Hyvinvointi on noussut 2020-luvun keskeiseksi yhteiskunnalliseksi kysymykseksi. Työelämän murros, digitalisaatio, jatkuva informaatiotulva sekä lisääntynyt epävarmuus tulevaisuudesta haastavat ihmisten jaksamista. Samanaikaisesti mielenterveyteen liittyvät ongelmat, kuten stressi ja uupumus, ovat yleistyneet erityisesti nuorten ja työikäisten keskuudessa. Hyvinvointi ymmärretäänkin yhä useammin moniulotteisena ilmiönä, joka rakentuu fyysisten, psyykkisten, sosiaalisten, digitaalisten ja ympäristöön liittyvien tekijöiden vuorovaikutuksessa. (Työterveyslaitos 2022.)

Ennakointi hyvinvoinnin muutoksen ymmärtämisessä
Ennakointi tarkoittaa systemaattista tapaa tarkastella tulevaisuutta ja tunnistaa mahdollisia muutosilmiöitä. Ennakoinnin tavoitteena on tuottaa perusteltuja näkemyksiä tulevaisuudesta sekä erilaisista mahdollisista kehityssuunnista, jotta niitä voidaan hyödyntää suunnittelussa, päätöksenteossa ja toiminnassa. Ennakointi tarkastelee laajasti tulevaisuuden toimintaympäristöä ja vahvistaa ymmärrystä niistä vaihtoehdoista, joita on käytettävissä. Samalla se auttaa hahmottamaan, millainen merkitys nykyhetkessä tehdyillä päätöksillä on vaihtoehtoisten tulevaisuuksien kannalta. Tehtyihin valintoihin vaikuttavat kuitenkin myös menneisyyden tapahtumat ja aiemmin tehdyt ratkaisut. (Hiltunen 2017, 349.)
Yksi ennakointiin liittyvä keskeinen käsite on megatrendi, joka kuvaa laajaa ja pitkällä aikavälillä vaikuttavaa kehityssuuntaa (Dufva 2023). Hyvinvoinnin näkökulmasta tällaisia megatrendejä ovat esimerkiksi digitalisaation kiihtyminen, työelämän joustavoittaminen sekä mielenterveyden merkityksen korostuminen. Yksi merkittävä hyvinvoinnin megatrendi liittyy digitaaliseen kuormitukseen ja työelämän digitalisoitumiseen. Vaikka teknologia tarjoaa uusia mahdollisuuksia hyvinvoinnin seuraamiseen, se voi myös aiheuttaa stressiä vahvistamalla tarvetta olla jatkuvasti saavutettavissa. Työelämän digitalisoituminen ja etätyö ovat hämärtäneet työn ja vapaa-ajan rajoja, mikä voi vahvistaa kokemusta jatkuvan tavoitettavuuden pakosta ja hidastaa palautumista. (Mark, Gudith & Klocke 2008.) Digitaalisen kuormituksen hallinta onkin nousemassa tärkeäksi hyvinvointitaidoksi. Tulevaisuudessa digihyvinvoinnin edistäminen edellyttää sekä yksilöllisiä että rakenteellisia ratkaisuja. (Sitra 2023.)
Heikot signaalit ja tulevaisuuden yksilöllinen hyvinvointi
Megatrendien rinnalla ennakointiprosessissa tarkastellaan usein heikkoja signaaleja. Ne ovat varhaisia merkkejä uusista ilmiöistä, jotka voivat tulevaisuudessa kasvaa merkittäviksi muutosilmiöiksi. (Hiltunen 2017, 110.) Heikkoja signaaleja tarkastelemalla voidaan täydentää trendianalyysejä ja pohtia laajemmin erilaisia tulevaisuuden vaihtoehtoja (Sitra 2018). Yksilöllisen hyvinvoinnin tulevaisuuden kehitystä voidaan havainnollistaa esimerkiksi geeniperustaisen ruokavalion ja mikromonitoroinnin kaltaisilla heikoilla signaaleilla.
