Resilienssistä on tullut yksi 2020-luvun keskeisimmistä kokonaisturvallisuuden käsitteistä. COVID19-pandemia, geopoliittiset jännitteet, hybridiuhat ja ilmastonmuutos ovat nostaneet esiin kysymyksen siitä, miten yhteiskunnat kykenevät toimimaan epävarmuuden, yllätysten ja systeemisten häiriöiden keskellä. Resilienssi ei ole enää vain turvallisuustutkimuksen tai kriisijohtamisen käsite, vaan siitä on tullut tapa tarkastella yhteiskunnan toimintakykyä kokonaisuutena.

Suomalaisessa keskustelussa resilienssi on kytkeytynyt erityisesti kokonaisturvallisuuden käsitteeseen. Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa korostetaan viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kansalaisten yhteistä vastuuta yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisessa (Turvallisuuskomitea 2025). Samalla resilienssitutkimus on siirtynyt pois pelkästä häiriöistä palautumisen tarkastelusta kohti kysymystä siitä, kuinka yksilöt ja yhteisöt voivat yhdessä rakentaa kykyä selviytyä, oppia ja uudistua muuttuvissa olosuhteissa (Hyvönen & Juntunen 2018; Hyvönen ym. 2019; Pursiainen 2023).

Yhteiskunnallinen resilienssi ResLabin tutkimusfokuksena

Laurea-ammattikorkeakoulussa vuonna 2023 perustettu ResLab-tutkimustiimi tutkii yhteiskunnallisen resilienssin toimija- ja kontekstisidonnaista käsitettä (Hario 2024). Tiimi tarkastelee yhteiskuntaa systeemiteorian mukaisesti toisiinsa vaikuttavien yksilöiden, yhteisöjen ja instituutioiden verkostona, jossa muutos, epävarmuus ja keskinäisriippuvuus ovat pysyviä olosuhteita (Cilliers 1998; Cilliers 2002; Meadows 2008). Tästä näkökulmasta resilienssi ei ole yksittäinen ominaisuus, vaan systeeminen alati muuntautuva kyvykkyys.

ResLabin työssä keskeisessä asemassa on yhteisöresilienssi. Sillä tarkoitetaan klassisesti sitä, miten yksilöistä muodostuvat yhteisöt kykenevät ennaltaehkäisemään, varautumaan, vastaamaan ja toipumaan erilaisista häiriötilanteista. Olennaisia tekijöitä ovat toimijoiden välinen koordinaatio, sosiaalinen koheesio sekä yhteisön jäsenten mahdollisuudet osallistua yhteiseen toimintaan (Hyvönen ym. 2019).

ResLabin tutkimus nojaa tulkintaan, että yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan resilienssit eivät ole toisistaan irrallisia ilmiöitä. Hyvösen ja Juntusen (2018) kuvaama kokonaisresilienssi muodostuu näiden tasojen vuorovaikutuksesta. Yhteiskunnan kriisinsietokyky ei synny pelkästään vahvoista instituutioista eikä myöskään pelkästään aktiivisista kansalaisista, vaan niiden välisestä suhteesta.

Tämän vuoksi ResLabin tutkimus kohdistuu erityisesti kansalaistoimijuuteen, yhteisöjen osallistumiseen, monitoimijayhteistyöhön sekä sosioteknisiin ratkaisuihin, joilla yhteiskunnan kykyä selviytyä häiriöistä voidaan vahvistaa. Esimerkkejä tällaisista ratkaisuista ovat kuntien, järjestöjen, yritysten ja vapaaehtoisten yhteistyötä tukevat toimintamallit sekä alueellisen valmiuskeskuksen (AVAK) kaltaiset käytännön innovaatiot (Aaltio 2021).

Varautuminen ei yksin riitä

Resilienssikeskustelussa korostuvat edelleen vahvasti häiriötilanteisiin varautuminen, niihin vastaaminen ja niistä palautuminen. Tämä näkyy myös kokonaisturvallisuuden käytännöissä ja monissa turvallisuusalan toimintamalleissa. Tällainen lähestymistapa on kuitenkin vain osa kokonaisuutta. (Hyvönen ym. 2019.)

Yhteiskunnallista resilienssiä voidaan vahvistaa varautumalla verkostomaisesti ennakoituihin ja todennäköisiin häiriötilanteisiin. Yksilöt ja yhteisöt voivat harjoitella toimia esimerkiksi laajojen sähkökatkojen, vesihuollon häiriöiden tai kyberhyökkäysten varalta. Resilienssi näyttäytyy tällöin kykynä vastata tunnistettuihin uhkakuviin mahdollisimman tehokkaasti. (Dunn Cavelty, Kaufmann & Søby Kristensen 2015; Kaufmann 2017.)

