Työkyvyn määrittelyn ristiriidat – korkeasti koulutettujen osatyökykyisten kokemuksia

Osatyökykyisyydestä ja täsmätyökykyisyydestä puhuttaessa yksi ryhmä jää vähäiselle huomiolle: korkeakoulutetut osatyökykyiset kuten asiantuntijat. Osatyökykyisyys ei automaattisesti vaikuta ihmisen osaamiseen tai hänen kykyynsä hyödyntää sitä. Siksi tarvitaan enemmän keskustelua osatyökykyisyyden määrittelystä ja kokemuksista, mitä osatyökykyisyys tarkoittaa tälle kohderyhmälle käytännössä. Parhaiten näistä osaavat kertoa korkeakoulutetut osatyökykyiset itse. Tässä artikkelissa käsitellään osatyökykyisten kokemuksia pohjautuen kokemuksista kerättyihin aineistoihin ja kohderyhmän kanssa käytyihin keskusteluihin.

Osatyökykyisyydestä keskusteltaessa ja pohdittaessa osatyökykyisten asemaa työelämässä on tärkeä kuunnella, mitä ihmisillä itsellään on sanottavaa tilanteestaan, miten he sen kokevat ja millaisia ratkaisuja he ehdottaisivat. Tässä artikkelissa käsitellään sitä, miten osatyökykyiset kokevat osatyökykyisyyden määrittelyt ja millaisia vaikutuksia sillä on. Artikkeli on toteutettu osana Osatyökykyisten työllistäminen eli OSTY-hanketta ja se perustuu hankkeen kohderyhmän kertomuksiin. Kokemuksia on tullut esiin hankkeen aikana keskusteluissa ihmisten kanssa, jotka ovat nähneet itsensä hankkeen kohderyhmän edustajana. Kokemuksia on jaettu hankkeen alussa tehdyn kokemuskyselyn kautta, hankkeen valmennuksissa ja muussa vuorovaikutuksessa esimerkiksi tilaisuuksissa.

Työkykyä voi arvioida muttei tyhjentävästi mitata

Osatyökykyisyys tarkoittaa, että henkilöllä on käytössä osa työkyvystään ja halu sen käyttämiseen (Moilanen 2024). Työkyvyn perustana on yksilön terveydentila, mutta sen lisäksi työkykyyn vaikuttaa esimerkiksi osaamisiin, työympäristöön ja elämäntilanteeseen vaikuttavat seikat (Työterveyslaitos 2026). Käytännössä rajanveto osatyökykyisen ja täysityökykyisen välillä on mahdotonta, koska sen määrittämiseksi pitäisi olla jokin universaali ja tilanteesta riippumaton mitta täydelle työkyvylle. Tässä luvussa käsitellään työkyvyn mittaamista ja siihen liittyviä haasteita.

Työkyvyn arviointiin käytetään henkilön oman kuvauksen lisäksi erilaisia mittareita ja moniammatillista tiimiä (Terveyskylä 2024). Koska yksiselitteinen mittari puuttuu, työkyvyn määrittelyä voidaan pitää väistämättä tulkinnallisena ja arviointien tulokset voivat vaihdella monialaisen tiimin erityisosaamisen mukaan. Esimerkiksi harvinaissairauksista voi asiantuntijoilla olla vähemmän kokemusta. Tällöin harvinaissairauden kanssa elävä ihminen voi itse olla sairautensa ja sen vaikutusten paras asiantuntija.

Työkyvyn mittaamista haastaa se, että ihmisten ”täysi työkyky” on hyvin erilainen riippuen tehtävistä, ihmisten taidoista, ominaisuuksista ja olosuhteista. Joku voi olla joissakin tehtävissä nopeampi, mutta toinen tarkempi. Työkyvyn asteen arvioinnissa on väliä mitä mitataan: tehtyjen työtuntien määrää, tehtyjä toimeksiantoja, aikaansaatua tuottoa tai katetta. Myös kokemukseen pohjautuva työkyvyn arviointi on hankalaa. Esimerkiksi työntekijän, tämän esihenkilön ja kollegoiden subjektiiviset arviot henkilön työkyvystä voivat poiketa paljon toisistaan.

