valkama & Weckström 2025, 10–13.) Se, että kelpaa omana itsenä ei oikeuta huonoon käytökseen ja muiden epäoikeudenmukaiseen kohteluun missään tilanteessa. Olemme kaikki yhtä tärkeitä ja jokaisen olemassaololla sekä osallisuudella on merkitystä moninaisessa harrastusryhmässä.

Tiedostettaessa jokaisen osallisuus, tulee toisen tukemisen mahdollistamisesta osa harrastusarkea. Tunnistamme omat vahvuutemme ja olemme osa yhtenäisempää ryhmää. Tunne siitä, että kelpaan, vahvistaa itsetuntoa sekä positiivista minäkuvaa. Ymmärrys lisääntyy ja tavat toteuttaa asioita monipuolistuvat, kun harrastajat pääsevät harjoittelemaan toisen asemaan asettumista. He saavat uudenlaisia kokemuksia ja laajentavat näkökulmaansa. Kun minä, sinä ja hän kelpaa oman erityisenä itsenään, ei kiusaamiselle jää enää tilaa ja yhteisöllisyys harrastajien kesken lujittuu. Syrjimättömyyden ja yhdenvertaisuuden kokemus syntyykin yksittäisissä hetkissä ja tilanteissa. Tällöin jokaisen mahdollisuus tulla kuulluksi, saada tunnustusta ja vahvistusta olemassaololleen ja osallistua ruokkii turvallista ja yhdenvertaisuutta vaalivaa ilmapiiriä (Lehto 2018). Tekojen ohella sanoilla ja eleillä rakennetaan todellisuutta (ks. esim. Battersby 2009, Zhukov 2012). Tekemisen, puhumisen ja muun olemisen on oltava yhtenäisessä linjassa keskenään.

Kuva 2: Kysymyspallo toimii keskustelun avaajana harrastamisen merkityksiä pohdittaessa yhdessä harrastajien kanssa.

Valintojen kautta kohti sitoutumista

”Olen osa kansatanssiryhmää, jossa poikien puutteen vuoksi osa meistä tytöistä tanssii pojan roolissa, ja tällä kaudella yksi heistä olen minä. Rooli tuo haasteita askelten oppimiseen ja viejänä toimimiseen, ja vaikka se on jotenkin hankalaa ja vähän sellainen juttu, jota ei haluis tehdä, tiedän selviäväni, sillä tämä on osa harrastustani.”

(13- vuotias kansantanssin harrastaja)

Edellä kuvattu kokemus tuo esiin valintojen ja vaikuttamisen tärkeyden, joka liittyy autonomian kokemukseen. Hyväksyn todellisuuden ja tunnistan, että minulla on sen puitteissa mahdollisuus tehdä itseäni koskevia valintoja ja päätöksiä. Ihmisillä ajatellaan olevan perustava tarve päättää oman elämänsä valinnoista itse. Haluamme tehdä asioita vapaasta tahdostamme, omasta valinnastamme. Osallisuus itseä koskeviin päätöksiin on tämän tarpeen näkökulmasta tärkeää. Vähimmillään henkilön tulisi ymmärtää, miksi jotain asiaa tehdään. Sitä tärkeämpiä ovat kunnolliset perustelut ja tavoitteiden selventäminen, jos valinnanvaraa ei objektiivisesti ole. Kun ymmärtää syyt, on helpompi kokea tekeminen vapaaehtoisesti valituksi (päätän tehdä, koska ymmärrän, miksi se on tärkeää) vaikkei olisi saanut päättää. Tällöin ihminen kokee omistajuutta ja allekirjoittaa tekemisen, vaikkei edes olisi saanut päättää mitään. (Määttä ym. 2023, 310–311.)

Kokemus, että voin vaikuttaa ja valita lisää sitoutumista harrastukseen. Ymmärrän, miksi tiettyjä asioita tehdään ja mikä hyöty niistä on minulle sekä muille. Asiat eivät vain tapahdu, vaan niille on olemassa perustelut sekä selitykset. Koen, että minua kuullaan ja omat kokemukseni sekä ajatukseni ovat arvokkaita, vaikka ne eivät täysin olisikaan toteuttamiskelpoisia. Uskallan rakentavasti kertoa omat ajatukseni ja pyrin kehittämään sekä kehittymään omien valintojeni kautta kohti yhteistä päämäärää. Tiedostan harrastamiseen liittyvät reunaehdot, mutta voin vaikuttaa ja minulla on valinnan mahdollisuuksia. Näen ja koen, että asioita voidaan soveltaa ja hakea ratkaisuja yhdessä.