Viime vuosien kokemukset ovat kuitenkin osoittaneet, että pitkäkestoiset, ketjuuntuvat ja samanaikaiset kriisit eivät noudata perinteisen onnettomuussyklin logiikkaa. COVID-19-pandemia osoitti, ettei yhteiskunta voi nojata yksinomaan ennalta laadittuihin suunnitelmiin. Tarvitaan jatkuvaa oppimista, mukautumista ja kykyä muuttaa toimintaa tilanteen kuluessa. (Bosher, Chmutina & van Niekerk 2021; Sawalha 2020.)

Tästä syystä ResLab lähestyy resilienssiä systeemisesti, osallistavasti ja ennakoivasti. Tutkimuksen näkökulmasta resilienssi ei ole pelkästään varautumista ja palautumista, vaan myös muuntuvaa ja oppivaa kykyä rakentaa toivottavia tulevaisuuksia.

Säilyttävä ja uudistava resilienssi

Rajalan ja Jalosen (2022) esittämä, ja alun perin Boinin ja van Eetenin (2013) luoma, jaottelu säilyttävään (defensive) ja uudistavaan (offensive) resilienssiin tarjoaa hyödyllisen viitekehyksen ResLabin tutkimukselliselle suuntautumiselle. Säilyttävä resilienssi kuvaa järjestelmän kykyä säilyttää toimintakykynsä häiriöiden aikana ja palauttaa keskeiset toimintonsa mahdollisimman nopeasti. Se vastaa pitkälti perinteistä käsitystä yhteiskunnallisesta resilienssistä: tavoitteena on suojata olemassa olevaa systeemiä (yhteiskuntarakennetta) ja palautua hyväksyttävälle toimintatasolle.

Uudistava resilienssi puolestaan perustuu ajatukseen, ettei kriisin jälkeen välttämättä ole tarkoituksenmukaista palata entiseen tai kriisin aikana ylläpitää epätarkoituksenmukaisia toimintamalleja. Häiriöt voivat paljastaa rakenteellisia heikkouksia, vanhentuneita toimintamalleja tai virheellisiä oletuksia. Tällöin resilienssi edellyttää kykyä uudistaa järjestelmää, toimintatapoja ja palveluita siten, että ne soveltuvat paremmin muuttuneeseen todellisuuteen. (Rajala & Jalonen 2022.)

Uudistavan resilienssin näkökulma resonoi ResLabin tutkimusfokuksen kanssa. Tutkimustiimi on kiinnostunut siitä, miten yhteisöt, organisaatiot ja julkinen sektori voivat kehittää uusia toimintamalleja ennen seuraavaa kriisiä eikä vasta sen aikana tai jälkeen. Rajalan ja Jalosen (2022) esittämä possible worlds -ajattelu tarjoaa tähän hyödyllisen näkökulman. Sen avulla voidaan tarkastella vaihtoehtoisia tulevaisuuksia ja testata, miten nykyiset rakenteet, palvelut ja toimintamallit toimisivat erilaisissa olosuhteissa. Samalla voidaan tunnistaa nykyisiin järjestelmiin sisältyviä oletuksia ja haavoittuvuuksia.

Mahdollisten tulevaisuuksien kautta toivottaviin tulevaisuuksiin

Rajalan ja Jalosen (2022) esittämä possible worlds -ajattelu tarjoaa ResLabille tärkeän teoreettisen viitekehyksen yhteiskunnallisen resilienssin tarkasteluun. Sen keskeinen vahvuus on kyky haastaa nykyhetkeen liittyviä oletuksia sekä avata näkymä vaihtoehtoisiin kehityskulkuihin tilanteissa, joissa epävarmuus, kompleksisuus ja ennakoimattomuus ovat lisääntyneet. Mahdollisten maailmojen tarkastelu auttaa tunnistamaan, millaiset oletukset kannattelevat nykyisiä toimintamalleja ja miten niiden muuttuessa myös yhteiskunnan toimintakyky joutuu koetukselle.

Myös ResLabin tutkimus- ja kehittämistoiminta kulkee tällä Rajalan ja Jalosen (2022) viitoittamalla tiellä. Yhteiskunnallista resilienssiä ei voida rakentaa tarkastelemalla vain nykyisiä toimintamalleja tai tunnettuja uhkia, vaan tarvitaan systemaattista kykyä kuvitella yllättäviäkin tulevaisuuksia ja arvioida niiden vaikutuksia yhteiskunnan toimijoihin, rakenteisiin ja palveluihin.