Mittaamisen vaikeus ei katoa verrattaessa ihmisen aiempaa ja nykyistä työkykyä, vaikka se voi antaa arvokasta tietoa nykyisessä työssä suoriutumisesta. Ero työkyvyssä voi selittyä ihmisessä itsessään tapahtuneiden muutoksen sijaan ympäristötekijöillä tai työn luonteen muutoksilla. Työtehtävien, työn tekemisen tapojen tai työympäristön vaihtaminen voi tehdä merkittävän muutoksen henkilön työkykyyn – joko parempaan tai heikompaan. Tämä on havaittu sekä tutkimuksissa (esim. Kausto ym. 2024; Boschman, Nieuwenhuijsen & Sluiter 2017), tuli ilmi myös OSTY-hankkeen kyselytutkimuksessa (n=109) sekä hankkeen valmennuksiin osallistuneiden (noin 30) kertomuksissa. OSTY:n kohderyhmältä saaduissa kokemuksissa kuvataan työolosuhteiden tekevän jopa suoraan eron siihen, voiko henkilö työskennellä vai ei. Esimerkiksi etätyön, työn osa-aikaisuuden tai työpaikan fyysisten olosuhteiden kerrottiin olevan oman työkyvyn kannalta ratkaisevia tekijöitä.

Osatyökykyisen kannalta työkyvyn arviointi- ja mittaustavalla on väliä. Työkyvyn asteen määritys ratkaisee, millaisiin tukiin ja palveluihin henkilö on oikeutettu ja millaisia mukautuksia he voivat työssään saada. Määrittelyllä on siis suora vaikutus ihmisten mahdollisuuteen tehdä töitä, työn kuormittavuuteen, toimeentuloon ja millaiseksi työura muodostuu. Tämän takia sen onnistuminen on tärkeää.

Yliarvioitu työkyky asettaa odotukset liian korkealle

OSTY-hankkeessa tehtiin avoimia kysymyksiä sisältävä verkkokysely (n=109), jossa selvitettiin millaisia kokemuksia ihmisillä oli työelämässä olosta osatyökykyisenä. Vastauksissa oli paljon esimerkkejä siitä, millaisia konkreettisia haasteita seurasi tilanteissa, jossa odotukset työkyvylle ylittivät kokemuksen omasta työkyvystä. Samankaltaisia kokemuksia kertoivat myös hankkeeseen osallistuneet valmennettavat (n=30) ja muissa epävirallisissa keskusteluissa ihmisten kanssa, jotka kokivat olevansa hankkeen kohderyhmää. Seuraavaksi käsitellään kootusti ja yleisellä tasolla, millaisia kokemuksia työkyvyn yliarviointiin liittyi näiden keskustelujen ja kyselyn pohjalta.

Työkyvyn yliarviointia koettiin tapahtuvan, kun työkyky arvioidaan suuremmaksi kuin mihin omat voimavarat riittävät. Syynä voi olla esimerkiksi se, että arvioinnissa kiinnitetään huomiota vain yhteen sairauteen ja jätetään huomioimatta muut sairaudet, ominaisuudet ja tekijät, jotka vaikuttavat jaksamiseen, kuten pienet lapset ja iäkkäät apua tarvitsevat vanhemmat. Tyypillisesti henkilöltä odotetaan vastaavaa työpanosta kuin kaikilta muiltakin, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että osa-aikaisuutta tai muita joustoja ei toiveista huolimatta saa, tulospalkkioita ei mitoiteta vastaamaan henkilön osa-aikaisuuden suhdetta ja jopa vihjaillaan, että työkyvyn haasteiden sijaan kyse on työhaluttomuudesta.

Ulkonäön kerrotaan vaikuttavan työkyvyn arviointiin. Esimerkiksi nuoruus, iloisuus ja huoliteltu ulkonäkö aiheuttavat kyseenalaistusta, voiko henkilöllä olla tämän kertomia vaivoja, kuten uupumusta ja kipuja. Vaikuttaa, että stereotypiat siitä, miltä osatyökykyisen ja sairaan kuuluu näyttää, voivat vinouttaa arviointeja.