Geeniperustainen ruokavalio on yksilöllinen ravitsemuksen lähestymistapa, jossa ruokavalion suunnittelussa otetaan huomioon henkilön perimä ja geenien vaikutus siihen, miten keho reagoi eri ravintoaineisiin. Ravitsemusgenomiikka tutkii, miten ravinto ja geenit ovat vuorovaikutuksessa niin, että eri ihmiset voivat hyötyä eri tavoin samoista ravintotekijöistä. Esimerkiksi geenit voivat vaikuttaa siihen, miten elimistö käsittelee rasvoja tai hiilihydraatteja, mikä puolestaan voi muuttaa yksilön optimaalista ruokavaliota terveyden tukemiseksi. Tutkimus osoittaa, että perinteiset ravitsemussuositukset eivät sovi kaikille, ja geeniperustainen tarkastelu tarjoaa syvempää tietoa yksilöllisistä ravitsemustarpeista. Geeniperustainen ruokavalio on vielä geenianalyysien ja yksilöllisen ravitsemusneuvonnan varhaisessa vaiheessa. Tulevaisuudessa ravitsemussuositusten odotetaan kuitenkin muuttuvan yhä yksilöllisemmiksi ja geneettistä tietoa hyödyntäviksi. (Saputra 2024, 1–5.) Ennakoinnin näkökulmasta geeniperustaista ravitsemusta voidaankin pitää hyvinvoinnin kentän heikkona signaalina tai vähintään vahvistuvana trendinä, koska se on vielä varhaisessa kehitysvaiheessa oleva ilmiö, jonka potentiaaliset vaikutukset yksilölliseen terveyden edistämiseen voivat realisoitua laajemmin vasta tulevaisuudessa.
Passiivinen, ympäristöön sulautuva mikromonitorointi on nopeasti kehittyvä hyvinvointiteknologian osa‑alue, jossa terveyttä seurataan automaattisesti ilman käyttäjän aktiivista osallistumista mittaamiseen. Passiivinen mikromonitorointi voidaankin tulkita nousevaksi trendiksi tai heikoksi signaaliksi, koska teknologia on vielä kehittymässä, mutta sen käyttö voi tulevaisuudessa muuttaa hyvinvoinnin seurantaa merkittävästi. Passiivinen monitorointi mahdollistaa jatkuvan tiedonkeruun, joka tunnistaa hyvinvoinnin muutoksia aiemmin kuin perinteiset itsearvioihin perustuvat menetelmät. Puettaviin wearable‑laitteisiin, älypuhelimiin ja ympäristösensoreihin perustuvat järjestelmät voivat seurata esimerkiksi unen laatua, liikkumista, stressireaktioita ja sosiaalista aktiivisuutta, ja muodostaa tulosten perusteella digitaalisen fenotyypin, joka ennustaa mielenterveyden ja fyysisen terveyden muutoksia (Sheikh, Qassem & Kyriacou 2021). Passiivinen monitorointi on erityisen lupaavaa mielenterveyden seurannassa, sillä se havaitsee käyttäytymisen hienovaraisia muutoksia, jotka liittyvät esimerkiksi ahdistukseen ja stressiin (Shen ym. 2025). Lisäksi tutkimus korostaa älykotien ja etämonitoroinnin potentiaalia kroonisten sairauksien hallinnassa, sillä passiiviset sensorit voivat tunnistaa terveydellisiä poikkeamia reaaliajassa ja tukea varhaista puuttumista niihin (Rama, Zuberi, Aly, Askari & Iqbal 2025).
Villi kortti: radikaalit muutokset hyvinvoinnin kentällä
Ennakoinnissa villi kortti tarkoittaa yllättävää tapahtumaa, joka voi muuttaa kehityksen suuntaa merkittävästi. Todennäköisyys tapahtumalle on pieni, mutta tapahtuessaan sillä on suuri vaikutus ympäristölle. (Hauptman, Hoppe & Raban 2015.)
Hyvinvoinnin näkökulmasta villejä kortteja voidaan konkretisoida tarkastelemalla mahdollisia tulevaisuuden kehityskulkuja. Yhtenä mahdollisena kehityskulkuna voidaan nähdä tilanne, jossa tekoälyyn perustuvat järjestelmät yhdistävät geneettisen tiedon, elämäntapatiedot ja reaaliaikaisen biosensoridatan mahdollistaen sairastumis- ja uupumisriskien ennakoinnin jo ennen oireiden ilmaantumista. Tällainen järjestelmä voisi antaa henkilökohtaisia suosituksia ennen oireiden ilmenemistä ja ohjata hakeutumaan ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin. Uusi sovellus muuttaisi terveydenhuollon painopistettä merkittävästi reaktiivisesta hoidosta ennakoivaan ja yksilölliseen hyvinvoinnin tukemiseen. (Davenport & Kalakota 2019.)
