Olisiko aika ajatella työkyky toisin?

Tulevaisuuden tutkimuksessa puhutaan vaihtoehtoisista tulevaisuuksista (Voros 2003; Cork ym. 2023). Tällöin usein katsotaan nykyhetkestä eteenpäin. Ajan tarkasteluun kuuluu kuitenkin myös katse menneeseen. Yritämme ymmärtää, kuinka tulimme nykyisyyteen. Länsimaista aikakäsitystä tulevaisuuden tapahtumaketjun lineaarisuus, kellonajan kuvatessa ajan jatkumoa (Ancona, Okhuysen, & Perlow 2001; Hunfeld 2022). Tällainen ajallinen järjestys on meille niin tuttu, että siitä tulee helposti myös muutoksen malli: menneisyys tuottaa nykyisyyden ja nykyisyys puolestaan tulevaisuuden.

Tulevaisuudentutkimuksessa tätä itsestäänselvyyttä voidaan kuitenkin haastaa. Jos tulevaisuus ei ole vain nykyhetken jatke, myöskään muutos ei välttämättä tarkoita suoraviivaista etenemistä nykyisestä kohti jotakin seuraavaa. Katkokset, sivupolut, pysähtymiset ja uudelleen alkamiset voivat olla yhtä olennaisia muutoksen muotoja. Tästä näkökulmasta ajan tarkastelu tarjoaa kiinnostavan lähtökohdan myös työkyvyn pohtimiseen.

Väliaikaisuus mahdollistavana voimana

Mitä jos on myös vaihtoehtoisia menneisyyksiä ja tulevaisuuksia kietoutuneina toisiinsa ilman selkeää kausaalisuutta? Tällaista ehdotti vuoden 2026 Tulevaisuuden tutkimuksen konferenssissa Turussa professori Geci Karuri-Sebina (2026), jonka puheenvuorossa tulevaisuus ei näyttäytynyt lineaarisen tapahtumaketjun lopputulokselta. Kauniissa ja metaforisessa puheessaan Karuri-Sebina (2026) tarkasteli väliaikaisuutta, muuntautumiskykyä ja vielä hahmottomien mahdollisuuksien syntymistä. Herätellen ajatusta sille, kuinka tehdä tilaa vielä hahmottomille mahdollisuuksille, hän käsitteli tulevaisuuksien syntymistä avoimina ja kehkeytyvinä prosesseina. Karuri-Sebina (2026) havainnollisti ajatusta The Entangled Time Tree -metaforan avulla (Terry ym. 2024). Puun juuret ulottuvat maan alla moneen eri suuntaan kiemurrellen, ja sen oksat kurkottavat sivuille ja ylöspäin. Osa juurista ja oksista katkeaa, osa jää näkymättömiin ja jopa unohduksiin, osa alkaa kasvaa odottamattomaan suuntaan. Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus eivät tässä kuvassa muodosta yhtä suoraa ketjua, vaan erilaiset kehityskulut kietoutuvat toisiinsa.

Uusien vielä kuvittelemattomien tulevaisuuksien kehkeytymistä voidaan tukea tarkastelemalla suhteita järjestelmien ja rakenteiden sijaan, Karuri-Sebina (2026) ehdotti. Hänen esimerkkinsä maasai-yhteisöjen muuttamisesta paikasta toiseen noin seitsemän vuoden välein, ”antaen välillä vuoron termiiteille”, sai yleisön ajattelemaan ajan rytmiä: syklisyyttä, jatkuvuutta, keskeyttämistä, vetäytymistä ja uuden alkamista.

Tämä näkökulma on kiinnostava myös työelämässä. Olemme tottuneet tavoittelemaan jatkuvuutta: jatkuvaa tuottavuutta, jatkuvaa kehittymistä ja mahdollisimman katkeamatonta työuraa. Katkos näyttäytyy helposti ongelmana, joka pitäisi korjata mahdollisimman nopeasti. Entä jos kaikkia katkoksia ei kuitenkaan tulkittaisi ensisijaisesti poikkeamiksi normaalista, vaan osaksi ihmisen ja työelämän luonnollista vaihtelua? Tauko voi olla myös odottamaton mahdollisuus.

Entä jos asiat ei jatkukaan samoina?