Vastauksissa ja kertomuksissa toistui se, että jos osatyökykyinen ei saa toimintakykyään vastaavaa tukea, hän joutuu valitsemaan, mistä tinkii: omasta terveydestään vai toimeentulostaan. Moni kertoo selviävänsä töistä, mutta terveytensä ja muun elämän kustannuksella. Työelämässä olevat osatyökykyiset kertovat kokevansa riittämättömyyden tunnetta, kun heiltä odotetaan samanlaista työpanosta kuin muilta, vaikkeivat siihen kykene.

Työkyvyn aliarviointi syrjäyttää työelämästä vasten tahtoa

Toisaalta kerrottiin myös tilanteista, jossa työkyky arvioitiin huonommaksi kuin mihin henkilö koki itse pystyvänsä. Työpaikalta tai jopa työelämästä on saatettu joutua pois omista jatkohaluista huolimatta, kun toiveet mukautuksista osa-aikaisuuteen, työtehtävien karsimiseen tai uusiin tehtäviin kouluttautumisesta on tyrmätty. Uuden työn löytäminen osatyökykyisenä kerrotaan haasteelliseksi.

Työn menettäminen on jo normaalitilanteessakin valtava muutos, joka voi heikentää sekä yksilön että läheisten hyvinvointia (Price 1992). Se voi johtaa identiteetin ja sosiaalisen aseman häiriintymiseen sekä vaikuttaa ihmissuhteisiin (Eersel 2022). Kun tilanteeseen yhdistyy samanaikaisesti mahdollisesti vakava sairastuminen ja lausunto työkyvyn pysyvästä menetyksestä, aiheuttaa se lisää kuormitusta.

Kyselyn vastauksista ja hankkeeseen osallistuneiden osatyökykyisten kertomuksista välittyy toive, että arviota omasta toimintakyvystä kuunneltaisiin paremmin ja siihen uskottaisiin. Lähtökohtaisesi ihmiset haluavat olla töissä, joten osatyökykyisillä on motivaatio löytää keinot työssä jatkamiseen itselle sopivilla tavoin. He haluavat vaikuttaa enemmän siihen, olisiko itselle paras ratkaisu jatkaa työssään mukautettuna, miettiä uutta uraa vai keskittyä kuntoutukseen ja työkyvyn parantamiseen ensin.

Tilanteet ja tahtotilat vaihtelevat, minkä vuoksi olisi tärkeää, että valmiiksi kuormittavassa tilanteessa oleva ihminen saisi vaikuttaa niihin asioihin, joihin voi. Tämä olisi tärkeää ihmisten jaksamisen kannalta, koska autonomia eli kokemus vaikutusmahdollisuuksista omaan elämään on yksi keskeisistä psykologisista perustarpeista ja sen toteutuminen on yhteydessä parempaan hyvinvointiin (Lopez-Garrido 2026). Toisaalta vaikutusmahdollisuuksien puuttuminen heikentää ihmisen tilannetta entisestään.

Työkyvyn määrittelyn ristiriitoja voi lieventää muttei poistaa

Kertomuksissa on tullut esiin myös se, että toisen ihmisen – kuten työterveyslääkärin, esihenkilön tai virkamiehen – tekemä määrittely työkyvystä koetaan alentavana. Määrittelyn epämiellyttävyyttä lisää, jos koetaan, ettei arvio vastaa todellisuutta ja arvioinnissa ei kuunnella tai edes nähdä ihmistä, jota se koskee. Osatyökykyiset korostavatkin, että he tuntevat itsensä ja rajoitteensa parhaiten ja osaavat myös parhaiten arvioida mitä he pystyvät tekemään ja miten.

Työkyvyn määrittelyn ja omien kokemusten välillä on ristiriitoja väistämättä, koska yksiselitteistä ja tyhjentävää työkyvyn asteen mittaria ei ole vaan kyse on kokemusten ja ulkopuolisten arvioiden yhteensovittamisesta. Osatyökykyinen tietää itse parhaiten kokemuksensa ja esimerkiksi kipua ja uupumusta on mahdotonta ulkopuolisen arvioida.