Toinen esimerkki mahdollisesta villistä kortista on uusi laaja yhteiskunnallinen kriisi tai pandemia, joka voi muuttaa ihmisten suhtautumista työhön ja hyvinvointiin hyvin nopeasti. COVID-19-pandemia toimii tästä konkreettisena esimerkkinä. Pandemia siirsi suuren osan työstä etäympäristöihin, lisäsi sosiaalista eristäytymistä ja toi mukanaan epävarmuutta, joka kuormitti monien psyykkistä hyvinvointia. Samalla se kuitenkin käynnisti laajan keskustelun työhyvinvoinnista sekä palautumisen tärkeydestä arjessa. Tulevaisuudessa vastaavanlainen kriisi voisi johtaa vielä syvempiin ja pysyvämpiin muutoksiin. Organisaatiot saattaisivat esimerkiksi ottaa käyttöön joustavampia työaikamalleja tai asettaa selkeämpiä rajoja työajan ja vapaa-ajan välille työntekijöiden jaksamisen tukemiseksi. (Kniffin ym. 2020, 3-12.)
Villien korttien tarkastelu muistuttaa siitä, että tulevaisuus ei kehity ennustettavasti, vaan siihen sisältyy epävarmuutta ja yllätyksiä. Siksi hyvinvoinnin edistämisessä on tärkeää kehittää joustavia ja kestäviä ratkaisuja, jotka toimivat vaihtoehtoisissa tulevaisuuksissa. Ennakoiva ajattelu ei poista epävarmuutta, mutta se auttaa varautumaan siihen ja rakentamaan hyvinvointia tukevia rakenteita myös muuttuvassa maailmassa.
Tulevaisuuden hyvinvointitutkimus Laureassa
Laurea-ammattikorkeakoulu (Laurea) toimii esimerkkinä organisaatiosta, jossa tulevaisuuden hyvinvointia tarkastellaan ennakoivasti ja tutkimusperustaisesti. Laurean kestävän ja monipuolisen sosiaali- ja terveysalan tutkimusohjelman yhtenä painopisteenä on väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen loppukäyttäjäkeskeisesti. (Laurea 2026.) Laurean tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) voidaankin tulkita kytkeytyvän tiiviisti ennakoinnin viitekehykseen, jossa keskeistä on tunnistaa yhteiskunnallisia muutoksia ja rakentaa niiden pohjalta kestäviä ratkaisuja (Hiltunen 2017). Laurean TKI-toiminnassa huomioidaan laajat megatrendit, kuten väestön ikääntymiseen liittyvä hyvinvointi (mm. Launonen 2026), digitalisaation kiihtyminen (mm. Kimpimäki, Lönnroth & Alastalo 2026) sekä työelämän murros (mm. Pennanen 2026), jotka vaikuttavat merkittävästi hyvinvoinnin edellytyksiin (Dufva 2023). Näihin muutoksiin vastataan kehittämällä näyttöön perustuvia palveluita ja toimintamalleja, jotka tukevat terveyttä ja osallisuutta eri väestöryhmissä (Laurea 2026).
Keskeistä Laurean TKI-toiminnassa on moniammatillinen yhteistyö sekä käyttäjälähtöisyys. Ne huomioiden varmistetaan, että kehitetyt ratkaisut eivät jää teoreettiselle tasolle, vaan vastaavat konkreettisiin tarpeisiin sosiaali- ja terveysalalla. Samalla korostuvat kestävän kehityksen periaatteet ja eettiset näkökulmat, jotka ovat keskeisiä tulevaisuuden hyvinvoinnin rakentamisessa. (Laurea 2026.) Laurean toiminta osoittaa käytännössä, miten ennakointia voidaan hyödyntää hyvinvointitrendien ymmärtämisessä: tunnistamalla muutoksia ajoissa ja kehittämällä niiden pohjalta vaikuttavia ja kestäviä ratkaisuja (Hiltunen 2017).
Yhteenveto ja johtopäätökset
Tulevaisuuden hyvinvointitrendit rakentuvat monien samanaikaisten muutosten ympärille. Digitalisaatio, työelämän murros ja mielenterveyden merkityksen kasvu luovat uusia tarpeita sekä yksilöille että organisaatioille. Ennakoinnin viitekehys auttaa tunnistamaan näitä muutoksia tarkastelemalla megatrendejä, heikkoja signaaleja, villejä kortteja ja niiden yhteisvaikutuksesta luotuja vaihtoehtoisia tulevaisuuksia.
Hyvinvoinnin tulevaisuus ei perustu ainoastaan teknologiaan, vaan myös yhteisöllisyyteen, palautumiseen ja tasapainoon työn ja vapaa-ajan välillä. Yksilöllinen terveysdata ja unenseuranta voivat tukea hyvinvointia, mutta niiden rinnalle tarvitaan myös esimerkiksi kulttuurisia muutoksia työelämässä.