ResLabin näkökulmasta keskeinen metodologia tähän työhön löytyy tulevaisuudentutkimuksesta ja ennakoinnista. Tulevaisuudentutkimuksessa tarkastellaan rinnakkain mahdollisia, todennäköisiä ja toivottavia tulevaisuuksia. Tavoitteena ei ole ennustaa tulevaa, vaan vahvistaa yhteiskunnan kykyä tunnistaa erilaisia kehitysvaihtoehtoja, arvioida niiden seurauksia sekä tehdä tietoisia valintoja haluttujen tulevaisuuksien saavuttamiseksi. (Amara 1991; Miller 2018; Schwarz 2023.)

Tässä työssä yksi keskeisimmistä menetelmistä on skenaarioajattelu, jota myös Rajala ja Jalonen (2022) korostavat resilienssin kehittämisen välineenä. Skenaariot mahdollistavat erilaisten mahdollisten maailmojen systemaattisen tarkastelun sekä niiden vaikutusten arvioinnin yhteiskunnan palveluihin, toimijoihin ja toimintakykyyn. Skenaarioiden avulla voidaan paitsi testata nykyisten järjestelmien kestävyyttä myös tunnistaa uusia toimintamahdollisuuksia ja kehittämispolkuja. Schwartz (1997) korostaa, että skenaarioiden tarkoituksena on auttaa päätöksentekijöitä valmistautumaan epävarmuuteen.

ResLabin kiinnostuksen kohteena ei siten ole ainoastaan se, miten yhteiskunta kykenee selviytymään häiriöistä, palautumaan niistä tai mukautumaan muutoksiin. Yhtä tärkeää on tarkastella, millaisia tulevaisuuksia haluamme rakentaa ja miten niiden toteutumista voidaan tukea nykyhetken valinnoilla. Tässä mielessä yhteiskunnallinen resilienssi näyttäytyy kykynä yhdistää varautuminen, oppiminen, uudistuminen ja toivottavien tulevaisuuksien rakentaminen.

Lähteet

• Aaltio, K. 2021. AVAK Alueelliset valmiuskeskukset -toiminnan vakiinnuttaminen osaksi kokonaisturvallisuutta. Diaesitys 2.12.2021. Viitattu 27.7.2026.
• Amara, R. 1991. Views on Futures Research Methodology. Futures 23 (6), 645-649.
• Boin, A., & van Eeten, M. J. G. (2013). The Resilient Organization. Public Management Review, 15(3), 429–445.
• Bosher, L., Chmutina, K. & van Niekerk, D. 2021. Stop Going Around in Circles: Towards a Reconceptualisation of Disaster Risk Management Phases. Disaster Prevention and Management 30 (4/5), 525-537.
• Cilliers, P. 1998. Complexity and Postmodernism: Understanding Complex Systems. London: Routledge.
• Cilliers, P. 2002. Why We Cannot Know Complex Things Completely. Emergence 4 (1-2), 77-84.
• Dunn Cavelty, M., Kaufmann, M. & Søby Kristensen, K. 2015. Resilience and (In)Security: Practices, Subjects, Temporalities. Security Dialogue 46 (1), 3-14.
• Hario, P. 2024. ResLab vahvistaa yhteiskunnallista resilienssiä toivottavia tulevaisuuksia rakentamalla. Laurea Journal. Viitattu 6.8.2026.
• Hyvönen, A. E. & Juntunen, T. 2018. Resilienssi avaimena laaja-alaiseen kokonaisturvallisuuteen: haasteita ja mahdollisuuksia. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimikunnan julkaisusarja 25/2018.
• Hyvönen, A. E., Juntunen, T., Mikkola, H., Käpylä, J., Gustafsberg, H., Nyman, M., Rättilä, T., Virta, S. & Liljeroos, J. 2019. Kokonaisresilienssi ja turvallisuus: tasot, prosessit ja arviointi. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 17/2019.
• Kaufmann, M. 2017. Resilience, Emergencies and the Internet: Security Information. London: Routledge.
• Meadows, D. 2008. Thinking in Systems: A Primer. Vermont: Chelsea Green Publishing.
• Pursiainen, C. 2023. Resilienssin ulottuvuudet. Kosmopolis 53 (4), 30-54.
• Rajala, T. & Jalonen, H. 2022. Stress Tests for Public Service Resilience: Introducing the Possible-Worlds Thinking. Public Management Review 24 (12), 1887-1908.
• Sawalha, I. H. 2020. A Contemporary Perspective on the Disaster Management Cycle. Foresight 22 (4), 469-482.
• Schwartz, P. 1997. The Art of the Long View: Planning for the Future in an Uncertain World. John Wiley & Sons.
• Schwarz, J. O. 2023. Strategic Foresight: An Introductory Guide to Practice. Routledge.
• Turvallisuuskomitea. 2025. Yhteiskunnan turvallisuusstrategia. Valtioneuvoston periaatepäätös.

Artikkelin kielenhuoltoon on käytetty CoPilot tekoälyä.