On kuitenkin hyvä muistaa, että osatyökykyisenkin kokemus voi johtaa arviota harhaan, jos kokemus omasta toimintakyvystä on syystä tai toisesta vinoutunut. Esimerkiksi työttömyys tai epäonnistuminen voivat laskea uskoa omaan kyvykkyyteen ja johtaa työkyvyn vähättelyyn (Hult ym 2018). Toisaalta yllättävään muutokseen sopeutuminen vie aikaa, jolloin omaa toimintakykyä ei aina osata arvioida realistisesti vaan käsitys ajan kanssa (Testa ym. 2016). Ulkopuolinen ihminen voi auttaa todellisen toimintakyvyn hahmottamisessa. Tutkimuksen mukaan itsearvioinnin tarkkuus paranee ulkopuolisen palautteen avulla (Yan 2023).

Mahdollisimman totuudenmukaiseen arvioon pyrkiminen on tärkeää, jotta osatyökykyisen tarpeet ja tuki kohtaavat. Tällöin on parhaat edellytykset hyvinvoinnin ja työkyvyn ylläpitoon ja parantamiseen.

OSTY tähtää yhdenvertaisempaan kohteluun ennakkoluuloja haastaen

Yhtenä vuosina 2023-2027 toteutetun Osatyökykyisten työllistäminen eli OSTY-hanketta innoittaneena havaintona oli, että osatyökykykyisistä puhuttaessa korkeasti koulutetut osatyökykyiset asiantuntijat jäävät herkästi huomiotta eikä heidän äänensä kuulu ja näy työllistämisen tueksi kehitetyissä ratkaisuissa, olemassa olevissa palveluissa tai yhteiskunnallisessa keskustelussa.

OSTY-hankkeessa haluttiin kuulla, mitä sanottavaa osatyökykyisillä oli ja samalla havaittiin, että halua jakamiseen on. Hankkeessa tehtyyn kokemuksia kartoittavaan kyselyyn saatiin yli 100 vastausta, kun tavoitteena oli muutama kymmenen. Lisäksi hanke on saanut yhteydenottoja ihmisiltä, joilla on ollut omakohtaista kokemusta hankkeen kuvaamasta osatyökykyisyydestä ja hankkeessa oli asiantuntija työkokeilussa.

OSTY-hanke on saanut kohderyhmältään kiitosta siitä, että hankkeen kautta muistutetaan osatyökykyisten korkeakoulutettujen asiantuntijoiden olemassaolosta ja että myös he haluavat ja ansaitsevat tehdä osaamistaan vastaavaa työtä, niin hyvällä työkyvyllä kuin kullekin on mahdollista. Lisäksi kiitosta on tullut osatyökykyisyyden laajasta tarkastelusta, joka kattaa käytännössä kaikki ihmiset jollakin tasolla (Korhonen 2024) ja siten kyseenalaistaa täystyökykyisyyden olemassaolon (Maunula 2024).

Saatu palaute kertoo ehkä siitä, että hankkeessa on onnistuttu tavoitteessa saada kohderyhmän ääntä kuuluville. Osatyökykyiset haluavat, että heitäkin kuunnellaan ja annetaan mahdollisuus olla työelämässä yhdenvertaisesti muiden kanssa. Osatyökykyisyydessä ei ole kyse omasta valinnasta, vaan työkyvyn haasteet voivat tulla eteen kenelle vain. Yhdenvertaisuus tässä tarkoittaa, että kaikilla pitää olla oikeus tulla kohdatuksi ihmisinä: oman osaamisensa ja kykyjensä kautta – ei rajoitteisiin keskittyen.

OSTY eli osatyökykyisten työllistäminen -hanke pyrkii yhdenvertaistamaan osatyökykyisten asemaa työmarkkinoilla, jotta osatyökykyisyys ja siihen liittyvät ennakkoluulot eivät vaikuttaisi työllistymiseen. Hankkeen kohderyhmänä on osatyökykyiset, joiden osatyökykyisyys ei näy ulospäin eli he kärsivät esimerkiksi neurologisista tai kipuoireista. Oireiden voimakkuus vaihtelee paljon, minkä vuoksi työelämän joustot tukevat työkykyä ja voivat mahdollistaa jopa täyden työkyvyn. Hankkeessa kehitetään toimintamallia osatyökykyisten työllistymisen tueksi ja pyritään tukemaan osatyökykyisten pilottiryhmän suuntautumista ICT-alalle joko koulutukseen tai töihin. Hankkeen sivut.