Karuri-Sebina (2026) haastoi pohtimaan, milloin tulevaisuustyö ylläpitää vanhaa ja milloin se todella tekee tilaa muutokselle. Hänen puheenvuorossaan johtamisen ja suunnittelun tehtäväksi hahmottui kontrollin lisäksi mahdollistaminen: sellaisten olosuhteiden luominen, joissa jotakin ennalta määrittelemätöntä voi syntyä. Tähän liittyy ajatus becoming otherwise, toisin tulemisesta. Se viittaa mahdollisuuteen, että tulevaisuus muodostuu murrosten ja transformaation kautta sen sijaan, että se olisi vain nykyhetken asteittainen jatke. (Terry ym. 2024.) Jokin nykyhetkessä normaalilta tai väistämättömältä näyttävä voi järjestyä uudella tavalla, jota ei ole ennalta voitu nähdä ennen saapumista tiettyyn taitekohtaan.

Ajatus on samalla toiveikas. Keskeytymätön jatkuvuus ja loputon kasvu eivät ole luonnossakaan normaaleja tiloja. Elämään kuuluvat kasvu, lepo, muutos, loppuminen, kuolema ja uuden syntyminen. Miksi työkyky olisi tästä poikkeus?

Täyden työkyvyn tauoton jatkuvuus on harhaa

Työelämässä puhumme helposti täydestä työkyvystä ikään kuin se olisi ihmisen normaali ja pysyvä tila, josta osatyökykyisyys muodostaa poikkeuksen. Todellisuudessa lähes jokaisen työuraan mahtuu vaiheita, joissa voimavarat, toimintakyky tai mahdollisuudet tehdä työtä muuttuvat tai jopa puuttuvat.

Vakava sairastuminen, oma tai läheisen, voi kuormittaa arkea pitkään. Omaishoitajuus ja ruuhkavuodet voivat vähentää käytettävissä olevia voimavaroja tilapäisesti, etenkin jos ne ovat samanaikaisesti osana arkea. Työkyky voi muuttua myös lyhyemmäksi ajaksi esimerkiksi elämäntilanteen, työn vaatimusten tai muun kuormituksen seurauksena. Palautuminen ei aina tarkoita paluuta täsmälleen siihen tilanteeseen, joka vallitsi ennen muutosta. Joskus tarkoituksenmukaisempaa on työn, työajan tai työn tekemisen tapojen uudelleenmuotoilu.

Osatyökykyinen-termiä käytetään kuvaamaan ihmistä, jonka työkyky on alentunut esimerkiksi sairauden tai vamman vuoksi.  Osatyökykyiset eivät kuitenkaan muodosta yhtenäistä ryhmää.  Työkyky, toimintakyky ja niiden vaihtelu ovat yksilöllisiä, ja myös työn ominaisuudet vaikuttavat ratkaisevasti siihen, miten ihminen pystyy osallistumaan työelämään.

Laurean vuosina 2023–2027 toteuttamassa Osatyökykyisten työllistäminen (OSTY) -hankkeessa olemme halunneet laajentaa ja tuoda enemmän tietoisuuteen näkökulmaa, jossa elämäntilan ja työkyvyn jatkuva muutos nähdään luontevaksi osaksi työuraa ja sen muovattavuutta. OSTY-hankkeen tavoitteena on tukea hankkeen kohderyhmän eli täsmätyökykyisten työllistämistä hankkeen valmennuksella. Hankkeessa kerättävän tiedon ja sidosryhmien avulla yhteiskehitämme täsmätyökykyisten työllistymistä tukeva mallia.

Tällainen näkökulma voi muuttaa myös suhtautumista osatyökykyisyyteen. Kun työkyky ymmärretään muuttuvaksi eikä ihmistä pysyvästi määrittäväksi ominaisuudeksi, huomio siirtyy puutteista mahdollisuuksiin. Keskeiseksi kysymykseksi tulee silloin se, millaisissa olosuhteissa ihminen pystyy käyttämään osaamistaan, osallistumaan työhön ja sen muovaamiseen.

Työtä voidaan muovata myös ihmisen ympärille

Tulevaisuusajattelu kohtaa OSTY-hankkeen hyvin konkreettisella tavalla, kun halutaan toimia työtä muovaten. Työllisyyden järjestelmät rakentuvat edelleen paljolti oletukselle suhteellisen pysyvästä työkyvystä sekä ennalta määritellyistä työtehtävistä, työajoista ja työntekijän rooleista. Ihmisen odotetaan usein sovittautuvan olemassa olevaan tehtävään ja työnteon paikkaan.

Toisenlainen lähtökohta olisi kysyä, miten työtä voidaan muotoilla ihmisen senhetkisen työkyvyn, osaamisen ja elämäntilanteen ympärille. Tällöin osatyökykyisyys ei automaattisesti tarkoittaisi vetäytymistä työstä, vaan voisi johtaa työtehtävien, työajan ja -paikan, vastuiden tai työn tekemisen tapojen uudelleen järjestämiseen.