Matkalla kohti merkityksellisempää harrastamista

Kuva 3: Merkityksellinen harrastaminen – verkkokurssi lasten ja nuorten harrastustoimintaa ohjaaville kutsuu mukaan kehittämään omaa osaamista.

NuoRTO – Nuorille Resilienssiä, Toimijuutta ja Osallisuutta, hankkeessa (2024–2027) tuotettu verkkokoulutus, Merkityksellinen harrastaminen – koulutus lasten ja nuorten harrastustoimintaa ohjaaville, kokoaa yhteen sisältöjä, jotka tukevat ohjaajien osaamisen kehittymistä. Samalla vahvistaen ohjaajien reflektiotaitoja ja oman ohjausosaamisen tarkastelua. Koulutus kannustaa ohjaajaa tarkastelemaan toimintaansa moniulotteisesti: millaisia valmiuksia hänellä jo on, miten hän kohtaa ohjattavat sekä mitä tietoisia valintoja hän tekee ohjaustilanteissa.

Oman osaamisen kehittyminen on jatkuvaa, jossa teoria ja käytäntö kulkevat rinnakkain. Opittua sovelletaan käytännössä, ja käytännön kokemukset syventävät ymmärrystä tehden osaamisesta arjessa hyödynnettävää. Verkkokoulutuskokonaisuus tukee ohjaajan osaamisen kehittymistä tarjoamalla sekä tietoperustaa että mahdollisuuksia reflektoida opittua. Se ohjaa aktiiviseen kokeiluun, havainnointiin ja oman toiminnan arviointiin. Näin oppiminen kehittyy osaksi omaa ohjauksellista identiteettiä ja arkea.

Lauserakenteiden muotoilussa on paikoittain käytetty Microsoft Copilot tekoälyä eri vaihtoehtojen esiintuomiseksi ja vaihtoehtojen pohjalta on lauserakennetta muotoiltu omasanaisesti selkeämmäksi.

Kirjoittajatiedot

Artikkelin kirjoittaja toimii NuoRTO-hankkeessa yhtenä kouluttajana sekä Laureassa sosiaalialan lehtorina, ja artikkelin idea on noussut vahvasti hankkeessa tuotetun verkkokoulutuskokonaisuuden työstämisen ja julkaisemisen myötä nyt elokuun lopussa 2026. Artikkeli on kirjoitettu tarinallisen tietokirjoittamisen hengessä, josta kirjoittaja inspiroitui tammikuun lopulla pidetyssä tarinallisen tietokirjoittamisen Hämeenlinnan kesäyliopiston järjestämässä työpajassa.

Lähteet

• Anttila, E, 2024. Kuunteleva, kunnioittava ja kannustava kohtaaminen harrastustoiminnan ohjaajan pedagogisen osaamisen ytimenä. Teoksessa Ruokonen, I. Pekkilä, S. & Maijala, S. (toim.) 2024.  Harrastamisen voimaa ja iloa – näkökulmia harrastustoiminnan ohjauksen pedagogiikkaan. Vantaa: Hansaprint Oy. 15-28.
• Battersby, S. L. 2009. Nonverbal Communication: Increasing Awareness in the General Music Classroom. General Music Today, 22(3), 14–18.
• Kalliomeri, R. Valkama, K. & Weckstöm, E. 2025. Lasten ja nuorten kokemuksia harrastamisen merkityksistä ja harrastamiseen liittyvistä haasteista. Tietoa työn tueksi 1/2025. Lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden koordinaation julkaisuja.
• Laitinen, S. 2021. Pienten lasten motivaatio. Keuruu: PS- Kustannus.
• Lehto, S. (2018). Osallistava pedagogiikka liikuntakasvatuksessa: Tapauksena koulun liikuntakerhot. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja, 19, 59–82.
• Määttä, S. Palmu, I. Hankonen. Lehtivuori, M. Martela, Polet, J. Sjöblom, K. Stenius, M. & Vasalampi, K. 2023. Itsemääräämisteoria ymmärrettäväksi: pääteesit, suomennokset ja väärinkäsitysten oikaisua. Psykologia 58 (04-06). 310–311.
• Zhukov, K. (2013). Interpersonal interactions in instrumental lessons: Teacher/student verbal and non-verbal behaviours. Psychology of Music, 41(4), 466–483.