Keskeinen kysymys tulevaisuudessa onkin se, miten vastuu hyvinvoinnista jakautuu yksilöiden, organisaatioiden ja yhteiskunnan välillä. Todennäköisesti ratkaisu löytyy näiden yhteistyöstä: yksilöt tarvitsevat työkaluja oman hyvinvointinsa seuraamiseen, mutta samalla työyhteisöjen ja yhteiskunnan on luotava rakenteita, jotka tukevat jaksamista ja palautumista.
Artikkeli on kirjoitettu opettajaopiskelijayhteistyönä osana YAMK-opintojaksoa Toimintaympäristön monitorointi.
Tekoälyn käyttö: Tekstin oikolukuun on käytetty ChatGPT:tä.
Lähteet
- Davenport, T. & Kalakota, R. 2019. The potential for artificial intelligence in healthcare. Future Healthcare Journal 6 (2), 94-98.
- Dufva, M. 2023. Megatrendit 2023. Helsinki: Sitra. Viitattu 10.3.2026.
- Hauptman, A., Hoppe, M. & Raban, Y. 2015. Wild cards in transport. European Journal of Futures Research 3(7). Viitattu 10.3.2026.
- Hiltunen, E. 2017. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Tulevaisuudentutkimuksen käsikirja. Helsinki: Talentum. Viitattu 10.3.2026.
- Kimpimäki, I., Lönnroth, J. & Alastalo, M. 2026. Tekoäly ei korvaa opettajaa – mutta voi muuttaa sairaanhoitajakoulutusta. Laurea Journal. Viitattu 2.7.2026.
- Kniffin, K.M., Narayanan, J., Anseel, F., Antonakis, J., Ashford, S.P., Bakker, A.B., Bamberger, P.A., Bapuji, H., Bhave, D.P., Choi, V.K., Creary, S.J., Demerouti, E., Flynn, F.J., Gelfand, M., Greer, L.L., Johns, G., Kesebir, S., Klein, P.G., Lee, S.Y., Ozcelik, H., Petriglieri, J.L., Rothbard, N.P., Rudolph, C.W., Shaw, J.D., Sirola, N., Wanberg, C.R., Whillans, A., Wilmot, M.P. & Van Vugt, M. 2020. COVID-19 and the Workplace: Implications, Issues, and Insights for Future Research and Action. American Psychologist 76 (1), 63-77. Viitattu 28.3.2026.
- Laurea. 2026. Kestävä ja monipuolinen sosiaali- ja terveysala. Viitattu 23.3.2026.
- Launonen, M. 2026. Ikääntyneiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen yksinäisyyttä vähentämällä ja liikuntaa lisäämällä. Laurea Journal. Viitattu 3.7.2026.
- Mark, G., Gudith, D. & Klocke, U. 2008. The Cost of Interrupted Work: More Speed and Stress. Proceedings of the SIGCHI Conference on Human Factors in Computing Systems, 107–110.
- Pennanen, J. 2026. Kun työ kuormittaa, tarvitaan ratkaisuja arjen työhyvinvointiin. Laurea Journal. Viitattu 2.7.2026.
- Rama, E., Zuberi, S., Aly, M., Askari, A. & Iqbal, F.M. 2025. Clinical Outcomes of Passive Sensors in Remote Monitoring: A Systematic Review. Sensors 25 (11).
- Saputra, I. 2024. Nutrigenomics: Understanding the Connection Between Nutrition and Genetics. Bali Medical and Wellness Journal 1 (2).
- Sheikh, M., Qassem, M. & Kyriacou, P.A. 2021. Wearable, Environmental, and Smartphone-Based Passive Sensoring for Mental Health Monitoring. Frontiers in Digital Health 3.
- Shen, S., Qi, W., Zeng, J., Li, S., Liu, X., Zhu, X., Dong, C., Wang, B., Shi, Y., Yao, J., Wang, B., Lou, X., Gu, S., Li, P., Wang, J., Jiang, G. & Cao, S. 2025. Passive Sensing for Mental Health Monitoring Using Machine Learning With Wearables and Smartphones: Scoping Review. Journal of Medical Internet Research 27.
- Sitra. 2023. Sosiaalisen median algoritmit muovaavat nuorten eurooppalaisten maailmankuvaa. Viitattu 23.10.2026.
- Työterveyslaitos. 2022. Työstä mieltä ja mielenterveyttä – eri sukupolvet työelämän aallokoissa. Helsinki: Työterveyslaitos. Viitattu 10.3.2026.