OSTY-hankkeessa esiin nousseet havainnot osoittavat, että työn sovittaminen ihmisen työkykyyn voi tarkoittaa hyvin konkreettisia ja usein varsin pieniä muutoksia. Työtä voidaan muokata esimerkiksi joustavilla työajoilla, etätyömahdollisuuksilla, rauhallisemmilla työtiloilla, tauotuksen tai kokouskäytäntöjen muuttamisella tai osa-aikatyöllä. Teollisuudessa on hyödynnetty myös niin sanottuja kevennettyjä linjoja, joissa työntekijä voi säädellä työn tahtia ja pitää tarvittaessa taukoja. Muutokset eivät siis välttämättä vaadi suuria investointeja, vaan kyse voi olla ennen kaikkea siitä, että työn tekemisen totuttuja tapoja uskalletaan järjestää uudelleen. (Maunula, 2026.) Työn tuottavuus voi kasvaa pienilläkin parannuksilla.

OSTY-hankkeessa käytetty täsmätyökykyisyyden näkökulma vahvistaa tätä ajatusta. Ihmisen työkyky voi vaihdella päivittäin ja oireet voivat rajoittaa joidenkin tehtävien tekemistä, vaikka hänen ammatillinen osaamisensa säilyisi ennallaan. Tällöin kysymys ei ole vain siitä, sopiiko ihminen valmiiksi määriteltyyn työhön, vaan myös siitä, miten työ voidaan rakentaa niin, että hänen osaamisensa saadaan käyttöön. (Korhonen, 2026.)

Tämä ei tarkoita sitä, että kaikki työ olisi mahdollista sovittaa kaikille. Se tarkoittaa kuitenkin nykyistä avoimempaa suhtautumista siihen, mikä työssä on todella muuttumatonta ja mikä puolestaan on vain totuttu järjestämään tietyllä tavalla.

Nykyisistä ajattelumalleista uusiin mahdollisuuksiin

Karuri-Sebinan (2026) ajattelua seuraten työllisyysjärjestelmää voisi tarkastella vähemmän valmiiden rakenteiden ja kategorioiden kautta ja enemmän ihmisen, työn ja työympäristön välisinä suhteina. Jos uusien, vielä kuvittelemattomien tulevaisuuksien kehkeytymistä voidaan tukea tarkastelemalla suhteita järjestelmien ja rakenteiden sijaan, myös työkykyä voidaan ajatella uudella tavalla: ei vain yksilön ominaisuutena, vaan suhteessa työn vaatimuksiin, työjärjestelyihin, ympäristöön ja elämäntilanteeseen.

Tällöin osatyökykyinen ihminen ei olisi ensisijaisesti toimenpiteiden kohde tai valmiiseen järjestelmään sovitettava henkilö, vaan oman työnsä ja työkykynsä aktiivinen muotoilija. Työllisyystoimijoiden työtä ohjaavien rakenteiden tehtäväksi voisi puolestaan hahmottua sellaisten suhteiden ja olosuhteiden mahdollistaminen, joissa uusia työn tekemisen tapoja voi syntyä.

Aktiivisen toimijuuden suuntaan oman työn muotoilussa meitä kannustaa myös vastikään julkaistu Valtioneuvoston Työelämän kehittämisstrategia (Valtioneuvosto, 2026). Työelämän uudistumisessa tarvitaan kykyä rakentaa työpaikkoja, joissa ihmisten erilaiset elämäntilanteet, voimavarat ja mahdollisuudet osallistua voidaan ottaa nykyistä joustavammin huomioon.

Euroopan sosiaalirahaston osarahoittamassa Osatyökykyisten työllistäminen (OSTY) -hankkeen (2023–2027) tavoitteena on tukea hankkeen kohderyhmän täsmätyökykyisten työllistämistä hankkeen valmennuksella. Hankkeessa kerättävän tiedon ja sidosryhmien avulla yhteiskehitetään täsmätyökykyisten työllistymistä tukeva malli. Työnantajat voivat vaikuttaa suuresti täsmätyökykyisen työllistymiseen ja työpanokseen huomioimalla tiettyjä erityistarpeita, joita tuomme toimintamallissa esiin. Osatyökykyisten työllistäminen eli OSTY-hankkeen verkkosivut: Osatyökykyisten työllistäminen (laurea.fi)